maanantai 6. toukokuuta 2013

Heppailua, heppailua... !

Maanantai (tai siis päivä ehti kyllä vaihtua jo tiistain puolelle mutta elän maanantaissa vielä), taas kerran ! Viikonloppu meni jälleen mitenkäs muutoinkaan kuin hevostellessa ;) Kyllä mä voisin tällaiseen päivittäin useamman heppasen hoiteluun ihan tottua....... !

Lauantaina olin Nellin mukana Lohjalla auttelemassa heppasten liikutuksessa, kun Roosa lähti viikonlopuksi Saksaan. Ratsuikseni sain Kallen, sekä ensimmäistä kertaa ikinä Nopan ! Enkä muuten handlannu sitä yhtään :D Mulle on kerrottu, että se on vaikea, mutta eihän sitä kunnolla tajua ennen kuin sinne selkään pääsee. Mitään ihmeellistä en tosiaan tamman kanssa tehnyt, testailin vain nappuloita ja yritin saada sitä rentoutumaan.   Heppa oli ihan mielettömän herkkä istunnalle, wau. Loppua kohden tuli muutamia onnistuneita pätkiä, ja taas muistin sen miksi haastavat hevoset ovat niin kivoja; niiden kanssa onnistumiset tuntuu kahta hienommilta ! Kyllä mä vähän taisin tammaan tykästyä... ;)

Nopsu ja hurjat portit !

Sunnuntaina lähdin Nellin kisahoitajaksi Laaksolle, hepoista mukana siis Sintti ja Konsta. Aamulla satoi ja sää näytti muutenkin aika epävakaalta, mutta kuivina kuitenkin säilyttiin koko päivä ! Pienestä kiireestä huolimatta kaikki meni ihan hyvin, mukaanlukien kisaradat. Nelli hyppäsi kummallakin hepalla Olli -derbyn (130+135cm) ja sijoittui Konstalla hienosti kolmanneksi juhuu ! Jonkun verran ehdin heppa kädessä viimeistä luokkaa kuvailemaankin, tässä muutamia otoksia taas näytille. Erittäin vaihtelevan sään vuoksi en saanut asetuksia oikein kohdilleen + muutenkaan en ole yhtään tyytyväinen, mutta ehkä se harjoittelu vielä joskus tekee mustaki mestarin........ !









Taitavat !

Lempsu the dog vahtii.

Nuutin luokse en enää sunnuntai-iltana jaksanut painella, kun olisi mennyt niin myöhäiseksi, joten se sai vapaan. Tänään käytiin hepan kanssa tekemässä oikein reipas maastolenkki, pitkästä aikaa taluttaen ! Pitäisi käydä useammin, oikein tehokasta liikuntaa itsellekin tuollainen pusikossa tarpominen.

Alkumatkasta napsin Nuuttisesta joitakin kuvia puhelimeen, kun se niin löttänänä söpöili. Sitten tapahtui se pahin juttu, mitä voi Nuutin mielestä maastoillessa tapahtua............. toinen hevonen tuli metsätiellä vastaan, ja se oli matkalla tallille päin. Eikä siinä vielä kaikki... ensimmäisen vastaantulijan perässä tuli vielä TOINEN. Siinä vaiheessa Nuutilla meinasi flipata totaalisesti, ja olo oli muutamasti ku märällä lapasella hevosen hilluessa ympäriinsä. Riimu ja naru ovat vähän heppoiset apuvälineet kun Nuuttilaisella rupeaa keittämään............ Selvittiin kuitenkin yhtä matkaa loppuun saakka, mutta huh, kuuma tuli. Pariin otteeseen jo sieluni silmin näin kuinka heppa rykäisee itsensä irti ja laukkaa hippulat vinkuen tallille villiten kaikki kentällä olevat tuntihevoset. Sitten kun meitsi juoksee perässä paikan päälle, niin siellä ovat kaikki natiaiset tantereessa pölyä nielemässä. Se ois ehkä hitusen ollut noloa.......

"Äiti eiks sulle ny mee jakeluun et tääl metsässä on kauheesti niit mörköi ooksä aivan puupää !"
"Kato mitä tual on !"
"Se sama inhottava örkkimöhkö ku viimekski ! Yrittäny piiloutuu mut nään sen silti !"
"Äiti mul ei oo hyvä tunne tästä MITÄ SÄ OIKEE KUVAAT SIINÄ LAITA SE KAMERA POIS !"
"Ja siel on se toinen !"
"Varo äippä se on ihan sun selän takana älä yhtään mee lähemmäs tai voi käydä hullusti !"
"En mä mitää hölmöile kuule oon tosissani se voi hyökätä hetkenä minä hyvänsä ja sit et voi ainakaa itkee ettenkö varottanu !"
"Kukas sielt tulee !"
"Sehän on Shakira, mun frendi ! Miten se ottaa noin lunkisti.....?"

Tallin pihalla nappasin Nuuskulasta vielä muutamia kuvia ihan kameralla, kun äiti piteli poikaa hetkisen. En kuitenkaan jaksanut niitä tähän hätään laitella niin ne(kin) julkaisen sitten joku muu päivä... :) Nyt menen jatkamaan uuden ulkoasun muokkailua, jotta saisin äkkiä tämän talvisen jo pois... Heipsan ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille !

Kyllä se kesä sieltä kohta tulee ! Ponit sai taas muutaman minuutin maistella vihreää... ♥

38 kommenttia:

  1. Nää on niin parhaita nää sun kirjottamat puhetekstit Nuutille! Älä koskaan lopeta niiden keksimistä ja kirjoittamista! :D
    Ja kuvaat tosi hyvin!

    VastaaPoista
  2. Varmaa sä istut koneella viel joskus kolmelta ? XD eiks väsytä :DD vähä nuutti on söpö nois kuvissa ♥ mun poni oli iha innoissaa ku annoin joku 5 min sen syödä ruohoo, nii veti sitä ihan viimestä päivää, ja oli vähä erimielisyyksiä siitä että millon lähdetään ja mihin suuntaan :D Mutta kiva postaus taas! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eheen kyllä niin myöhään valvonu :D Nukuin päikkärit ni se kostautu... :D

      Haha joo sama juttu ! XD Mutku se vihree on niin hyvääää.... ! Haha kiitos :)

      Poista
  3. Hienoja kisakuvia!
    Ja voi tuota Nuuttia ja noita koneita :D
    Hellunen toinen!

    VastaaPoista
  4. Susiii arvaat varmaa jo mitä, mut haluaisiks laittaa Marin kuvan Johannalle?:) Jatkan fbs myöhemmi, mut unohdan kuitenki muute haha :D

    Ja kiva postaus ja kuvat hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooo mihin osotteeseen ?! Tai siis ju laitan sulle fb viestii :)

      Hihu kiitos !

      Poista
  5. Nuutti on kans niin ilmeikäs hevonen, ihan kun Lassekin :D Loistava toi "Äiti mul ei oo hyvä tunne tästä MITÄ SÄ OIKEE KUVAAT SIINÄ LAITA SE KAMERA POIS !" :'DD Ilmeestä näkee niin selvästi että mitä Nuutti ajattelee :D

    VastaaPoista
  6. Voi että Nuutti on ihan samanlainen luonteeltaan kun mun eestinheppa!! Siis ihan kuin kaksi marjaa :D se kanssa löytää noita mörköjä, ja välillä käy vähän kuumana ja pomppii omiaan :D

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus! Mun mielestä noi sun kisaotokset on kerrassaan upeita!! :)

    VastaaPoista
  8. Taas kerran toosi kiva postaus :) Nuutti kuvat ja kuvatekstit saa aina hyvälle tuulelle,kirjotat tosi kivasti

    VastaaPoista
  9. voi sitä nuuttia ♥ höpsö


    Sano onnittelut Nellille ! :)

    VastaaPoista
  10. Siellä on jo noin vihreetä :( Täällä pohjosessa vielä lumipenkkoja ja vettä sataa tälläkin hetkellä! Epäreilua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii ! Täälläkin lunta vielä semmosissa paikoissa missä on ollu sitä iiiiso kasa, mutta muuten tosiaan aika vihreetä jo. Toivottavasti se kesä sinnekin vielä ehtii ! :D

      Poista
  11. Taas tosi hyviä kuvia, ja tiiän kans sen tunteen kun saa vähän hankalamman hepan toimivaan kivasti! ;) Nuutti on niin söpö taas noissa kuvissa! Tuitui! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ! Joo se on kyllä mahtavaa, tietää ettei ainakaan ihan kaikkea oo voinu tehdä pieleen :D

      Hih Nuude kiittää, se on ♥ :)

      Poista
  12. rakastan sun blogia, aina yhtä hyvää kirjoitusta ja mahtavia kuvia! :) vaikutat todella mukavalta ihmiseltä :) millä tallilla muuten pidät Nuuttia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanaa jos tykkäät !! :)

      Nuutti asuu Ratsutila Wiknerillä :)

      Poista
  13. Kisakuvat ainakin on upeita - ja Nuutti sulonen kuin mikä! :) Kuvatekstit sai mut nauramaan ääneen ++ tää blogi on muuten huippuhieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitoksia ! :) Nuude on kyllä söpö ♥

      Poista
  14. ooooh rautias esteheppa! <3 kuolaaaaaaan.. ihania kuvia ja nauroin taas ääneen kuvateksteille ::D

    VastaaPoista
  15. Se on kyllä joskus ihme ku ite ei nää mitään, mutta hevosen mielestä metsä on täynnä örkkejä :DD

    VastaaPoista
  16. Heipsuli! Kiva postaus jälleen kerran! :) Ja haluisin kysyä, siis onko Kalle, Konsta, Sintti ja Noppa kaikki Nellin ja Roosan hevosia vai oonko nyt sekottanu jotain? Ja oliko joku noista hepoista tiineenä? :) Haha, oon utelias... :D
    Upeita kuvia taas! Toi kuudes kuva on mun lemppari, heppa siinä on aivan upea! Ja Nuutti on yhtä sulosena kun aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)

      Juu kaikki ovat heidän hevosiaan ! Noiden lisäksi heiltä löytyy vielä toiselta tallilta yksi tamma, joka on tosiaan tiineenä :)

      Poista
  17. Yhdyn ensimmäiseen kommenttiin, ihana kun värität tekstiä niillä!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanaa jos ne piristää tekstiä ! :)

      Poista
  18. Kommentoin nyt ekaa kertaa, vaikka oon blogias jo lukenu iät ja ajat! :D mut nää sun kuvatekstit on niiiiiin loistavia, meinaan aina haljeta naurusta täällä! XD oot niin ihanan olonen ja huumorintajunen tyyppi, just sellanen kehen olis aivan huippua tutustuu! Mut hei jatka samaan malliin Susanna, oot M A H T A V A ! Hyvää kesän alkua sulle ja Nuutille!! :) <3 - Satakunnan sielunsiskosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kun kommentoit, haha kiitän ! :D Voi ihanasti sanottu, saitpa mut kuule hyvälle mielelle ♥

      Kiitokset Nuutinki puolesta, sitä samaa sulle !! :)

      Poista
  19. mitkä asetukset sulla oli tossa kamerassa, kun kuvasit noita Laakson kisoja? :) Tosi ihanan näköisiä ja todella onnistuneita ! (; jesjes, hyvä ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ! :) Asetukset vaihtelee noissa tosi paljon, kun sääkin oli niin ailahtelevainen... ISO oli 100-400, valotusaika sitten sen mukaan, kai 1500-800 ja sitä rataa :D Tuntuu etten saanu mitään kohdilleen oikein missään vaiheessa !

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !