keskiviikko 4. tammikuuta 2012

King of the jungle

Heissan ! Eilen minun oli tarkoitus kirjoitella tänne, mutta koska tekstistä tuli niin pitkä ja epäselvä etten edes jaksanut viimeistellä sitä julkaisukelpoiseksi, niin päätin suosiolla kertoa eiliset kuulumiset nyt lyhyesti tämän päivän postauksessa. Eli siis, eilen pääsin viimein tallille kun kuumetta ei enää ollut, whipii ! Toinen erittäin positiivinen juttu oli se, että koko päivän pyrytti lunta ja nyt sitä on maassa (tai oli ainakin eilen illalla kahdeksan aikoihin) täällä aika tarkalleen 6cm, äiti kävi oikein pihalla mittaamassa ;) Ah ihanaa kun on valkoista, finally ! Ainoa haittapuoli tuossa oli se, että ajaminen tallille ja etenkin tallilta takaisin oli toisinaan aika mielenkiintoista... :D


Nuutti oli eilen ihan tavattoman tahmea ja hidas kaikille avuille. Se ei normaalisti ole (etenkään tähän vuodenaikaan) laiska tai kuuro avuille, mutta nyt se vain painoi kädelle ja kulki pitkänä kuin nälkävuosi. Kevyessä ravissa yhden hyvän pätkän saatuani totesin, ettei tule mitään ja jatkoin loppuajan käyntityöskentelyllä. Silloin kun ei suju, pitää palata helpompiin asioihin, jotta pääsee hevosta jossakin välissä kiittämään. Tässä tapauksessa siis oli palattava tekemään tehtäviä ihan käynnissä ja siinä tulikin sitten onneksi muutamia ihan kivoja pätkiä, jolloin Nuutti kulki reippaasti, mutta hyvin rentona eteen alas ja vastasi apuihini.

Loppuun kävelin pitkin ohjin melko kauan ja juuri kun ajattelin maleksia toiseen päätyyn nousemaan alas ratsailta niin Nuutti päättikin lähteä huitelemaan maneesin takapäädystä hieman vauhdikkaammin. Ei se ottanut kuin yhden laakean, hyvin epämääräisen loikan ja muutaman laukka-askeleen, mutta päätin kuitenkin jäädä vielä hetkeksi takapäätyyn pyörimään, ettei siitä turhaan tulisi mitään "mörköpäätyä". Hetken siinä palloiltuani tein Nuutin tylsistyneestä ilmeestä johtopäätöksen, ettei sitä enää "kauhistuttanut" kaikki ne näkymättömät örkkimörököllit jotka varmasti majailivat estevarastossa tai suuren päätyoven takana. Hölmö heppa :P Maneesista poistuttuammekin se päätti ruveta loikkimaan niin, että viltti lensi maahan enkä saanut sitä enää takaisin selkään kun eräs vain hillui ympärilläni kuin pahainenkin paviaani. Missä se virta oli silloin kun piti hommia tehdä ?!

Tänään meillä sujui onneksi hieman paremmin, sillä Emmi ja Jasu lähtivät mukaani tallille kuvailemaan meitä ! :) Ei tänäänkään ihan loistopäivä ollut, mutta tuli sentään muutamia onnistuneita pätkiä aina silloin tällöin. Vasemmassa laukassa Nuutti jäi ajoittain hitaaksi ja lähti vain vetämään minne mieli teki. Sain muutaman kerran pysäyttää sen ennen kuin rupesivat menemään pidätteetkin läpi. Ravissa Nuutti yritti alkuun jäädä himmailemaan ja venkslaamaan päänsä kanssa, muta kun sitten itse ryhdistäydyin - otin ohjaa paremmin tuntumalle ja pistin heppasta eteen ihan kunnolla - niin johan se alkoi liikkumaan ! Pitkästä aikaa sillä oli ratsastuksen jälkeen jopa hieman hiki :D Harjoitusravissa tuli muutamia ihan kivoja pätkiä ja loppuun se rupesi liikkumaan eteen todella hyvällä energialla. Huima parannus eiliseen, vaikka ei tämäkään päivä nyt ihan niihin parhaimpiimme lukeudu... :D Mutta fiilis on ihan hyvä ! Tänään tuli sellainen "kyllä se tästä vielä lähtee" -olo, kun eilen olin lähinnä sad face. Noista ihan pienistäkin onnistumisista saa kyllä kummasti intoa !

Taitaa olla epätoivoista sulkutaivutuksen yritystä tässä.

Talleilun jälkeen heitin Emmin ja Jasun Westendinaseman toiselle puolelle, josta he pääsivät bussilla kotiin. Oli pakko ajaa vielä kaupan kautta kun teki niin mieli panttereita ja pepsiä - sekä smurffitarroja ! Reilu viikko aikaa keräillä niitä, mutta onneksipa tarvitsen enää kaksi tarraa niin saan smurffipehmon hintaan 1,99€ ! Hehheh, olen melkoinen pehmofriikki. Keräilen niitä ja tällä hetkellä huoneessani majaileekin reilut 200 erikokoista pehmo-otusta :) Ne vain ovat niin ihanan suloisia ! Bongasin muuten yhtenä päivänä netistä aivan älyttömän suloisen kuvan, tässä linkki mikäli kiinnostaa kurkkia: http://i151.photobucket.com/albums/s127/cackaloo/Sleep-With-A-Teddy-Bear.jpg :)

Tässä postauksessa muutamia kuvia tältä päivältä (ne mitä blogger suostui lisäämään...) ! Kaksi ylempää kuvaa © Jasu ja alempi kuva © Emmi, suuret kiitokset molemmille ! :) Nyt loikin lenkille tuon puudelinelikon kanssa, toivon mukaan en liukastu kuten aiemmin päivällä roskiksia viedessäni hupsis. Pitää varmaan laittaa nastalenkkarit jalkaan ;o Ciao !

2 kommenttia:

  1. Tää sun blogi on niin mahtava, hieno ulkoasu, ja postaukset sopivan pitkiä ja kiinnostavia !! (---:

    VastaaPoista
  2. Kiitos tosi paljon, kiva kuulla ! :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !