maanantai 28. maaliskuuta 2016

Hommien äärellä jälleen

Nuutti on taas pienen tauon jälkeen päässyt liikkumaan muutenkin kuin tarhassa tai liinan päässä rellestäen. Jokusen kerran olen miettinyt, että minkähän valtakunnan vaahtomuovivarusteet sitä pitää itselleen pukea jotta selkään uskaltaa, mutta ratsastusreissuilla kaikki on suurimmaksi osaksi sujunut ihan mallikkaasti. Mitä nyt muutamaan otteeseen ovat meinannet käydä kimppuun niin heinäpaalit kuin kammottavat kaakattaja-kalkkunatkin, ja pakoon on pitänyt pötkiä pitkä tukka putkella. Myös klassinen "äiti, noissa postilaatikoissa asuu ainakin sata mörköä ja mun on ihan pakko pukitella koska mun vaan on pakko" -tilanne on koettu kerran jos toisenkin. Olen yrittänyt sanoa Nuutille, että jos laittaisit korvat vähän vähemmän höröön ja jättäisit vinkumisen sekä pään ravistelun pois, uskoisin paremmin tarinoita siitä miten saaliseläin pelästyessään käyttäytyy, mutta toisella on niin hauskaa, ettei se aina muista näytellä... ;)

Lekapää...

Oli miten oli, kivaa meillä on ollut - kummallakin. Nuutti on Nuutti ja niin sen pitää ollakin. Pitäkäähän jookos peukkuja, ettei se nyt hetkiseen keksisi mitään ylimääräistä, eläinlääkäriä vaativaa häppeninkiä. Oikean etusen kova turvotus (jonka ell sanoi voivan jäädä pysyväksi "kosmeettiseksi haitaksi") on melko lailla tiessään ja vasemman takasen haaveri puolestaan parantunut paremmin kuin hyvin, joten elämän taistelukentillä riutunut rupikonna alkaa hiljalleen muistuttamaan sitä hevosta, joka se joskus oli. Miinus lihakset. Ne ovat tietenkin kaikki livistäneet teille tietymättömille ja kunnon kasvattaminen tulee olemaan pitkä tie, mutta mihin meillä on kiire, valmiissa maailmassa.

Tunne selkään on kentällä työskenneltäessä ollut aika mukava. Suorastaan huikea, jos ihan rehellisiä ollaan. Eihän Nuutti aina koko ajan ihan avuilla ole, mutta mitäpä sitä voi muuta olettaa. Käynnissä ollaan työskennelty pysähdysten sekä loivien väistöjen parissa ja ravit ravailtu tuttuun tapaan suoralla uralla. Nelisen pätkää kumpaankin suuntaan, ja maastossa yhtä pidempää suoraa. Vähitellen lisäillään. Menohaluja olisi kentälläkin vaikka muille jakaa ja hetkittäin tulee sellainen olo, että se muinaisten alkuvuosien hirmumammutti on tehnyt paluun. Vallannut sen herkän hevosen, joka kovan kuoren sisältä ajan saatossa kaivettiin. Kunnes puolen sekunnin kuluttua kädessä on taas palanen pumpulia ja pienen pieni ripaus sitä taikaa, joka elämämme kauneimman kesän askeleissa oli.

Kuten jo Facebookissa sanoin: En tiedä mitkä lovelasit mulla on päässä, mutta puol vuotta sairaslomailleeks 19-vuotiaaks melko huippu. ‪#‎superheppa‬
Otin vähän hölkkää myös diagonaalilla, toinen olisi niin halunnut mennä keskiravia!
Lopuksi käytiin vielä pellolla kävelemässä pällistelemässä ja siskoni sai meistä ihania kuvia.
Kiva olla niin mörssäri, että Nuudelikin näyttää ihan ponilta.....
Kaikista postauksen kuvista kiitokset siis Jonnalle! Löytyikö lempparia?

Näissä tunnelmissa on kiva huomenna aloittaa kiireinen työviikko.
Voimia kaikille muillekin pääsiäisen jälkeen töihin palaaville sekä ennen kaikkea niille, joilla ei mitään varsinaista lomaa ollutkaan! Toivottavasti suklaamunia kuitenkin tuli ahmittua ;)

18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Ratsastuskuvista toka ja noista toisista kolmas on mun lempparit <3

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia. :)

    VastaaPoista
  3. Upeat te! Nuutti selvästi paranee vanhetessaan ;-) Lempparikuva on ehkä tuo poseerauksista kolmas <3

    VastaaPoista
  4. Wow kyllä sun on pitäny jotain tehä oikein että vanha hevonen pitkän saikun jälkeen on noin hyvässä kunnossa! Nostan hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka en voikaan kunniaa itselleni kovin suurissa määrin ottaa... :) Eniten olen tehnyt oikein varmasti viemällä Nuutin tallille, jossa se saa ulkoilla laumassa aamusta iltaan ja tulee hoidetuksi myös silloin, kun en itse ole paikalla. Mutta ihanaa, että joku muukin on sitä mieltä, ettei kunto näytä hullummalta olosuhteet huomioon ottaen! :)

      Poista
  5. Ja ihania kuvia! T. Sama ano

    VastaaPoista
  6. Hieno Nuudeli ja sinä :) Todellakin hienosti puoli vuotta sairaslomailleeksi ;)

    VastaaPoista
  7. Jotenki tosi hämmentävää ku oon aina ajatellu että nuutti ois tyylii joku 12v tai jotain ja nyt vasta tajusin että kuinka "vanha" se jo on :D! Se on näyttäny aina nii hyvä kuntoselta että ei sitä oo erottanu nuoresta hevosesta.
    Ihania kuvia taas ja tämmöset perus postaukset on tosi kivoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi, kiitos piristävistä sanoista! :D Nuudeli on kyllä semmonen ikinuori, että oksat pois ♥

      Poista
  8. Ihania kuvia! Ootte kyllä mahtava parivaljakko ja teksteistä ja kuvista näkee, että oot loistava omistaja Nuutille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihanasti sanottu ♥

      Poista
  9. Mut hei on ihan ok olla mörssäri! Koska mörssärikerho on paras. Mut niiin ihanaa et pääsette taas palailemaan liikkeeseen, kohta ootte taas vallottaa kisaratoja!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!!! Tähän tarttis sen habakäsiemojin. Ja joooooo voi se ois mahtavaa päästä ees johonki pikkupikku kisoihin! ♥ Ellei toi nyt kaiken aikaa jotai tunarois.....

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !