tiistai 10. tammikuuta 2012

It's Monday again?

Helooou, what's up everyone? Tänään oli aika perus maanantai kun ratsastuskoulutunnitkin jälleen joululoman jälkeen alkoivat. Aamulla heitin siskoni yhdeksäksi kouluun ja kotiin tultuani painelin vielä nukkumaan muutamaksi tunniksi. Herättyäni siivoilin hieman paikkoja ja kävin ulkoilemassa koirien kanssa. Ne ovat ihan innoissaan lumesta :) Pitäisi joku kaunis päivä mennä puistoon ottamaan niistä kivoja kuvasia jos vain saan jonkun mukaan auttelemaan; neljän koiran kanssa se on yksin hieman hankalaa.

Viiden aikoihin lähdimme äidin ja siskon kanssa tallille. Normaalistihan näin talvella (ja yleensä muutenkin) käyn tallilla aiemmin päivällä ennen tunteja, mutta maanantaisin menen myöhemmin sillä siskollani on tunti kuudelta ja tuntuu hieman tyhmältä ajaa niin pitkää matkaa useamman kerran päivässä ;P Olisi ihanaa jos talli sijaitsisi lähempänä, mutta eipä tässä lähistöllä oikein ole sellaisia paikkoja minne haluaisin Nuutin majoittaa. Meiltä Wiknerille on siis matkaa muistaakseni 22km. Eihän se tavallaan niin kovin pitkä ole, mutta mutta... voisi se hieman lyhyempikin toki olla... :P Onneksi nyt on sentään ajokortti ja auto niin ei tarvitse noiden julkisten kanssa pähkäillä.

Vein tallille tänään muutamia loimia kun ilmat ovat vihdoinkin hieman viilenneet. Vaihdoin Nuutille talliin fleecevuorellisen loimen sijaan ohuen tallitoppiksen ja ulkoloimeksi kylmemmille ilmoille toin sellaisen ihanan mustan toppaloimen, jonka kaulakappaleeseen äiti on itse tehnyt vuoren niin ettei Nuuperolle tule vilpoinen siitäkään :) Kaikki nuo edellä mainitsemani loimet ovat merkiltään Bucasia. Meillä on ihan hirmuisesti erilaisia loimia, kaikkia emme ole kertaakaan edes käyttäneet mutta en silti halua myydä mitään :D Ainakin on sitten varaloimia mikäli menee likaiseksi tai rikki... Nuutti kun tuntuu oikeasti rikkovan kaiken. Paitsi kerran (tämä on oikeasti todellinen mysteeri...) se kuoriutui tarhassa ulkoloimestaan ilman, että yksikään solki tai edes tarra oli auennut eikä mitään siis ollut rikkikään. En vain ymmärrä miten se on sen tehnyt ?! :D Kyseessä vielä kaulakappaleellinen loimi. Olisin ehdottomasti halunnut nähdä kun heppanen on siitä riisuutunut ;3 Senkin nakuilija !

Kävelylenkki metsässä kauniina talvipäivänä 2009 ja Nuudeli halusi jäädä paistattelemaan päivää :) Kuva © Sofia

Jonnan tunnin ajan harjailin Nuutin läpi useaan otteeseen ja täytyy kyllä olla tyytyväinen tuon hevosen karvaan ! Se on todella hyvässä kunnossa ja pysyy talvellakin ihanan lyhyenä, suorastaan täydellisenä ! Emme siis tänäkään vuonna meinaa Nuuttia klipata, ei yksinkertaisesti ole mitään tarvetta ;P Vaikka se hikoaisikin niin karva kuivuu aina hyvin loppukäyntien aikana. Yhtenä vuonna ajelimme Nuutin nakurotaksi ja se oli kyllä todella hienon värinen, sellainen vaaleanrautias kun sehän on normaalisti tuollainen hmm kuparinhohtoinen, punertava tai joku... :D Mutta nakuna se sähköstyi aivan hirmuisesti ! Loimia kun riisui, niin Nuudeli hyppi pitkin seiniä ja usein se sai sähköiskuja myös minusta sekä harjoista D: Eikä auttanut vaikka kuinka suihkuttelimme kaikkia sähköisyydenpoistoaineita sun muita niihin loimiin ja hevoseenkin... En tiedä miten se niin sähköiseksi sitten meni. Sitä klipatun hevosen loimitusta en kuitenkaan muista mitenkään pitäneeni hankalana.

Nuutti ei oikein innostunut kun sovittelin sille muutamia loimia; heppa vain pyöriskeli pitkin karsinaa ja tömisteli etujalallaan. Nuutti saattaa välillä karsinassa olla hieman hapannaama, mutta sen ulkopuolella heppa hyvin, hyvin harvoin edes luimii. Pihalla kävellessämme se oli todella reippaana kunnes... tuli vastaan jokin heinäkasa :D Pakkohan sen oli aina välissä sitten antaa hieman mussuttaa matkaevästä. Taluttelin poikaa reilut puoli tuntia, aika hyvin siinä ajassa jo ehtikin sormet ja nenä jäätyä ;3 Mutta ei se mitään, kestän hyvin tuon kylmän kunhan lumet vain pysyvät maassa ! En nimittäin yhtään jaksa niitä kurapaskakelejä... On niin ihana taas kun Nuutin jalatkin ovat tarhailun jälkeen puhtaat eikä tarvitse joka päivä olla pesemässä, valkoiset sukat kun eivät oikein anna anteeksi pienintäkään kuraa... :P Kaiken lisäksi lumella saa kylmättyä jalat paljon paremmin kuin vedellä ! Helpompaa, nopeampaa ja tehokkaampaa. Harvemmin noita linimenttejä oikein käytän kun niissä saattaa joitakin haittavaikutuksiakin olla.

Tammikuu 2010, hieman satoi lunta :) Kuva © Anniina

Ajattelin muuten joku päivä irtohypyttää Nuuttia :D En ole koskaan ikinä sen kanssa sitä koettanut, mutta poika voisi tykätä kun pääsisi vähän ehkä taas purkamaan energiaa ja vielä loikkimaan omineen siinä samalla :) Toivon mukaan saisin jonkun kuvaajankin matkaan sitten ! Huomenna Nuutin liikuttelee sen hoitaja, Inari, sillä tiistai on minulle sellainen päivä jolloin yleensä on kaikennäköistä kiirettä :P Loppuviikon suunnitelmista en vielä osaa tarkemmin sanoa, mutta koetan saada napattua kuvamateriaaliakin taas joku päivä :) Minulla on Nuutista melko vähän mitään talvikuvia, mutta kaivelin tähän postaukseen nyt pari edellisinä talvina otettua räpsyä ;3 Hope you like :) Muistakaahan muuten vastata tuohon kyselyyn tuossa vasemmalla ! Kiitos ja moro :)

5 kommenttia:

  1. heii mä haluun tulla kattoo ku irtohypytät jos meet joku vkl! :D sano vaa ku oot menos nii katon jos pääsis messii! ;)

    VastaaPoista
  2. Tosi kivan näköinen blogi :)

    http://team-n-l.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Kiitos ! :) Oi kurkkaan ton sunki blogin !
    Ja Sofia joooo superkiva, ilmottelen sulle ! ;)

    VastaaPoista
  4. Et sitte ikinä lopeta tätä blogia :----D Kuvasi ovat upeita, ulkasu hieno. Se jotenkin kuvastaa vuodenaikaa jne jne hyvin >:) Parempaa blogia ei vois löytyä. Postauksetkin tempaa niiiiin mukaansa :)
    toivoisin esimerkiksi 'Nuutin Mallikuvausta' eli kuvailisit Nuuttia eri loimia/riimuja/varusteita yleensäkkin päällään jonakin kauniina talvipäivänä . Sit lataat ne kuvat tänne >:--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo päivittelen tätä aina elämäni loppuun saakka..... ! ;) or not, mutta yritän parhaani mukaan pitää tämän elossa (; Kiitos hirmuisesti !
      Joo tommosia kuvia oon tota varustepostausta varten napsinutkin hih ;)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !