lauantai 10. toukokuuta 2014

There's something in the air when you're 17 !!

17 vuotta sitten, 10.5.1997, syntyi tähän maailmaan pieni, isokorvainen rautias läsinaamari, jonka kanssa kymmenisen vuotta myöhemmin kohtasimme. Vuodet tuntuvat vierivän suorastaan pelottavan nopeasti, mutta Nuutti ei kai mieleltään vanhene koskaan. Sen silmissä välkkyvä ilkikurinen tuike on visusti tallessa edelleen, ja saan todella usein (myös ihan hevosalan ammattilaisilta) kuulla kuinka heppanen vaikuttaa huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Niin ilmeeltään kuin kunnoltaankin. Se on mm. nivelistään saanut klinikalla kommentin, että yllättävän hyvässä kunnossa näin "vanhaksi" hevoseksi. Vaikka eihän 17 toki ole ikä eikä mikään, Nuudeli on elämänsä iskussa edelleen !

Tiedän toki, että kaikki hevoset täyttävät vuosia virallisesti aina heti vuoden vaihduttua, mutta koska... kukapa sitä estää oikeanakin synttäripäivänä juhlimasta, niin meillä oli tänään synttäribileet ! Marssittiin siis Håckun hienon onnittelulaulun saattelemana pitämään eilisen tunnin (josta postailen ensi viikolla !) vastapainoksi yläkentälle hauska puuhahetki, joka alkoi tietenkin asianmukaiseen varustukseen sonnustautumalla...

Serpenttiinit unohtuivat kotiin, mutta onneksi kaupasta löytyi hepalle hieno synttäriperuukki.
Kentällä ruokaa etsiessään heppa onnistui tiputtamaan värikkään tukkansa ja mietti siinä sitten joskohan sen kenties voisi syödä.
Sitten se päätti näyttää mulle kuinka aktiivisina takajalat ovat silloin kun kuski ei ole selässä räpeltämässä. Melko kehnot pisteet makutestissä saanut tupee lojuu taustalla.
Nuudeli näki pusikossa vaanivan sapelihammastiik... eiku... villakoiran. Ja tiedän että riimu on tässä liian löysällä, asia korjattu.
Young and free !
Hetki päätettiin pelleillä myös yhteistuumin, joten ei muuta kuin tukka päähän ja kuski ratsaille ! Tämä ja seuraavat kaksi kuvaa © Anniina.
Meillä oli molemmilla aika hauskaa... :)
... ja kyllä kääntyi heppa muuten vaikka ihan pennin päällä kun osasi oikeista nappuloista painella........ ;)
Lopuksi oli vuorossa se Nuudelin mielestä varmasti synttäreiden paras osuus: kakku !
Tätä me Anniinan kanssa kuulkaas ideoitiin pitkään ja hartaasti.
Ja joku näytti olevan lopputulokseen aika tyytyväinen... :)
"Tämän voisit äiskä ottaa tavaksi joka päivä !"
Talliin päästyämme Nuudeli sai synttärilahjaksi karsinaansa uuden Himalaya suolakiven, jota se monien muiden hevosten tavoin nuolee mieluummin kuin tavallista. Heti näytti maistuvan... ;)

Juhlistatteko te koskaan hevostenne oikeaa syntymäpäivää? Miten?

56 kommenttia:

  1. Hahaa hienosti meette säihkyvä letti hulmuten noissa ridakuvissa ;D Myöhästyneet onnittelut Mr. Noodle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahahah en kestä, Mr. Noodle !! XD Kiitokset herra Nuudelin puolesta ! Hyvä ettei jäänyt tukka matkan varrelle kun tosiaan niin villeinä oltiin... ;)

      Poista
  2. haha :D luulin että Nuudeli on noin 10v ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, monet on just sanonu et jos ois pitäny heittää arvaus Nuutin iästä niin se ois osunu kymmenen tuntumaan :)

      Poista
  3. Meillä oli ainakin kovat kemut pari viikkoa takaperin! :) Ponini täytti 6 vuotta ja kakkuset tehtiin myös synttärivieraille (tallin muille hepoille)

    Nuutille paljon onnea (vaikka vähän myöhässä tuunkin)!! ;) Mä sain taas kunnon naurut kun sillä oli toi peruukki päässä ekassa kuvassa ja näyttää tuntevan itsensä vaan entistäkin komeammaksi! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, oikein kaverisynttärit ! Myöhäiset onnittelut sun ponille !! :)

      Hihii kiitos ! My bad, ehdin julkaisemaan tän postauksen vasta niin myöhään että suurin osa oli varmaan nukkumassa tai Euroviisuja katsomassa... ;) Ja joo älä hahaa mäki nauroin sille sikana ! Oikein polleena paineli ympäriinsä toi huisku päässä... ♥

      Poista
  4. Juhlisin jos ois hevonen;)

    VastaaPoista
  5. Viime keväänä juurikin 11.5. "juhlittiin" Tuiskeen synttäreitä ensin syöttelemällä vihreää ja sitten upealla kakulla, josta löytyi kaikki mamman lempiherkut :) Tänään olisi tammanen täyttänyt 20v, mutta valitettavasti Tuiske ei koskaan päässyt näkemään tätä päivää, joten vien sen haudalle kynttilän ja toivotan hyvää synttäriä sinne pilvien päälle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, ihanaa että muistat rakasta heppaystävää sen synttäripäivänä vaikka onkin jo ajasta ikuisuuteen siirtynyt... ♥

      Poista
  6. Mää pidän mun hepalla sen synttäripäivänä vapaata, ja teen sen kaa maastakäsin tehtyä rataa, ja annan sille sitten jonku herkun ;)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia jälleen, ja kuvatekstit oli taas ihan huippuja! Niille saa aina nauraa :D Sun blogi on todella omalaatuinen ja sitä on kivaa lukea joka kerta! Minulla ei ole omaa hevosta vaan hoitohevonen, mutta kaipa minäkin voin kysymykseen vastata :) Eli yleensä juhlin vaan hoitsuni oikeaa syntymäpäivää, jolloin harjaan sitä pitkään ja hartaasti, treenaan temppuja, annan nameja ja tietysti ostan sille aina jotain krääsää, jota en edes oikeasti sen kanssa tarvitsisi. :D Hyvää syntymäpäivää Nuutille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitos, tosi ihana kuulla !! :) Kiitokset myös onnitteluista heppasen puolesta !

      Kuulostaa mukavalta ! Synttäreiden kunniaksi kaikenlaisen krääsän ostaminen on ihan sallittua... ! ;)

      Poista
  8. Onnea Nuutille! Minulla on täsmälleen samana päivänä syntynyt hevonen, Nette, joka on oma kasvattini. Tänä vuonna se juhli synttäreitään osallistumalla näyttelyssä veteraaniluokkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuutti kiittää :)

      Oii, synttärikaima ! Toivottavasti näyttelyt menivät hyvin !! :)

      Poista
  9. Onnea Nuutille! Ja kyllähän hevosten synttäreitä kuuluu juhlia, kaksi kertaa vuodessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, ehdottomasti ! ;) Nuuttinen kiittää onnitteluista !!

      Poista
  10. Ihana blogi! Liityin! Ja tosi kiva postaus! Hauskaa näytti olevan:D Yleensä annan ponille joululahjan koska tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä ;)

    http://poniunia.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla ! Tervetuloa lukemaan :) Jos et tiedä ponin syntymäpäivää niin voi juhlia sitä vuoden ensimmäisenä päivänä, jolloin kaikki hevoset tosiaan virallisesti vanhenevat ! ;) Vaikka joulu on toki lahjomiselle enemmän kuin otollista aikaa !

      Poista
  11. Hyvää syntymäpäivää ihanalle Nuutille ja äitienpäiväonnittelut Nuudelin mammalle ;) ♥

    VastaaPoista
  12. Äääh kuolin tuolle peruukille:D Ihan Nuutin näkönen tukka;)

    VastaaPoista
  13. ihana nuutti, ei kyllä uskoisi tuon ikäiseksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on ♥ Ikinuori pikkumies ;)

      Poista
  14. Iso kasa onnea hassunhauskalle Nuudelille! On se komea herra. :)

    VastaaPoista
  15. Oih, onnittelut Nuutille! <3 Mahtava tuo peruukki ja ah, ihanan herkullisen näköinen synttärikakku! Onnenpoika ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Nuudelin puolesta ! ♥ Hahaa, pakko myöntää... ;)

      Poista
  16. Aivan ihana hyvän mielen postaus, sai hymyn huulille! Nuutilla näyttää olleen aika mukava synttäripäivä, isot onnittelut sille! :)

    Me "juhlimme" hevostemme oikeita syntymäpäiviä yleensä pitkän maastoreissun merkeissä. Kierrämme äidin kanssa n. 25 km lenkin ja sen aikana hevoset pääsevät mm. kahlaamaan sekä laukkaamaan täysillä erään useamman kilometrin mittaisen laukkasuoran. :) Ovat todella intona, samoin kuin me ihmisetkin! Liian harvoin tulee muuten käytyä, kun äiti on yötöissä eikä yhteistä ratsastusaikaa aina tahdo oikein löytyä... Lisäksi tehdään synttäreiden kunniaksi hepoille yleensä myös pienet "kakut" (esim. muutamia näkkäreitä sekä omenaviipaleita päällekkäin), jotka annetaan muiden ruokien jälkeen. Höpsöä, mutta hauskaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitokset !! :)

      Wauu, kuulostaa ihan mahtavalta ! Vitsii, kumpa meilläkin ois tommoset maastoilumahdollisuudet !! Ja siis ihan totta tuo mitä viimeiseksi sanoit, tämmösiä höpsöjä me ihmiset ollaan... ;)

      Poista
  17. Synttärionnittelut Nuutille! Mun heppa olisi saanut tosta peruukista paskahalvauksen..! :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Hahaa voi ei, Nuutti ei onneksi sano mitään mistään härpäkkeistä :D Se on niistä vain ylpeä, tuonkin tekotukan kanssa käveli ympäriinsä oikein polleana... ;)

      Poista
  18. totutitko nuuttia ensin tohon peruukkiin vai iskitkö vaan suoraan päähän ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytin huiskun Nuutille, heiluttelin sitä sen naaman edessä ja heitin sitten päähän :) Ei sanonut mitään, se on niin cool !

      Poista
  19. Onnittelut 17-vuotiaalle Nuutille, ihanan synttäripäivän olette näemmä viettäneet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ! Oli kyllä kieltämättä oikein mainiot kemut ;)

      Poista
  20. Mun vuokriksella on karsinassa sekä tavallinen että Himalaya-suolakivi niin se nuolee pelkästään sitä Himalayaa ja pudottaa sen tavallisen aina telineestä ja pyörittelee sitä ympäri turpeita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah ihana, selkee mielipide XD

      Poista
  21. Ihanan näköinen kakku!! :D hauskoja kuvia! Nuutille synttärionnitteluja!

    VastaaPoista
  22. Ihania kuvia ja mahtava tuo peruukki!:D

    VastaaPoista
  23. Hahah :D Tota peruukkia voisi käyttää Nuutilla useammin! Mitä jos laittaisit sen ensi koulukisoihin sille päähän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea, varmasti irtois lisäpisteitä ! ;)

      Poista
  24. Myöhäset onnittelut nuudelille :) ite unohin iha oman karvakorvan synttärit toinen päivä :D pitänee viettää vähä myöhässä. ;) laho pää kesät talvet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Haha voi eei, ehdottomasti myöhäiset bileet pystyyn ! ;)

      Poista
  25. Me ei tänä vuonna keretty juhlii, koska poni tuli 2 päivää synttäreidensä jälkeen meille! XD Ja ei se edes voi syldä omenaa tai porkkana.a.. Koska kaviokuume ollut... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, toivottavasti ei sairastu uudelleen ! No mutta, seuraavalla kerralla sitten kunnon kemut ! Vaikka lesepuuron voimin ;)

      Poista
  26. Mitä kaikkea tuo nuutin kakku sisälsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lesepuuron, porkkanaa, kuivia leipiä, omenaa ja muutaman heppanamin :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !