keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Happy birthday to me ! + uusi ulkoasu

Tänä samaisena päivänä, 14.11. tasan 20 vuotta sitten putkahti tähän kylmään maailmaan yksi huutava ruttuluumu nimeltään Susanna. That's me ! En muista tarkkaa syntymäaikaani (siis en ymmärrä miten kaikki muut tuntuvat muistavansa omansa?), joskus aamun hämärissä se kuitenkin tapahtui. Ja ah kelatkaahan nyt kuinka runollista... sinä aamuna maahan satoi ensilumi. Ainakin ollaan tänä vuonna oltu aikaisemmassa, enteilisikö tämä nyt sitten viime vuodesta poiketen valkeaa Joulua? Paras olisi.............

Ihan hullua olla muka parikymppinen jo... APUA IKÄKRIISI ! Ahdistavaa, pelottavaa, karua... haluan olla ikuinen lapsi enkä koskaan kasvaa isoksi :( onneksi ikä on vain numeroita, ja onhan näin "isona" paljon vapauksiakin. Vaikka musta tuntuu että oon heti taas astetta ryppyisempi, niin en anna sen häiritä vaan nautin tästä päivästä kun saan syödä kakkua ja muutenkin herkutella oikein olan takaa ! Huomenna lähdetään ilmeisesti lahjashoppailemaan, jos vain ehditään... :P

Tässä istuskelen tyylikkäänä säkkituolissa joskus suunnilleen tuhat vuotta sitten.

Nuuttikin oli tänään niin valtavan suloinen etten olisi parempaa tallireissua voinut synttäreikseni toivoa. Okei no tietenkin olisi kivempi mikäli heppa olisi kunnossa, mutta uskon vakaasti että tästä vielä selvitään. Tänään kuitenkin taas vaihteeksi käveltiin pitkin tallin pihaa ja hamstrasin taskut täyteen porkkanoita, joita Nuudeli tietenkin hamuili kaiken aikaa........... se oli niin hassu ! Välillä otus pysähtyi muka katselemaan jotakin ja kun maiskutin niin se tuli salamana luokseni katselemaan että niin oliko sitä namia tarjolla vai... :) hihi herkkusuu. Se myös yritti morjenstaa kaikkia vastaan käveleviä ihmisiä ja tökkiä heitä turvallaan. Sitten se oli oikein tyytyväisenä kun sai pienen ihmislauman itseään ihailemaan ;) "voi kuinka se on komea, tosi komea hevonen !" I know ♥ Siskon kamerassa on muutamia suloisia otoksia heppasesta viime päiviltä, mutta en nyt löytänyt kameraa täältä yläkerrasta niin ne jäävät julkaistavaksi joku muu päivä.

Mutta........ kuten tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivatkin niin blogi on saanut uuden ilmeen ! Tämä on nyt tällainen hmm... "välikausi look"? eli teen uuden sitten kun tulee oikeasti lunta ja saadaan Nuudelista ihania talvikuvia :) Tässä ulkoasussa ideana oli juurikin se, että ollaan menty jo ohi sen syksyn värikkään ruska-ajan, ja ensi lumi satelee maahan, mutta vielä odotellaan niitä pakkasia ja kunnon talvea... :) Voi olla että parantelen banneria vielä tulevina päivinä sillä en ole siihen ihan tyytyväinen (en tiedä olenko ikinä !)... mutta kommentoikaahan ihmeessä; mikä on huonosti ja mikä hyvin, näyttääkö joku elementti aivan karsealta? Sana on vapaa :)


... yksi ongelma vain; en saa bannua mitenkään leveämmäksi kuin tämä blogin tekstipohja? Banneri menee aina oikeasta reunasta "poikki" ellen levennä koko höskää...? Tietäisiköhän kukaan että mistä johtuu ja miten saa korjatuksi?

78 kommenttia:

  1. Hyvää syntymäpäivää:)
    Uusi ulkoasu on miun silmään aivan upea ilmestys!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, kiva jos tykkäät ! :)

      Poista
  2. Synttärionnea!!:)

    VastaaPoista
  3. En osaa auttaa bannerin leveyden kanssa, mutta ihana ulkoasu!! ::)

    VastaaPoista
  4. Banneri on just hyvä! :)

    VastaaPoista
  5. En pääse sun blogiin ollenkaan kotoa. :( Nyt tulin töistä kokeilemaan ja toimii, eli johtuu varmaan siitä että mulla on mac ja se ei ymmärrä tuota playeria. Ajattelin vain ilmoittaa, jos on muitakin jotka ei tuon takia pääse. :)

    Ihana ulkoasu btw! Ja onnittelut, et oo yhtään vanha vielä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi ! ;s mutta kiitos ilmoituksesta, taitaakin lähteä koko playeri poistoon siis... :D

      Kiitos kiitos ! Haha joo no ehkä tässä voi vielä muutaman vuoden olla rauhassa... :D

      Poista
  6. Tosi hieno banneri! Osaisinpa itse tehdä tuollaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! Harjoittelua vaan :) !

      Poista
  7. Niin ja hyvää syntymäpäivää! :)

    VastaaPoista
  8. paljon onnea vielä höppänä! :-) ♥ ihana tää sun uus ulkoasu, oot nii taitava.. !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihu kiitti ihana ♥ ! Ja whii kiitos kiva jos tykkäät, mut sä kyl ite oot se taitava ! ;)

      Poista
  9. Hyvää syntymäpäivää! :)

    VastaaPoista
  10. Ihana banneri taas ja hyvää synttäriä ! :)

    VastaaPoista
  11. Onnea!! :) Mulla kans iskemässä kovaa vauhtia ikäkriisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ! Haha on tää kamalaa... :D

      Poista
  12. Upea uus ulkoasu! <3
    Jos joskus tulee tylsää, niin meillekin saa väkertää uuden bannerin ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! :'---) haha noita ilmotuksia oon muutamia saanu muiltaki :D !

      Poista
    2. Hehheh, en yhtään epäile ;D
      Ainiin, piti munkin onnitella sua, mutta s jäi taas johonkin. Eli hurjasti onnea! :)

      Poista
  13. hyvää synttäriä! banneri on oikein kiva :)

    VastaaPoista
  14. Voe hellaupanan mite sulonen ruttuluumu ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kiitosta, joskus mäki oon ollu viehkee ! ;)

      Poista
  15. Onnea!
    Ja itse tykkään bannerista tooosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Kiva jos tykkäät ! :'---)

      Poista
  16. Hyvää syntymäpäivää! Uusi banneri on aivan ihana, mullekin saa tehdä tuollaisen. :D

    VastaaPoista
  17. tosi nätti tää ulkoasu :) toivottavasti tätä ei kauheesti oo kysytty, mutta mikä kamera sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Canon eos 60d runko :)

      Poista
  18. Tää ulkoasu olis ihan super, jos pistäsit noi esittelysivut sivupalkkiin vaikka kuvalinkkeinä! Muuten aivan upee banneri (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos parannusehdotuksesta, voisin koittaa tommoset vääntää ! :)

      Poista
  19. onnea :) &ihana ulkoasu :o

    VastaaPoista
  20. ihan hirmu hieno tää uus ulkoasu! Vau oon kateellinen.. :D<3

    VastaaPoista
  21. hyvää synttäroä! supermega magee ulkka ;DD oot niin hyvä tekemään näitä! :O

    VastaaPoista
  22. Tosi kiva banneri :)) Kuvat on ihanat, kiva, vähän erikoisempi muoto, ei näy ihan joka blogissa :) Ainut mikä ehkä häiritsee (kun kattoo liian tarkkaan ja oikein etsii) on se, että nuo puut(?) tulee vähän ton haaleimpana näkyvän kuvan päälle kaulan/ryntäitten kohalla. Ei mikään iso juttu, eikä sitä edes huomaa, jos ei kato tositosi tarkkaa...:D Mut ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Ja hyvä huomio, voisin koittaa säätää tota jos vaikka onnistus saada paremmaks ! :D

      Poista
  23. Myöhäset onnittelut :--) Saitkos sää muuten sitä sähköpostia missä oli niitä kuvia? D:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Ai juu perkule, sain mut olin taas puhelimella ni en päässy vastaa ja koneella unohdin !! Mut juu sain ja oon alottanu bannerin tekemisen :D

      Poista
  24. Hyvää synttäriä!! :) ihana ulkoasu!

    VastaaPoista
  25. onneks mainitsit et on uus banneri ku ois saattanut tälläseltä likinäköseltä jäädä huomaamatta!!!! no ei suinkaan, eihän tollasta ihanuutta voi olla huomaamatta ;o en kestä oot aika epis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii no aattelinkii et tääl saattaa olla tommosii joko likinäkösii tai sit muute vaa vähä vajaita ! ;ooo hihi voi kiitos mut itse kyllä olet !!

      Poista
  26. Banneri on aivan ihana !! :) kokonaisuus on täydellinen

    VastaaPoista
  27. Ihana banneri ! :) Ja onnea !

    VastaaPoista
  28. Myöhäset onnittelut! Toi uus banneri on upee!

    VastaaPoista
  29. Onnittelut! Mulla iski ikäkriisi silloin kun pikku-siskoni täysi-ikäistyi, tajusin että pitisköhän sitä itsekkin koittaa aikuistua... Muuten olen selvinnyt ilman sitä. Tosin olen edelleen sen näköinen kuin olisin 16 niin eikai se kohta täyteen tuleva 21 ole niin pelottava (;

    Ihana tuo uusi banneri, se ei oikeestaan edes haittaa ettei ole ihan saman kokoinen tekstikentän kanssa! Tuo muoto hämää sen verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei !! :'---D sit ku mun sisko on täysi-ikäinen niin mä alain oikeesti olee jo mummo........... hui !

      Kiitos !! :) ite katoin itseasiassa ihan samaa että ei ehkä häikkää niin paljoo ku jos ois semmonen neliskulmanen :P

      Poista
  30. Myöhäiset onnittelut! Mun mielestä toi banneri on nyt hyvä eikä sitä tarvitse leventää (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) kiva jos näyttää hyvältä !

      Poista
  31. hyvää synttäriä näin myöhään :)! Itse en haluaisi yli 20 vuotiaaksi :D Pitää etsiö jostain joku vamppyyri joka tulee puraisemaan niin jään tän iäiseksi kuin nyt olen :D Aika on kulunut hirveän nopsaan :( ps. Täää ulkoasu on iha sika hieno !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no mäki voisin omasta puolestani lopettaa tän ikääntymisen tähän ! :D haha jooooo pitää äkkiä etsiä jostain käsiin joku oma Edward... ♥

      Voi kiitos ! :'---)

      Poista
  32. Oi, ihana banneri! Ja hyvää myöhäistä synttäriä :)

    VastaaPoista
  33. Myöhäiset onnittelut myös multakin!! :) Ja ihana tää ulkoasu taas kerran! ♥

    VastaaPoista
  34. Onnittelut! :) Tää ulkoasua on aivan tyrmäävän hieno! :)

    VastaaPoista
  35. Tosi hieno banneri, tosin ainakin omasta mielestäni toimisi paremmin ilman noita pikkukuvia vasemmalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo itekki mietin niitä mut sit taas ilman näytti jotenki tyhjältä D: pitää yrittää pohtia parempaa ratkaisua !

      Poista
  36. o.o IHAN TÖRKEÄN UPEA BANNERI! WOW!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua kiitos kovasti, kiva jos tykkäät !! :'----)

      Poista
  37. Haaste sinulle: http://vvvilhelmiina.blogspot.fi/2012/11/this-little-award-is-all-about_17.html

    VastaaPoista
  38. Hihihi nauroin tolle sun vauvakuvalle, söpö <3 Banneri on (taas kerran, miten sä osaat??) hieno. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mustaki oon aika ihku ♥ pöh, kiitos !! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !