tiistai 11. maaliskuuta 2014

Mukava maanantai

Eilen oli kiva päivä. Mentiin tallille siskon kanssa hyvissä ajoin ennen hänen ratsastustuntiaan, joten ehdin touhuamaan Nuutin kanssa useamman tunnin ja saatiin ukkelista taas vähän kuviakin !

Pieni urpoliini oli omatoimisesti päättänyt riisua loimensa kaulakappaleen.
Eksyin myös nappaamaan muutaman otoksen viereisessä pihatossa pällistelevästä jääkarhusta ponista.

Ennen varsinaista työntekoa käytiin hepan kanssa kävelemässä ja vähän laukkailemassa metsätiellä. Se on jo suurimmaksi osaksi täysin sula sekä kuiva - vielä kun saadaan ne pikkupolut samaan kuntoon niin kyllä sitten kelpaa samoilla !

Söpönassu tulee !

Rennon maastohölkkäilyn perään suunnattiin yläkentälle. Pohja oli hieman raskas, joten kovin rankasti en tuupannut. Suuremmille kinailuille ei onneksi ollut tarvettakaan, sillä Nuudeli oli edellispäivän läpiratsastuksen jäljiltä taas huomattavasti helpompi ratsastaa. Se liikkui tosi hyvässä muodossa ja mukavalla energialla. Sisko lähti kesken ratsastusten laittamaan kuntoon tuntiratsuaan niin kovin suurta kasaa ei kuvia muistikortille tallentunut, mutta onhan se vähäkin tyhjää parempi !

Esimerkillisen rento istunta. Or not... :D Mutta ihana tomera, ponin näköinen Nunuu !
Sorppandeerus näistä muokkauksista. Alkoi jo hämärtää ja otokset hieman tärähtivät niin rupesin taas luovaksi.

Hommien jälkeen lähdettiin hepan kanssa vielä kävelemään loppukäynnit maastoon ja ensimmäisen suoran päähän päästyämme taivas repesi. Hetken yhtäkkistä sadekuuroa ihmeteltyäni tajusin mun kameran nököttävän kentän aidalla. Shieet... ! Kiireen vilkkaa täyskäännös kohti tallia ja pelastamaan sateen armoille jäänyt vempele. Kentän nurkille kurvatessani kuitenkin huomasin kuinka meidän kanssa samaan aikaan ratsastamassa ollut henkilö oli napannut kamerani takkinsa alle sateen suojaan ja odotteli meitä portilla. Voi vitsi miten ihania ihmisiä maailmasta löytyykään ! Kiitos, kiitos, kiitos ! En tiedä mitä olisin tehnyt jos uuden kameran lisäksi myös tuo vanha olisi mennyt rikki... !! Siinähän sitä sitten oltaisiin oltu ja itketty.

Mitä mä tekisinkään jos ei olisi välinettä millä tallentaa tätä naamaa tuhansiin ja tuhansiin kuviin !?
"No sitten sä varmaan ainakin ehtisit antamaan mulle enemmän porkkanoita !!!"

Tänäänkin tuli ihanan sään ansiosta otettua jonkun verran kuvia sekä Nuutista että tallin poneista. Niistä kuitenkin enemmän toisessa postauksessa, sillä katson täällä paraikaa Hachikoa enkä meinaa kyyneliltäni nähdä yhtään mitään. Ai kamala. Tähän loppuun liitin kuitenkin vielä yhden eilen, juuri ennen tallilta lähtöä nappaamani kuvan. Tunnelma oli tilanteessa jotenkin tosi kiva, mutta sen tallentaminen ei taas onnistunut ihan niin hyvin kuin suunnittelin...

Joku voisi keksiä kameran joka tallentaa kaiken juuri kuten silmä sen näkee. Oisko vähän hyvä.

27 kommenttia:

  1. Hachiko <3

    Ja ihanista ihanimmalle Nuutille kans sydän <3

    VastaaPoista
  2. Hei, Sullakin on tuossa loimen edessa joku. Mikä sulla on siinä käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä siinä on ihan vaan joku vanha pyyhe, pitäis tehä siihen semmonen oma "patja" kunhan vaan saisin saumurin toimimaan... :D

      Poista
  3. Oon miettiny ihan samaa tosta silmäkamerasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ois niin siistiä ku semmone ois :D

      Poista
  4. Nuutti on kyllä ihan hypersöpö! :) ootte mahtava pari! Jos et oo jo tehny voisit tehdä postauksen siitä, mitkä ovat hauskimmat tapahtumasi hevosesi kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih voi kiitos, Nuudeli on kyllä kieltämättä suloinen tapaus ♥

      Sellaiset ihan arkipäiväiset jutut vai kisat yms.? :) Kiva idea kyllä monellakin tapaa, kiitos, pitää yrittää kehitellä jotakin !

      Poista
    2. No miten itse koet sen parhaaksi toteuttaa! :3

      Poista
  5. Mitä tarkotat että raskas kenttä? Voiko pohja vaikuttaa paljonkin sileällä menoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohja oli vähän märkä ja tuo hiekka on hieman sellaista, että menee herkästi keväisin sekä syksyisin raskaaksi, eli paikoitellen vähän upottavaksi ja no ns. työlääksi. Tänään oli kyllä jo tosi paljon parempi kun oli lanattu ja kuivunut :)

      Mä oon yleensä melko tarkka pohjista millä ratsastan, joten teen töitä vähän niiden mukaan :) Raskaalla pohjalla en tee niin paljon kuin tiiviimmällä, sillä se rasittaa jänteitä ja Nuutillakin kun on noita jänneongelmia ollut. Kova alusta taas rasittaa niveliä, minkä vuoksi niitä "kivikoviakin" alustoja kannattaa vältellä. Mutta kyllähän erilaisilla alustoilla työskentely on tietenkin terveellistä ja suositeltavaa :)

      Poista
  6. nuutti on kyl niin lutunen :DD ja jotenki kiva toi muokkaus tos jälkimmäises ratsastuskuvas, ihan ku jostain hevoshullun sarjakuvasta tms. :DD

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia taas kerran. :) Vitsi toi teidän maastotie näyttää tosissaan jo hyvältä! Meillä on kaikkialla vielä ihan liejuista niin ei paljoo viitsi revitellä.. :( Toivottavasti se todellinen kevät ehtii mahdollisimman pian tännekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Voih, kyllä se kevät varmasti saapuu kohtapuoliin sinnekin ! Tai jos ei kohta niin ehkä edes jossain vaiheessa :D Nythän on uutisoitu tästä tulevasta takatalvesta, niin saa nähdä joudutaanko me täälläkin ne kevätsäät unohtamaan...............

      Poista
  8. miks ratsastat ilman hanskoi ?

    VastaaPoista
  9. Ihana Nuutti <3 Ja todella hyviä kuvia kyllä on, vaikka sulla vähä vanhempi malli nyt on käytössä:) Kun osaa vaan muokata ja kuvia niin kyllä niistä hyviä tulee!!:) Tosi hyvä postaus, ja täytyy sanoo et olen itsekkin miettinyt ''miksei kukaan keksi kameraa joka voisi ottaa kuvia niinkuin sen näkee silmin.'':DD Toivottavasti joku tekee sellasen pian!! Ja itkin kans hirveästi kun katsoin sen Hahciko leffan!:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista ! :)

      Hahaa, pitäis kyhätä tommonen ja sit rikastuu sillä... ;)

      Poista
  10. Kiva postaus ja ihana blogi <3

    VastaaPoista
  11. Sun blogin kuvat on niin ihanii aina! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos, ihanaa jos tykkäät ! :)

      Poista
  12. aaw miten sulonen tuo pikkuponi on ♥

    teillähän menee nuutin kaa jo hyvin ! onks sillä vielä jumissa paikkoja ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä juu ! ♥

      Kiitos, Nuutti on kyllä tosiaan ollut oikein hyvä viime aikoina :) En tiedä, pitää yrittää ensi viikolle sopia taas uusi aika kraniolle. Voi olla että sillä vielä jotain pientä on, mutta koko ajan menee paremmaksi :)

      Poista
  13. Haha mä oon miettiny tota samaa et kui siistii olis tallentaa just se mitä näkee ni samallalailla kuvaks ! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ois niin huippuu !! Luulis että tästä kehittyneestä nyky-yhteiskunnasta löytyis joku joka semmosen jo kohta osais kyhätä ! :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !