sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kilometripostaus viikonlopulta !

Huh, rankka viikonloppu takana mutta hengissä ollaan (ainakin toistaiseksi) ! Katsotaan saanko postauksen kirjoitettua vai nukahdanko kesken kaiken tähän koneen äärelle.......

Perjantaina vietin koko päivän Messukeskuksessa suurta koiranäyttelyä seuraamassa. Meidän omista koirista oli mukana ainoastaan Vertti, joka osallistui Jonnan kanssa Junior Handler -kilpailuun, mutta yhteensä meidän seurueen koiramäärä oli viisi. Suurimmaksi osaksi koko päivän vain pallosin kamera kädessä muiden perässä pitkin Messaria, enkä tajunnut mistään mitään. Tykkään koirista (daa...), mutta kyllä noi heppatapahtumat vaan on se mun juttu. Kun ei jollekin asialle (kuten mun tapauksessani tälle koiranäyttelytouhulle) omaa silmää, niin ei luonnollisestikaan saa siitä niin paljon irti. Ihan hauskaa oli kuitenkin suurimmaksi osaksi, ja sentään kuvat onnistuivat ihan ok. Tässä muutamia näytille.

Kukka ja Tillis !

Sisko sekä meidän Verttipertti.


Illalla ajeltiin Mäkkärin kautta kotiin ja valvottiin taas ihan liian myöhään......... Perjantai-aamun aikainen herätys sekä pitkä päivä vaativat veronsa ja lauantaina tulikin nukuttua ohi kellon pirinän kokonaan. Mulla oli päällä taas (normaaliin tapaan) ainakin kolme herätystä, mutta jokaisen onnistuin huomaamattani hiljentämään... ohops.

Iltapäivästä suuntasin auton nokan kohti Klaukkalaa ja pääsinkin ihastelemaan Nuudelin lisäksi toista komeaa rautiasta läsinassua ! Monet jo facebookissa täysin oikein arvasivatkin, eli kyseessä siis oli Aadan Champ :) Voi miten hieno ja hassu se olikaan, tui tui.

"Moroooo !"

Heppasella oli edellispäivänä ollut vapaa, joten Aada kävi ensin itse selässä ottamassa heppaa vähän läpi. Mä yritin epätoivoisesti saada kameran säätöjä kohdilleen, mutta mission failed once again. Tulee niin tyhmä olo kun ränkkää asetuksia edes takas eikä onnistu saamaan kuin toinen toistaan puurompia kuvia.......... :D Valkotasapainoa en tosiaan edelleenkään osannut säätää, niin kuvien väri on aika keltainen...

Ihanan iloiset !
ILMAN KÄSII !!!1

Niin hienot ! Aada laitelkoon omia kuvia esille lisää omaan blogiinsa sitten jos niin haluaa !

Aadsun jälkeen pääsin itse hyppäämään Champulan kyytiin, iih, niin siistiä ! Heppanen oli aika pikkuruisen tuntuinen ja siltä se näytti kuulemma uloskin päin. Mulla on niin pitkät jalat että oikeasti "tarvitsisin" aika ison hevosen, heh. Mutta ei se mitään koska isot on siistejä, oon aina tykännyt isoista hevosista.


Aloitin Champin kanssa ihan normaalisti kevyessä ravissa heppaa hieman tunnustelemalla. Aluksi se yritti hieman kahnata kättä vastaan, mutta takamoottorin vähän aktivoiduttua poitsu antoi hieman periksi. Välillä se meni hetkellisesti tyhjäksi edestä, minkä vuoksi mun tuntuma suuhun oli hetkittäin aika epätasainen. Onneksi heppa ei kuitenkaan ottanut tuosta nokkiinsa, vaan antoi pilotille hieman anteeksi... ;) Yritin Aadan neuvosta ajatella paljon eteen alas, ja pätkittäin Champpi ihan mukavasti sinne rentoutuikin.

Könöti, könöti.

Laukassa mulla oli vähän enemmän vaikeuksia, haha voi apua... Muutama nosto epäonnistui aika huolella, mutta kun tarpeeksi monta kertaa yrittää niin pakko sen on joskus onnata ! ... tää on mun periaate aina kuvatessakin, hehe. Laukkaa mun piti ensin ajatella tosi paljon eteen, koska ennen riittävää energiaa ei voi oikein mitään suurempia vaatiakaan. Champ on hieman hidas pohkeelle, enkä osannut ihan tarpeeksi sitä aina herkistellä, mutta kunhan vauhtiin päästiin niin alkoi laukassakin tulla ihan ok pätkiä.


Sitten.................... tapahtui kummia. Nimittäin Aada päätti kantaa kentälle puomin. Sekä sen perään sokeripalat. Iik, kavaletti ! Champ on kuulemma todella herkkä jalan heilahtamiselle, joten vähän kyllä jännitti että mitä se mun keikkumisesta oikein sanoo...... Muutamasti olin kavaletille tultaessa aivan ulapalla ja jäin vain matkustelemaan, minkä seurauksena heppa tuli aika pohjaan ja vähän kavaletin jälkeen spurttasi. Ei onneksi mitään sen suurempaa, ja loppuun saatiin pari aika onnistunuttakin loikkaa !


Sitten viimeiseksi tietty vielä keventelyt sekä muutamat yhteiskuvat ! Voi vitsi mikä ihana Champpi, mä niin tykästyin siihen !! Vaikka se on tavallaan aika herkkä, eikä ollenkaan mikään yksinkertainen hevonen (kaikki respecti Aadalle, joka saa menon näyttämään todella helpolta !), niin kuitenkin sellainen, jota uskaltaa ratsastaa. Ei tarvitse pelätä apujen (oli se sitten käsi tai jalka, istunta tai ääni) käyttöä, vaan voi ihan reippaasti ratsastaa. Lisäksi Champissa on tosi paljon samoja piirteitä kuin Nuutissa aikoinaan ja no... ihan edelleenkin. En voi muuta sanoa, kuin että AIVAN HUIPPU HEPPA !! Milloin vain kiipeän selkään uudelleenkin jos Aada vain huolii.......... ;)




Hahaa, tää on mun mielestä niin loistava kuva ! Kolmiodraamaa !

Ratsasteluiden jälkeen hoidettiin Champula reippahasti pois, sillä meillä oli vielä illalle runsaasti suunnitelmia ! = runsaasti ruokaa. Aadalle päästyämme heitettiin heti ranskispussi sekä nakkipaketti pellille ja uuniin, omnom ruoka on niin hyvää. Voisin syödä aina, ikuisesti ja koko ajan. Syödessämme seikkailtiin samalla netissä ja räkätettiin kaikille urpoille videoille :D Sitten vähän kaakaota ja ei muuta kuin pipareita leipomaan !!




Päätettiin kumpikin tehdä iso pipari ihanista hepoistamme ja hyvä kun melkein käristettiin ne uuniin. Onneksi palaneet reunat eivät kuvista hienon koristelun alta näy ;) Iltamyöhäisellä rustasin vielä Aadan blogiin joulukalenterin 15. luukun, jonka voittekin käydä kurkkaamasta hänen blogistaan !

Aadam Läntti valmistautuu olemaan taiteellinen.
Ensin hienot kaakaot, taiteellisesti tietenkin.
Nuutti ja Champ before...
... and after ! Sori tämä mahtava laatu, mun Samsungissa on maailman paras kamera.

Oli superia ! Kotimatkalle pääsin lähtemään vasta joskus reippaasti puolen yön jälkeen ja tänään oli herätys ennen klo 7. Hieman oli nuutunut olo, mutta kuolema kuittaa univelat vai miten se meni... ! Suuntana mulla oli tänään taasen Messukeskus, josta äsken kotiuduttiin. Kone ei taas oikein ole yhteistyökykyinen niin en nyt jaksa tämän päivän kuvia tähän hätään muokkailla. Ei sillä ettäkö siellä olisi laadullisesti kovin loistokasta materiaalia ollutkaan... !

Metrilakun sekä muun syötävän lisäksi Messarista tarttui mukaan pari pikkuruista ostosta, jotka kumpikin liittyvät Nuudeliin hihi. Lisäksi nappasin mukaan parin yrityksen käyntikortin niin saa nähdä poikiiko tämä niiden nettisivuilla seikkailu vielä tilauksiakin. Mun piti esitellä hankinnat teille tässä postauksessa, mutta otankin niistä ensin vähän hienommat kuvat ja näytän vasta sitten !!

Iloisena kun juuri ostanut ainakin sata metrilakua, jee ! © Jonna

Nonni, pointsit taas sille joka jaksoi alusta loppuun saakka lukea. Ensi viikolla toivon mukaan saan Nuudelista uutta kuvamateriaalia, sillä mun sormi alkaa olemaan siinä kunnossa että sen kanssa onnistuu melko lailla ongelmitta ratsastella. Edelleenkään en ohjaa voi pikkurillin sekä nimettömän välissä pitää, ja rasituksen jälkeen se aina turpoaa, mutta kipu on aika vähäistä senkin jälkeen. Ehkä tämä siis tästä, näkemisiin taas !

52 kommenttia:

  1. EIH VÄHÄNKÖ NAURAN NOILLE MUN RATSASTUSKUVILLE :D toi ravikuva on ku istusin oravana puussa paskalla vai miten se sanonta menee.. ei mut nyt kyllä jatkan tätä esseetä ko ei tää muuten valmistu!

    oi oi saat mennä koska vaan champerolla uudelleen! :P jei oli kyllä hauskaa hehheh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee maailman siisteintää, hihii ! ♥ Sun on pakko hypätä sit kans Nuudelin selkään joku kerta...... ;)

      Oli parasta seuraavaks sit Titanic !!!

      Poista
  2. Upeesti meet Champilla :--) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, vaikka ei se koko aika ihan samalla tapaa kulkenut... :D

      Poista
  3. täälläkin allekirjoittaneella kolme päivää messarissa takana, vähän väsyttää jo.. ja metrilakuja tuli syötyä montamonta metriä myös ! :D onko sun sisko kisannut kauankin junnuissa, nuoremmissa/vanhemmissa? :)

    tää oli hauska postaus, tykkäsin! ja hyvältä näyttää teidän meno Champin kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa nonni !! Mulla sentään oli lauantaina Messarista "välipäivä" ja sain nukkua perjantain univelkoja pois, mutta silti unettaa !

      Joo on se jo varmaan pari vuotta junnuissa pyöriny, nuoremmissa on vielä vuoden :)

      Kiitoksia, kiva kuulla !! :)

      Poista
  4. Näitä on niin sairaan kiva lukea! Ihana, että näet näin paljon vaivaa postausten eteen :)

    VastaaPoista
  5. Villikset on maailman parhaita koiria <3 (ei oo varmaa vaikee arvata minkä rotuisia koiria mulla on :D). Nätistihän tuo Champ sunkin kanssa kulkee :) Nuutti-pipari näyttää ihan muumilta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa joo en yhtään arvaa... ;) Ne on kyllä ihan huippuja ♥ Millasia ja kuinka monta sulla on? :)

      Kiitos, ajoittain pikku hetkiä se tuntuikin aika mukavalta ! Mielettömästi hevosta siinä kyllä on !!

      Hahaa joo nii näyttääki, tajusin vasta kun pipari tuli uunista että selän ois voinu muotoilla vähän eri tavalla niin se ei ois ollu niin muumi..... :D

      Poista
  6. Haha, vitsi ku Jonna on kasvanu !! :D Muistan sen edelleen pikkusena<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siit on tullu iso ja vielkii rasittavampi ! Noei... XD Kauankoha siit on ku oot Jonnan viimeks nähny ?! :oo

      Poista
  7. Näin sut eilen Messarissa. Näytit vähän tylsistyneeltä:-D

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo kolmiodraama kuva! Champ on kyllä niin hieno heppa myös <3

    Hitsi, mä luulin, että ootte Aadan kanssa tuntenu toiset jo paljon pidempään! Ihanaa, kun löytää noin itsensä kanssa samankaltaisia ihmisiä! Te voisitte olla ihan vaikka siskot ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaki se on niin hyvä ! XD Champpilainen on kyllä tosi komeus ♥

      Hahaa, mustaki tuntuu ku oisin Aadan tuntenu jo tosi pitkään ! Niinpä, tulee jotenkin onnekas olo !! :)

      Poista
  9. Tosi kiva kuulumis postaus! :)

    VastaaPoista
  10. Mä saan pointsit!!!!;)

    VastaaPoista
  11. Waaau noi koirakuvat! Ja hienosti meet Champilla :)

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus! Menit hienosti Champilla, kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
  13. Hienoja kuvia! Oot tosi hyvä kuvaamaan:) oisinpa mäki noin hyvä kuvaamaan😊 voisitko/haluaisitko tehä joskus sellaisen videopostauksen, missä näkyy sun tallipäivää?:) Sellanen ois kivaxd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ! :) Joo pitäis semmonen kyllä ehdottomasti toteuttaa, kun vaan rohkaistus ja sais aikaseks...... :D

      Poista
  14. Oot kaunis! Ja hienoja kuvia:) kyllä jakso hyvin lukea:D sun postaukset on aina sen verran hauskoja, että tulee hyvälle tuulelle ja jää koukkuun niihin et on pakko lukee alusta loppuun ja ehkä vielä kahteen kertaan!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia :) Haha voooi, mukava kuulla !!

      Poista
  15. Tosi kiva postaus! :) Tää on yks mun lempi blogeista ja sä oot yks mun lemppari bloggaajista! :3 Hyvin ratsastit Champilla!! :D Hyvää joulun odotusta sulle ja Nuutille :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos tykkäät, kiitos ! Ja hyvää joulun odotusta myös sulle !! :)

      Poista
  16. Hiiii, kiva postaus, niinkuin aina! Ratsastitko sä Champilla nyt ensimmäistä kertaa? Jos joo, niin meno näyttää tosi hyvältä!! Voisitko sä joskus tehdä sellaisen postauksen, missä kerrot sillain tarkasti, minkälaiset asetukset laitat maneesissa kuvatessa, jotta tämmönen vähän yksinkertasempikin tajuaisi mitä nappeja painella ja kuinka paljon? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan siis kameraa XD

      Poista
    2. Hahaa, kiitos !! :) Juu ekaa kertaa ratsastin ! Jäi kyllä hyvä fiilis :)

      Joo voisinhan mä sellaisen kyhäillä ! Joitakin postauksia kuvaamisesta ja säädöstä oon aiemminkin tehnyt, mutta voisin tosiaan seuraavassa keskittyä kokonaan maneesissa / sisätiloissa kuvaamiseen :) Kiitos ideasta !

      Poista
  17. Ois kiva nähdä Aada Nuudelin selässä ! Hauska ja mahtava postaus :)
    -neppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sen vielä meinaan sinnekin pistää !! ;) Kiitos, kiva jos pidit ! :)

      Poista
  18. ihana postaus, ridaat tosi hyvin:) champ on söpö ja nuutti myös! olette aadan kanssa mun lemppari bloggaajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla !! :) Molemmat hepat ovat kyllä kieltämättä oikein söpösiä ♥

      Poista
  19. Näytät vähän Fannyltä ja Wilmalta kun sunkin hiukset on tollain naaman edessä :D Mutta kiva postaus ! :)

    VastaaPoista
  20. apua oonko mä ihan hullu ku luin koko tekstin. (paitsi että sun tekstit jaksaa aina lukee)

    tosi ihania kuvia (vaikkakin osa vähän kellertäviä;) ) ja musta tuntuu et susta ainaki vois tulla joku taiteilija, ton piparin perusteella siis ;)

    METRILAKU ON PARASTA ja oot kyllä nätti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OOT ! :D Ja jaksat vielä aina kommentoidakin, tuplapisteet siis siitä !

      Kiitos, ja joo ärsyttää kun en osaa säätää asetuksia niin ettei väri olisi noin keltainen, mrh... ! Mutta toisena vaihtoehtona olisi näillä taidoilla olleet ihan tärähtäneet kuvat, joten kenties parempi näin......... :D

      HAHA !! XD Noi piparit on kyllä kieltämättä mestariteoksia !

      Niin on !!!!!! Paitsi ärsyttää kun se ei oikeesti oo metrin mittasta vaan joku 70cm muistaakseni....... :( Törkeetä huijausta siis !

      Voi kiitos :)

      Poista
  21. Kiva postaus ja hienoja kuvia, hyvin jaksoi lukea! :) Mäkin olin lauantaina Messarissa, löysin mun pian kotiutuvalle koiravauvalle pari kivaa juttua :D Kameran jätin tällä kertaa kotiin. Toivottavasti sun sormi paranee pian!

    PS. On muuten superhienot piparit! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uii, minkäslainen koiravauva sulle on tulossa? :) Mä en varmaan ilman kameraa osaa oikein missään enää liikkuakaan.......... :D

      Joo toivotaan, onneksi se sentään on kai parempaan päin. Ainoa vaan, että mua pelottaa kun se on osaksi tunnoton... :D

      KIITOS, niin mustaki !! ;)

      Poista
    2. Maltankoira, pitää laittaa blogiin kuvia sit :) ens viikon sunnuntaina se kotiutuu, en malta oottaa! Nimekseen hän saa Simo ;)

      Ou nouu, tunnoton ei kuulosta kovin hyvältä :D

      Poista
    3. Voii että ! ♥ Juu laita paljon kuvia sitten heti, haha ! :D

      Joo no... mäkin tässä odottelen että millon tippuu koko sormi... :D

      Poista
  22. Luin tuon Aadan joulukalenterin ja luulin myös että siis olette olleet kavereita jo kauan! :D Vaikutatte jotenkin niin "samanhenkisiltä". Molemmat myös ratsastatte älyttömän hyvin ja teillä on mun makuun blogimaailman komeimmat ja persoonallisimmat hepat. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, siltä se tuntuukin ! :D Ja joo ei kyllä ihan joka päivä satu vastaan ihmistä ketä ois niin hyvin samalla aaltopituudella, mutta joskus käy tuuri !

      Kiitos ! :) Hihii, noi hepat on kyllä tosiaan ihan supereita... ♥

      Poista
  23. champ on niin hieno! mut ei kyl varmaan helppo,ainakin siellä klinikassa oli vaativan näköinen vaik ada ratsati hyvin. onko sillä vaikea ravi istua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ! :) Ja joo ei se olekaan mikään helppo hevonen saada toimimaan, ja klinikassa oli vielä kuulemma todella jännittynyt. Lauantaina näytti todella paljon rennomalta ja sitä myötä tietenkin tasaisemmalta jne. :) En tiedä kun en istunut ravia alas ollenkaan XD Champilla on kyllä sen verran liikettä, että ei varmaankaan maailman helpoin istua - ainakaan silloin kun on selästään jännittynyt. Aadalla on niin hyvä istunta että saa kuitenkin näyttämään ulospäin helpolta !

      Poista
  24. Teillä kuulostaa olleen tosi kivaa! Ja Champ menee hienosti sulla :)
    Haastoin sut mun blogissa. http://stollejaserena.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih juu, olihan meillä ! Kiitos :)

      Ja kiitos haasteesta, tuon meinaankin ihan tässä mahdollisimman pian toteuttaa ;)

      Poista
  25. Onko sulla kuva sivustoja? :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !