torstai 19. kesäkuuta 2014

Voihan nyt sentään...

Itkettää, surettaa, suututtaa. Olo on kuin junan alle jääneellä. Espanjan matka jalkapallon MM-kisoissa tyssäsi kahden onnettoman tappion jälkeen alkulohkovaiheeseen ja mun elämä on pilalla :( Tämä laji on ollut mulle todella tärkeä henkireikä jo vuosikausia, joten tunteet etenkin tällä tasolla ovat suhteellisen suuria. Todella suuria. Tottahan mä tiesin, ettei tämä Espanjan "kultainen valtakausi" voi ikuisesti jatkua, mutta että tällainen mahalasku piti sitten tehdä. Molemmat pelit olivat täynnä ihan typeriä virheitä, enkä oikeastaan voi rehellisesti antaa kehujani kuin yhdelle pelaajalle (Iniesta). Ennen kaikkea mä kuitenkin olen sitä mieltä, että Espanja tarvitsisi uuden valmentajan ! Sellaisen, joka arvostaisi keskikentän taitureiden lisäksi myös niitä todellisia maalintekijöitä. No mutta, se siitä. Espanja on joka tapauksessa aina ja ikuisesti mun ykkönen, the one and only. Kyllä ne sieltä taas nousee. Tässäpä kaikille halukkaille siis oiva tilaisuus käännellä veistä mun haavassa, sillä nyt kyllä kirpaisee, mutta ennen pitkää Espanja on iskussa taas ! Spain forever 

Toivottavasti teidän suosikkijoukkueillanne menee hieman paremmin, nyt on jonkun muun aika loistaa :) Mä pidän peukkuja Norsunluurannikolle ! Ihan siitä syystä, että sain eilen tietää sen olevan aivan ihka oikea maa. En tiedä missä tynnyrissä olen kukkunut, mutta olen luullut sitä kuvitteelliseksi paikaksi. Liisa Norsunluurannikolla voisi vaikka olla Disneyn uusi elokuva.

Erittäin ankean keskiviikkoillan vastapainoksi mulla oli onneksi varsin onnistunut torstai. Ehkä mä vielä joskus toivun, heh. Nuudeli pääsi tänään viimein laitumelle isoon, kolmentoista hevosen laumaan (mikäli nyt oikein laskin...) ja oli ihan onnensa kukkuloilla. Sateesta huolimatta ilma oli kohtalaisen lämmin, mutta yöksi en viitsi näillä keleillä ulos jättää. Vaikka ruoho onkin vihreää, niin elohopea killuu välillä samoissa lukemissa kuin viime jouluna.............

Nuudeli sai tänään muutaman uuden kaverin.
Siellä ne onnellisina sateessa märehtivät.
Kunnes Nuutti päätti innostaa koko porukan juoksemaan. Kiitos eteen tunkeneiden sadepisaroiden sekä toistaitoisen kuvaajan 90% päivän otoksista ovat epätarkkoja.....

Päivän päätteeksi käytiin Usvan kanssa vielä kevyellä maastolenkillä. Rapa roiskui ympäriinä kun pikkuneiti paineli sata lasissa pitkin metsätietä, on se niin hassu ! Tulevan viikonlopun saankin tammasen kanssa puuhastella, ja sunnuntaina meillä olisi tarkoituksenamme hypätä hieman. Saa nähdä mitä keksitään :)


Yritän vielä tämän viikon sisällä saada julkaituksi postauksen iilimadoista, joiden avulla Nuudelin eilen toista kertaa hoidin. Tänään se sai siis viettää vapaan kävellen sekä laitumella hilluen, mutta huomenna työskennellään kunnolla. Facebookin puolella jo mahdollisia kysymyksiä iilimatohoitoihin liittyen kyselinkin, mutta niitä voi siis tosiaan vielä vaikka tämän postauksen kommenttikentän puolelle jättää ! Yritän saada aikaiseksi mahdollisimman kattavan postauksen, mutta aihe on niin laaja, että pelkään jättäväni jotakin tärkeää sivuun... Rohkeasti siis utelemaan, mikäli mieltänne joku erityisesti askarruttaa !

Muistakaahan myös osallistua myös edellispostauksen kilpailuun !!! Lauantaina pitäisi lähettää valmis sarjakuvaehdotus eteenpäin ja kaikkien apu repliikkien ideoinnissa on enemmän kuin tervetullutta... :)

75 kommenttia:

  1. Ihan kiva postaus, ja minkä sille enää voi kun ei joukkueella mennyt hyvin :(

    VastaaPoista
  2. Mä en seuraa jalkapalloo, enkä kyllä jääkiekkooka ikinä :D

    VastaaPoista
  3. Ei hätää, omanikin kuvitelma Norsunluurannikosta on hiekkaranta, jossa on norsunluista rakennettuja majoja.... Ehkä tätä kuvitelmaa pitäisi hieman muuttaa.

    Kiva postaus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mun mielikuva näyttää aika samanlaiselta ! Mietin eilenkin että onkohan siellä jalkapallokenttää vai potkiiko ne jossain rannalla... :D

      Kiitos :)

      Poista
  4. Ikävää kääntää veistä haavassa, mutta omat suosikkijoukkueeni Italian ja Brasilian lisäksi on juuri Hollanti ja Chile. Oon ollu ihan taivaissa varsinkin ton Chile pelin jälkeen, mikä ihana taitava joukkue!
    Mutta ymmärrän kyllä täysin sun tuskan, oon itkeny niin itteni niin usein uneen jalkapallon takia. Suosikki seurajoukkueiden pelejä tulee kuitenkin seurattua viikoittain.
    Mutta yritä olla positiivinen, nyt voit seurata loistavaa futista ilman hermoja raastavaa huolta ja stressiä oman suosikkijoukkueen pärjäämisestä. Okei, tiedän, aika laiha lohtu mutta ite yritän olla tolla mielellä jos suosikkini putoaa jatkosta:)
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, sun kannalta näyttää kisat vähän paremmalta... :D Chile pelasi kyllä hyvin, ja ansaitsi päästä jatkoon.

      Tää on kyllä ihan hirveetä miten voikaan joku laji näin voimakkaita tunteita herättää. Ihana, kamala jalkapallo. Mutta joo totta, nämä kisat voi nyt katsoa ihan ilman paineita :D Toivottavasti seuraavaksi pääsee taas jännittämään vähän pidemmälle !

      Kiitos kovasti ja samoin sulle !! :)

      Poista
  5. OIKEESTI MÄ EN VIELÄKÄÄN VOI KÄSITTÄÄ ET ESPANJA TIPPU POIS ÄÄÄÄÄ :-(

    ja tosi ihania kuvia !

    VastaaPoista
  6. Aavistelin jo viime kesän Brasilia tappion jälkeen, ettei Espanja näissä kisoissa tule pärjäämään. Toivottavasti erotat jo nykyään David Silvan ja Thiago Silvan toisistaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä päähänpinttymä sulla tosta Thiago Silvasta on, eihän noista kahdesta voi puhua samana päivänäkään. Hauskaa kuitenkin että edelleen mun blogia seurailet, vaikka Espanja sua niin kovasti risookin ;)

      Poista
    2. Ei tietenkään voi. Muistelen vain ettet ite tuntenut Thiago Silvaa jota hämmästelin, sillä jokainen jalkapalloa seuraava erottaa kyllä kyseisen topparin Espanjan Silvasta. Toisaalta jos on täysin rajoittunut yhteen joukkueeseen, ei siinä ehkä edes kiinnostu muiden maiden pelaajista ja joukkueista.
      Ja jep, kyllä seurailen blogiasi silloin tällöin. Nuutin kuulumisia on kiva lukea, nää jalkapallo postaukset nyt vaan pistää usein silmään.

      Poista
    3. Kyllä mua kiinnostaa muidenkin maiden joukkueet ja niiden pelaajat, joista suurinta osaa jatkuvasti ihan seuratasolla pällistelen :)

      Kiva kuulla :) Jalkapallo herättää kyllä aina tunteita, ja mäkin olen varmasti ennen kirjoittanut vähän turhan provosoivaan sävyyn (vaikka en silloinkaan mitenkään tarkoituksellisesti...), mutta ainoa mitä kommentoidessa toivoisin, on asiallisuus. Mielipiteetkin voi aina ilmaista niin monella tapaa :) Brasilian fani kun ilmeisesti olet, niin tsemppiä joukkueelle jatkoon ! Se on vahva, kyllähän sen tosiaan jo silloin Conferedations Cupin finaalissa huomasi. Tai siis vahva se on ollut ennenkin, mutta tällä kokoonpanolla nyt erityisesti. Ehkä Espanjakin tässä onnistuu luunsa taas seuraavaan koitokseen keräilemään...

      Poista
    4. No juttujasi lukemalla on saanut sellaisen kuvan, ettet ole mistään muusta kiinnostunut kuin Espanjan pelaajista. Mutta hyvä ettei niin ole, sillä muillakin mailla on loistavan nerokkaita yksilöitä, joiden peliä kelpaa seurata.

      Jep, itseä on ehkä se ärsyttänyt, että tunnut kirjoittavan helposti Espanjaa "puolustellen". Niinhän se usein on, että oman suosikkijoukkueen pelistä on helpompi nähdä ne hyvät puolet ja vastajoukkueesta taas huonot. Lisäksi on epäilyttänyt, olisitko Espanjan fani lainkaan, jos joukkue olisi Euroopan huonoin ja sen pelaajat rumia vanhuksia. Moni kannattaa Espanjaa vain menestyksen ja "maailman hyvännäköisimpien pelaajien" takia.(Vaikka monella joukkueella on ihan yhtä kuumia pelaajia). Sä et tosin vaikuta siltä, että hylkäät joukkueen vaikka menestystä ei tulisi, pisteet siitä.
      Enkä ole Brasilian fani, vaikka joukkueesta tykkäänkin paljon, Thiago Silvan sen sijaan olen. Omat kaksi rakasta suosikkia ovat jo pudonneet, yksi sentään on vielä mukana.

      Mutta ehkä oon itekin toiminu typerästi, provosoidun vaan helposti kun on kyse jalkapallosta, sulla taitaa olla vähän samaa ja siksi juttu on mennyt usein riidaksi. En vihaa Espanjan maajoukkuetta, en vaan pidä henkilöistä, jotka esittää tietävänsä jalkapallosta kaiken, vaikka katsovat ko lajia vain arvokisoissa hyvännäköisten pelaajien takia. Et vaikuta enää sellaselta, vaikka alussa aattelin. Itelle tää laji on vaan elämää suurempi juttu, joka viikko tulee vietettyä useita tunteja sen parissa.

      Poista
    5. Totta puhut, hyviä pelaajia löytyy etenkin tällä MM-tasolla todella monia vaikka ja mistä :)

      "Omaa joukkuetta" on tosiaan helppo katsella vähän eriväristen lasien läpi, mutta katson otteluita toisaalta kyllä melko kriittisesti enkä voi kieltää Espanjan pelanneen täysin tasonsa alle näissä MM-kisoissa. Vaikka itse uskonkin valmentajan hieman vanhaksi käyneen taktiikan (jos ensin kuljettiin kehityksen edellä, niin nyt ollaan jäämässä siitä jälkeen.....) vaikuttaneen lukemiin hyvin suuresti, niin pystyn kuitenkin sanomaan sen, että aivan oikeat joukkueet ne lohkosta jatkopaikan ottivat. Ehkä seuraavissa kisoissa löytyy taas se yhtenäisempi Espanja...

      Ja joo, mun kaveripiiristä löytyy myös näitä "Espanja on paras koska sillä on kuumimmat pelaajat" -faneja ;) Eikä siinä mitään, mutta ainakin mun kohdalla kyse on jostakin suuremmasta. Ei siis haittaa vaikka kaikki pelaajat eivät mitään Ramoksia ulkonäöltään olisikaan :D Onhan joukkueessa tälläkin hetkellä useita, ketkä eivät mitenkään ulkonäöllisesti mua suuemmin sytytä, mutta pelaajina ihailen heitä silti.

      Saanko udella mitkä sun suosikit on? :) Mä oon kattonu turnausta vaikka Espanja kotimatkalle jo lähtikin, ja "löytänyt uudelleen" muutamia huikeita pelaajia. Yhtenä näistä Meksikon Guillermo Ochoa, jonka torjuntoja katsellessani toivoin Meksikon etenevän puolivälieriin. Mutta Hollanti teki kyllä vakuuttavan nousun - vaikka en sitä Robbenin pilkkuun johtanutta sukellusta oikein arvostanutkaan... :D

      Joo no, kuten sanottu, niin jalkapallo herättää voimakkaita tunteita :) Välillä tosiaan tietyssä mielentilassa provosoituu pienestäkin todella herkästi, ja kahden kannassaan tiukan välillä se kitka saattaa silloin voimistua melko suureksi :D Mukavaa kuitenkin, että käsityksesi musta on muuttunut - samaa voin sanoa sinullekin. Ja hei ihanaa löytää samanhenkisiä ihmisiä, koska mun kaveripiirissä hyvin harva ymmärtää kuinka suuri juttu tää mulle onkaan ! Ei todellakaan mitään vain jalkapalloa, vaan iso osa elämää. Ja välillä tosiaan sitäkin suurempaa... ;)

      Poista
    6. Jep! Tykkään näistä suurista jalkapallotapahtumista, koska niistä löytää aina uusia pelaajia, joihin tykästyy. Oon nyt kisojen aikana ihastunu mm Paul Pogbaan ja James Rodrigueziin. Keylor Navasia ihailin jo seurajoukkuekaudella, nyt kisojen ansiosta vaan entistä enemmän. Huikee maalivahti! Samoin on kyllä Ochoa, jonka mainitsit. Se vaikuttaakin jotenkin symppikseltä :) Argentiinan Marcos Rojoon en oo aiemmin niin paljon kiinnittäny huomiota, mutta nyt oon täysin myyty haha :D

      Espanjan kannalta täytyy kyllä sanoa, ettei tulevaisuus näytä yhtään huonolta, kun maalta löytyy esim De Gean ja Koken kaltaisia nuoria lahjakkuuksia. Ehkä jonkinnäköinen sukupolven vaihdos tekisi hyvää Espanjalle. Nykyisistä pelaajista moni on voittanut kaiken, uudet nuoret voisivat tuoda voitonnälkää joukkueeseen. Valmentajan vaihdoskaan ei olis mun mielestä huono juttu..

      Haha, en oo itekään ikinä pitäny ulkonäköä mitenkään merkittävänä, mutta kuten sanoit, plussaahan se komeus on. :) Mulla kaverit välillä ihmettelee miten voin rakastaa jotain "rumia karvakasoja" (Pirlo ja Puyol) mutta en välitä. Ulkonäkö on helpoin keino luokitella ihmisiä, enkä ikinä hylkäis mitään suosikkijoukkueistani vaikka pelaajat olis kuinka rumia.

      Italiasta oon tykänny jo pienestä pitäen, varmaan isän ansiosta joka on kyseistä joukkuetta kannattanu kymmeniä vuosia. Monet vihaa Italiaa ja pitää sitä tylsänä joukkueena, mutta Azzurrilla on aina paikka mun sydämessä. Pahaa teki kun sillä meni kisat niin huonosti. Toinen mun suosikeista on Chile, johon tykästyin viime kisoissa. Alexis ja Arturo Vidal, joita oon aina rakastanu pelaa Chilessä. Ne oli oikeestaan se syy miks aloin seurailla Chilen pelejä ja lopulta tykästyin koko joukkueeseen. Chilen putoaminen kyllä sattu myös, vieläkin surettaa kun ajattelen sitä.
      Argentiinasta oon myös tykänny jo pitkään, oon ikionnellinen kun se on nyt välierissä. Huominen Hollanti peli kyllä pelottaa, koska Argentiinan peli ei oo ollut parhaimillaan. Katon varmaan pelin ihan hysteerisenä ja tuloksesta riippumatta, itken pelin jälkeen. Pelottaa Hollanti. Van Gaal on nerokas, jotenkin se on löytäny keinot kääntää kaikki tappiot voittoon. Täytyy toivoa, ettei se keksi niitä Argentiinaa vastaan :)
      Lisäksi mulla on monta joukkuetta, joita symppistelen enemmän tai vähemmän. Brasilia on kiva, samoin Belgia ja Hollanti. Ranskasta tykkään myös, kiitos Thierry Henryn joka sai mut pitämään joukkueesta. Henry on myös syy mun Barcan rakastamiseen:)
      Onko sulla Espanjan lisäksi muita lemppareita, vai onko Espanja sun ainoa suosikki?:)

      Jep, on kyllä kivaa, kun löytyy samanhenkisiä ihmisiä. Musta tuntuu että ainoo mun tutuista, joiden kanssa voi puhua jalkapallosta on isä. Muilta saa sitten kuulla näitä "hyi miten ruma pelaaja"- kommentteja..
      Nyt tuli jaariteltua, toivottavasti et tylsistynyt kuoliaaksi.. innostun aina liiaksi, kun on kyse jalkapallosta. :)

      Poista
    7. En tylsistyny ollenkaan, rakastan tämmösiä keskusteluita !! :)

      James Rodriguez oli mullekin ihan täysin uusi nimi, ja tykästyin ihan valtavasti ! Muutenkin koko Kolumbian joukkue vaikutti niin symppikseltä, että olisin toivonut niiden etenevän vieläkin pidemmälle ! Ehkä vielä joskus...... :) K. Navasin mäki muistin seuratasolta, on se tosiaan mieletön ! Muutenkin kyllä tosi hyviä maalivahteja ollu koko kisat täynnä.

      Joo voi olla, että Espanja tarvis nyt uusia tuulia. Toisaalta harmittaa kun tää viime vuosien joukkue on niin pitkään pelannut yhdessä enkä haluis "päästää irti" yhdestäkään pelaajasta... :( Mutta väistämätönhän tää kuvio jossakin vaiheessa on. Puyolin maajoukkueuran päättymistäkin harmittelin ihan hirveästi, mutta näin se menee. Onneksi Ramos on vielä suhteellisen nuori, ja tosiaan hyviä jannuja löytyy jonosta lukuisia ! Koke yllätti mut näissä kisoissa oikein kunnolla kun yritti tiukasti viimeiseen saakka. Lisäks Navas on ollu yks mun suosikeista vuosia, ja sais mun puolesta vakiinnuttaa paikkansa joukkueessa :)

      Joo toi ulkonäkö on kyllä kummallinen juttu ! Sen perusteella on tosiaan helppo rakentaa ennakkoluuloja, vaikka ei ihmistä tunne lainkaan. Mä pyrin aina asettamaan kaikki samalle viivalle, ja niin kauan kuin ihminen on kaunis sisältä, se on sitä myös ulkoa. Kliseistä, mutta totta :)

      Joo Italiallakaan ei tällä kertaa mennyt putkeen, mutta ei mennyt muutamilla "suurilla futismailla" muillakaan ! Mm. Portugal ja Englantikin ulos alkulohkoista...

      Chile oli kyllä hyvä, en oo ennen juuri sen peliä seurannut, mutta varsin vakuuttavaa tekemistä ! Ja voi Argentiina !! Se sai mun puolesta voittaa :) Oon aina tykänny Messistä kun se on niin hirmu nöyrän oloinen pelaaja ja tietenkin myös Barcelonan kasvatti :) Lisäks di María on ollu mies paikallaan moneen otteeseen. Mulla ei oo mitään muuta Hollannin joukkuetta vastaan, mutta Robben tosiaan vähän ärsyttää niine sukelteluineen... ;s Sekin kun osaa pelata, niin keskittyis siihen ! Hollannilla on kyllä ollu tässä turnauksessa hyviä hetkiä, mutta toisaalta isoja virheitäkin löytyy, niin toivo Argentiinan suhteen elää vielä vahvasti !

      Hui muuten tuo eilinen Brasilia - Saksa :o Puolustus oli ihan sekaisin, olisi kyllä varmaan ollut Thiago Silva mies paikallaan... Meni ottamaan itselleen ihan tyhmän kortin edellisessä pelissä ;s Noh, pronssiottelu on vielä edessä päin, ja toivottavasti tämä murskatappio sisuunnuttaa joukkuetta siihen !

      Mulla ei Espanjan lisäks oikeestaan mitään muuta varsinaista suosikkia oo, mä oon pienestä pitäen niin aivopesty sen suhteen XD Muista joukkueista sitten sellaiset yksittäiset, mieleen painuneet pelaajat ovat saanet mut peukuttamaan joukkueiden voittoja :) Mm. Meksiko, Argentiina, Kolumbia ja Chile kuuluvat näihin !

      Huh, tästä aiheesta riittää kyllä juttua !!

      Poista
    8. Jep Kolumbian koko joukkue on niin symppis! Harmitti kovasti niiden, ja monen muunkin sympaattisen joukkueen putoominen, mutta voittajia on vaan yksi.
      Jep, maalivahdit onnistu kyllä loistavasti näissä kisoissa. Toki oli epäonnistujiakin, mutta päällisin puolin jäi hyvä kuva maalivahdeista. Harmittaa kun Navas siirtyi nyt Real Madridiin, kun en kyseisestä seurasta niin tykkää, haha :D

      Jep, tiedän tunteen :( sukupolven vaihdokset on aina tavallaan haikeita, kun joutuu sanomaan hyvästit monelle hienolle pelaajalle. Jään itekin kaipaamaan Puyolia ja myös mm. Italian Pirloa ja Buffonia sekä Dirk Kuytia tulee ikävä. Mutta toisaalta onneksi niistä uusista nuorista nousee usein uusia lemppareita! :)
      Navas on kyllä loistava pelaaja! Ihmettelin vähän miksei mahtunu mukaan Espanjan ryhmään kun pelasi hienon kauden Cityssä. Toisaalta Espanjan kokoonpano on niin kova, että siellä on kyllä vaikee vakiinnuttaa paikkaansa!

      Suretti kyllä kamalasti kun Argentiina jäi hopealle. :( En niin kauheesti välitä Saksan joukkueesta. Toki ihan loistava joukkue, täysin ansaittu voitto ja kaikkea, mutta njää. Olisin niin suonu Argentiinalle voiton. Joukkuetta on parjattu eikä kauheen moni ollut kovin luottavainen menestymiselle, mutta vaikka peli ei ollu kauneinta mahdollista, pelaajat ainakin taistelivat loppuun asti ja täydellä sydämellä. Mutta aina ei oma lemppari voita, toivon että Argentiina menestyy ensi kesän Copa Americassa. Ja Saksalle kaikki kunnia!
      Messi on kyllä ihan loistava. Se on aina ollu yks mun lempipelaajista pelitaitojen ja just ton nöyryyden takia. Ja tietysti plus pisteitä siitä, että on Barcan kasvatti ja Argentiinan pelaaja :) Di Maria on myös loistava, harmi että meni lopputurnaus ohi loukkaantumisen takia.
      En itekään niin välitä Robbenista. Ihailen kyllä miehen pelitaitoja, mutta sit just filmaaminen ja ajoittainen itsekäs pelaaminen laskee pisteitä. Mutta Hollannin joukkueelle ja Van Gaalille täytyy kyllä nostaa hattua. Hienosti Van Gaal sai nuoren ja aika nimettömän joukkueen pelaamaan. Vlaar ja Blind varsinkin teki vaikutuksen muhun:) Mielestäni ihan ansaittu pronssi joukkueelle, olisi ollut sääli, jos Hollanti olisi joutunut kotimatkalle kaksi tappiota jaloissa, sillä muuten turnaus sujui hienosti.

      Jep! Vieläkin vetää hiljaseksi toi 7-1.. Onko Silva sitten niin tärkeä, että puolustus on tollasta sekasotkua ilman sitä? Toisaalta eipä pronssipelin puolustuskaan mitenkään vakuuttanut, vaikka Silva pelasi. Säälitti kyllä kamalasti Brasilian pelaajat. Varmasti tekee tuskaa hävitä tollasilla numeroilla vielä kotiyleisön edessä, joka odotti mestaruutta. Eniten säälitti Fred, jonka yleisö näytti ottaneen sylkykupiksi. Vaikka turnaus meni Frediltä penkin alle, niin ihan naurettavaa syyttää yhtä pelaajaa huonosta pelistä. Brasiliakin taitaa kaivata uudistuksia rajulla kädellä.

      Italia ja Argentiina oli pitkään mun kaks ainoota joukkuetta, enkä muista paljon piitannu. Nyt oon kuitenkin innostunu enemmän muistakin joukkueista, mutta noi kaksi tulee varmaan aina olemaan ne kaksi rakkainta :)
      Haha, säkin tykkäät latinoamerikkalaisista joukkueista :D En tiiä mikä niissä on, mutta itekin oon aina rakastanu monia niistä. Toivon niille aina menestystä MM-kisoissa, elleivät satu pelaamaan Italian kanssa samassa lohkossa :)
      Uruguay nyt jätti vähän ikävän maun sen Suarezin puremisjutun takia, mutta toisaalta eihän sitä sais tuomita joukkuetta yhden pelaajan tyhmyyksien takia.
      Hienot kisat joka tapauksessa oli, nyt on vaan tyhjä olo kun joutuu taas neljä vuotta odottamaan:(

      Poista
  7. Hyvä ettei tarvi katella enää Espanjaa näissä kisoissa. Saa nähdä voittavatko edes Australiaa, joka pisti Hollanninkin ahtaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No rehellisesti sanottuna en ollenkaan ihmettelisi, vaikka eivät Australiaa voittaisikaan. Espanjalla ei ole enää mitään taisteltavaa, joten se on ihan se ja sama miten jäljellä oleva alkulohkon ottelu menee.

      Poista
  8. Hahaa! Loistavaa tämä Espanjan mahalasku. Oli niin innottoman ja hedelmättömän näköstä peliä, ettei sitä olisi jaksanut montaa peliä seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan tämä muiden maiden kannalta helpottava kompastuminen ;)

      Poista
  9. Ei ollut kyllä Espanja ollenkaan oma itsensä. :( Varmaan maailman taitavin joukkue noin kokonaisuutena (kun vaihtopenkin tarjontaakin katselee...), mutta nyt oli peli todella lepsua. En mikään Espanjan ylin fani ole (Uruguay on se suurin suosikki kun olemme siellä asuneet), mutta ei sitä taidoistaan voi moittia. Ehkä tämä vähän herättää joukkuetta pelailemaan paremmin seuraavissa arvokisoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei niin... :( Toivottavasti tosiaan saisivat tästä vähän uutta kipinää peliin, taitoa kun ei tosiaan pitäisi uupua.

      Uruguay on kyllä hyvä myös. Sen riveissä pelaa kaiken lisäksi yksi mun harvoista ei Espanjaa edustavista jalkapalloilijoista: Diego Forlán. Hänkin kaiken lisäksi uruguaylais-espanjalainen... ;) Tuli tutuksi Atléticossa pelatessaan ja mua ihan harmitti kun ei ollut kentällä eilen !

      Poista
  10. Hahah, Norsunluurannikko kieltämättä kuulostaa vähän joltain piirrosleffan tapahtumapaikalta, kuten vaikka Jylhäkallio tms.. :DDD

    VastaaPoista
  11. Vaikkei Espanja mun suosikkeihin kuulukaan (kallistun enemmän Saksa-Hollanti-Englanti -linjalle), niin en kyllä ois uskonu että niille käy näin heikosti :D Ilmeisesti tikitaka alkaa olla jo liian nähtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta just sitä tiki-takaa ei Espanjan pelissä näkynyt tällä kertaa ollenkaan :D Ei ainakaan onnistuneena.....

      Poista
  12. Oma lemppari joukkueenikin oli Espanja ja onkin käyny kattoo yhesti Espanja-Suomi pelin livenä, ja sit Espanjassa ollessani FCB-Viia, ja ehdottomasti Iniesta on mun lemppari pelaaja :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stadikalla olit? Mä myös :) Iniesta on kyllä ihan huippu (kuten mun mielestä kaikki muutkin Espanjan pelaajat, hehe...), vaikka häntä välillä palloon liimautumisesta moititaankin. Viime pelissä oli kyllä varmaan ainut, joka tosissaan sitä peliä sinne vastustajan maalille vei. Harmi, ettei poikinut parempia lukemia tulostaululle... :(

      Poista
    2. Joo siellähän mä mun kaverin kanssa keikuin. :D muistan elävästi kun koko katsomo huusi ja hurrasi ennen pelin alkua suomalaisten pelaajien nimiä ja minä suomalaisten seassa piipitin että "iiii-niiie-estaaa, iiinieestaa!!! Sain osakseni pari erittäin hapanta katsetta ja eräs minun edessä istunut mies huusi erittäin mielenkiintoisia solvauksia Iniestalle minkä ehti, lähellä oli että en sanonut sille miehelle paria valittua sanaa. :'D (meinasin ennen peliä kotoa lähtiessäni ottaa Espanja huivini mukaan, mutta ajattelin että se voisi olla hieman itsetuhoista :D)

      Tosiaankin harmittaa, että tulokset jäivät näin huonolle tasolle, ja että koko joukkue ei kyllä välttämättä ollut aivan kympillä mukana. :( mutta onneksi siellä oli Iniesta joka paikkaili tilannetta parhaansa mukaan. ;)

      Poista
    3. Haha, me oltiin kavereiden kanssa pukeuduttu päästä varpaisiin punakeltaiseen :) Istuttiin ihan lähellä Manoloa (jos tiedät, el del bombo?), joka löi rummulla tahtia kun huudettiin kaikkien Espanjalaisten mukana "España, España, España !" :D Ne oli tosi innoissaan kun tajusivat, että ollaan suomalaisia.

      Joo harmittaa kyllä vietävästi... Mutta tosiaan, peli ei kyllä jostain syystä kulkenut yhtään. Taitoa on onneksi pelaajista ihan jokaisella, joten uutta nousua odotellessa... !

      Poista
    4. :D katoinki et siellä oli sellanen ohut keltapunanen suikale katsomossa. :D minä taas istuin keskellä sellaisia 125% suomalaisia henkeen ja vereen. :D hieman oli tukalat oltavat ja kannustus volyymi aika alhaalla ettei olis tullu jonkin sortin kiivasta riita jne. :DD ja kun meidän edessä istu oikeesti sellaisia ihmisiä joiden selkiin oli melkein tatuoitu suomiforever. :D ajoivat yhden lapsiperheenkin pois paikaltaan kun lipuissa ilmeisesti oli tullut sekaannus ja ihmisillä oli samasta penkistä tuplakappaleet lippuja. :DD

      Ja tosiaan, ei sinne ihan mitään amatöörejä päästetä palloa potkimaan (onneksi) vaan on kaikilla yleensä aika hyvin homma hanskassa. :D

      Poista
    5. Ou gaad, olitko jossain siellä Pohjoiskaarteessa tai sen tuntumassa? :D Siellä ois tosiaan Espanjan väreissä voinu vähän ahdistaa, eh... ! Me aateltiin eka ostaa liput Espanjan jalkapalloliiton kautta, mutta kaikki paikat meni niin nopeesti, ettei ehditty... :D Piti sitten tyytyä ihan "normaaleihin paikkoihin", mutta kävi tuuri kun niin lähelle espanjalaisia kuitenkin päästiin ! Oli kyllä ihan kertakaikkisen upea kokemus toi ottelu, vitsi kun sais ton joskus uusiks !!!

      Joo no, varsinkaan näiden suurten jalkapallomaiden joukkueisiin ei kyllä tosiaan yhdelläkään toistaitoisella oo mitään asiaa... :D Kaikilla ei asiat välttämättä ihan yhtä hyvin oo, vaikka tokihan tällä MM -tasolla alkaa aika paljon taitoa olemaan joukkueista ihan jokaisella.

      Poista
  13. Voihan harmi tuota Espanjaa.. Itse kannatan Saksaa, mutta harmittaa sun puolesta. Tiedän ERITTÄIN hyvin miltä tuntuu, kun se oma suosikki kaatuu vaikka toista voisi resursseja katsellessa odottaa.. :s Espanja on silti tosi taitava joukkue, ja tykkään niiden normaalista pelityylistä. Siitä kauniista jalkapallosta. Nyt ei vain mennyt putkeen. Se on tämä "Eurooppalaisten maailmanmestareiden" kirous, mistä nuo studion kommentaattoritkin jossakin lähetyksessä puhuivat! Ei se Espanja ainoa alkulohkoon jäänyt edellisvuoden voittaja ole, jos yhtään lohduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava huomata että täältä löytyy monia muiden maiden kannattajia, jotka osaavat ilkkumisen sijaan kommentoida asiallisesti :) Espanjalla ei totisesti mennyt putkeen yhtään, mutta pitkään se huipulla loistikin. Saksa vaikuttaa tällä hetkellä todella vahvalta, se voi mennä tällä(kin) kertaa pitkälle !

      Poista
  14. mekin isän kanssa mietittiin että espanjan valmentaja voisi vähän uudistaa taktiikkaansa. tuntuu, että on vähän liikaa kangistunut kaavoihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä... Tuntuu tosiaan jumittuneen vähän liikaakin tuohon omaan tiki-taka -malliinsa, missä sitä varsinaista hyökkääjää ei ole lainkaan... Tai jos on, niin se tulee kentälle yleensä siinä vaiheessa kun johtoon pääseminen vaatisi pienen ihmeen... -.-

      Poista
  15. La Roja on silti paras. <3

    VastaaPoista
  16. Itse en jalkapallosta niin kovin ymmärrä (vaikka EM ja MM kisat aina katsonkin), mutta Espanjalta näytti puuttuvan rytmi. Se maan joukkueelle tyypillinen saumaton yhteistyö ei ollut matkassa ollenkaan... :-/

    Mutta pakko sanoa, että aivan ihana tuo ensimmäinen kuva, voi sua... :'-) Vaikka vähän masentaakin, niin hyvä ettet huumorintajuasi ole kadottanut! Kyllä se Espanja sieltä tosiaan taas itsensä keräilee - ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä Espanjalle todella epätyypillistä, huolimatonta peliä...

      Haha, pakko yrittää pitää pää pinnalla vaikka tosiaan fiilis melko ankea tämä jalkapallon saralla tällä hetkellä onkin... :D

      Poista
  17. Voihan Espanja...! :-( Ensimmäisen pelin Hollantia vastaan missasin, mutta keskiviikon ottelua katsoin ihan hämilläni. Maajoukkuetasolla mulla ei oikeastaan mitään yhtä suosikkia ole, mutta Espanjan peli on viime vuodet ollut todella kaunista katsottavaa. Mä en todellakaan usko, että Espanjan aika on mitenkään ohitse (kuten monet muiden maiden fanit toiveikkaina sanovat), sillä taito on ehdottomasti olemassa ja uusia, hyviä pelaajia tulee mukaan jatkuvasti. Ehkä välillä pitää ponnistaa pohjalta, jotta taas pääsee entistä korkeammalle! ;-)

    Nappaa joku mukaan kuvailemaan sunnuntaina, mikäli hyppäät Usvan kanssa! Se on niin hurjan söpö :-) Samoin kuin Nuutti, joka taitaa tuolla yhdessä kuvassa kauimmaisena pinkoa? Ihanaa kun se pääsee laitumelle, ja vieläpä ihan kunnon laumaan. Se on sitä hevosen elämää parhaimmillaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muakin kyllä vähän huvittaa, kun puhutaan yhden aikakauden tulleen päätökseensä kun Espanja nyt munasi... :D Ehkä tavallaan tehdään asiasta suurempi numero, kuin mitä se todellisuudessa onkaan. Aina ei voi mennä putkeen, vaikka kuinka olisi taitoa vaikka muille jakaa !

      Hihii, yritän saada siskon mukaan ;) Ja juu siellähän se pää viidentenä jalkana juoksee ! On kyllä tosiaan ihan huippua, kun meillä tällainen laidunmahdollisuus on. Tuota riemua katsellessa tulee itsellekin niin hyvä mieli ♥

      Poista
  18. That's my face too... :(

    VastaaPoista
  19. Munkin lemppari oli Espanja j olen nyt seuraillut innokkaana Norsunluurannikon pelejä! Samiksii! Olihan se Espanjalle harmi, mutta olihan se toisaalta jo odotettavissa... ): Ja muuten ei kuvaaminen aina voi onnistua...mä ainakin olen huomannut sen...aika useinkin, mutta kyllä noi sun kuvat on yleensä täällä sun blogissas 99% varmoja ja hienoja kuvia! ;) NUUDELI ON SÖPÖ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Joo no tosiaan, noin pitkän voittoputken jälkeen en mäkään ihan uutta mestaruutta odottanut, mutta vähän pidemmälle olisivat voineet mennä ! Ehkä sitten seuraavalla kerralla taas... :)

      Kuvaaminen on tosiaan välillä ärsyttävää, kun tuntuu ettei onnistu yhtään ! Ja yleensä epätarkkoja on aina ne kuvat, jotka muuten ois tosi hyviä... :D Mutta voi kiitos, ihana kuulla ! :)

      Poista
    2. Ja Nuudeli on kyllä tosiaan kieltämättä melko suloinen olio ♥

      Poista
  20. Eikös se vähän niin ole mennyt, että Euroopasta tulleet maailmanmestarit ovat seuraavassa turnauksessa jääneet alkulohkovaiheeseen? Ei tehnyt Espanja poikkeusta sääntöön, vaikka mäkin olisin niin toivonut... Kyllä se niin taitava joukkue on. Toisena suosikkinani Saksa, joka onneksi tänä vuonna näyttää parantaneen tahtiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo-o, ilmeisesti näin. Harmin paikka :( Saksa tosiaan vaikuttaa tällä kertaa tosi vahvalta, toivottavasti saat sen kannattajana juhlia pidemmälle !

      Poista
  21. ihanaa kun nuutti pääsi laitumelle, näyttää niin hienolta kun hevoset isoissa laumoissa juoksentelevat ympäriinsä :) onko nuuttia joku purrut tuohon säkään ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano ! :) Ei ole kukaan onneksi vielä pahemmin hampaitaan Nuudeliin upottanut, tuo kalju kohta sään vieressä (toisella puolella samanlainen) on vain iilimatoihoitoa varten sheivattu :)

      Poista
  22. Voi Susii <3 Kyl ne seuraavaks taas rökittää kaikki ;) Tääl on kaikki ihan villinä ku USA pelaa ja mä en ees tienny että näitä kiinnostaa (ainakaa tolla tasolla!) muu ku amerikkalainen... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ! ♥

      Hahaa, mustaki kieltämättä tuntuu vähä hassulta että jenkit pelaa jalkapalloa ku aina kaikissa sarjoissa yms. tottunu kuulemaan ja näkemään vaan amerikkalaista....... :D Tästä päästäänkin taas siihen, että miks ihmeessä amerikkalaisen jalkapallon nimi on amerikkalainen JALKApallo...? Käsipallo, heittopallo tai vaikka voimapallo olis mun mielestä osuvampi... :D

      Poista
  23. Aini unohdin kirjottaa että t. Minä mut no ehkä tajusit!

    VastaaPoista
  24. Mulle tulee Norsunluurannikosta mieleen se Leijonakuninkaassa (Disneyn leffa) oleva paikka missä on just pelkkiä luita ja hiekkkaa:D Mäkin oon Espanjan miehiä, joten sen huono menestys harmittaa, mutta onhan se voittanut jo pari MM-kultaa ja EM-kultaa:) ihania kuvia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, mulle tuli mieleen ihan sama !! Sit siellä muutama innokas potkimassa palloa :D

      Ja joo näinpä, välillä pitää antaa muillekin mahdollisuus... ;)

      Poista
  25. Heh, ite en seuraa juurikaan jalkapalloa, mut muutamia pelejä on sivusilmällä tullu pakosta seurattua ja sattumalta ku näin ton Espanjan ratkasevan pelin lopun, niin ainoo ajatus pelin loputtua oli, et voi Susanna-parkaa ;) Muuten kun mulle on ihan sama kuka voittaa, kert Suomi ei pelaa, mut myötätunnosta harmitti sun puolesta ;) Mukavaa ja toivottavasti aurinkoisempaa kesän jatkoa sulle ja Nuutille kaikesta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos myötätunnosta ♥ Oikein hyvää kesän jatkoa myös sulle ! Ehkä se Suomikin vielä joku kaunis kerta on mukana näissä karkeloissa !! :)

      Poista
  26. Itteeni harmitti eniten se että Suomi ei edes päässyt kisaamaan jalkapallon MM-kisoja, mutta niihän se taitaa olla Suomi pärjää jääkiekossa paremmin kiitos Suomen sääolosuhteet! :D mutta itekkin kannatin nyt Espanjaa, ja harmitti todella paljon etteivät päässeet tuon pidemmälle, mutta pitihän niitten luovuttaa voitto tällä kertaa muille ettei syty sota kateudesta ;) Mutta ny kannatan Chiilee ihan koko syrämmestä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ois kyllä ollu siistii kun Suomi ois päässy karsinnoista pidemmälle ! Ehkä vielä joskus :) ... vaikka tosiaan ilmasto enemmän noita jääkiekkoilijoita tuntuukin suosivan, haha XD

      Ja joo näinpä, oishan se ihan epäreilua aina voittaa ! :D Chile pelasi kyllä tosi hyvin etenkin ton viimeisimmän pelinsä. Ansaitsi päästä jatkoon ja voi mennä pitkällekin :)

      Poista
  27. Portugalii ♥! Mutta harmi Ramosille :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muaki niin surettaa Ramos kun se ei yleensä kovin helpolla palloa ohitseen päästä... :(

      Portugalinkin jatko näissä kisoissa näyttää käsittääkseni hieman harmaalta... Vaikka mahdollisuus niillä toki vielä on ! Hienosti taistelivat itsensä tasoihin eilen :)

      Poista
  28. Miten olet saanut tämän "tekstilaatikon" ja bannerin erilleen toisistaan?
    Kun minun blogissani (ei ole julkinen) "tekstilaatikko", siis tämä sinun blogissasi oleva valkoinen osio ja banneri kiinnittyvät automaattisesti yhteen..
    Osaisitko neuvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmaan siitä mallista? Koska mullakin on välillä ollut banneri niin, että se menee yhteen tän "alustan" kanssa :) Banneriinhan voi tietenkin myös itse vaikka muokata (Gimpillä, Photarilla tms.) vähän läpinäkyvää reunaa !

      Poista
  29. Iteltäniki kyllä itku pääsi kun pelit meni niin huonosti espanjalta :C ite ku ihan 100% espanjaa kannatan jalkapallossa:DD mut nyt on kyllä brassien näytettävä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, hyvä että muutki on ollu tunteet pinnassa ! Ihan hullua miten voikaan näin masentaa... :D Itsekin oon ihan henkeen ja vereen Espanjalaisten takana. Loppukisat saankin siis katsoa ihan ilman minkään valtakunnan väliä voittajan suhteen.......... :D

      Poista
  30. Mitä sulle on siis tapahtunu ku facessa oli se kuva :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä löytyykin vastaus jo, mutta tosiaan iilimatohoidon seurauksena valuin verta seuraavaan aamuun saakka... :D

      Poista
  31. Ei vitsi ku repesin tolle my face when spain is out... kuvalle! Päivän naurut! :D Kyllä muakin joo kieltämättä ketutti, vaikken mikään jalkapallofani olekkaan. Olet todellakin tynnyröinyt, Norsunluurannikko on ihan oikea paikka! :D Ihanaa että Nuutti on saanu kavereita ja pääsi laitumelle!
    Höö, miksi mulla ei koskaan ole mitään fiksua sanottavaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, ihana kuulla että onnistun oman murheeni keskellä sentään muiden päivää piristämään ! :D Ehkä tämä tuska tästä kuitenkin vähitellen helpottaa... ;)

      Tynnyröinyt XD Perus meininkii ! Ja hei, ei sillä fiksuudella niin väliä ! Pääasia että mölyää antaumuksella ;)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !