maanantai 2. helmikuuta 2015

Kisakausi korkattu

Oletteko koskaan kouluradalla kokeneet sitä tunnetta, kun kaikki menee putkeen? Juuri sinne väärään putkeen. Kun koko suoritus muistuttaa lähinnä ensimmäistä kertaa uimakoulussa pärskivän, tähtikuvioitua taitomerkkiä silmät kiiluen havittelevan lapsen tahditonta räpiköimistä, jonka aikana vettä menee keuhkoihin enemmän kuin laki sallii ja ohjaaja kommentoi sivusta kivenkin kelluvan kauniimmin. Meidän eilistä koulurataamme tuskin myyräuinnista erotti, mutta kuvaannolliselta hukkumiselta sentään vältyttiin. Se kai on pääasia...?

E L A S T I N E N   -   E T E E N   J A   Y L Ö S, eilisen tsemppiveisu
 
 
Päivän luokkavalintamme oli kuin olikin pienestä epäröinnistä huolimatta helppo A:1. Valmentaja oli sitä mieltä, että B on kohdallamme menneen talven lumia ja nyt on aika vakiinnuttaa taso takaisin A:han. Sieltähän me muinoin alamäkemme alettua tipahdimme, joskaan etenkään tekninen osaamisemme ei silloin ollut lähelläkään tätä päivää. Tavoitepostaus on viittä vaille valmiina luonnoskansiossa, joten siinä vähän enemmän kauden suunnitelmista.

Eilinen suorituksemme oli joka tapauksessa melkoinen pohjanoteeraus. Taas. Nuutti oli jännittynyt, enkä saanut ratsastettua sitä rehellisesti kuulolle. Hevosesta olisi voinut saada irti vaikka mitä, mutta kaikki koskaan oppimani tuntui unohtuvan viimeistään verkka-alueelle. Harmittaa. Nuutti on niin hieno ja itse matkustan mukana kuin vanha sukka.

Milloinkohan opin vaatimaan radan ensimmäisen pysähdyksen avuille niin, että Nuutti ei aina kuikuile ympäriinsä...?
Lavat saisivat tässä olla paremmin ylhäällä, korjaantui kuitenkin lävistäjän edetessä.
Suoristus ennen pohkeenväistöä. Pituushalkaisijalla Nuutti on aina ihan superi !
Takaosakäännökset ovat Nuutin mielestä maailman urpoin keksintö.
Nuutin perusilme koko radan läpi, "tääl on vaiks kuin jännää !".
Käännös oikealle hieman levisi........ Mutta huomatkaahan hevosen suorastaan hämäävän paksulta näyttävä häntä ! Tästä kiitokset Soossille.

Kokonaisuudesta jäi uupumaan se viimeinen terävyys, jolloin hevonen olisi mörköjen kyttäämisen sijasta ollut pohkeen edessä ja tahti olisi läpi ohjelman säilynyt tasaisempana. Laukassa Nuutti oli jatkuvasti lähdössä alta kuin talkkari jäiseltä peltikatolta konsanaan ja munasin siis luvattoman huonolla ratsastuksellani myös meidän vahvimman osaamisalueemme. Tästä syystä muoto oli liian avoin. Nuutti, liian avoin, laukassa. Sitä ei vain tapahdu.

Toisaalta on kuitenkin positiivista, että Nuutti hakeutui mieluummin ylös kuolaimen eteen kuin tyhjäksi sen taakse, sillä kankien kanssa meidän suurin ongelmamme on nimenomaan ollut ajoittainen etupainoisuus. Viime tunnilla sain aika kirkkaan ahaa-elämyksen kun Eeva käski laskemaan kankiohjan täysin pois, lyhentämään niveleen vievää suunnilleen puolella metrillä ja ratsastamaan omalla istunnalla huolellisemmin ylämäkeen niin, että suitsien niskahihna ei koskaan hävinnyt näkyvistä. Vautsi vau mitä liikettä vanhasta ukkelista irtosikaan. Olemme tämän "uuden muodon" kanssa kuitenkin sen verran murrosvaiheessa, että oikean tuntuman hahmottaminen selkään on vielä vähän hakusessa. Kunhan siis löydämme tässä(kin) sen kultaisen keskitien, on mahdollisuuksia vaikka millä mitalla... !

Tuomarin loppukomenttina nimittäin oli: "osaatte asiat hyvin, kiva raviohjelma. Laukassa muoto yllättävän avoin". Silti saimme mm. vastalaukoista 7. Raviohjelma oli toista pohkeenväistöä (siitä tuli 5, parempaan suuntaan saimme jopa 6,5 !) lukuun ottamatta tasaista 6-7, käynnistä tuli odotetusti nelosta ja keskilaukat jäivät turhan vaisuiksi ollen numeroltaan 5. Huolellisemmalla ratsastuksella tämän päivän prosentit olisivat olleet helppo nostaa yli kuudenkymmenen, nyt tulos oli 58,3%.

"Me oltais salee voitettu jos äiskä ei ois taas menny möhlimään ! Mulla oli hieno otsatappikin tällä kertaa. Soossi teki sen ku mamma ei osannu."
Voittajaratsukko Nina ja Pia lainasivat ruusukettaan jotta Nuutti sai hetkisen leikkiä olleensa paras. Vaikka parashan se onkin. Aina ja ikuisesti.

Rutiinihan se on, mikä meiltä kisatilanteissa puuttuu ihan täysin, eikä tottumuksen avulla saavutettua taitavuutta saa mitenkään muuten kuin tekemällä, tekemällä ja tekemällä. Välillä asetan meille ehkä turhia paineita stressaamalla lopputulosta, vaikka kisoihinkin pitäisi asennoitua ajattelemalla niitä ennen kaikkea hyvänä tilaisuutena harjoitella entistä paremmaksi. Pieni jännitys on hyvästä, mutta sen ei saisi antaa rellestää toimintakyvyn herrana.

Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu - myös kuskin kohdalla. Nuuttihan oli oikein mielissään kun sai taas telmiä pitkin rataa miten halusi ja suorituksen päätteeksi sen naamalta paistavan tyytyväisyyden saattoi tuttuun tapaan nähdä sokeakin. Kuuntelisi välillä kuskia niin saattaisi päästä palkinnoillekin eikä tarvitsisi muiden ruusukkeita lainailla... !

Oman elämänsä voittaja, äiskän pieni superlaama.

Postauksen kuvista tuhannet kiitokset Soossilaiselle !
Milloin teidän kisakautenne aukeaa?

48 kommenttia:

  1. Mun kisakausi alkaa 22.2 estekisoilla. Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  2. Kertomasi perusteella olisin odottanut paljon huonompia prosentteja, eihän nuo pahat ole! :) Meillä on kauden ekat kisat kahden viikon päästä tutulla naapuritallilla, tarkoituksena mennä tämä sama helppo a:1. Omalla tammallani on myös passiin taipuva käynti ja lisäksi laukka jää nelitahtiseksi jos on yhtään pohkeen takana. Viime kausi saatiin a:sta aina prosentteja 55-57, tänä vuonna toivottavasti saadaan edes yksi yli 60... :D

    Tsemppiä teidän treeniin, olette hieno ratsukko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, rataan nähden ihan ok prosentit... :P Meilläkin on tavoitteena saada hilattua tulostaso sinne kuudenkymmenen paremmalle puolelle, mutta tosiaan se yksikin epäpuhdas askellaji vetää pisteitä alas melko lailla... ;s Pitää vaan yrittää olla välittämättä siitä ja napata pisteet muualta !

      Kiitokset ja tsemppiä myös teille !! :)

      Poista
  3. Ihania kuvia, varsinki toi vika ja noi ulkona otetut. :)

    VastaaPoista
  4. ihana postaus taas kerran, sä kirjotat niin hauskasti!! :DD

    VastaaPoista
  5. Voi tuon hevosen naamaa <3 Tosi hieno tuo kolmas kuva, siinä on sellaista tiettyä ilmavuuden tuntua! Seuraavaksi pesette kaikki... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, tui tui ♥

      Haha ja joo, pitää yrittää tsemppaa... !! ;)

      Poista
  6. hyvin te meette :) ainakin mun silmään ;) ihania kuvia :)

    VastaaPoista
  7. Saittehan te silti hyvät pisteet, varsinkin jos tuo oli teidän ensimmäinen HeA pitkään aikaan! Ja hyvä jos treeneissä sujuu tosi kivasti. :) ja mä en ihan tarkalleen tiedä, milloin alotetaan kisakautta mun heppasen kanssa.. josko vielä tämän kuukauden puolella? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no mä aattelin kans antaa itelleni vähän anteeks kun kuitenkin tosiaan on eka startti tällä tasolla moneen vuoteen... Ens kerralla sit paremmin :)

      Helmikuu on hyvä kuukausi aloittaa ;) ... ainakin meille, sillä maalis-huhtikuun Nuutti on yleensä joko verkassa tai radalla ihan kaheli :D

      Poista
  8. Mulla varmasti alkaa kisakausi kun maneesi tulee valmiiksi :)

    VastaaPoista
  9. Hymyilyttipä taas monta kertaa! :) Jos tuollainen meno on ”vanhan sukan matkustamista”, niin mitenhän mä kuvaisilisin niitä kertoja, kun itse pääsen ratsaille?! Repalainen banaaninkuori voisi osua kohdilleen. Hyvä, että Nuutti treenasi jo ruusukkeen pitämistä, sillä sellainen on kyllä varmasti vielä tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha eiikä, ihana !! Banaaninkuori :D

      Ja joo ei pidä antaa taidon ruostua, vaikka pari viimeisintä starttia ei ihan haluttua tulosta tuottaneetkaan ;) Nuutti oli niin polleana, että pakkohan meidän tosiaan on joku omakin rusetti tässä kauden aikana lunastaa... !

      Poista
  10. nuutti on niin hieno ja söpö!

    VastaaPoista
  11. Hahah, meidän kautemme aukesi samana päivänä kuin teidänkin ja tuloksemme oli 50,800%! :D Luokkana helppo a:2 ja ruunan reppana niin pupu pöksyssä, ettei liikkunut missään peräänannon tapaisessakaan. Kymmentä metriä lähemmäs tuomaripäätyä emme lähtömerkin jälkeen päässeet kertaakaan, joten siihen nähden olen hyväksyttyyn tulokseen ihan tyytyväinen... :D

    Hyviä treenejä teille ja onnea tuleviin kisoihin! Ehkä kesällä joissakin törmäämme...? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii... ! Aina ei tosiaan voi voittaa :D

      Kiitos, ja samoin teille ! Jos pääkaupunkiseudun kupeessa kisaatte niin who knows... ;)

      Poista
  12. Ihana toi vika kuva XDD Teistä tulee vielä huippuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mustaki se on söpö :D Huipuista en tiedä, mutta toivottavasti sentään suunta on oikea !

      Poista
  13. Jossain vaiheessa facessa oli kuva kun sun serkku (?) ratsastaa nuutilla, ootko tekemässä siitä postausta? Olisi kiva kuulla miten meni toisella ratsastajalla:)

    VastaaPoista
  14. Tästä sit suunta vaan ylöspäin, ja hei 58% ei mun mielestä ole mikään superhuono tulos tässä tilanteessa (kausi alkaa, eka a pitkään aikaan? jne.). Tsemiä treeneihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no huonomminki ois voinu mennä ! Kyllä mäki jo tänään pystyin tota arvostelupaperia ilman ihan jäätävää ketutuksen tunnetta kattelemaan, joten ehkä tää tästä... Nyt vaan entistä suuremmalla nälällä hakemaan parempaa rataa seuraavissa kisoissa.

      Kiitos !! :)

      Poista
  15. Nuutti on kyllä todella ilmeikäs hevonen. :) Monet joiden silmissä vilkkuu valkoinen näyttävät lähinnä ilkeiltä, mutta Nuutin katse on ainoastaan omalaatuisen veikeä! Ja nuo korvat... no words needed. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se on kyllä tosiaan aika veikeä pieni korvaeläin :D

      Poista
  16. Onko sinulla valmentaja mukanasi kisatilanteessa? Omat kisasuoritukseni aikoinaan paranivat huimasti kun sain koutsin verryttelykentän laidalle huutamaan. Ei ollut varaa sluibailla ja hevonenkin rupesi heräilemään siitä sille tyypillisestä "kisakoomasta"... :-D Olette potentiaalisen oloinen ratsukko, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ei. Joskus ulkopuolisissa kisoissa hän on omista kiireistään huolimatta ollut apuna, mutta aina se ei vain onnistu, vaikka hyvää taatusti tekisikin. Ennen äitini oli mukana jokaisissa kisoissa, mutta hänelläkin on viime kerroilla ollut töitä / muuta menoa niin ei ole päässyt kentän laidalle ruoskimaan. Onneksi kameravastaavan virkaa toimittaneet kaverini ovat hevosihmisiä ja osaavat tarpeen vaatiessa vähän neuvoakin, sillä yksin olisin kyllä ihan hukassa. Jos en voisi edes kysyä: "näyttääkö tää ihan kamalalta?" :D

      Poista
  17. Vielä en ole kisoihin päässyt, mutta kunhan tallille tulee seuraavat koulukisat, niin niihin sitten suuntaan! :) Nuuti on kyllä aina niin söpö! :3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, tsemppiä niihin !! Nuudeli kiittää kehuista :)

      Poista
  18. Oi ihana nuutti, noi sen ilmeet on kyllä niin uniikkeja :D Oma kausi alkaa ypäjän spring showsta helmikuun vika- maaliskuun eka päivä estekisoilla :)

    Esteheppa Codan elämää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, se on kyllä melkonen hassunassu :) Oii vähänkö kiva, mietin just et pitäsköhän noita tulla katteleen !

      Poista
  19. Etitkö nuutille vuokraajaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa:D ht.netissä tiedot ja paikka sekä mainitseminen "puoliverisestä prinssistä" täsmäs vaan niin tuli mieleen. :)

      Poista
  20. Ihana toi ruusuke kuva! Nuutti on selvästi luotu voittajaksi, kun ruusukkeetkin sopivat sille noin hyvin! :D Tietysti oma ruusuke varmaan sopisi paremmin, mutta kyllähän niitäkin tänä vuonna tulee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, älä muuta sano !! ;) Nuutti on itsevarmana poikana kanssasi taatusti ihan samaa mieltä; kyllä se omakin ruusuke sieltä vielä tulee... !

      Poista
  21. Tästä tuli mieleeni (ei mitenkään että teillä olisi mennyt näin) ekat kisani piiiitkän tauon jälkeen. Menin niin varmalla hevosella että kaikki olivat lähes varmoja, että sijoittaisin, mutta ei todellakaan! Itse olin niin hermoheikkona siinä, että niinkin varma hevonen alkoi ihmetellä. Kun lähdimme radalle hevoseni ei kuunnellut yhtään, itse melkein itkien selässä. Lopulta se päättyi siihen että menetin viimeisetkin hermoni ja itsehillintänsä, purskahdin itkuun, annoin raippaa oikein kunnolla ja hevoseni lähti oikein kunnon pukkilaukkaan ja minä lensin oikein kunnolla päin seinää ja käsi poikki, ne olivat ensimmäiset kisat pitkän tauon jälkeen ja myös viimeiset! Siitä meni noin kolme kuukautta ennen kuin rupesin kisoihin valmistautumaan. Teillä meni "hieman" paremmin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, auts... !! Ymmärrän hyvin ton tunteen ku mikään ei suju ja tekee vaa mieli paiskaa hanskat tiskiin ;s Onneks sulle ei sattunu pahemmin, vaikka siis kyllä toi katkennu käsiki hurjalta kuulostaa ! Aina näissä tilanteissa on kuitenki ainekset paljon isommallekin haaverille... Miten teillä on ton tapahtuman jälkeen menny?

      Poista
    2. No sen jälkeen vähän helpommissa luokissa tuli yksi voitto, kolme kolmatta sijaa ja kaksi neljättä sijaa, joista neljä samaisella hevosella. Nyt olen saanut vuokralle tämän kyseisen hevosen ja ollaan taas menty vähän vaikeammissakin ihan kohtuu sijoituksiin, eikä käsitäkään ole murtunut! :D

      Poista
    3. Nonni, hyvinhän se sitten lähti kulkemaan ! Ja hienoa, ettei luitakaan ole tämän koommin hajoillut..... ;) Tsemppiä jatkoon !!

      Poista
  22. Täällä myös aukesi kisakausi, HeB:0 2009. Tosin 180cm tamma oli sitä mieltä, että missäs kummassa ne esteet oikein ovat? :D Normaalisti niin vetelä ja hidas kuin hevonen voi vaan olla, verkassa iski energiapiikki eikä pidätteet menneet läpi. Joten kun radalla nostettiin laukka niin tamma sano sorono ja kuski oli ihan pulassa, kun toinen halus mennä lujaa :D 53,4% tuli, mutta passikäynnistä rokotettiin kyllä kovasti. Nyt minäkin tiedän miltä tuntuu ratsastaa kamelilla... :D Mutta tsemppiä sulle ja lutuselle korvaeläimelle :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, voi eii ! Sulla onkin vähän korkeampi kameli, voin niin sieluni silmin nähdä ton tilanteen... ! :D

      Kiitos tsempeistä ja sitä samaa teille !! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !