keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Apassionata 2015

Apassionata on show, joka puhuttaa vuodesta toiseen. Toisten mielessä kokonaisuus lumoaa kauneudellaan, ja toiset näkevät parrasvaloissa ainoastaan kasan osaansa alistuneita sirkushevosia. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta mikä on totuus? Ovatko hevoset yhtä onnellisia, mitä annetaan ymmärtää, vai onko niiden elämä täynnä stressiä ja epämukavuutta...?


Itse väittäisin hevosten ainakin suurimmaksi osaksi voivan hyvin ja esiintyvän mielellään. Niille Apassionata on työpaikka siinä missä esimerkiksi ratsastuskoulu omille opetushevosilleen, eivätkä ne mieti millaista elämä jossakin toisessa "ammatissa" olisi. Ne elävät hetkessä - joko tyytyväisinä tai tyytymättöminä. Jokainen hevonen on soveltuvuutensa mukaan tehtävään valittu ja koulutettu, eivätkä itse näytökset ole kuin pieni osa niiden elämää. Rankkaahan tuo reissaaminen taatusti on, sitä en kiellä, mutta siihenkin tottuu. Osa nopeammin, osa vähän hitaammin. Todella stressiherkkiä on tuskin kannattavaa pitää mukana ollenkaan. Haluan todella uskoa siihen, että Apassionata ei ole ainoastaan päältä kaunis kakku, vaan että se ihan oikeasti pohjaa nimenomaan näitä upeita eläimiä kohtaan sykkivään rakkauteen. Rakkauteen, jonka ansiosta niitä käsitellään oikeudenmukaisesti ja hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. Se on mielestäni vähintä - ja samalla hienointa - mitä ihminen voi sitä palvelevalle eläimelle antaa.

Pidemmittä lätinöittä; tässä teille kasa kuvia Apassionatan 2015 viimeisestä Suomen näytöksestä sunnuntai-illalta. Olimme katsomassa sitä siskon kanssa ja pidimme kyllä - joskin itse tarina oli mielestäni edelliskerralla (vuonna 2010) hieman parempi. Hevoset ovat kuitenkin ihania aina, ja voi miten kauniita kuvia niistä saakaan voisi saada. Suurin osa muistikortin materiaalista näytti samalta kuin lokin ruikku rantakalliolla, mutta onneksi julkaisuunkin kelpasi muutama... !

Siskon lempparit: tontut friisiläisineen.
Tämä oli ainoa temppu jonka katseleminen vähän kylmäsi.
"Koita nyt rämpiä kyytiin sieltä !!"
Keskimmäinen heppa katsoo vähän siihen malliin että hei oisko ne vaahtokarkit kohta valmiita...?
Tämä hemmo on aina yhtä häkellyttävä !
Oih nämä espanjalaiset....... ! Hevoset siis.
Kyllä Nuuttikin tämän tempun kohta tekee !

Mikä kuvista oli mielestänne onnistunein? Olitteko te tänä vuonna (tai oletteko aiemmin olleet) katsomassa Apassionataa? Mitä piditte?

37 kommenttia:

  1. Ihania kuvia kaikki, mutta oma lempparini on tuo hevoskuva jossa ei näy ihmisiä ollenkaan. Itse olin myös juuri tuolloin 2010 Apassionataa katsomassa ja myös vuonna 2011. Itsuitteko jossain aika lähellä vai onko sinulla super hyvä zoomi kamerassa? :D itse istuimme melko kaukana, ja vaikka meillä oli hyvä kamera ei sieltä olisi tullut yhtään julkaisukelpoista kuvaa... ;)
    ~Heppatyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! 2010 show oli tosi hieno :)

      Oli meillä aika hyvät paikat, alakatsomon keskipaikkeilla varmaan suunnilleen ! Zoomia sai kyllä käyttää ja tosiaan suurin osa kuvista on ihan julkaisukelvottomia mullakin... :D

      Poista
  2. Olen ollut kolmena edellisenä vuotena ja tänä vuonna en mennyt että pääsisin HIHS:iin ja aina oon tykännyt. Harmi että nyt kun en tullut siellä oli yksi lempi bloggaajistani:') (sinä nimittäin:D) Jajaja mun lemppari kuvat oli kaikki vapaana juoksevat hevoset ja "vaahtokarkki kuva":) Ja yks kysymys: Ootko tulossa HIHS:siin??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voii... ! :D HIHS:iä odotellessa siis ! Oon tulossa sinne töihin juu, mikäli vain sopii kalenteriin kuten edellisvuosina :)

      Poista
  3. Ei juma... Repesin pahasti tolle aasi&ritari kuvalle xD Muilla uljaat hepat ja sitten yhtäkkiä tommonen pitkäkorva xD (no on toi aasikin ihan söpö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa älä vaan, noi oli niin huvittavia !! :D

      Poista
  4. En ole koskaan ollut Apassionatassa, ehkä joskus pitäis mennä. Hienoja kuvia. Vaahtokarkkikommentin kohdalla repesin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mene ihmeessä, on ihan katsomisen arvoinen show :) Haha, kiitos !

      Poista
  5. Oii, oon ollu kans 2 kertaa kattomassa ja minusta nää on tosi ihania estyksiä :) Kaikki kuvat tosi hienoja: selkeitä ja kiva värimaailma. Ja noi sun kuvatekstit on aina hauskaa luettavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki oon ollu kaks kertaa ja mustaki etenki se eka oli tosi hieno ! Tässäkin itse hevoset temppuineen ja musiikki oli mun mielestä ihan huippua, mutta itse tarina ehkä vähän... hassu? :D Peukkua annan kuitenkin tällekin.

      Kiitos ! :)

      Poista
  6. Oot eka jonka postauksissa näkyy friisiläisiä, ihanaa! Ne olivat ainoa syy miksi meinasin Apassionataan lähteä, mutta ei tullut lähdetty. Kivoja kuvia!

    Unelmien musta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ne oli vaikeita kuvattavia ! Mustat hepat pimeellä areenalla ja vielä kaiken päälle surkee kamera = ei niin selkeetä jälkeä. Onneks sentään jokunen otos onnistu niistäkin :)

      Kiitos !!

      Poista
  7. Kaikki oli upeita, mutta neljännes alhaalta päin oli kyllä aika hauska.. :D en oo muuten itse koskaan käynyt apassionatassa, mutta kyllä mä vielä joskus..!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Joo suosittelen kyllä ! Saa nähdä millon mäki taas seuraavan kerran pääsen... :D

      Poista
  8. Olin tänä vuonna kattomassa ekaa kertaa Apassionataa, ja oli kyllä ihan älyttömän hieno show!! Eniten tykkään noista kuvista siitä, missä se mies roikkuu siinä hevosen kyljesssä, se oli mun mielestä myös ehkä kaikkein hauskin esityksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, kiva jos pidit !! Noi hevosten selässä riehuvat temppumaakarit oli kyllä kieltämättä viihdyttäviä :)

      Poista
  9. Todella hyvä ja kiinnosta va tuo apassionata teksti ja todella mielen kiintoinen lukea!
    Ei ollut edes liian pitkä niinkuin joillakin ne mutta sinulle pelkkää peukkua!:)

    VastaaPoista
  10. Olin viimevuonna, aivan mahtavia juttuja ja tehosteita, sain paljon kuvia ja siellä oli kiva tunnelma! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukava kuulla ! Apassionata on kyllä hieno :)

      Poista
  11. tosi upeita kuvia!! mun lemppari on ehkä toi eka tai sit yheksäs. :)

    VastaaPoista
  12. Mekin oltiin mun isosiskon kanssa samassa näytöksessä! Missä katsomossa teillä oli paikat? En oo ikinä ennen ollu Apassionatassaa niin oli kyllä tosi kivaa päästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva !! :D Me oltiin katsomossa 118 :)

      Poista
  13. Hienosti kirjotettu teksti ja aivan upeita kuvia jälleen kerran. Itse en ole koskaan Apassionatassa ollut, mutta tämän postauksen perusteella haluaisin ehdottomasti päästä. Minäkin toivon, että show'n hevoset ovat arvostettuja ystäviä myös silloin kun kukaan ulkopuolinen ei ole näkemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Mene ihmeessä joskus katsomaan jos vain on mahdollisuus. Näytösten ja kulissien takaa kuulemieni kertomusten perusteella voisi tosiaan olettaa hevosten olevan nimenomaan niitä arvostettuja ystäviä. Toivottavasti näin todella on !

      Poista
  14. Vautsi mitä kuvia!! Yritin valkata lempparia, mutta epäonnistuin. Olisi pitänyt sanoa melkein kaikki...

    Pitääkin yrittää seuraavana vuonna päästä itsekin paikan päälle katsomaan. En ole koskaan ollut kun olen asunut sen verran kaukana, mutta opintojen perässä muutettuani matka Helsinkiin ei ole enää lainkaan mahdoton. HIHS ainakin on tavoitteena! Nappaan kiikarit mukaan ja bongailen sua sieltä - mikäli siis tänäkin vuonna töihin aiot... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no kiitos ! :)

      O-ouuuuu taidanki tänä vuonna jäädä kotiin tai piiloutua johonkin valeasuun mikäli sulla tommosia aikeita on ! Hehe..... ;)

      Poista
  15. Hei mä kyllä kokeilen tota porkkanajuttua tänään champin kanssa!!! :D ja paras kuva on mielestäni toi missä kimo arabi laukkaa yksin, se pysäytti mut ihan kokonaan, vaikka muutkin ovat hienoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hienooo, mä aattelin kans Nuden kaa ! :D

      Kiitti Aadsu !! =)

      Poista
  16. Onhan tuo ihan kaunista, mutta itse en menisi. Liian kovat äänet ja valoshowt ovat minulle liikaa (omistan aistien yliherkkyyden). Apassionata on ehkä ainoa paikka missä sirkushevosia kohdellaan edes jotenkuten paremmin. Kylläkin aikalailla samat ohjelmanumerot toistuvat vuodesta toiseen, mutta on siellä jotain uuttakin.
    Tämä oli minun mielipiteeni, eli ei kiitos kakka myrskyä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu totta, aikalailla samat temput siellä aina nähdään, vain tarina ympärillä muuttuu :) Show on tosiaan kaikkien tehosteiden osalta melko massiivinen ja mullakin kävi äänet välillä korviin. Ehkä jotku tulpat pitää napata mukaan seuraavaks :D

      Poista
  17. Aivan ihania kuvia! :) ....täälläkin revettiin aasille&ritarille :D

    VastaaPoista
  18. Kaikki kuvat on niin upeita, etten pitkän pähkäilemisen jälkeenkään keksi lempparia! Itse olin tänä vuonna, viime kerrasta olikin jo kulunut 6vuotta, en varmaan muuten olisi päässyt paikalle ellen olisi saanut lippua joululahjaksi tallinomistajalta. Tän vuoden show oli kyllä mun mielestä kans upea, varsinkin kun pääsimme niin hyviltä paikoilta sitä katselemaan (alin rivi, aika keskeltä). Minäkin kamera kourassa sain taltioitua muutaman kuvan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! :)

      Munkin lippu oli joululahja niin ei tarttenu hintaa tuskailla :D Muuten ois nimittäin varmaan jäänyt välistä. Vitsi teillä oli kyllä hyvät paikat, voi että ! Seuraavaks pitää meidänki yrittää noille seuduille :D

      Poista
  19. Mun lemppari oli tuo friisiläis kuva missä oli ne keijut :) friisiläiset on mun lemppari rotu :D

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !