lauantai 25. helmikuuta 2017

Valmentajan suusta

Valmentaja, valkku, koutsi... Rakkaalla piiskaajalla on monta nimeä. Toiset piiskaavat kovemmin, toiset pehmeämmin, mutta oli tyyli mikä tahansa, hyviä valmentajia yhdistää aina yksi asia: halu auttaa. Halu ratkaista ongelmia, kannustaa etapilta toiselle ja antaa tärkeitä eväitä kunkin ratsukon yksilöllisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Itse olen pienen elämäni aikana tutustunut moniin, moniin erilaisiin opettajiin ja kommentteja on sadellut laidasta laitaan. Kaikkia helmiä ei tietenkään voi muistaa, eikä niitä vähiäkään ehkä sanatarkasti, mutta jotkut ne vain jäävät mieleen...:

"Susanna, sulla on melkein kaksi metriä pitkät jalat. Käytä niitä!"

"Seuraavalla tunnilla kuulolaite mukaan."

"Mikä apinoiden planeetta tämä on olevinaan?"
(Eräänä talvi-iltana Tepon (Hakala) luona kun pakkasta oli varmaan melkein 20 astetta, maneesissa pätkivät sähköt ja hevoset olivat ihan kaheleina.)

"En ehtinyt laskemaan kuinka monta kulmaa tuohon suoraan mahdutit."

"Nämä esteet ovat niin pieniä, että se hevonen viedään yli vaikka kilon palasina."

"Polvi kiinni satulaan ennen kuin tuuli vie mukanaan koko jalan."

"Anna sen (hevosen) hoitaa homma, äläkä märise."

"Ei muuta kuin apina takaisin puuhun ja seuraavassa hypyssä vähän tarkempana sen liaanin kanssa."
(Kun joskus estetunnilla lensin Nuudelilta. Koska en ottanut harjasta kiinni vaikka opettaja niin käski.)

"Laskuvarjoko sinulle pitää hommata?"

"Tiedätkö miksi tätä sanotaan kahden askeleen sarjaksi? Koska se kuuluu mennä kahdella askeleella."
(Nuupertti-ekspertti veteli onnessaan yhdellä ja meikäläinen roikkui ohjien jatkeena ties missä.....)

"Lopeta se risteileminen ja ala ratsastaa."
(Tämä vastakommenttina siihen kun totesin, että Nuutti tuntuu valtamerilaivalta.)

"Anna sille (Nuutille) tilaa tai se ahdistuu kuten miehet yleensä."

"Jos kyselet siltä haluaako se vähän mennä pohkeenväistöä tai kulkea suorana niin se sanoo, että moikka ja ottaa äkkilähdön Bahamalle."

"Jos lykkiä haluat, ole hyvä, vajassa on sukset ja latu alkaa pellon reunasta."

"Tee jotain. Mitä tahansa."

Sekä yksi parhaista istuntaneuvoista ikinä, yhteisesti koko valmennusryhmälle:
"Ajatelkaa, että takapuolenne alla on vesi-ilmapallo. Jos lässähdätte satulaan liian kovaa, pallo puhkeaa ja housut kastuvat. Ja sitten saatte selitellä kaikille, ettette suinkaan ole pissanneet housuun vaikka siltä näyttääkin."

Joo-o, sellaisia. Kylläpä on hinku taas päästä valvovan silmän alle! Tajusin sen eilen, kun seisoskelin kotitallimme maneesissa katsomassa Ville Vaurion valmennuksia ja rupesin miettimään milloin viimeksi joku on kentän keskellä huutanut ohjeita ja ruoskinut suorittamaan vähän paremmin. Siitä on varmaan aika tarkalleen 1,5 vuotta. Ihan kamalaa. Pakkohan tässä on pian jotakin keksiä tai ei hyvä heilu. Heiluu ainoastaan ratsastajan jalka, tai kädet, tai... no... koko ratsastaja. Kääk.

Vuosi 2015 ja silloinen estekoutsimme Veronika. Tässä meneillään ensimmäinen koulutuntimme, joka valitettavasti jäi myös viimeiseksi kun pari viikkoa myöhemmin alkoi ontuminen... Onneksi näihin hetkiin pystyy jo hymyillen palaamaan

Minkälaisia hauskoja kommentteja te olette valmentajiltanne kuulleet?

23 kommenttia:

  1. Ihan mahtava postaus ! :D

    VastaaPoista
  2. Tyrskähdin nauruun parissakin kohtaa-mahtavia kommentteja on sun valkuilta tullut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano, välillä sitä itsekin selässä vaan hajoilee :D

      Poista
  3. mulla taitaa olla lähinnä yleisin, jalkojen käytöstä "se hevonen ei oo multapelto sitä ei tarvii kyntää" - tämä lähinnä siitä, kun kaivan kantapäillä tosi herkästi & toinen aika yleinen on myös "sä oot kohta köyhä kun mikäkin, kun ne rahat lentelee sieltä polvien välistä pois" - mulla usein esimerkkinä, että "mieti että siellä polven ja satulan välissä on rahaa ja jos se polvi irtoo liikaa niin rahat karkaa". Hauska idea tää tällänen postaus !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutapelto, haha! Ja hei tota oon itekki kuullu, että ei oo vissiin pienestä kiinni kun annan rahojen lennellä taivaan tuuliin :D

      Poista
  4. Tää oli superhauska postaus! Nauroin välillä ihan ääneen :D

    VastaaPoista
  5. Nämähän olivat hulvattomampia kuin mitkään ”Lasten suusta” -tokaisut. :-D

    Mä olen totaalisessa huumorintajuttomuudessani ja kritiikinsietokyvyttömyydessäni unohtanut jo kaikki kultaiset ohjeet, joita ratsastustunneilla sain. Mutta ihan varppina olen risteillyt, lykkinyt ja ahdistellut miehiä. Ja tässä jokin aika sitten näin unta, jossa muka ratsastin vähän villimmällä hevosella sillä lailla Emma ja Polle -tyyliin, että pidin vain ohjista kiinni ja liisin kokonaan ilmassa. Hauskaahan se oli, joten mitä sitä suotta vesi-ilmapallon päälle edes istumaan! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä se todellinen totuus tulee valmentajan suusta! :D

      Hahaa, muakin aina harmittaa kun kun valkku sanoo jotain nasevaa ja mietin, että tää pitää muistaa, mutta sitten postauksen äärellä pää lyö ihan tyhjää... Onneksi sitä on joitakin tajunnut pistää ylös kun ne vielä muistissa ovat! Toi ilmassa liitäminen on kyllä ihan kätevää, joskin se harmittavan usein johtaa tahattomaan, ennenaikaiseen jalkautumiseen!

      Poista
  6. Apua ihan parhaita😂❤️ Itekkin on tullu kuultua kaikenlaista opettajien ja valmentajien suusta, harmittaa kun ei just nyt vaan tuu mitään osuvaa mieleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eikös! Ja joo, ihan sama juttu, ei niitä ikinä muista kun rupeaa miettimään... Näitä tässä postauksessa olevia kommenttejakin olen keräillyt vuosia aina sitä mukaa kun vanhoja muistan/uusia saan :D

      Poista
  7. Just viime perjantaina Ville huusi maneesin laidalta " Nyt nojaat taakse tai mä heittänyt sut!" 😂😂 sit oli kuulemma jatkanu mun äidille " 15 vuotias, niin nuori. Paitsi huomenna on valmennuksia, en mä voi niitä Mikkelin vankilassa pitää" 😂😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heittänyt? :D Mä muuten kuulin kun joku selitti tosta kommentista, että enhän mä voi vankilasta käsin valmentaa! Missä olit valmennuksessa?

      Poista
    2. Joo siis hirttänyt piti kirjoittaa 😂😂 puhelin ennakoiva tekstinsyöttö teki tepposen jälleen kerran😂 Rouhialassa oltiin😅

      Poista
  8. ei vitsi mä nauroin näille kommenteille niin paljon :D ei välttämättä tullut varsinaisesti valmentajan suusta mutta itellä opettaja on välillä huutanut semmoisia kuin: "se sisäkäsi eteen tai leikkaan sen ohjan poikki" "katos se hevonenhan alkoi menemään heti muodossa kun se sisäkäsi meni eteenpäin" sit on tullu silloku oli ongelmia etukenon ja takakenon kanssa niin "nojaa ihan hillittömästi eteen/taakse päin, sitten erittäin hyvin on jäänyt mieleen kun valkku oli kerran sanonut että tässä menee raja minkä yli ei saa ratsastaa niin kommentoi että pitääkö kohta heittää kengällä päähän :D hetken päästä totesi että ehkä mä en heitäkkään kengällä päähän x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kengällä päähän vois kyllä omallakin kohdalla toimia, haha! Ja tosta sisäohjan leikkaamisesta/pois ottamisesta oon mäki saanu kuulla, lähinnä äidiltä tosin :D

      Poista
  9. Mua uhkas heittää hanskalla jos en seuraavan kerran kato esteen jälkee eteenpäin :D

    VastaaPoista
  10. Mulle on sanottu ainakin, että nyt se huojuu kuin juoppo... Ei pysytty pituushalkaisijalla ei :D

    VastaaPoista
  11. Ite kun kirjoitan paljon niin tykkään sikana tästä sun hauskasta ja mukaansatempaavasta kirjoitustyylistä! Ihana postaus taas!!

    Mun lempparikommentti valkulta ei oo mitenkään erityisen hauska, mutta sitäkin toimivampi: kun vaan huuhailin selässä ja valitin siitä että poni ei suostunut yhteistyöhön, niin valkku vaan huusi tomerasti "älä valita, vaan ratsasta!" Tuon oon aina pitänyt mielessä kun ratsastan, mulla on tapana jäädä aina välillä ratsastelemaan😄

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !