perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän tunnelmia

Hyvää itsenäisyyspäivän myöhäisiltaa kaikille ! Mä täällä katselen Tuntematonta Sotilasta ja mussutan teemaan sopivasti Fazerin sinistä. Ollaan me kuulkaas vain onnekkaita kun saadaan täällä itsenäisessä Suomessa asustella, eikä tarvitse jatkuvassa pelossa elää (joten ihan oikeesti: mitä hittoa Tampere? -.-).

Turhauttavia voivat kuitenkin olla myös arkiset, maailman mittakaavalla säälittävän pienet ongelmat. Ei mene taas ihan putkeen ei............ Alkuviikosta Nuudeli päätti hankkia itselleen vasempaan takaseen reippaan hokinpolkeman, jonka johdosta kyseinen jalka turposi pökkelöksi. Lämminkin se oli. Ei auttanut itku markkinoilla; haava puts, heppa narun päähän ja mars kävelemään.

Ainakin on haavasumutteelle hommia.

Seuraavaksi olikin sitten mun vuoro sössiä... Siivotessani yritin siirtää yhtä laatikkoa, joka ei oikein halunnutkaan tulla siirretyksi. Oikean käden nimetön vääntyi jotenkin typerästi, ja eilen päädyin särkevän sormen kanssa terveyskeskukseen. Se on jo kerran aiemmin murtunut (kiitos Nuutin), ja musta tuntuu, että se ottaa damagea jotenkin normaalia herkemmin. Ketuttaa.

Useamman tunnin terveyskeskuksessa hengailu ei kuitenkaan ihan hukkaan mennyt, sillä Tiede -lehteä selaillessani opin pari uutta asiaa. 1) Keskimääräinen kesäpilvi painaa yhtä paljon kuin matkustajalentokone. Siis what ?! Ei pilvet voi painaa, nehän on vaan... pilviä. 2) Rapu voi elää ainakin parikymmen vuotiaaksi. Selvä. Jos mun ois pitäny heittää tohon joku luku, niin olisin sanonut 5. Jännä maailma.

Kotiin pääsin siis tosiaan lähtemään nimetön sekä keskisormi yhteen teipattuna, helpottaa kipua kun vammasormi on tuettuna kaveria vasten. Toinen mikä helpottaa, on kylmä. Kun kättä pitää kylmäpussin sisällä täysin paikallaan, ei kipua ole juuri lainkaan. Mutta muutoin sattuu. Olen nyt parina päivänä yrittänyt tämän sormen kanssa ratsastaa (tai ehkä enemmänkin ratsastella...), mutta aika epätoivoista se on... Eniten ärsyttää se, etten voi oikealla kädellä vaikuttaa normaalisti, kun en edes saa sitä nyrkkiin saakka. Enkä edes voi pitää ohjaa pikkurillin sekä nimettömän välissä. Rasituksen jälkeen kipu on myös aina entistä pahempi, ja sormi turpoaa niin että tekisi mieli leikata iho pois. Okei hyi ei nyt sentään, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan. Mä en oikein tiedä miten päin pitäisi olla, kun sattuu ja kiukuttaa ja harmittaa. Fml...

Palasia mun torstailta. Ihana Nuudeli, lunta, sekä vamma.

No, mikäli Nuutin turvonnut koipeliini on huomenna hyvä ja heppa liikkuu normaalisti, niin pitää koettaa ratsastaa sitä vähän kunnolla läpi ja katsella mitä sormi tuumaa. Nyt se on taas kylmää vasten lilluttuaan ihan ok - siihen saakka kun sen saa pidettyä lähes liikkumattomana... Ah, ette arvaa miten mun tekis mieli repiä hiukset päästäni just nyt.

Onneksi tänään sentään tuli Jalkapallon MM 2014 lohkoarvonta ! Se vähän nostatti fiiliksiä kun mietteet laukkailivat jo ensi kesään... ;) Huii, jännää. Mutta jos ensin nyt kuitenkin tulisi se talvi. Pliis, mä rukoilen, lunta ja äkkiä ! Enemmän kuin sen pari cm. Ja ne pikkupakkaset, koska nyt täällä on vaan loskaa..................... :(

"Älä äippä siinä ruikuta, minä oon aina valmiina sinua piristämään !"

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Katsotaan missä fiiliksissä sitä taas palaillaan, moikka !

19 kommenttia:

  1. No voii ): Paranemisii sormelle!

    VastaaPoista
  2. Meillä päin on lunta yli 25cm :D

    VastaaPoista
  3. ihana viimenen kuva ! paranemisia sulle ! :)

    VastaaPoista
  4. voihan hitsi toi sun sormi:( pääsetkö huomenna ratsastamaan klinikassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä... En pääse, harmittaa vietävästi :(

      Poista
  5. Joo tosiaan, voi huh huh noita Tampereen mellakoita. Kyllä joiltakin ihmisiltä löytyy onnettoman vähän kunnioitusta isänmaansa itsenäisyyspäivää kohtaan, ihan tulee myötähäpeä.

    Paranemisia sormelle, varmaan tosiaan vähän inhottava kun kyseessä on nimetön: juuri se sormi mihin ehkä suurin paine ohjia käytettäessä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, ihan idioottitouhua...

      Kiitos, ja juu aivan totta tuo. En voi ohjaa siinä normaalissa välissä edes pitää, kun sattuu niin kovin...

      Poista
  6. hävettää olla tamperelainen... -.- luuserit siellä riehumassa ihan syyttä suotta, pitäisi antaa oikein isän kädestä tuommosille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä !! Mutta on siellä varmasti muitakin kuin tamperelaisia. Sietäisi kyllä siellä hilluneiden ihmisten hävetä ja kovasti !

      Poista
  7. Harmi kun sä satutit sun sormen ja Nuudeli sen jalan. Toivottavasti sun käsi paranee pian:) Ihania toi viimenen kuva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep... onneksi Nuudelin jalka kuitenkin on jo ihan fine :) Kiitos, ja joo toivotaan näin !! :)

      Poista
  8. Ootko nyt menossa Hippolan klinikalle ratsastamaan kun Nuutilla on toi jalka ja sulla sormi? En itse ole tulossa valitettavasti, mutta kiinnostaa vaan tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ois muutenkaan Nuutin kanssa mennyt, vaan Kallen, mutta nyt en tosiaan mun sormen takia pääse ollenkaan ratsain osallistumaan... :(

      Poista
  9. noi Nuutin korvat :DD en kestä, aws

    VastaaPoista
  10. Mullakin on ollu sama hommeli noitten sormien kaa, kun viime keväänä sain vasemman käden peukaloon hiusmurtuman ja elokuussa venäytin saman peukalon samalla tavalla;) Teki kyllä kipeää...

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !