maanantai 3. syyskuuta 2012

:(

Vähän on fiilis maassa tällä hetkellä... toivon mukaan huomenna ollaan vähän viisaampia eikä tarvitse pidempään elää tässä epätietoisuudessa. En tiedä mitään niin kamalaa kun nähdä, että eläintä sattuu... :(

Neljään päivään en ole flunssan takia päässyt tallille, ja olin tänään aika onnessani kun olo oli niin hyvä että viimein pääsin pois vuoteesta. Suunnitteilla oli lähteä Nuutin kanssa maastoon ja sänkipellolle, niitä kun ollaan hartaasti odotettu. No, suunnitelmat menivät hieman uusiksi siinä vaiheessa kun huomasin hevosen olevan käytännössä kolmijalkainen...

Ensiksi ihmettelin vain kun heppa oli karsinassa ihmeen vaisu, ja sitten huomasin sen seisovan vähän omituisesti. Talutin sen käytävälle jotta näkisin vähän paremmin mistä on kyse ja voi, kävely oli aika vaivalloista :( Kääntyminen tuotti kuitenkin vielä enemmän vaikeuksia, joten talutin hevosen ulos ja annoin sen syöskennellä ruohoa tallin vieressä Jonnan tunnin ajan. Nuutti ei varannut oikeastaan lainkaan painoa vasemmalle takaselleen, vaan se lepuutti / piti sitä ilmassa kaiken aikaa... Muuten heppa oli ilmeeltään oma ihana itsensä ja ruohokin maistui oikein hyvin.

Sofia teki tänään aamutallia, joten laitoin hänelle tietenkin viestiä, että oliko heppa päivällä ihan normaali ja oli kuulemma ollut. Tosi omituista, sillä ontuminen oli todellakin niin suurta kuin se vain mahdollisesti voi olla, teki ihan kipeää katsoa... En tiedä mitä siellä karsinassa on muutaman tunnin aikana oikein tapahtunut...

Onneksi huomenna heti aamusta on tallille tulossa kengittäjä, sekä vähän myöhemmin myös eläinlääkäri, niin toivon mukaan selviää tuo ontumisen syy... Haluaisin toivoa, että ongelmana olisi hieman vinksallaan oleva kenkä (joka kuitenkin on todella tiukasti kiinni, eikä saatu ketään sitä irrottamaan...) ja selvittäisiin tästä vain uudella kengityksellä, mutta ei auta kuin odottaa huomiseen...

Joo että sellaista vähemmän kivaa juttua tänään... Onneksi Nuudeli tosiaan oli kipeästä jalastaan huolimatta ihan pirteä ja seurallinen, karsinassakin yritti sitten vielä lopuksi vimmalla kerjätä lisää leipää kun ei muka kolme riittänyt ! Voi pientä ♥ En saanut otettua kuvaa kaviosta ja kengästä (popo nimittäin on oikeasti aika huonosti siinä), eikä ole muutakaan matskua kun meni tosiaan keskittyminen hieman muihin juttuihin, mutta laitoin tähän kuitenkin yhden kesäisen kuvasen, jota en muistaakseni ole vielä täällä julkaissut. Fotailijana ylläri, ylläri: Sofia.

Näytän vähän psykopaattisen murhaajan ja pullan risteytykseltä, mutta katsokaa söpöilevää heppaa... !

8 kommenttia:

  1. EIKÄ!! Toivottavasti ei mitää vakavaa, paranemisia! :(

    VastaaPoista
  2. Voi Nuuttia! Pikaista paranemista Nuudelille!

    VastaaPoista
  3. Oi voi, jalkaongelmat on niin inhottavia! :( Toivottavasti selviätte pienellä.

    VastaaPoista
  4. Voi ei! Paranemisia Nuutille ja toivottavasti selviätte säikähdyksellä!

    VastaaPoista
  5. Toivotaan ettei Nuutilla ole mitään vakavaa! :> Tsemppiä teille nyt!

    VastaaPoista
  6. voi ei, pärjäilkää :(

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille tsemppauksesta, olette ihania ! ♥ Näillä näkymin kaikki on hyvin, toivon mukaan ei kehitä kavioon mitään paisetta mutta tällä hetkellä sellaista ei siellä ainakaan ole :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !