maanantai 9. joulukuuta 2013

Terveisiä eiliseltä hippola -klinikalta !

Hippolan ensimmäinen, NIKA Equestrianin sekä Smart Ridersin kanssa yhteistyössä toteutettu kouluratsastusklinikka tosiaan takana päin, ja mukaan kotimatkalle lähti oikein hyvä fiilis :) Harmittaa tietenkin edelleen ihan mahdottomasti, etten paikalle hevosen kanssa päässyt, mutta sellaista tämä elämä välillä on. Ehkä seuraavalla kerralla parempi tuuri... !

Hippolan porukan kanssa miitattiin Rusalla puoli kolmen maissa, ja siinä sitten lähinnä Tiian kanssa hengailtiin, kun hänkin oli paikalle ilman hevosta saapunut. Päädyttiin pienen pohdinnan jälkeen katsomon puolelle kuvailemaan ensimmäistä ryhmää, eli nuoria hevosia.


Oonan, Heidin ja Liisan kanssa Karo keskittyi pääasiassa hevosten rentouteen ja siihen, että ne kulkevat tasapainossa. Tehtävinä olivat mm. ravivoltit, kolmikaarinen kiemuraura, sekä suurella ympyrällä siirtymät ravista laukkaan sekä laukasta raviin. Nuoret yrittivät etenkin laukannostoissa hieman karata avuilta, mutta toistojen kautta saatiin jokainen hieman maltillisemmaksi.

Ohessa kuvia, pahoittelut huonosta laadusta... Maneesi oli melko pimeä, ja mun ideat yksinkertaisesti asetusten suhteen loppuivat. Onnettomat raakakuvat jättivät aika vähän tilaa onnistuneelle muokkaukselle, mutta no... toivottavasti teidän silmänne eivät mene rikki ! Saatan vielä tulevina päivinä näitä käsitellä ja vaihtaa sitten "parempiin"...

Liisa ja Lydia 5 v.
Oona ja Unski 6 v.

Heidi ja Dee 5 v.



"Olinpas hyvä !"

Seuraavassa ryhmässä ratsastivat Aada ja Senni, ratsuinaan tietenkin Champ sekä Pyry. Tässä ryhmässä mäkin olisin ollut, bääh... :( Tarkoituksena oli jatkaa siitä, mihin edellisen ryhmän kanssa jäätiin, sillä kyseessä oli vanhemmat ja hieman kokeneemmat hevoset. Varsinainen työskentely aloitettiin laukassa, jossa ympyrällä alettiin tavoittelemaan astetta suurempaa kokoamista. Painoa takaosalle, ja niskaa pyöreäksi.

Ympyrän jälkeen siirryttiin neliön muotoiselle uralle ja sen perään laukkaväistöihin. Voi miten olisikaan ollut meille Kallen kanssa todella hyvä treeni, sillä laukka on mulle sen kanssa vaikeinta. Valmennuksesta olisi taatusti saanut hyvää vinkkiä vinouksien korjaamiseen, mutta onneksi Nelli lupasi joku kerta rääkätä mua oikein kunnolla... ;)

Senni ja Pyry.

Aada ja Champ.
Erika tarkkailee ;)


Ihanat Aadsu ja Tsamppi tui tui !

Viimeisenä bloggaajana oli vuorossa kansallisella tasolla kilpaileva kouluratsastaja Sophia ihanalla kimolla Zerleonellaan. Kahdesta edellisryhmästä poiketen valmentajana toimi Nipsu, jonka kanssa ratsukko työskenteli myöskin suureksi osaksi laukassa. Hevosta haettiin pyöreälle kaulalle ja sisätakajalkaa mahdollisimman syvälle alle.

Sophia ja Zebbe.


Lopuksi klinikan päätti Nipsu omalla kouluratsullaan. Hän kertoi tekemisistään samalla kuin ratsasti, ja havainnollisti yleisölle hieman tyypillisimpiä virheitä, mitä tehdään kun lähdetään esimerkiksi kokoamaan hevosta. Ratsukon työskentely oli kyllä todella helpon näköistä, sitä oli ilo katsoa. Ja voi pojat mitkä takapään lihakset sillä hevosella oli, huh ! Ei siis muuta kuin treenaamaan samanlaisia Nuudelille....... ;)

Oli kyllä mun mielestä todella mukava tilaisuus, josta varmasti sai halutessaan paljon irti. Oli eri tasoisia ratsukoita, joilla teetettiin erilaisia tehtäviä, ja joiden kanssa myös useassakin tapauksessa saatiin aikaan hyvää muutosta parempaan. Oliko teistä moni paikan päällä? Mitä piditte? :) Palautetta otetaan vastaan oikein mielellään, joten ei muuta kuin sitä vain rohkeasti antamaan.


Kaikki kuvat © minä, hippolan tiimin väki saa niitä halutessaan kopioida vapaasti käyttöönsä :) Mikä on teidän lukijoiden mielestä paras otos? Laadultaan kaikki aika karseita, mutta jos vaikka katsotaan noin muilta ominaisuuksiltaan...? Pakko yrittää huomenna käsitellä näitä vähän huolellisemmin (en tosin tiedä onnistunko siinä...), ihan hävettää tällainen...... Onneksi sentään kuvauskohteet ovat hienoja ! Hyvä tytöt ja team hippola, supereita olette !!

28 kommenttia:

  1. mä tykkäsin tosta ekasta kuvasta missä on Sophia ja Zebbe, ja toi "Erika tarkkailee" oli kanssa jotenkin tunnelmaltaan kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa hypinkö riemusta ku yks laukkakuva onnistu ilman tärähtämisii :DDDD Kiitos ! :)

      Poista
  2. ärsyttää, kun en sinua ja nuuttia nähnyt, kun teidän näkemistä odotin eniten :'(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan... ! :( Nuutin kanssa tosin en olisi kuitenkaan tähän klinikkaan tullut, mutta ehkä tulevaisuudessa...... ;)

      Poista
    2. Minäkin ootin teitä eniten :(

      Poista
    3. Ounnou :( Ois pitäny tuoda Nuutti paikan päälle ihan vaan pällistelemään, se ois taatusti ollu mielissään !

      Poista
  3. siis MITEN sä voit saada näin hyvii kuvii RUSAN maneesissa ?? :o kuvaan siel ties kui usein enkä ikinä onnistu saamaan yhtään semmosta kuvaa mis ei ois jalat ihan heilahtaneita... millä kalustolla kuvaat ?

    näistä on kyllä vaikee sanoo parasta kuvaa kun kaikki on mun mielestä onnistuneita mut ehkä eniten tykkään joko tosta ekasta aada + champ kuvasta tai sit tosta "erika tarkkailee" tai tosta vikasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä noi on kauheita, värit meni ihan vammasiks ja ison ISO arvon vuoksi kohinaa on kamalasti :D Mutta kiitos, hyvä jos ei muiden silmään näytä ihan niin epäonnistuneilta ! Kuvaan Canon eos 60d kameralla ja Sigman 70-200mm f/2.8 putkella :)

      Poista
  4. Mä niiiiiiiiin rakastan sun blogia. En yleensä kommentoi vaikka joka ikisen postauksen aina luenkin. Nyt vaan oli pakko. Lueskelin tässä sun vanhoja postauksia ja hihittelin itsekseni. Olet ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, ihanaa kun kommentoit ja mahtia jos tykkäät lueskella, kiitos ♥

      Poista
  5. Itse tykkäsin kaikista noista kuvista, mutta ehkä parhain oli tuo Sophian ja Zebben laukkakuva. :) Olisin itsekin halunnut tulla paikalle, mutta täältä pohjoisesta on tosi pitkä matka sinne. :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on kyllä yks munki lemppareista :) Voih ! Joku vois kehitellä sen teleportaalin niin pääsis salaman nopeesti paikasta A paikkaan B :D

      Poista
  6. vaikee valita lemppari kuvaa mut ehkä toi misä sophia ja zebbe laukkaa. :) harmi kun en päässy paikalle tätä klinikkaa seuraamaan mut jos näit tulee lisää niin pitä sit yrittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eiköhän näitä ole lisää luvassa ! ;)

      Poista
  7. Toi Zebbe on iha mielettömän ihanan näkönen hevonen! :D Oon nähny sen pari kertaa kisoissa ja oon aina iha wooow!!

    Teiä hippola-tiimin pitäs järkätä jotai kivaa täälläpäi nii voiaa nähä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä oikein mukava ! Ja ihanaa ku on kimo väriltää, halleluja, siinä tuli vihdoin semmonen fiilis että no pakko täällä muistikortilla on edes yksi onnistunu otos olla XD

      Haha älä vaan !! Mut harmi vaan kun suurin osa porukasta on täällä pääkaupunkiseudulla... :D

      Poista
  8. Ää nää sun kuvat on nii kivoja:D! Suutun kun mun kuvat on vaan tollasia ihan tylsiä normikuvia:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pah eikä, ne oli väreiltään sekä muutenki paljo kivempii ! Mä kyl sössin oikee huolel mut onneks en tosiaa ollu ainoona siel kameran kaa XD

      Poista
  9. susanna!!! miten voit sanoo näitä kuvia huonolaatusiks siis apua näähän on ihan super hienoja!! etenki toi champ ja aada söpiskuva, aah♥ :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIKÄ ! :D Itken verta oikeesti XD Mut hei, pääasia on et teille kelpaa, joten iih kiitos, me happy ♥

      Poista
  10. Tosi hyvä klinikka oli, tulen uudelleenkin jos jatkossa näitä lisää pidetään :-) Koko meidän seurue piti. Sun ratsastusta olisin kyllä halunnut nähdä, mutta toivottavasti siihen tulee vielä tilaisuus myöhemmin :-) Pakko vielä sanoa, että aivan ihana tämä sun blogi sekä kaikki kuvat mitä täällä julkaiset! Jatka samaa rataa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla !! :) Eiköhän näitä tosiaan ole tulossa jatkossakin, niin toivotaan, että sitten päästään mukaan ihan ratsain !

      Kiitos, mukavaa jos tykkäät ! Yritän... ;)

      Poista
  11. Tuolla Rusalla saa hyviä kuvia, kun laittaa asetuksiin "Keinovalo" ja ISO-arvoksi 3200-6400, muun annan kameran hoitaa automaattisesti. Joskus käytän alhaisempaakin ISO-arvoa, jolloin valotuksen saa parempilaatuiseksi muokkaamalla. Näillä avuin kuvista ei tule ainakaan omalla Canonillani keltaisia tai tärähtäneitä, eikä myöskään kovinkaan kohisevia. En tiedä millä asetuksilla sinä kuvasit, mutta itselläni nämä toimivat.

    Kivoja kuvia ovat nuo. Varsinkin tuo, jossa Aada&Champ näkyy Erikan taustalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki oon siellä päivisin onnistunu ihan hyviä kuvia saamaan, mutta noin iltasella pimeässä valaistuksessa tuntui ettei suju yhtään... Tota keinovaloakin koitin, mutta kuvista tuli jotenkin vihertäviä D: Ja yleensä en isoa halua yli 3200 pistää kun tulee niin kovasti juurikin kohinaa... En muista käytinkö sunnuntaina 2500 vai 3200. Mikä kamera ja obba sulla on?

      Kiitokset ! :)

      Poista
  12. tosi ihania kuvia, muokkaaminen tekee ihmeitä niin ei toi laatu nyt aivan kurjaa ollu ;)

    Mä tykkään tosi paljon kolmanneks vikasta kuvasta, Sophia osaa ratsastaa ihan hirvittävän hyvin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Niin se tekee, virheitä voi aika pitkälti jälkikäteen muokkauksella paikkailla... :D

      Noi kuvat Sophiasta ja Zebbestä onnistukin ehkä parhaiten, kimo hevonen on huomattavasti helpompi kuvauskohde ku joku tummempi ;) Ja juu niin ratsastaakin !

      Poista
  13. Mä olisin kyllä hirveen mielelläni nähnyt Nuutin kyseisellä klinikalla.....

    MUTTA! Haastoin sut tekemään hevosenomistajille tarkoitetun haasteen: http://skaskinen.blogspot.fi/2013/12/joulukuun-bonus-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii mäki !! Paitsi ensin sen pitää laihtuu. Mut sit se haluaa mennä näyttämään kaikille kuinka hieno se on ;) Jos on.......

      UUUUUUUUU hihii danke, toteutan tuon lähipäivinä ;)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !