keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Monty Roberts @ Hartwall areena 15.10.

Monty Roberts, "living legend". Olen kyseistä herraa pitänyt suuressa arvossa aina, mutta eilen se arvostus meni vielä kohisten ylöspäin. Miten joku voi olla niin taitava, että näyttää kun hän ei tekisi mitään? "It looks easy, when you're doing it right", näin.

Eilen olin tosiaan areenalla katsomassa Monty Robertsin Next Generation Touria. Hän aloitti kertomalla, että kun häntä jälleen pyydettiin esiintymään, niin sanottiin että sehän voisi sitten olla ns. Farewell Tour. "Uh? I don't wanna go anywhere ?!". Ikäähän Mr. Robertsilla on jo 78 vuotta, mutta huumori, taito ja ennen kaikkea rakkaus hevosiin ovat visusti tallessa yhä edelleen.


Rakkaus hevosiin kävi ilmi jo aivan ensimmäisistä lauseista. Monty kertoi, että hevoset eivät ole hänelle työ, ne ovat hänen elämänsä. Ja siitä syystä jokainen päivä on kuin lomapäivä. Seuraavaksi herra kysyikin yleisöltä; mikä on toiseksi tärkein asia hevosten kanssa? Vastaus: se, että teillä on hauskaa. Mikä on ensimmäiseksi tärkein asia? Se, että hevosella on hauskaa. Monty painotti sitä, että meidän täytyy saada hevonen haluamaan yhteistyötä. "A good horse trainer can get a horse to do what he wants him to do. A great trainer can get a horse to want to do it."



Illan aikana näimme neljä erilaisessa tilanteessa olevaa hevosta, joista ensimmäisellä ei ollut koskaan ollut selässään satulaa tai ihmistä, toinen pelkäsi klipperiä, kolmas muovipusseja ja neljäs oli ongelmallinen lastata. Vaati kunkin kohdalla puoli tuntia, ja pelko oli kohdattu sekä voitettu. Ensimmäinen hevonen kantoi ratsastajaa selässään mukisematta. Toinen seisoi aloillaan ja antoi Montyn käydä sitä läpi kovaäänisellä klipperillä mistä vain. Kolmas käveli muovimattojen ylitse vapaana, omasta tahdostaan. Viimeinen seurasi Montya traileriin myöskin vapaana, ja näytti kaiken lisäksi suorastaan nauttivan siellä olostaan.

Entinen lastausongelmainen kopissa.

Voisin tässä kirjoittaa puoli romaania ja kertoa miten homma askel askeleelta eteni, mutta kun se ei ole se juttu. Se juttu on se, millä tavalla Monty nuo asiat teki. Hän oli määrätietoinen, mutta loputtoman kärsivällinen. Hän kommunikoi hevosen kanssa ilman sanoja, ja ilman väkivaltaa. Hän puhui niiden kieltä.

Mä en oikein osaa sanoin kuvailla sitä fiilistä, mikä mulla areenalla oli. Iho meni moneen kertaan kananlihalle eikä itkukaan ollut kaukana kun Monty erään hevosen kohdalla avasi hieman vaikeaa lapsuuttaan. Hänen isänsä uskoi väkivaltaan (niin lasten kuin hevostenkin kasvatuksessa) ja sanoi: "hevonen on vaarallinen eläin; jos sinä et anna sille selkään, se antaa sinulle."... Alkuun päättömästi kehässä hyppineen hevosen kävellessä rennosti vierellään Monty sanoi, että toivoisi isänsä voivan nähdä hänet sekä tämän hevosen nyt, ja huomata, ettei väkivalta ole tarpeen.

Muovipusseja kuollakseen pelännyt hevonen. Ei näytä kovin olevan paniikissa enää, vai mitä?

Hevonen on perusluonteeltaan nöyrä eläin, mutta liian usein ihmiset rupeavat rankaisemaan niitä omista virheistään. Kun ne luottavat ihmiseen, ne haluavat tehdä oikein. Mä voisin lyödä pääni vetoa siitä, että jokainen noista hevosista koki suurta mielihyvää saadessaan kulkea Montyn rinnalla tämän käskyjä totellen.

Lyhyesti sanottuna: Mr. Roberts oli ihan loistava. Esityksen aikana mullekin tuli entistä suurempi halu oppia lisää hevosten luontaisesta käyttäytymisestä sekä kommunikaatiosta, ja mä ainakin aion omalta osaltani pitää huolen siitä, etten toimi epäoikeudenmukaisesti yhtäkään käsittelemääni hevosta kohtaan. Kuten Monty sanoi join up -harjoitusta tehdessään: "you have to take control, but be fair. You can't take control and then be mean".

Lopuksi Monty vielä kertoi, ettei halua yhdenkään oppilaan olevan yhtä hyvä kuin hän. Hän haluaa kaikkien olevan vielä parempia. Vain siten tämä oppi löytää enemmän ihmisiä, sekä sitä kautta auttaa enemmän hevosia.

Monty tarkkailemassa kun hänen suomalainen oppilaansa tekee join up -harjoitusta.

Jos teillä koskaan ikinä on mahdollisuus mennä seuraamaan Monty Robertsin esiintymistä livenä, niin menkää ! Oikeasti. Tuosta sai irti enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Lisäksi Monty on oikeasti hauska ! Lämpimästi suosittelen. Oliko kukaan lukijoista eilen katsomassa? Kunhan tästä ensi viikkoon selviän niin tiedän kyllä missä kulutan vapaa-aikaani (http://www.montyroberts.com/) ja mitkä kirjat hankin kirjahyllyyni.

Mutta... katsotaan nyt ensin ollaanko sitä sunnuntain jälkeen vielä tolpillaan, nimittäin huomennahan alkaa HIHS !!! Helsinki International Horse Show. Finally ! Tätä on odotettu kuin kuuta nousevaa, hihii. Mähän oon siellä siis taas töissä (radalla) kaikki neljä päivää, eli postauksia ei loppuviikosta varmaankaan tule. Huomenna aamu alkaa klo 7, eli mulla on herätys viideltä................... lucky me. Pelkään, että nukun (taas) pommiin. Onneksi on olemassa banaanikaveri Aada niin ehkä se sit soittaa jos mua ei näy eikä kuulu...... SOITATHAN ?!? Paitsi sit jos molemmat nukutaan pommiin niin onki huonompi juttu. Kenelläkään hyviä ideoita miten saa itsensä ylös ihan epäihmisten aikoihin...?

67 kommenttia:

  1. Mäki olin tuolla. :) Oli kyllä aika ihailua herättävä esitys!

    VastaaPoista
  2. osta semmonen herätyskello mikä laitetaa lattialle ja ku se rupee soimaa ni se rupee rullaa ympäriinsä :DD mul on semmone! en tiiä mis niit myydään ku omani sain mummilta tuliaisema usasta mut googlel vois löytää. ei oo kyl kertaakaa jääny heräämättä ku se pirinä on semmonen et ei tosiaakaa voi olla kuulematta ja pitää aina nousta sängystä että saa sen kii :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ei hitto kun hajosin mielikuvalle unenpöppöröisestä itsestäni juoksentelemassa herätyskellon perässä päin seiniä......... :D Ihana ! Mutta kun koirat nukkuu samassa huoneessa (ja mahdollisesti lattialla), niin voisi olla niille hieman stressaavaa... Muuten oikein symppis ajatus, kiitos ! ;)

      Poista
    2. Haha! Miekii hajosin, ku mietin itteni tonne makkarin lattialle konttaamaa herätyskellon perässä! Mun on pakko hankkii sellanen :D

      Poista
    3. XD sit vaan videokamera huoneen nurkkaan kuvaamaan sitä ärräpäiden saattelemana juostua aamulenkkiä... ! :D

      Poista
  3. Puhuiko Monty pelkästään englantia, oliko ketään tulkkia tmv?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tulkkia, mutta Monty puhui todella selkeää englantia :) Itse ainakin ymmärsin kaiken helposti, vaikken mitään hyvää kielipäätä omaakaan. Joitakin kysymyksiä Hokkus hevosten omistajille suomensi, mutta muuten mentiin englannilla.

      Poista
  4. Sairaan hyvä postaus! :D

    VastaaPoista
  5. Olen kuullut hänen kirjoistaan ja vaika olen kova lukemaan en ole vielä ehtinyt hänen kirjojaan lukemaan. On aina pitänyt. Olet tosi onnekas kun pääsit katsomaan sitä livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin on jo pitkään pitänyt hankkia ko. kirjat, mutta aina se on jotenkin jäänyt... Pakko ne on hommata !

      Olen kyllä ihan samaa mieltä, että olen onnekas kun Montyn työskentelyä pääsin livenä seuraamaan. Sen onnen soisi ihan jokaiselle hevosten kanssa puuhasteleville !

      Poista
  6. HUOMENTA! heräsin ja kello on 5.20 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HYVÄÄ ILTAA, puhelin ei antanu areenalla julkaista kommentteja plöh !

      Mut siis, aika reipas tyttö olet !! Ansaitsisit kyllä mitalin =)

      Poista
  7. Kiitos tästä postauksesta! Harmitti kun en päässyt itse paikalle, mutta kerran aiemmin olen ollut Montya katsomassa. Siinä on kyllä jotain lumoavaa koko ihmisessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ! :) Totta puhut, se on jotain ihan käsittämätöntä !

      Poista
  8. Minäkin ihailen Montya. Se on aivan mahtavaa, kuten selititkin jo, että hän on niin ystävällinen hevosille ja hevoset luottavat häneen. Hän on synnynnäinen hevosmies. Haluaisin itsekkin päästä katsomaan hänen esityksiään muttta valitettavasti asun Lapissa ja juna/lentoliput on niin kalliita etten varmaan pitkään aikaan pääse ihailemaan Monty Robertsin työtä. :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ! Se luottamus hevosten ja Montyn välillä on jotain ihan suorastaan käsin kosketeltavaa. Voi harmi... :( Onneksi sentään on olemassa nuo muutamat Montyn kirjat, sekä internetin ihmeellinen maailma !

      Poista
  9. äwäwäwäää ihana ulkoasu ja banneri ♥ Hyvä postaus, kerroit kaiken nii lyhyesti ja ytimekkäästi ja sillein hienosti, if you know what i mean :D En osaa selittää.. Näitä lukiessa, katsellessa ja kuunnellessa tulee itselleni melkein aina kylmät väreet, näiden ihmisten hevosten käsittelyt on niin upeaa! Näistä saa aina lisää inspiraatiota kehittää omia taitojaan hevosten kanssa :) p. Itse olen tänään horse show'ssa, tavataan jos törmätään ja jos ei törmätä nii lupaan ottaa susta hienoja taidekuvia jos näen sut siellä radalla.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos ! :) Mukavaa jos tykkäsit postauksesta, alkuun tuskailin tosi pitkään kirjoitusasun kanssa ja päädyinkin lopulta tuohon "lyhyeen ja ytimekkääseen" jaarittelun sijasta :)

      Haha apua, bongasitko mua? :D

      Poista
    2. heheh, kyllä :D ei sua voinu olla tunnistamatta! Pari otosta susta päätyi kaverin muistikortille, mutta jotenkin aina onnistuit piiloutumaan jonkin esteen taakse.. x)

      Poista
    3. :D oh noes ! Onneks on isoi johteita joiden taakse voi käpertyä ;) Apua, huomenna ehkä pistän pussin päähän tai jotain... !

      Poista
  10. Toi mies on kyllä mahtava! Se hevonen, jolle laitettiin ratsastaja vasta selkään, on yks meidän tallin hevosista ( siis oon sillä tallilla töissä ) ja oli ihan huippua kuulla että Onni pääsi tonne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, aika ainutkertainen tilaisuus kyllä :) Onnekas Onni !

      Poista
  11. Voi vautsi tuo Robertsin show kuulostaa niin hienolta! Kunpa sinne vain olisi päässyt katsomaan paikan päälle...

    Tämä uusi ulkoasu on muutes aivan upean värinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hieno ! Kaikessa yksinkertaisuudessaan vangitseva :) Voih, ehkä vielä joku kerta... !

      Kiitos, mukavaa jos miellyttää silmää ! :)

      Poista
  12. Olisin kyllä niin halunnu tulla kattoo mutta asutaan sen verran kaukana ja seuraava päivä olis ollu koulua:( hauskaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan... :( No ehkä tilaisuus vielä tulee eteen, kuka tietää !

      Kiitos, ja hyvät viikonloput sulle myös ! :)

      Poista
  13. Mäkin olin katsomassa tuota näytöstä, oon kans HIHSissä töissä viikonlopun joten oli ihan kiva lisä päästä tuonne! Tosin en kyllä ihan allekirjoita kaikkia Montyn oppeja enkä tullut mitenkään vakuuttuneeksi näytöksen nähtyäni. Hieno juttu Montyn työssä on se, että hän puhuu väkivallattoman ja lempeän hevosenkäsittelyn puolesta - siinä ideologiassa ei ole mitään vikaa. Ja hauska tyyppi se kyllä on! Esimerkiksi Tuire Kaimion opit kolahtaa kuitenkin muhun paljon enemmän kuin Montyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan kiva kun pääsi rannekkeella ilmaiseksi katselemaan :)

      Itse pidän Tuire Kaimion opeista myös, mutta ei ne mun mielestä Montyn oppien kanssa sulje toisiaan pois millään tasolla :) Ainahan asioita voi tehdä monella eri tavalla, mutta päämäärä lienee kummassakin sama: hevosen ja ihmisen välinen luottamus sekä sitä kautta mahdollisimman saumaton yhteistyö.

      Poista
    2. Tämä Minna Tallbergin kirjoitus ehkä vähän havainnollistaa, mitä tarkoitin eli mikä ero Tuikulla ja Montylla on :-) http://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/19/monty-roberts-helsingissa/

      Poista
    3. Mmmm, noo asioita voi katsoa niin monelta kantilta... :)

      Poista
  14. Monty on kyllä ihmeellinen mies, olin itsekin häntä katsomassa tiistaina! Ja saat jossain vaiheessa jonkun hienon kuvakollaasin itsestäsi tältä päivältä, kun innostuin vähän salakuvaamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin ! Ei voi muuta kuin kunnioittaa :)

      Voi ei, apua................. :D En tiedä haluunko nähdä............. XD

      Poista
  15. oon niin kateellinen! :o Monty on ollu mun yks suurimmista idoleista, ei vitsi jos oisin päässy kattomaa :)
    Sulla on btw whkä ihanin blogi ikinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Joo sama juttu, nimi on tuttu ihan hamasta lapsuudesta saakka. Voih, ehkä tilaisuus vielä tulee eteen ! Toivon mukaan mullakin on mahdollisuus se vielä uudemman kerran joskus nähdä, ainakin hyvässä kunnossa näytti edelleen olevan :)

      Poista
  16. Montylla on mielestäni ihan hyviä ajatuksia, mutta en allekirjoita kaikkia hänen oppejaan. Ja toisaalta väkivaltakin voi sekä henkistä että fyysistä. Esim. Join Up -metodilla ei ole mielestäni mitään tekemistä luottamuksen kanssa. Se on enmmänkin oppimiskysymys. Hevonen oppii, että on kannattavampaa seurata ihmistä kuin juosta kenttää ympäri. Olihan hevonen saatu tällä metodilla seuraamaan radio-ohjattavaa autoakin.

    Olen enemmänkin Tuire Kaimion oppien suunnalla. Olen kiinnostunut hevosen oppimisesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sitä kaikkea tarvitsekaan sokeasti seurata :) Join Up onkin nimenomaan opetusmetodi jonka KAUTTA voidaan päästä siihen luottamukseen. Hölmökin tajuaa ettei sitä luottamusta sormia napauttamalla rakenneta... ;)

      Jokainen saa toki vapaasti olla sitä mieltä kun haluaa :)

      Poista
    2. Ja siis tosiaan, itsekin pidän Tuire Kaimion ajatuksista. Aina voi suhtautua kriittisesti, ihan joka ikiseen asiaan (ja hyvä on toisinaan suhtautuakin), mutta jokainen kootkoon erilaisilta taitavilta hevosihmisiltä niitä juttuja, jotka kokee toimiviksi... :)

      Poista
  17. Tämä kommentti ei nyt liity tähän postaukseen, mutta näin sut äsken telkkarista! Vaikka ei naama näkynyt mut tunnistin sun hiuksista ja piposta! :D Mutta tää postaus oli tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  18. Hihi näin sut tänää telkkarissa ;)

    VastaaPoista
  19. mikä tolla koppiongelmaisella hevosella on päässä ja miksi? :D
    mutta kiva postaus, Monty on mahtava, toivottavasti pääsen itekki joskus kattomaan livenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen suojus, jos olisi sattunut kopin suulla / kopissa loikkimaan :) Kiitos, toivotaan näin ! :)

      Poista
  20. Uskallan olla erilainen, joten olen ihan täysin vastaan näitä Montyn oppeja. 'Taito ja rakkaus hevosiin'? 'Se että hevosella on hauskaa'? Niin, tuskin hevosesta on hauskaa joutua pieneen häkkiin paikkaan, jossa se ei ole ikinä ollut. Tuskin hevosesta on hauskaa, kun sitä joko kiskotaan tai hakataan narulla mitä ikinä se tekeekään, kun vasta ihmisen lähellä se saa olla rauhassa. Ei hevonen tule siihen vapaasta tahdostaan, ehei. Ihmiset ovat helposti sokeita ja haluavat uskoa näihin helpompiin tapoihin, mutta mitään hevoskuiskaajia ei ole olemassa.
    No mutta tämähän on pelkkä oma mielipiteeni, en siis missään nimessä kritisoi postausta tms. Suosittelen tosi lämpimästi, että käyt katsomassa jonkun Tuire Kaimion luennon. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa josko olisi joskus mahdollisuus Kaimion luennolla käydä :) Sinä puolestaan voisit käydä katsomassa livenä Montya, niin huomaisit ettei hevosta siellä hakata. "kiskominenkin" on helppo saada kuvissa näyttämään pahalta. Ja kyllä hevonen tulee ihmisen lähelle ihan juuri siitä omasta tahdostaan - ihmisen tehtävänähän on nimenomaan saada hevonen haluamaan lähelleen = tehdä sen olo mukavaksi siinä.

      Ja mitä tulee pieneen häkkiin, niin mikäs se karsina sitten on olevinaan? :D Pyöröaitaus on "koulutuspaikka" siinä missä muutkin; kenttä, maneesi, mikä ikinä. Ei hevonen ajattele sitä "pienenä häkkinä". Toisinaan hevosia inhimillistetään ihan liikaa, ja siten juuri saadaan näitä käytösongelmaisia, jotka on hyvin helppo saada ruotuun sekä sitä kautta luottavaiseksi ihan "hevosen omaa kieltä" puhumalla. Sun kannattaa lukaista tämä pikku teksti: http://www.kolumbus.fi/ria.kuokkanen/roundpen.htm :)

      Poista
    2. Jep, muotoilin jotkut asiat vähän turhan jyrkästi.(: Onhan niitä paljonpaljon hirveempiäkin eläin'kouluttajia', Montylla on vaan oma tyyli josta en niin paljoa tykkää.(:

      Poista
    3. Joo välillä niin käy herkästi kun "puolustaa" omaa mielipidettään :) Mutta ymmärrettäväähän se on ! Ja tosiaan kaikki ei käy kaikille, tyylejä on yhtä monta kuin tekijöitäkin... :) Pitää löytää se "oma juttu" erilaisia oppeja hyödyksi käyttäen !

      Poista
    4. Haluaako hevonen todella vapaaehtoisesti olla ihmisen luona Montyn koulutusmenetelmällä? Hevonen ei saa olla rauhassa milloinkaan mulloin kuin ihmisen lähellä, joten silloihan se "valitsee" olla ihmisen seurassa, koska toinen vaihtoehto ei ole yhtään sen parempi.

      Poista
    5. Pyöräaitauksen sijasta suositellaan usein sellaista neliöaitausta. Hevosella on mahdollisuus mennä kulmiin, jos se kokee tilanteen epämukavaksi (esim. epäselvät käskyt). :) Neliöaitaus paljastaa ihmisen virheet.

      - Ritu

      Poista
    6. Tiedän sen, sehän luki tuolla linkittämässäni tekstissäkin: "pyöreä aitaus mahdollistaa hevosen jatkuvan katsekontaktin keskemmällä olevaan ihmiseen, aitauksestahan puuttuvat nurkat joihin kääntyä painetta pakoon. Tämän vuoksi pyöröaitaus voi olla tehokas ja nopea apu ongelmien ratkaisuun. Toisaalta tehokkuus on kaksiteräinen miekka: hevonen oppii siellä nopeasti myös ei-toivotut käyttäytymismallit, mikäli kouluttaja ei ole riittävän kokenut eikä osaa tulkita hevosen käyttäytymistä oikein."

      Poista
    7. Ja yhtä ylempi anonyymi: se on katsos hevosten kieltä se. Palkinto on paineen poistaminen. Ja voi kyllä ne hevoset saavat taatusti olla rauhassa muutoinkin, tuossa esityksessähän näkee kokonaista puoli tuntia kutakin käsittelyssä ;)

      Poista
  21. mun mielestä toi jonkun ylle linkkaama minna tallbergin kirjoitus on juuri sitä pienen inhimillistäjän suusta hieman "värikynän" käyttä paperille ilmestynyttä tuotosta. oletkin jo vastannut kommentoineille oikein hyvin, mutta haluaisin vielä muistuttaa näitä muutamia siitä, että eihän tuo (pyöröaitaus, join up...) ole sitä, mitä hevonen tekee koko loppuelämänsä päivästä päivään. se on koulutusmuoto, jonka avulla päästään siihen tilaan jossa sekä hevosella että ihmisellä voi olla hauskaa.

    paineistamista pitää eläinrääkkäyksenä ties kuinka suuri joukko ihmisiä. nämä ovat enimmäkseen niitä, joiden hevosilla onkin vapaa kasvatus - ja se näkyy. hevoset ovat suuria eläimiä ja niille tosiaankin pitää asettaa rajat. opettaa, mitä niiltä halutaan ja minkälainen käytös ei ole toivottua. se ei silti tarkoita väkivaltaa.

    muutamia nuoria hevosia ratsuttaneena voin ihan rehellisesti sanoa, ettei se kaikki touhuilu aina ole nättiä ja siistiä - välillä pitää sanoa kovemmin - mutta se ei tarkoita ettäkö olisi epäoikeudenmukainen. muutaman kerran ollaan hevosen kanssa otettu yhteen oikein kunnolla, mutta nykyisin tuo on maailman mutkattomin tapaus. ja luottavainen. joten: älkää inhimillistäkö liikaa vaan muistakaa että hevonen on eläin. eläin, joka todellakin vaatii asianmukaisen kasvatuksen. tämä ihmisen lähellä olohan on kuin koirille naksutus: siitä tulee niin mukava juttu että eläin alkaa odottaa sitä ja pitää sitä palkintonaan hyvästä työstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no munkin mielestä kieltämättä vähän "kärjistäen" kirjotettu, sekä kaivettu epäedustavien tilannekuvien avulla esiin kaikki negatiiviset asiat MUTTA jokaisella on mielipiteensä ja näkökulmansa asiaan kuin asiaan :) Ei toinen ole toista arvokkaampi.

      Tuosta paineistamisesta olen samaa mieltä, sen avulla asetetaan niitä rajoja. Kun hevonen osaa käyttäytyä, on homma turvallisempaa ja sitä kautta hauskempaa niin hevoselle kuin ihmiselle :)

      Mmm, monia hyviä pointteja tuossa kommentissasi kyllä :)

      Poista
    2. Mintti Rautinahoa lainaten: "Jos minulle kerrotaan vieraalla kielellä jokin käsky, ei se auta yhtään kuiskataanko vai karjutaanko käsky minulle. Mitä kovemmalla voimalla käsky annetaan, enkä ymmärrä käskyä, sitä hätääntyneemmäksi menen. Jos käsky suomennetaan mitä se tarkoittaa, niin toki teen, jos vain kykenen. Tämän esimerkin näen pätevän myös hevosiin, asiat selitetään ensin rauhallisesti kädestä pitäen ja toistetaan, kunnes hevoselle on selvää, mitä siltä odotetaan. Vaatimustasoa kohotetaan kehityksen edetessä portaittain."

      Poista
  22. Se on jännä. Monty puhuu toista ja tekee toista. Hän on erinomainen puhuja, jonka lempeään ääneen suorastaan haltioituu. Hän puhuu väkivallattomuudesta ja siitä, että hevosilla on hauskaa. Minusta niillä hevosilla ei ollut kovin hauska...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä miten jotkut ihmiset unohtaa katsoa sitä kokonaisuutta... ;)

      Poista
    2. Monty puhuu todella kauniisti hevosista, ja olen lähes kaikesta hänen sanomisistaan samaa mieltä. Teoista voi olla sitten montaa mieltä. Itse en pidä koulutuksesta, jossa hevosta rankaistaan ja, että sen pelkokynnys ylitetään. Voi toki olla, ettei Monty toimi normaalisti kuten showssa (pitä saada ihmiset vaikuttumaan), mutta tuolla areenalla en ainakaan pitänyt näkemästäni. Jokainen voi miettiä, onko oikein nykiä hevosta nenäpiin yli menevästä soljesta. Varmasti käy kipeää, kun varsinkin käytetään noin paljon voimaa.

      Poista
    3. Mmm no saman asianhan tuon turvasta kiristyvän riimun kanssa ajaa vaikkapa turvan yli heitetty riimunnaru, jonka avulla pyritään hallitsemaan esim. rynnivää hevosta paremmin. Itse en tätä oman hevoseni kanssa käyttäisi, sillä mieluummin panostan siihen maasta käsin työskentelyyn niin, ettei tuollaisille viritelmille ole tarvetta, eli en myöskään tosiaan tuollaista riimua hommaisi.

      Mä en nyt kuitenkaan enempää jaksais puida tätä showta, sillä tästä ei päästä mihinkään :) Ihmisillä on eri näkemykset ja mielipiteet, ja mä oon sitä mieltä että hevosta pitää kohdella hevosena eikä inhimillistää liikaa. Silti pitää olla reilu, ja avainasemassa onkin aina se kaiken tekemänsä ajoitus.

      Poista
    4. Onko väkivallaton koulutus sinusta hevosen inhimillistämistä? Nykyhevosmaailmassa väkivalta tuntuu rajoittuvan vain siihen hevosen lyömiseen, vaikka todellisuudessa väkivaltaa on paljon muutakin -myös henkistä. Hevoskulttuuri on ainakin 20 vuotta jäljessä nykyistä koirakulttuurista. 80-luvulla oli yleistä, että koirat opettettiin kulkemaan remmissä ihmisen rinnalla repimällä hihnasta silloin, kun koira ei kävellyt ihmisen vieressä (joskus käytettiin myös kuristuspantaa). Saatettiin tehdä myös nopeita käännöksiä, jotta oikein päästiin nykäisemään koiraa, kun se ei ehtinyt kääntyä (samaan tyyliin, kun Monty pyysi ihmisiä taputtamaan ja sitten nykäisy narusta, kun hevonen liikkui säikähtäessään. Näin saadaan hyvin helposti avuttomaksi oppineita hevosia, kun niiltä estetään pakoreaktio). Nykyiset koiranomistajat varmaan katsoisivat tämän tyyppistä koulutusta melkein koiran rääkkämisenä, kun taas hevosalalla on ihan normaalia, että lapsia opetetaan ratsastuskoululta lähtien nykimään hevosta suusta, potkimaan pohkeilla, nykimään riimusta, karjumaa jne., kun hevonen ei ole kunnolla.

      Onneksi olemme menossa jo parempaan suntaan -hevosten onneksi.

      Poista
    5. Jos oisit lukenu postauksen niin sun ei ois tarttenu kysyä tota kysymystä. Mä suorastaan ootin, että millon joku alkaa puhumaan henkisestä väkivallasta ;) Se on mun mielestä vähän hupaisaa, koska sä tuskin osaat mennä hevosen päähän sen ajatukset näkemään. Ne kun ajattelee vähän eri tavalla mitä ihmiset.

      Mutta kuten jo ylemmässä kommentissani sanoin, tää asian pidemmälle puiminen on ihan turhaa.

      Poista
  23. Kuten jo joku aiemminkin totesi: Montylla on hyviä ajatuksia, mutta en ole läheskään kaikesta samaa mieltä. Esimerkiksi tuo ns. hevosen valinta.Pointtina on siis se, että hevonen valitsee, juostako vai ollako paikallaan. Tai ollako epämukavasti vai mukavammin jossain muussa tilanteessa.
    Mietin vaan, että missä kohden se hevosen valinta tulee? Ja kuinka vapaaehtoinen valinta se oikein on? Kun hevonen tässä tilanteessa valitsee ihmisen ja haluaa olla sen lähellä (join up), ettei joudu uudestaan juoksemaan, onko hevonen saanut tehdä reilun valinnan? Onko hevonen oikeasti vapaaehtoisesti tällöin valinnut ihmisen?

    On hyvä aina suhtautua kriittisesti. Tästä kirjoituksesta ainakin jää sellainen hehkutuksen kuva, mutta kannattaa välillä riisua ne ruusunpunaiset lasit päästä ja tutkailla asiaa kriittisemmin. :) Itse ainakin pyrin tähän ja kerään eri kouluttajilta niitä hyviä juttuja, joista kokoan parhaiten hevoselleni sopivat menetelmät.

    - Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietääkseni saan kirjoittaa omaan blogiini ihan sillä tyylillä kuin haluan ja mä oon sitä mieltä, että monilla, monilla ihmisillä ois Montyltä hyvin paljon opittavaa. Se ei tarkoita, ettäkö sitä henkilöä kaavanmukaisesti seuraisi, vaan nimen omaan ottaa niitä hyviä juttuja mukaan omaan hevosen käsittelyyn.

      Ja tuosta hevosen valinnastakin oon kommentoinut ylemmäs jo useampaan otteeseen... Tuo on tosiaan pointti, ja tietenkin hevonen valitsee itselleen mukavamman vaihtoehdon, niinhän niitä koulutetaan jatkuvasti joka tilanteessa. Hoidettaessa pitää seisoa aloillaan, ihmistä pitää väistää. Ratsastettaessa hevonen saa palkinnoksi paineettomuuden kun tekee pyydetyt asiat oikein, ja sitä tilaa se haluaa tavoitella jatkossakin. Ai kamala mitä rääkkäystä.

      Kuten ylemmäs jo eräälle vastasin: "Join Up onkin nimenomaan opetusmetodi jonka KAUTTA voidaan päästä siihen luottamukseen. Hölmökin tajuaa ettei sitä luottamusta sormia napauttamalla rakenneta... ;)" Pyöröaitaus on koulutuspaikka siinä missä kenttä tai maneesi. Join Up on koulutusmenetelmä siinä missä ratsastus tai vaikka ohjasajo. Annatko sä kesken ratsastuksenkin hevosen lähteä talliin jos se niin haluaa? Niin, et. Ai niin mutta eihän hevonen edes saa tehdä "reilua valintaa" kun sillä on kaikki vermeet niskassa.

      Tässä taas unohdetaan se kokonaisuus mitä pitäisi katsoa. Hyvä johtaja ei kysele, vaan hän tekee. Oikeudenmukaisesti, mutta päättäväisesti. Ja hevonen on taatusti onnellisempi selkeän johtajan kanssa, kuin jatkuvasti epätietoisena asemastaan ja "kilpailemassa" pomon paikasta. Ja mä ainakin haluan, että mun hevonen on paitsi onnellinen, myös sellainen jonka kanssa on turvallista toimia.

      Poista
    2. SUPER hyvä vastaus Susanna. Täyttä asiaa.

      Poista
    3. samaa mieltä!

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !