sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Horse Fair, day II

Ehdin kuin ehdinkin myös tänään käväisemään messuilla, ja luvassa on nyt hieman tunnelmia lähinnä kuvien muodossa. Eilen sattuneesta 60d:n poismenosta johtuen mukana siis tosiaan kulki vanha 400d sekä siihen liitettynä Sigman 70-200mm f/2.8 obba. Sisätiloissa, liikkuvaa kohdetta kuvatessa tuli kyllä hieman ikävä kuusikymppistä... ISO arvon sai korkeintaan 1600:aan, kun yleisimmin olen käyttänyt sisällä lukua 2500. Tärähtäneitä on siis kuvista suurin osa. Lisäksi kameran hitaus aiheutti ongelmia ajoituksen kanssa, minkä vuoksi suurin osa estekuvista on napattu täysin väärässä vaiheessa loikkaa. Pitää opetella ihan uudelleen työskentelemään tämän vanhan kamun kanssa... :) Mutta, pidemmittä puheitta; tässä tämän päivän kuvasatoa...

Ehdittiin siskon kanssa paikalle juuri parahiksi päivän esteluokkaa seuraamaan.
Hieman erikoisemmalla muokkauksella saa toisinaan tärähtäneisyyttä häivytettyä. Pyrin "normaalisti kuvatessani" luonnollisesti siihen, ettei yksikään osa hevosesta ole tärähtänyt tai epätarkka, ja vaikka tässäkin otoksessa ainoat puuroutuneet osaset ovat hepan takajalat, niin oli mulla kyllä melko iso kynnys tämä julkaista... Buhuu. Kuvassa kuitenkin hienot Nelli ja Konstikas !
Ponitalutusta.
Näytillä oli mm. ihana pieni miniatyyripolle.
... josta räpsin kuvia enemmän kuin laki sallii.
Naapurikarsinan tukkajumala.
"Hei kaveri, sä olet aika karvainen !"
Hyvä että tällä simulaattorihepalla oli tuo punainen rusetti hännässä, osasivat sitten ihmiset varmaan pitää riittävää turvaväliä ;)
"Ketä sanoit pallopääksi?"
Kahdesta karvakaverista se hieman reippaampi.
Futurakin tuli tsiikattua !
Ihku rautias läsipää länkkäriheppa !
Ja täydellinen Barbie -heppa !

Messujen jälkeen suuntasin kodin kautta tallille ja maneesiin suorittamaan kevyehkön läpiratsastuksen. Nuutti oli suoraan sanottuna ihan pälli. Se vänkäsi vastaan minkä ehti ja yritti joka ikisessä välissä kiskoa mut irti satulasta päästäkseen kaahailemaan täysillä. Taisi jäädä vaihde päälle eiliseltä maastoreissulta....... Loppua kohden sain vahvaa istuntaa ja kevyttä kättä ajattelemalla Nuuttia onneksi hieman enemmän avuille ja odottamaan. Ihan mitään huippufiilistä ei tosiaan jäänyt, mutta no... viime aikoina onkin mennyt niin hyvin, että sitä notkahdusta melkein jo rupesin odottamaan. Maalis-huhtikuu on myös aikaa jolloin Nuudeli on hieman tavallista vireämpi, joten "turhalta energialta" välttyäkseni mun pitää nyt pistää sitä kunnolla hommiin.

Kuvia ei viime päivien ratsastuksista ole, mutta huomenna yritän hoputtaa siskoa tallille aikasemmin, jotta hän ehtisi ennen tuntiaan meitä vähän kuvaamaan :) Loppuun vielä otos mun viikonlopun ainoasta messuostoksesta, jonka uskon olevan Nuuskulle mieleen...

Heppojen irtokarkkeja, jotka tuoksuvat niin hyvältä että tekisi mieli pistää omaankin suuhun ! Päätin, että näitä Nuutti saa sitten korkeintaan yhden päivässä, ettei hupene taas alta aikayksikön...... :D

Sellainen sunnuntai. Kuinka moni teistä oli messuilla hyörimässä? Mitä piditte? Teittekö myyntikojuista hyviä löytöjä? Jos olitte paikan päällä ja räpsitte kuvia, niin linkittäkäähän niitä ihmeessä ! Olisi hauska katsella :) Mikä näistä tämän postauksen kuvista on teidän mielestänne paras?

39 kommenttia:

  1. Olin varmaan tietenkin just jossain kun kävit Futuraa moikkaamassa! Höh! Olis ollu kiva nähdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ! Mulla on usein tapana olla oikeessa paikassa väärään aikaan... :D Jos ei oltais oltu lähössä pois niin oisin tullu vielä myöhemmin uudelleen kuikuilemaan, snif !

      Poista
  2. Mä olin messuilla lauantaina ja sunnuntaina! :) Ostin vähän liikaa kaikkea..:D Ostin Loimen ja Eskadronin kaksi huopaa sekä itselleni ratsastushousut. Mitään ei olisi tarvinnut, mutta no, tulipahan ostettua. :D Rahapussukka tosin alkaa olla kohta tyhjä, saa nähdä miten saa oma hevosen ja itseni elätettyä loppu kuun. :D

    Mä en ottanut kuvia, kun kamera huollossa, koska menin rikkomaan sen taas (jo toinen kerta, tosin viimeksi oli objektiivi). Uusi objektiivikin hankintalistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha nonni kuulostaa hyvältä ;) Kyllä se siitä, vettä + näkkäriä -linjalla ens palkkaan saakka, se toimii !

      Outs, onneks en oo ainoo ketä hajottaa kameraansa... :D Mäki haluisin uuden objektiivin, mutta sitä saan kyllä vielä tovin venailla....... Ihan hyvä tuo Sigmakin kun on :)

      Poista
  3. tosi kivoi kuvii taas kerran!! mun lemppari on ehkä noista messukuvista toi vika!

    VastaaPoista
  4. Mä olin lauantaina messuilla ja noi heppanamit kieltämättä tuoksuivat tosi herkulliselta! Omaa hevosta kun ei enää ole, niin en noita ostanut, mutta Nuutti on varmasti iloinen... ;)

    VastaaPoista
  5. Voi harmi tuo kameran rikkoutuminen. :( Onneksi sentään omistat toisenkin järkkärin, niin et ihan esimerkiksi puhelimen kameran tai vanhojen kuvien varaan jää. Runsas määrä hienoja, ajankohtaisia kuvia kun on tämän blogin yksi suurimmista plussista! Tässäkin postauksessa tosi kivoja otoksia. :) Paras minun mielestäni ehkä ensimmäinen sekä kaksi viimeistä länkkärikuvaa. Tykkään miten kohde erottuu taustasta niin selkeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä !! Voii, kiva kuulla, kiitos :)

      Poista
  6. Hienoja kuvia kaikki, vaikee valita vaan yhtä lempparia mutta ehkä se ois jompi kumpi noista miniponi kuvista:) Sun blogi on muuten ihan paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitän, ihanaa jos tykkäät :)

      Poista
  7. Paras kuva oli toi barbie -heppa :-) aivan sulonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se on yks munki lemppareista ! Toinen tosiaan niin söpönä :)

      Poista
  8. Kiva postaus, kävin lauantaina messuilla, ja taisin sinut ohimennen nähdäkin! :) Ensimmäinen kuva on tosi kiva :)

    VastaaPoista
  9. Tosi hyviltähän nuo kuvat näyttävät! Mullakin on edelleen ihan vain tuo vanha 400D, ja ajattelin uuden rungon sijaan panostaa nyt ainakin ensin objektiiviin. Kuinka kauan olet omistanut tuon Sigman obsun ja oletko ollut siihen tyytyväinen? Laadukasta jälkeä näyttää (ainakin sinun käsissäsi) tekevän. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos ! :) Joo kyllähän se objektiivi kuvien laatuun vaikuttaa huomattavasti runkoa enemmän ! Lähinnä tuon 400d:n kanssa jäin kaipaamaan sitä nopeutta, mikä tietenkin etenkin liikkuvaa kohdetta kuvatessa tekee eroa sekin.

      En muista tarkalleen kauanko tuo Sigman putki on matkassa keikkunut, mutta varmaankin parisen vuotta? Se on kyllä ollut tosi hyvä ja valovoimaisuuteensa nähden suhteellisen edullinenkin :) Voin suositella !

      Poista
  10. Sulla on ihana blogi, ihan mahtavia kuvia ja yber söpö heppa! Muistelinkin juuri joskus (varmaan kaksi vuotta sitten...?) täällä käyneeni, enkä tajua miksen liittynyt lukemaan! Olen lukenut vanhoja postauksiasi nyt pari kuukautta taaksepäin ja olen ihan koukussa!! Jatka samaa rataa, t. uusi, innokas seuraaja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi miten ihana kuulla ! :D Kiitos, yritetään :) Tervetuloa mukaan !!

      Poista
  11. olin messuilla lauantaina ja näin sut taluttamassa heppaa:) sulla on ihanat hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiva ! :D Ja kiitos, vaikka ei ne kyllä yleensä kovin ihanat oo... :D

      Poista
  12. Mahtavia kuvia, yritä noista nyt sit valita lempparia! :3

    VastaaPoista
  13. meidän tallille toi kans joku noita samoja heppanamuja, mun hoitoheppa ainakin tykkäsi kovasti vaikka melkoinen nirsoilija normisti onkin :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa no hyvä että kelpasi !! :) Luulisi siis uppoavan Nuutillekin kun sellainen ahnepallero on... ;)

      Poista
  14. Sun kuvat on aina niin upeita! :) Näistä kivoin on mun mielestä ehkä toi ensimmäinen kun siinä on niin tyylikäs ratsukko ja toi yleisö kivasti tarkentunu! En osaa selittää mun tolleen kauemmas sumentuu jne. :D Ja on muuten hieno toi Konstakin! Ihailtiin sitä kaverin kanssa lauantaina kun messuilla oltiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! :) Hahaa joo ymmärrän mitä meinaat, itekki tykkään siitä kun tausta sillai nätisti sumenee ;) Ja joo Konsta on kyllä tosi hieno ! Radalla kun se menee aina niin pätevänä niin ei uskoisi sen normaalisti olevan kunnon pikku riiviö ;)

      Poista
  15. "Ketä sanoit pallopääksi?" Hajottaaaaa. :DDD Ps. Ihana blogi!

    VastaaPoista
  16. mä niin rakastan sun blogii ja sun ottamii kuvii <3

    VastaaPoista
  17. Kävin itsekin toisena päivänä messuilla, tuli jokunen kuvakin napattua, mutta toi messukeskuksen valaistus on vaan niin kaamea :D en siis voi kyllä julkaista kuviani, mullahan on vaan kittilinssi kameraan. Tykkään tosta keltaisesta lännenheposta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli kieltämättä aika tuskasta tossa valaistuksessa kuvailla :D Ja mulla tosiaan vielä oli suht hyvä putki, niin ymmärrän hyvin... !!

      Poista
  18. Kivoja kuvia ! (:
    Ite olin messuilla lauantaina ja mullekkin tarttu mukaan vaan noita heppakarkkeja, meillä ne on ainakin maistunu paremmin ku hyvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)

      Haha no hyvä !! Nuutti ei oo vielä saanut maistiaista kun oon unohtanu namit kotiin joka päivä... :D Pitää varmaan laittaa joku muistutus puhelimeen että muistan ottaa mukaan !

      Poista
    2. Kiitos ! :)

      Haha no hyvä !! Nuutti ei oo vielä saanut maistiaista kun oon unohtanu namit kotiin joka päivä... :D Pitää varmaan laittaa joku muistutus puhelimeen että muistan ottaa mukaan !

      Poista
  19. Kivoja kuvia! Itse en ollut noilla messuilla :( mut noi sun kuvatekstit on aina niin parhaita! :D

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !