sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Vettä tulvillaan on raikas öh... talvisää?

Voi huh, kiirettä pitää ! Kaikki pitää saada valmiiksi ennen joulua (no, lahjaostosten kohdalla lienee aika luonnollista...) ja tuntuu ettei riitä tunnit. Aina sama juttu tässä vaiheessa kun aattoon on enää muutama yö jäljellä..... ! Mutta ei se mitään, koska mä rakastan tätä niin kutsuttua joulustressiä :) Ei kaikesta pidä ottaa liikaa paineita, vaan silleen sopivasti. Eilen olin liikenteessä aamusta saakka, melkein 12 tuntia putkeen, mutta väsymyksestä huolimatta on edelleen ihan loistava fiilis. Mulla oli ihan huippuhauska lauantai !

Aamu alkoi taas kerran pitkällä ja hartaalla heräämisellä, sillä kellon epämiellyttävästä rääkymisestä huolimatta torkutin ainakin puoli tuntia. Kuka ikinä onkaan koko torkun keksinyt ansaitsisi kyllä saada selkäänsä ! Houkutukset ovat heikoille niin suuria, voi meitä poloisia. Anyhow, yhdeksän jälkeen sain hilattua takamukseni auton ratin taa ja suunnistettua tallille pikkuruisen Nuudelipuudelin luokse !

Tallin piha lämpimässä aamuauringossa. Selkeesti joulukuu?
Kukkuu, kuka se siellä odottelee !

Lindan kanssa oltiin jo jonkun aikaa sitten sovittu tapaavamme talleilun sekä shoppailun merkeissä, joten eilen olikin mahdollista pitää Nuudelin kanssa pienet kuvaukset ! Alunperin suunnittelin hyppääväni, mutta enhän mä tajunnut että maneesissa on tunnit vielä... Onneksi kohta on loma niin me yksärit päästään maneesiin ihan jusiinsa sillon ku meitä huvittaa !!

"Äiti ! Mikä mulla on päässä ?!"
"Linda anna namii äläkä vaa seiso siinä !!"

Eilen siis päädyttiin heppa narun päässä pellolle, kun aurinkokin niin kauniisti paistoi. Voisi melkein jopa sanoa, että oli mahtava sää ! ... niin siis mikäli olisi syyskuu. Näin joulukuussa moinen plussakeli lähinnä masentaa. Vaikka no auringosta pitäisi aina olla iloinen ! Varsinkin jos on niin kuin meikäläinen eli ulisee aina kuinka ei ole aurinkoa ja kuvista tulee pelkkää puuroa...


Taustana ei tarkoituksella ollut tuo romukasa, piti vaan räpsiä äkkiä pari kuvaa kun heppa söpöili.

Ainoa mistä eilen tuli puuroa, olivat mun hermot. Nuusku oli aivan mahdoton riehupelle. Sitä kävi kismittämään kun ei saanut pellolla nyhtää ruohoa maasta, vaan piti seistä niin kuin normaalit hevoset konsanaan. Aluksi olin itse kameran takana ja Linda piteli Nuudelia, mutta vaihdettiin osia kun heppa rupesi urpoilemaan.

"Mua ei kyl tasan kiinnosta nää kuvaukset tänään."
Tätä kuvakulmaa olisi ollut tarjolla yllin kyllin !
Kun Nuutti kyllästyy niin se vaan lähtee nenä pitkänä vetämään haluamaansa suuntaan.
"Älä mamma keuhkoo siinä."
Linda goes taiteellinen !
Saatiin onneksi jopa pari onnistunutta otosta !

Viimein, kun multa katkesivat pinnan lisäksi kolme vasemman käden (pisintä !) kynttä, päätin luovuttaa ja kärrätä hepan yläkentälle. Ensin kyllä pidettiin vähän käytöskoulua, sillä eihän heppa saa oppia että riehumalla pääsee aina pois. Jos ryntäsi, piti peruuttaa. Ja niin kauan peruuteltiin, kunnes otus älysi ettei mun yli yksinkertaisesti voi juosta.

Istumisen lisäksi heppa taitaa myös tempun nimeltään "tassu" ! ;)
"Missä se mun porkkana oikein viipyy mä oon antanu tääl tassuu jo ainaki puol tuntii ?!"
Rakennekukkanen ! ... meneillään siis piehtaroinnin jälkeinen ravistelu, ei heppa sentään noin sopusuhtaisen näköinen oikeasti ole ;)
"Mä päätin nyt mennä sit tänne istumaan ku tääl on enemmän mutaa." ♥ Ärsyttää ihan sikana kun tarkennusvamma osui sitten juuuuuri näiden istumiskuvien kohdalle, hmph. Sen vuoksi siis tämä "sarjakuvamainen" muokkaus.
"Mitä sanoit äiti? Sulla on siellä porkkanaa vai ok mä tulen !". En kestä tätä kuvaa :D Heppa siis loikkasi tuosta pystyyn niin että se tosiaan hyppäsi ilmaan ja laskeutui maahan kaikki neljä jalkaa samaan aikaan ! Olisi pitänyt saada videolle.

Kentällä Nupero otti vain pari hassua pikku spurttia, koska eihän se ole yhtään hauskaa luvan kanssa riekkuloida. Ilmeisesti hepan mielestä on kivaa viedä mua narun päässä kuin märkää rukkasta. Ja sitten on vielä pokkaa kerjätä söpönä porkkanaa kaiken pelleilyn perään... !! Aikamoinen rontti.


Look me in the eyeball.
On se ihana pönttö ♥

Postauksen kuvista kuusi ensimmäistä sekä kentällä otetut © minä, muut © Linda ! Suuret kiitokset :) Mikä teidän mielestänne on paras? Mun lemppari on ehdottomasti tämä, mistä muokkasin heti hieman erilaisemmankin version...


Talleilun jälkeen lähdettiin Isoon Omenaan joululahjaostoksille ja voi, kyllä oli taas tuon neidin seurassa naurussa pitelemistä... ! Kesken shoppailun tuli tietenkin nälkä ja Linda sai mut suostuteltua kokeilemaan sushia ! Ensimmäistä kertaa ikinä, ja pakko kyllä myöntää että kokemus oli varsin positiivinen. Kunhan osasin annostella wasabin kohtuudella ensimmäisen pommin jälkeen...... :D Tykkäättekö te sushista? Entä muista "eksoottisemmista" ruuista?

Nam nam ! Outoa, mutta hyvää.

Iltapäivä kului paikasta toiseen säntäillessä, nauraessa ja sadetta kirotessa. Onneksi sain (kai?) kaikki lahjat (sekä jotakin itsellenikin, siitä lisää joskus myöhemmin... !) hankittua ja muutkin hommat hoidettua, me happy. Ennen kuutta ehdin käydä kotona kääntymässä sen verran, että sain vaatteet vaihdettua ja sitten suuntasinkin Nellin mukana Lohjalle heidän tallinsa joulujuhlaa kuvailemaan !! Mä sain kunnian piirtää Kallelle peppuun merirosvoaiheisen kuvan, ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin kahteen miekkaan. Niistä tuli tosi hienot............ :D Kuvat eivät tunnelmavalaistussa maneesissa oikein onnistuneet, mutta tässä teille nyt kuitenkin pari näytille... !

Kaaleppi tietää missä kamera on !
Kaikilla oli ihan huikeet asut !
Mahtavat merirosvot ! Ja mun miekat !! Taustalla mm. agenttiratsukko sekä Peppi Pitkätossu pilkkuheppansa kanssa.

Kotiin saavuin vähän ennen yhdeksää ja suoraan suuntasin kulkuni jääkaapille. Sitten päivän viimeiset pakolliset hommat ja nukkumaan. Kyllä tuli uni hyvin... ;) Tänään ajattelin pyhittää päiväni hieman rauhallisemmalle aikataululle ja oikein mainiosti sitä tässä juuri jättiläismarenkiani syöden toteutan. Ulkona taas sen verran sataakin, ettei oikein edes tee mieli olla reipas. Masentavasta säästä huolimatta hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille !

38 kommenttia:

  1. Voi apua, kuinka suloinen Nuudeli ♥ Mun mielestä paras kuva on myös toi, minkä oot muokannut ihan superhyper hienosti ! Vaikka ei tuosta ukkelista taida huonoja kuvia saada ;)

    Mulle sushi on aina ollut vähän vieras juttu, mutta ehkä pitäisi joku kerta maistaa... viime kerrasta kun taitaa olla parikin vuotta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin se on ! ♥ Kiitos ! Kyllä se välillä osaa olla melkoinen lahna, mutta söpö naama kyllä vähän pelastaa silloinkin... ;)

      Maista ihmeessä vielä, mullaki oli ihan hirveet ennakkoluulot ! Joskus koulussa tehtiin ja melkein oksensin, vannoin etten enää ikinä pistä suuhuni mitään sushin tapastakaan mutta toisin kävi... :D

      Poista
  2. On siinä pirun komea hevonen! Tuosta saisi joku hevostarvikeliike loistavan mallin ;-) Hieno tuo Nuutin päässä oleva nahkariimu, mistä olet sen ostanut?

    - Marina K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nuudeli on kyllä kieltämättä loistava malli ! :) Apua, mä en nyt yhtään ole varma, mutta jos villi veikkaus pitäisi heittää niin sanoisin että Hipposportista, aikaa tästä jo lähemmäs 7 vuotta... :D

      Poista
  3. nuutti on oikeesti ihan hömelö :'D (onks toi ees sana ? XD )

    Mut mullaki nous heti lemppariks toi mistä vähän muokkailitkin erinäkösen, ja sitte toi "look me in the eyeball" XD onks toi oikeesti ees hevonen ?! varmaa jotai koiraa ja muulia sekotuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa niin se on ! XD Hömelö on loistava sana ! ;)

      No joo arvaa mietinkö ite aina samaa, ei hevonen vaan voi olla tommonen ?! :D

      Poista
  4. Nuutti on tosi söpö :) En ole koskaan maistannut sushia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin se on :) Kannattaa maistaa !! ;)

      Poista
  5. Kiva postaus, mutta Susanna Susanna, voisitko pliide joskus kuvata jonkinlaista my dayvideota? Olis aivan sikasiistia nähdä sellainen! (::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hahaa joo pitäis kyllä !! Yritän saada aikaiseksi........... :D

      Poista
  6. EKA! Voit joskus tehä 10-15faktaa itestäs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentit tulevat näkyviin vasta kun oon ne hyväksynyt, joten ei voi tietää onko eka, toka vai vasta ties kuinka mones :) Tein juuri tuollaisen pari postausta taaksepäin... :P

      Poista
  7. Voi kun nuutti on sulonen <3!

    VastaaPoista
  8. Millä kameralla ja objektiiveilla sie kuvaat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canon eos 60d:llä ja obbana toimii yleensä Sigman 70-200mm f/2.8 :)

      Poista
  9. Pitäisi treenata vatsalihaksia, koska näiden teidän kuvien katsominen ottaa koville. Erityisesti "Look me in the eyeball." kuva. Eihän tuo ole edes hevonen! Tuollaisia otuksia ei ainakaan meillä päin liiku... kumpa liikkuisikin ;)

    Kiitos teille päiväni piristyksestä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa voi ei ! XD Ja joo alan kyllä olee aika vakuuttunu siitä, ettei toi oo hevonen ollenkaan !! Niin hassu olio ♥

      Ihanaa jos piristi, kiitos itelles kommentista ! :)

      Poista
  10. Eikä noi istumakuvat on niiiiiiii söpöjä<33!

    VastaaPoista
  11. Mahtavia tassukuvia!! :)

    VastaaPoista
  12. Ei luoja mä repesin tolle tupsupää kuvalle :D Ja tassunanto kuvat tulee kyllä hyvänä kakkosena, mainio Nuutti! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niiiiin hupaisan näköinen toi tupsu päässä !! :D Haha, älä muuta sano ;)

      Poista
  13. Mä aina nauran itsekseni ääneen noille kuvateksteille, ihan parhaita, etenkin noi Nuutin dubbaukset :P
    parlahastar.blogspot.fi

    VastaaPoista
  14. MÄ NÄIN SUT EILEN OMENASSA!!!! :DDDDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ounnoou......... :D Toivottavasti en noloillu jotai !

      Poista
  15. tämä on kyllä todellinen hyvän mielen blogi, kiitos aina yhtä mukavista lukuhetkistä! nuutti on mielettömän komea hevonen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla !! Kiitos, Nuudeli on kyllä hieno :)

      Poista
  16. Uuu nam nam, SUSHIA! Pakko päästä sinne syömään kun oon siellä päin. :F Ja ihan superhienot kostyymit päällä! Onko sulla käsitystä miten nuo Minni/Mikkihiiren korvat on saatu pysymään kypärässä? Khuul. :DDDD Ihanaa, että jollain tallilla panostetaan noinkin paljon joulujuhliin tai, että niitä ylipäätään on. Ihan supervautseja asuja. 8--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo mullaki hirvee hinku heti uudelleen sushille, en kestä !! :D

      Ja joo älä muuta sano, tuolla on niinku kaikki mukana ja kaikilla tosi kova panostus, siellä on niinku ihan fiilistäkin ! :) Mä en yhtään tiedä, itekki yritin kattella että miten ne on ne kiinnittäny, mut veikkaisin ehkä et ovat ostaneet tommoset korvapannat ja sit vaan mustalla teipillä kiinnittäneet kypärään !

      Poista
  17. Sinulla on ihana blogi! T: Kirjoittaja joka ei jaksa kirjautuan sisään

    VastaaPoista
  18. Nuutti on niin hieno, ihania kuvia taas kerran. :) Mäkin rakastan sushia, olen syönyt sitä ihan pienestä pitäen (jolloin en kyllä ihan heti kyseiselle ruualle lämmennyt). Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin se on !! :)

      Haha voin kuvitella, mä en pienenä varmaan ois ees suostunu raakaa kalaa suuhuni pistämään XD

      Poista
  19. Ihana Nuutti! <3 Awws, noi jotkut kuvat vaan on niin ihania :3 Miten ihmeessä sait opetettua Nuutille tuollaisia temppuja? Oma kauramoottori olisi varmaan litistänyt minut jo aikapäiviä sitten... ;)

    VastaaPoista
  20. Ihanan valppaana toi Nuudeli on noissa kuvissa! Yksi mun hevosista ei laita korvia hörölle vaikka pommin vierestä räjäyttäisi.

    www.inkanponipullerot.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !