torstai 26. helmikuuta 2015

Niin mikä oli...?

Oletteko koskaan miettineet mitä tarkoittaa sana kökkeliköö tai hespaskaba? Juu, en minäkään. Ilmeisesti joku muu kuitenkin on, sillä Urbaani Sanakirja pitää sisällään muiden muassa näiden määritelmät. Lisäksi sieltä löytyy joukko melko oivaltavia selvityksiä myös hieman tutummille sanoille ja valehtelisin jos väittäisin pystyneeni lukemaan ne kaikki naama täysin peruslukemilla. En enää edes muista mitä alkujaan koneelle istahdettuani lähdin Googlen avulla etsimään, mutta ei sen niin väliä. Näiden pariin kuitenkin päädyin. Jos teitä ei yhtään naurata, niin pistän minäkin huvittuneisuuteni rottamaisesti väsymyksen piikkiin... !


Toivottavasti mekin pääsemme Nuutin kanssa tänä vuonna osallistumaan hespaskaboihin vähän entistä ahkerammin. Jos vaikka rutiinin lisääntyessä osaisin vähän paremmin olla mämmelöimättä ihan kaikkea...


Pitää tosiaan treenata ahkerasti, ettei Nuutti kohta muutu yksisarviseksi kun se ei kuskin mokailun vuoksi koskaan pääse palkintojenjakoon.


Onneksi meillä on oma maneesi, niin heppajumppaaminen / ruualla leikkiminen onnistuu tehokkaasti kelillä kuin kelillä. Turhia treenitaukoja ei siis ainakaan puitteiden puolesta tarvitse pelätä.

Tosiaan, maneesihan on omistajalleen lähinnä statussymboli, mutta suojaa siinä
ohessa myös inhottavilta sääilmiöiltä. Näihin lukeutuvat kaikki aina
liiasta auringonpaisteesta hirmumyräkkään.
Sori jakke, oli ihan pakko mennä.

Yllä selkokielelle käännetyn ratsastusharrastukseni lisäksi tykkään kovasti myös mm. dumpottamisesta. Nuutti joutuukin uhrikseni lähes päivittäin.

Tässä meillä on dumpottamistuokio parhaillaan käynnissä. Huomatkaa kuinka hevonen nauttii.

Ehkä Nuutti tästä syystä onkin välillä vähän dumbo...? Isokorvainen kärsäkaveri, jonka kanssa elämä on päivästä toiseen yhtä suurta sirkusta.


Välillä hevonen nimittäin vähän dumbomaisesti lähtee mörssäämään minne mieli tekee. Aivan kuten viimeviikkoisella maastolenkilläkin.


Melkoinen meetvursti. Oikea mörssäri-meetvursti. Ja kaiken päälle vielä ilmeisen ylpeä siitä (ks. esim. tämä postaus).


Vaan ei sentään pullahevonen. Tämä sana on muutaman kerran Nuutista puhuessani ilmoille livahtanut, mutta onneksi Urbaani Sanakirja kertoo, että termihän on ko. yksilön kohdalla täysin väärä.

Ei ole entinen ravihevonen, joskin jalkansa loukannut, teinitytön ensimmäinen
(ikioma) polle kyllä. Hoitoa saa ja tallimaksutkin maksetaan ajallaan,
joten siinä ne yhtäläisyydet sitten olivatkin.

Sen sijaan kenokaula ja raato ovat huomattavasti lähempänä totuutta, ja kuvaavatkin rakasta hevostani mörssäri-metukkaani oikein mainiosti.

Onhan Nuutti puoliverinen, eli lämminverinen ratsuhevonen. Esimerkkilausekin
on joskus muinoin - lähestulkoon samoin sanoin esitettynä - kuultu
erään kanssakilpailijan suusta.
Raviradalla ainoat mahdollisuudet kuitenkin taatusti piilisivät nimenomaan
kilpakumppaneiden epäonnistumisissa.

Mitä Nuutin väritykseen ja valkoisiin merkkeihin sitten tulee, on sillä jaloista löytyvien sukkien lisäksi päässään pläsi. Tai ainakin joku sinne päin.

Niin siis, pläsi vai päläsi...?

Tauteja ei onneksi - ainakaan tiettävästi - ole, ja toivottavasti mm. ähkyltä onnistutaan välttymään jatkossakin...

Kyllä ähky ihan ehdottomasti pitäisi saada rokotettavien tautien listalle, ties
millainen epidemia tästä muuten vielä puhkeaa...

Onneksi Nuutti kuitenkin tapaa syödä ruokaa varsin sopivia määriä. Suurin osa siitä tulee possunpyllyistä, sillä vastaniitetty heinä on lähinnä kesäajan luksusta.


Vaan kohtahan se kesä jo ovella kolkuttelee. Tuoreen heinän lisäksi Nuutti odottelee taatusti myös hellepäivien ihania uintireissuja, sillä vedessä pötkylästä kuoriutuu oikea vesipeto ! Ihan kuin aito trooppinen muumi.

... joskaan Nuutti-muumi ei ole vihainen. Ellen unohda porkkanoita kotiin.
Silloin se saattaa olla vähän vihainen.

Toivottavasti teidänkin sanavarastonne pääsi tämän postauksen myötä karttumaan ja kommunikointi tavallisten, ei heppailevien kädellisten (tai kädettömien...) kanssa onnistuu vastaisuudessa taas astetta vaivattomammin. Mikä näistä määritelmistä oli teidän suosikkinne?

50 kommenttia:

  1. hervottoman hauska postaus! :D tässähän ihan "sivistyi" ;)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No älä muuta virka....................... XD

      Poista
  3. Ihan loistavia nää! :D Parhaimpia ehkä mörssäri-meetvursti, trooppinen virtahepo ja dumbottaminen, sekä niiden Nuuttiin liittyvät jutut. Hihittelen täällä vieläkin itekseni... Suomennoksista tulikin mieleen, että millainen ois Nuutti-suomi-Nuutti-sanakirja? :)

    ponitytonpilvilinnnatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihanaa jos nauratti suakin ! :) Toi Nuutti-Suomi-Nuutti sanakirja voiski olla ihan miettimisen arvonen... ;)

      Poista
  4. Ihan ihmellisiä sanoja XD
    Ihan mielenkiintoista tietää mitä nuokin tarkoittavat :D

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava postaus 😂

    VastaaPoista
  6. Voi luoja mitkä naurut sain! :D Täytyykin katsoa että mikä määritelmä näistä sopii huomisen tunnin hevoseen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mäki hirnuin ihan hulluna ku näitä bongailin :D

      Poista
  7. Mun lemppari oli toi dumbottaminen ja tykkään kyllä aina itekki rida tunnin jälkeen dumbottaa hepan korvia :)

    VastaaPoista
  8. Joka päivä oppii jotain uutta............

    VastaaPoista
  9. Haaahahaha, ihan loistavia! :'D omakin elukka taitaa olla suuremman luokan mörssäri

    VastaaPoista
  10. possun pylly XD nauroin silmät päästäni!

    VastaaPoista
  11. hahaha illan naurut!! :D

    VastaaPoista
  12. Trooppinen muumi oli kyl huvittava :'DD omaa karvakamua voisin kuvaa juuriki yheks sellaseks aina ajoittain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustaki toi oli ehkä paras :D Haha, pitäiskö perustaa näille joku kerho...? ;)

      Poista
  13. Loistava! Pullahevosen tuntomerkit täsmäisivät omaani muuten, mutta itsekin kyllä hoidan ja maksan sen ihan asianmukaisesti... ;)

    VastaaPoista
  14. Ei hitsi kuolin :DDDD

    VastaaPoista
  15. Meil on kans jotain trooppisia muumeja takapiha täys. :D Onneks selvis ny, ei tartte enää ihmetellä miks aina innoissaan rypevät kaikissa maailman mutalätäköissä!

    VastaaPoista
  16. Hahaa, ihana postaus! Ehdottomasti paras tuo trooppinen muumi :-D

    VastaaPoista
  17. huikeet noi 'mämmelöidä' ja 'dumpottaa' :Dd mä harrastan myös kumpaaki!

    VastaaPoista
  18. Joo, ei tätä kyllä ihan pokkana pystynyt lukemaan. Olisi voinut osan noista hauska merkinnöistä merkata itsekin. Mietin vain tässä, että kuka ihme on keksinyt nuokin sanat! :D
    ~Heppatyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha älä muuta sano ! Hyvä mielikuvitus pitää ainaki olla...... :D

      Poista
  19. Dumpottaa oli ihan paras! XD

    VastaaPoista
  20. ite syyllistyn dumpottamiseen, mutta vaan koiran kanss, sen korvat osaa kans sojottaa välillä ihan mihi sattuu :D ei hitto on noi aika huvittavia ja ainaki sanavarasto kasvo (nauraen silmät päästä) jossei muuta! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, koirat on hyviä uhreja pienelle dumpottamiselle ;) Ihana kuulla että muihinkin upposi, hih !

      Poista
  21. Haha, trooppinen muumi oli kyllä loistava loppukaneetti...! Dumpottaminen on kyllä sellanen sana joka jää käyttöön, onhan se aivan mahtava. Ihana muutaman minuutin tauko keskellä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, dumpottaminen juurtui jo munkin sanavarastoon ! Viimeinkin sille korvien vääntelylle saatiin järkevä nimi ;)

      Poista
  22. Päivän piristys, kiitos! ;D

    VastaaPoista
  23. Trooppinen muumi :'DDD voi kiitos päivän piristyksestä <3

    -Siiri
    siirixo.blogspot.fi

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !