keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Sus on kaikki mitä ikinä haluun

Voikohan olla mitään parempaa kuin saapua tallille ja nähdä laitumella tyytyväinen hevonen, joka sinut huomatessaan nostaa päänsä, loikkaa raville ja hassun örinän säestämänä juoksee vastaan kuin viime kerrasta olisi kulunut ikuisuus. En tiedä, mutta siinä hetkessä se oli kauneinta koko maailmassa.

"Moikka äiskä, kiva kun tulit! Porkkanat tanaan niinku ois jo!"

Kaunis kevätsää on kuluneina päivinä hemmotellut niin, että tuntuu vaikealta uskoa 20 lämpöasteen pudotusta lupailevia sääennusteita. Lumet sulavat silmissä ja askelten alla murenevan jään alta paljastuu talven alle unohtuneita värejä. Lähinnä ruskeaa ja möhnäistä vihreää vielä tässä vaiheessa, mutta kyllä ne kukat kohta kukkivat! Nuutin kanssa päästään toivon mukaan taas hiljalleen palaamaan siihen lähtöruutuun, josta muutama viikko sitten rytinällä (kirjaimellisesti...) putosimme. Sitten haavaepisodien heppasen liike kävi vähän epäpuhtaan synkillä sivukujilla, mutta nyt ollaan taas matkalla kohti valoa. Ainakin toistaiseksi. Viimeisin kerta liinan päässä antoi olettaa, että Nuutin mielestä liikkuminen on melko kivaa. Ei taida olla köyhä eikä kipeä kun sellaista passagea ja pukkilaukkaa paineli..... Luvatta, tietenkin.

Ehkä ne palaset muunkin elämän saralla tässä hiljan loksahtelevat omille paikoilleen. Pakkohan niiden on, ennemmin tai myöhemmin. Kunhan pysyy positiivisena ja uskoo itseensä vaikka se välillä vaikealta tuntuukin. Viisaan Risto Reippaan sanoin muistutettakoon: olet rohkeampi kuin uskot, vahvempi kuin luulet, ja älykkäämpi kuin tiedät. Tai jotain sinne päin. Pointsit Ristolle.

Sumuun.
En oikein tiedä miten teksti olisi parhaiten tähän asettunut. Tarpeeksi venkslattuani luovutin ja länttäsin keskelle koska halusin sen joka tapauksessa mukaan tunkea. Ideoita?

Kahdesta alimmasta kuvasta kiitokset Lindalle!
Sanokaa, että teidänkin mieleenne jäi Risto Reippaan mainittuani pyörimään ajatus Nalle Puh -maratonista.....

12 kommenttia:

  1. Oi, Nalle Puh, kyllä! Lapsuuteni suosikkihahmo. :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia :-) Nuutti on niin ilopilleri <3

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kuulla teistä pitkästä aikaa :) Hienoja ja koskettavia kuvia. Parempaa vointia ja hyvää kevättä teille molemmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, mitä parasta kevättä myös sinulle! :)

      Poista
  4. Musta toi teksti on hyvä noin. :) Kiva jos Nuutti on taas valmiina tositoimiin, toivottavasti nyt välttyisitte suuremmilta takaiskuilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos :) Toivotaan tosiaan näin!

      Poista
  5. tuleeko joskus linkkaa blogisi tulokset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee, juuri kokoan kuvia sitä varten :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !