sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Kiitos 2014, tervetuloa 2015

Niin se vuosi taas kerran vaihtui ja 2015 on pyörähtänyt käyntiin hieman iloisemmissa merkeissä kun edeltäjänsä. Nuutti on ollut muutaman täysin metsään menneen ratsastuksen jälkeen taas oma ihana itsensä, ja paluu hieman tiukempaan treeniin suoritettiin eilen koulutunnin merkeissä. Ennen perusteellisempia kuulumisia sekä tulevan kauden suunnitelmien selvittämistä ajattelin ottaa pikaisen katsauksen menneeseen vuoteen 2014. Millainen se meidän kohdallamme oikein oli...?



Sanalla sanoen mahtava. Parempi, kuin osasin edes unelmoida. Meidän tiemme ei viettänytkään kaltevana mutkaan ja siitä suoraan rotkon pohjalle, vaan huolestuttavista ennusmerkeistä huolimatta saimme kiinni siivistämme.

Tammikuussa taivas oli vielä harmaa. Nuutin liikkuminen oli edellisen syksyn klinikkavierailun jälkeen huonontunut entisestään ja se oli paitsi haluton, myös kankea kuin rautakanki. Piikitykseen hyvin reagoinut oikean takasen kinnernivel rupesi oireilemaan uudemman kerran. Päätin varata uuden klinikka-ajan ja yritin täyttää mieleni toiveikkailla ajatuksilla, mutta niiden seassa iti jatkuvasti pelko siitä, että paluuta parempaan ei enää olisi...

Tallikavereidemme suosituksesta päädyin kuitenkin vielä ennen klinikkaa kokeilemaan osteopatiaan pohjautuvaa hoitomuotoa nimeltään kraniosakraaliterapia ja katsoa mitä kyseisen alan ammattilaisella olisi sanottavanaan - eihän siitä haittaakaan ollut. Siinä vaiheessa minulla ei vielä ollut aavistustakaan siitä, miten merkittävässä roolissa kyseinen hoito tulisi meidän valoisamman tulevaisuutemme kannalta olemaan.

Muistan edelleen sen päivän, kun ensimmäisen käsittelyn jälkeen menin tallille. Nuutti oli tarhassa ja hillui kuin heikkopäinen. Lopuksi se ravasi portille niin lennokkaalla ravilla, että silmäni olivat pudota päästäni aina maahan saakka. Seuraavana päivänä tunne satulassa oli vähintään yhtä mahtava - heppanen ei enää köpöttänyt vaan se todella liikkui. Seuraavat hoidot suoritettiin vain parin viikon välillä toisistaan ja kehittyminen oli sen mukaista. Nuutti oli kuin uuden elämän saanut, vuosia nuortunut ja päivä päivältä komistuva, onnellinen hevonen.


Helmikuussa tuskailin jälleen yhteishaun parissa ja tutkin pää kuumana erilaisia uravaihtoehtoja, kunnes mielessäni välähti. Pienen järkkäilyn jälkeen kaikki meni paremmin kuin hyvin ja maaliskuussa aloin opiskelut kraniosakraaliterapian parissa. Seuraavassa kuussa mukaan tulivat myös kurssit hirudoterapiasta ja suunnitelmissa on edelleenkin vaikka mitä. Viimeinkin minulla on kuva siitä tulevaisuudesta, jonka haluan edessäni odottavan.

Toukokuussa Nuutti täytti 17 ja kesäkuussa meillä tuli sen kanssa täyteen seitsemän yhteistä vuotta. Seitsemän vuotta elämäni parasta aikaa. Kaikki näistä ovat omalla tavallaan olleet mahtavia ja opettaneet paljon, mutta jos kuluneista vuosista pitäisi kuitenkin valita se yksi ylitse muiden... saattaisi sormeni hyvinkin pysähtyä vasta 2014:n kohdalla.


Heinäkuussa olin maailman onnellisin heppatyttö kun sain Nuutin lisäksi hoidettavakseni samalla tallilla asustelevan ihanan Usva -suokin. Kävimme sen kanssa myös koulukisoissa, mitkä olivatkin itselleni ensimmäiset yli vuoden tauon jälkeen. Hevoselle tietääkseni toiset sen elämän aikana. Salaa haaveilin paluusta radoille myös Nuutin kanssa, mutta edellisvuonna kananlennon lailla epäpuhtauteen päättynyt yrityksemme oli tehnyt ajatuksesta melkoisen peikon. Kaiken maailman terveysongelmien vuoksi olin vähitellen pakottanut itseni hyväksymään sen, että meidän aikamme valkoisten aitojen sisällä olisivat koetut. Nuutin yhä paraneva liikkuminen kuitenkin herätti pikkuruisen toivon kipinän, entä jos sittenkin...?

Viimein syyskuussa päätin rohkaistua ja aloitimme jälleen säännöllisen valmentautumisen. Pitkäaikainen opettajani oli näkeemäänsä todella tyytyväinen ja kehui Nuutin liikkumisen näyttävän paremmalta kuin koskaan. Ensimmäisen tunnin jälkeen olo oli lähes epärealistinen, melkein kuin unessa. Oli ihan mahtava tunne saada hyvää palautetta henkilöltä, joka on rautainen ammattilainen ja nähnyt möngerrystämme ihan alkuajoista lähtien.


Lokakuussa se sitten tapahtui: ilmoitin meidät Nuutin kanssa koulukisoihin lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Valmentajamme sai tosin rohkaista moneen otteeseen ennen kuin tähän uskaltauduin, mutta... uskaltauduinpa kumminkin ! Kisa-aamuna jalat olivat vetelät kuin liian kauan keitetyt makaronit ja juoksin ympäri tallia kuin päätön kana. Radalle onnistuin kuitenkin kokoamaan itseni hieman paremmin ja suorituksen jälkeen olin Nuuttiin todella tyytyväinen. Me olimme mielessäni jo voittaneet, sillä suuri, ruma peikko pääni sisässä oli viimein selätetty. Eikä se todellinen lopputuloskaan ihan huono ollut, nimittäin nappasimme tosiaan luokkamme 2. sijan. Tuntui ihan huikealta tallustaa talliin sininen ruuuke maailman tyytyväisimmän hevosen suitsissa lepattaen.

Syksy sisälsi paljon muutakin mahtavaa, kuten ensimmäisen ratsastuskerran kokonaan varusteittasänkkäriralleiluanaksuiluakunnollisia estehyppelöitä ja kankitreenejä. Joulukuussa pääsimme Nuutin kanssa ensimmäistä kertaa koko yhteisen matkamme aikana ottamaan osaa seuramme mestaruuskisoihin, joissa heppanen kuitenkin oli valitettavan jännittynyt eikä tuloksessa ollut kehumista. Aina ei voi voitttaa, mutta sentään pysyi mopo lapasessa ! Se on paljon se... ;)


Tiivistettynä vuodessa 2014 voisi sanoa olleen kyse nuortumisesta. Nuutti on tänä vuonna 18-vuotias, elämänsä kunnossa oleva (kop, kop, kop...) seniorihevonen, jossa on virtaa kuin kesäisessä varsassa. Tämän todistaakseen se päätti vielä uudenvuodenaattona repäistä villin pukkisarjan ja heittää kuskin keskelle maneesia. Toisessa päässä se pysähtyi ja kääntyi suorastaan ihmeissään katsomaan että mihinkäs se mamma oikein jäi. No jahas, matkan varrelle tietenkin... Tämän jälkeen kuriton ikikakara käveli korvat töttöröllä luokseni ja rupesi pää kallellaan vaatimaan herkkupaloja. Toinen ei ihan tajunnut olla pahoillaan, rontti mikä rontti. Maailman rakkain rontti.

Kiitos teille kaikille jotka olette olleet mukana matkassamme, toivottavasti pysytte siinä edelleen ! Blogi on oikeastaan lähes koko viime vuoden kärsinyt valitettavasta epäaktiivisuudesta, mutta uuden vuoden kunniaksi lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja nostaa meidät taas niin sanotusti elävien kirjoihin. Mitä mahtavinta alkanutta vuotta 2015 kaikille, pidetään lippu korkealla ja tehdään tästä vuodesta paras ikinä !


P.S. Mitä pidätte uudesta ulkoasusta?

45 kommenttia:

  1. Ulkoasu on jälleen kerran upea! :)

    VastaaPoista
  2. Niin nainen, ryhdistäydy! :D Nuude on ihan pappa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvä lupaa potkia mua persuksille jooko !!

      Nude on ♥

      Poista
  3. Sattuisitko tietämään onko Pohjois-Suomessa missään mahdollista saada tuota hoitoa? Kuulosti niin vakuuttavalta, että haluaisin oman kinnervaivaisen käyttää myös hoidettavana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti sielläkin on kyseistä hoitoa tekeviä ammattilaisia ! Nimiä en osaa sanoa, mutta voin kysyä opettajaltani mikäli haluat? Mulle voi laittaa viestiä vaikka facebookin puolella (https://www.facebook.com/idasusannna) mikäli kiinnostaa ! :)

      Poista
  4. Ulkoasu on hieno ja varsinkin toi banneri on täydellinen <3 :3
    Pystytkö tekemään joskus videopostauksen/mydayn? :)
    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos !! Kyllä sellainen varmasti jossakin välissä onnistuu :)

      Poista
  5. uus banneri on kiva, mut mä vaan en jotenkaan tykkää tästä blogin manllista... kun kuvatkin on noin pieniä, nii valkosta sais mun mielestä olla vähemmän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäki oisin halunnu vaihtaa mallia, mutta tuntu ettei toi banneri taas sopinu mihinkää muuhun... Yritän seuraavaks saada tän valkosen taustan veke ! Kuvat säilyy varmaan samassa koossa kuitenkin, kun menevät tekstin leveyden kanssa hyvin yksiin :) Niitä saa klikkailemalla suuremmaksi (900x600px) !

      Poista
  6. Sä kirjoitat tosi kivasti postauksissasi ja on kiva, kun lisäät niihin vielä hyviä kuviakin. Ihana Nuutti! Se näyttää todella nauttivan elämästään. :) Hyvää uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
  7. Ulkoasu on todella hieno (niinkuin yleensä)
    Kiva postaus!

    VastaaPoista
  8. Nauran sille maneesi jutulle....
    Onneksi nuudeli on hyvässä kunnossa.
    Millon aiot mennä seuraaviin kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kyllä muakin siinä vähän nauratti, varsinkin kun Nuutti oli niin viattoman näköinen... :D

      Seuraavista kisoista ei ole vielä tietoa, mun pitää ensinnäkin saada selko noista uusista luvista ! Ensimmäiset tallin omat kisat on varmaan tossa helmi-maaliskuussa, niin niihin yritetään ainakin päästä :)

      Poista
  9. Millä teet sun bannerin ja voikki tehä mullekki ja kiva postaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adobe Photoshop CS5:llä teen :) Tällä hetkellä en valitettavasti tee tilauksia.

      Poista
  10. Hyvää uutta vuotta teille, on ollut kiva seurata vuonna 2014 miten asiat ovat lähteneet kääntymään parempaan suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun olet ollut mukana seurailemassa ! :)

      Poista
  11. Tosi hieno ulkoasu ja kiva postaus!

    VastaaPoista
  12. Tosi kaunis ulkoasu ja ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  13. Aivan mielettömän hieno ulkoasu ja ihana postaus, paljon tsemppiä jatkoon!!:) Matkassa pysytään varmasti;)

    VastaaPoista
  14. Upea ulkoasu! Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle ja Nuutille, innolla jään seuraamaan teidän elämäänne edelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla, kiitokset !! :)

      Poista
  15. Voisitko kirjotella joskus erillistä postausta tosta sun kraniosakraaliterapian opiskelusta? Aihe kuulostaa tosi mielenkiintoselta ja oon googletellutkin aihetta useampaan kertaan (tulevaa opiskelupaikkaa mietiskellen) ja olis tosi kiva kuulla jonkun henkilökohtasia fiiliksiä opiskelusta, aiheista ja työllistymisestä sen alan parissa yms. :)

    Sulla on muuten ihana blogi ja meette Nuutin kanssa upeesti ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin ehdottomasti ! Aihetta käsittelevä postaus onkin pyöriskellyt luonnoskansiossa jo jonkun aikaa, pitää ottaa työn alle ;)

      Kiitos !! :)

      Poista
  16. Hieno nousu teillä viime vuonna :) Aina upea ulkoasu blogissasi, kuten tämäkin!

    VastaaPoista
  17. Miksei kukaan ole vielä kommentoinut, mutta omasta mielestäni aivan ihana ja tunnelmallinen, etenkin banneri... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut vielä ehtinyt julkaisemaan kommentteja :) Kiitos kovasti ♥

      Poista
  18. Mitä nuo mustat löllöt on ? :0 tosi kiva ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustat löllöt hahaha ! Ihana :D Ne on iilimatoja ;)

      Poista
  19. Ihana Nuutti ja aivan ihana ulkoasu :)!

    VastaaPoista
  20. Tosi kaunis tää uusi ulkoasu ja ihanaa jos oot suunnitellu postaavasi vielä useemmin, koska sun blogi on yks lemppari hevosblogi! +Ihania kuvia <3

    - P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla, kiitos ♥

      Poista
  21. Voih...ihana nuutti ♥

    VastaaPoista
  22. Hyiiii miks iilimatoja? Ootko kirjottanu tosta postauksen joskus? Jos oot niin linkkaatko tähän? mielenkiinto heräs ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iilimadot on tosi ihmeellisiä parantajia ! Oon tehny aihesta ainaki tän postauksen: http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/2014/04/tuleva-hirudoterapeutti-tassa-moi.html, pitää kirjotella lisää jossain vaiheessa ! ;)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !