tiistai 7. huhtikuuta 2015

Nuutti lastenratsuna liinan päässä

Kevään pahimmat riehulit taisivat jäädä maaliskuun mukana menneeseen, sillä kuluneen huhtikuun aikana Nuutti on ollut taas huomattavasti viimeaikaista rauhallisempi. Karva on ruvennut vaihtumaan oikein urakalla, mikä taatusti osaltaan imee ylimääräisiä mehuja, eikä riekkumiselle näin ollen jää energiaa. Tämän ansiosta uskalsin eilen tuupata satulaan niin siskoni, kuin toissapäiväiseltä sukutapaamiselta mukaan tarttuneen serkkutyttöni Karoliinankin. He saivat äideiltään suostumuksen kun lupasin pitää Nuutin liinassa ja viheltää pelin poikki mikäli sen luonne toisenlaisista ennusmerkeistä huolimatta kävisi liian leikkisäksi.

Ensimmäisenä selkään kipusi Jonna, jonka kanssa aloitime alkukäyntien aikana pienellä ylävartalojumpalla. Vähän hartioiden pyörittelyä, erilaista kurottelua, sekä kropan kiertoa hieman tehokkuutta lisäävän raipan avulla. Nuutti ei taas korvaansa lotkauttanut - sen selässä saa tehdä ihan mitä vain.

"Joo ei mua haittaa tämmöne yhtään, sen ku pelleilette vaan."
"Äiskän mielestä mä oon tosi kiltti poika."
"Se on aina hirveen ylpee musta."
"Välil se on jopa vähä noloo ku se hehkuttaa niin kauheesti..."

Ravailu aloitettiin ihan pitkällä ohjalla ainoastaan istuntaan keskittyen. Liinassa oman asennon muokkaaminen on usein normaalia helpompaa kun huolen hevosen ohjaamisesta voi siirtää juoksuttajalle. Nuutin kanssa ratsastajan pitää kuitenkin etenkin käynnissä muistaa vahva sisäpohje, sillä ilman sitä otus käy herkästi valumaan kohti ympyrän keskipistettä.

Muutamien kierrosten keventelyn jälkeen käskin Jonnaa harjoitusravia varten nappaamaan jalustimet pois ja rentouttamaan jalkansa pitkäksi alas. Vaikka Nuutti on herkkä hevonen - tai oikeastaan juuri siksi - saattaa se toisinaan etenkin hieman kokemattomalle olla vähän työläs ratsastettava. Kun hevonen ei etene, sortuu moni voimiensa takaa pusertamalla ratsastamaan sitä ainoastaan entistä hitaammaksi, vaikka todellinen syy "laiskuudelle" löytyykin usein omasta, vahingossa jarruttavasta istunnasta. Miten voimme kuvitella hevosen liikkuvan, jos emme anna sille vapautta liikkua? Nuutti on tämän(kin) suhteen erittäin opettavainen hevonen, sillä sitä on edes piiskaamalla mahdotonta saada reippaaksi pohkeen eteen, mikäli polvi puristaa vasten satulaa. Reittä aivan sekunnin murto-osan ajan jännittämällä tehtävät puolipidätteet ovat hyvä apu, mutta tauoton liikettä vasten istuminen on hevoselle selvä viesti: hidasta.

Tässä haettiin oikeaoppista kevennystä, jossa eteen ei työnny rintakehä vaan lantio. Mun mielestä ihan älyttömän ihana otos !
Ensimmäisen harjoitusravipätkän aikana neuvoin Jonnaa ajattelemaan rentoja lonkkia ja pitkää alapohjetta, joka nostaa hevosen vatsaa kohti selkärankaa.
Nuutin bravuuri: siirtymät alaspäin.
Heppasen vasen laukka on oikeaa heikompi, jolloin sisäohjaan usein vaistomaisesti takertuu kuin henkensä kaupalla - vaikka sehän ei vie kuin ojasta allikkoon. Tässä Jonna sai pitää ulko-ohjan kevyellä tuntumalla, mutta sisäkädellä piti taputella kaulalle aina jos siihen näytti tulevan liikaa painetta.
Sisäohja liian pitkänä ja kyynärpäät vähän levällään, mutta vetoa suuhun ei ole. Kiltti pieni velmuponi !
Tässä oli tosi hyvä ravi !
Oikeassa laukassa ratsastajan homma on huomattavasti helpompi. Jalka saisi taas olla rennompana alhaalla, mutta no... ei sitä Roomaakaan päivässä rakennettu ! Hienosti sisko kuitenkin ratsastustaan saamiensa neuvojen mukaan muutti.

Kukka on Jonnaa vuoden verran vanhempi, ja hänellä on isoista hevosista kokemusta hieman pidemmältä ajalta. Heidän tallillaan ei ole koskaan ollut kuin muutamia pieniä poneja (vrt. Wiknerin varmaan sata shettistä sekä welshiä...), joten hän on reilusti alle kymmenvuotiaasta tottunut menemään hevosilla, joiden satulan siipien yli koivet hyvällä tuurilla juuri ja juuri ylsivät. Tämän ansiosta Kukka on Nuuttiakin jo parin vuoden ajan melko varmoin ottein ratsastanut.

Samalla kun Nuutti kuskin vaihtuessa hieman hengähti, sai myös Kukka lämmitellä itseään kuten Jonnakin.
Nuutti tiirailee kentän toisessa päässä asuvia pieniä vihreitä miehiä.
Ilmeisesti oli ihan kivaa :)
Vatsalihaksia koetukselle. Heppasen harjoitusavi ei ole aina ihan miellyttävimmästä päästä...

Kuten Kukka itsekin sanoi, hän saa kerta kerralta aina entistä paremman tuntuman Nuuttiin. Siinä vaiheessa kun siltä rupeaa vaatimaan "vähän enemmän", pitää kerta toisensa jälkeen varautua tekemään töitä kuin pieni eläin. Suurimpana haasteena on usein mikäpä muukaan kuin sopivan, tasaisen työskentelymuodon löytäminen, sillä Nuutti osaa ratsastajan hermoja testatessaan vänkyröidä itsensä vaikka kuinka miljoonalle mutkalle. Kuminauhamainen ohja on hieno mielikuva, mutta tuntuu lähinnä vitsiltä siinä vaiheessa kun hevonen ehtii yhden vaivaisen sekunnin aikana katoamaan ylös, alas, eteen ja taakse. Kehotin Kukkaa jälleen kerran ajattelemaan ratsastavansa itse ylämäkeen, houkuttelevansa hevosen selkää alapohkeella eteen ylös, ja turpaa vastaavasti pidemmällä kaulalla eteen alas. Loppua kohden Nuutti alkoi viihtymään tasaisella tuntumalla pitkiäkin pätkiä.

Kukka sai lopuksi ratsastaa muutaman kierroksen ilman liinaa, sillä halusin sisällyttää viimeiseen tehtävään kokorataleikkaan. Tässä havainnollistava kuva vähän turhan lyhyenä ylös pakkaantuneesta kaulasta.
Tässä tullaan lävistäjän jälkeen kulmaan, selkä ja lavat ovat jo paremmin mukana.
Pienenpieni vänkyröinnin hetki, jonka Kukka korjasi hyvin ratsastamalla hevosen sisäpohkeella ulko-ohjalle.
Ja seuraava kuva. Tämän jälkeen Kukka palautti asetuksen sisälle ja teki mallikkaan ympyrän.

Molemmat tytöt suoriutuivat päivän ratsastuksista todella hienosti ja oma hinkuni satulaan kasvoi taas ison harppauksen. Meinasin ruveta itkemään. Nuutin liikkuminen vaikuttaa tällä hetkellä oikein hyvältä, enkä malta odottaa, että päästään taas treenaamaan ! Pitäkäähän peukkuja torstain röntgeniin......

"Joo kaikki pitää äiskälle peukkuleita että pääsen taas pian viskomaan sitä pitkin maita ja mantuja !"

Oletteko te koskaan puuhanneet istuntaharjoituksia liinan päässä?

40 kommenttia:

  1. Nuutin ilmeet <3 mut istuntaharjoitukset on hyviä varsinki ku on isoliikkeine hevonen nii saa keskittyy asentoo! Mut kiva postaus:)

    http://wekepoju.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, pitäis itelleki aina välillä saada joku liinan päähän et pääsis reenaa istuntaa ! Etenki nyt tän sairasloman jälkeen tekis toooosi hyvää... :D

      Poista
  2. Siis Nuuttihan on niin siloisessa karvassa, että voisi sen kuvitella olevansa jo valmis kesäkarvan vaihdossa! Meillä ollaan vielä kauheita karvatursakkeita, vaikka olikin koko tallin ohuin karva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mä kuule just eilen mietin et miks Nuutti on nii pörrönen ! :D Ei sillä koskaan kasva mikään jättiturkki, mut nyt tuntuu et pitkästä aikaa ollu ihan piskusen karvasempi. Kiiltää vaa niin kamalasti et hämää... ;)

      Poista
  3. Tosi kivasti molemmat ratsastaa:) Itse en osaa todellakaan ratsastaa noin hyvin..

    VastaaPoista
  4. Kukalla on ehkä vähän paremmin ohjat tuntumalla, mutta Jonnakin ratsastaa hyvin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnan itseasiassa käskin (laukassa) pitää aika pitkän ohjan ettei vahingossa jarruta / roiku sisäohjassa :D Mutta Kukalla tosiaan on vähän enemmän kokemusta tämän kokoluokan hevosten ratsastamisesta niin saa ehkä myös ravissa pidettyä pakan kasassa helpommin. Molemmat kyllä oikein päteviä likkoja ! :)

      Poista
  5. Kääk, Nuuttihan on ihan loisto opetusheppa <3 Ihana hyvänmielenpostaus kuvineen, ratsastaessa pitääkin olla hauskaa :) Oon lueskellut pidemmän aikaa sun blogia ja muistan Jonnan ja Kukan seikkailleen täällä ennenkin, mutta paaljon pienempinä. Niin ne lapset kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on ♥ Tietää aina millon selässä on vähän pienempi kuski, jonka virheitä pitää antaa anteeksi vähän enemmän kuin äiskän....... ;)

      Haha vooii, mäki itseasiassa just vähän aikaa sit selailin vanhoja postauksia vuodelta 2012 ja siellähän nää vääntää ihan skideinä :D Aika menee niiiin nopeesti !

      Poista
  6. Ihanaa että jaksat postailla vaikket itse harmillisesti ratsastaa pystykään! :( Ihania kuvia ja voi vitsi Nuutti on sitten aivan superkäsittämättömän ilmeikäs otus, hirmusen symppis! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, Nuutti kiittää ♥ Ja juu nyt intoa on taas kahta kauheammin kun lääkäri tosiaan antoi luvan hiljalleen palata ratsastuksen pariin ! :)

      Poista
  7. Mul on kerran kuukaudes tunti liinas, on kyl tosi hyvä istunnalle:)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus hienosti tytöillä näyttää menneen ;) Itse en ole valitettavasti pääsyt liinan päähän istuntaharjoituksia trkemään mutta vois olla iham hyöydyllistä :) Ihania kuvia :) Ja pidetään tosiaan peukkuja röntgeniin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ois kyllä tosiaan tehokasta, pitäs pyytää joku liinan päähän ni pääsisin itekki Nuutin kanssa vähän treenaamaan ! Ja hei kiitos peukuista, niistä oli apua ;)

      Poista
  9. Voi Nuuttia kun se menee niin kiltisti:3:D

    VastaaPoista
  10. Meilläkin on ruuna vähän rauhallisempia aina karvanlähdön aikaan. :) Ihana Nuutti, siitä on näköjään moneksi kun pienempienkin opetusheppana toimii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, "karvanvaihto käy työstä" :)

      Ja kyllä, Nuuttinen on maailman monin koni !

      Poista
  11. "Miten voimme kuvitella hevosen liikkuvan, jos emme anna sille vapautta liikkua?"
    ^ niimpä! Tässä miettimistä itellekki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sama mulle, pitäs varmaan kirjottaa omaan otsaan ni muistais aina peiliin kattoessaan lopettaa sen könöttämisen... ;)

      Poista
  12. Vai niin, rauha maassa ja valtakunnassa kaikki hyvin taas? Ihana, kiltti Nuutti ;-) Hyvin näytti kumpikin kuski ratsastavan! Peukut huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, toistaiseksi ainakin !! Hyvä ottaa tämmöne hölläilyhetki tähän välii ni ehtiivieöl ennen kesän kuumia ottaa yhen villimmän kauden... ;)

      Kiitos peukuista, niistä oli apua !!

      Poista
  13. mun äiti välilä juoksuttaa mun ponin silleen et mulla ei oo ees ohjat kädes :pp se on nii kiltti ja sit mun pitää vain ottaa satulan edessä olevasta narusta kii jos meinaan horjahtaa.niin tulee hyvää tasa-painoa! Sitten oon ja välillä semmosissa istunta-kursseissa mitkä pidetään meiän tallissa. En muista siinä open nimee mut on tosi hyvä ja kuuluisa ope

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa ! On kyllä varmasti tehokasta, ihan kateeksi käy :)

      Poista
  14. Molemmat ratsastaa tosi hyvin!:)

    VastaaPoista
  15. millon sun pitäis päästä ratsastaa taas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään pääsin, vaikka pitääki vielä ottaa varoen... :)

      Poista
  16. Ihana kiltti Nuutti! <3 Ja taitavat tytöt :) Ihana kun sulla on hevosista kiinnostunut sisko. Mun sisko ei ole koskaan välittänyt ja onpahan vielä allerginenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto hajosin tolle "onpahan vielä allerginenkin" XD Hahahahhah ! Aika rontti !

      Mut Nuu on kyl ihana ♥ Ja onhan se juu kiva ku siskoki tykkää hepoista, vaik ei Jonnakaan ihan aina tallille jaksa lähtee vaikka koitan houkutella :D

      Poista
  17. Kiva postaus ja kivoja kuvia, hienosti Nuutti näytti suoriutuvan "lasten ratsu" tehtävästään :)
    Blogisi on blogissani suosikki blogit postauksessa, jos haluat käydä katsomassa:
    http://hollyponi.blogspot.fi/2015/04/9-suosikki-blogia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Ja oi, kiva, kiitos linkityksestä ! Käyn heti kurkkimassa ;)

      Poista
  18. En ole, mutta olisi joskus mukava kokeilla. Suunnittelin yhdessä vaiheessa, että kun jännitin erään hevosen kaahaavaa laukkaa, olisin varannut tunnin liinan päässä ja opetellut pois pelostani, mutta en ehtinyt toteuttaa suunnitelmaa. Ensin opettajalla oli sormi poikki ja sitten hevonen sai 24-vuotispäivälahjaksi eutanasian. Haluaisin joskus opetella myös juoksuttamaan, mutta sitä ennen olisi kiva kokeilla istua liinan hevospäässä.

    Nuutti on sen näköinen eräissä kuvissa, että ajattelee jekkuilua mutta päättää säästää ne sulle, kun se meinaa että kestät jekutusta paremmin kuin nämä tytöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, ei menny ihan putkeen se yriytys ! Ois kyllä voinu olla tosi hyvä keino päästä jännityksestä :)

      Mä voisin muuten sanoa että tervetuloa juoksuttamaan Nuuttia, mut se ei oikein hokaa sitä puuhaa itekkään... :D Vieraassa paikassa sen vielä suht hyvin saa raipalla hätyyteltyä ympyrälle, mutta kotona ei toimi yhtään....... :D

      Ja haha, mä oon kans ihan varma et se mietti just noin ! Nuutti on semmonen pikku pirulainen - pienillä ja kokemattomilla ratsastajilla maailman kiltein, mutta mun alla ihan villieläin :D Hoitajakin on vähitellen päässyt tutustumaan tähän heppasen "pimeään puoleen"... ;P

      Poista
  19. Minkä ikäisiä jonna ja kukka ovat? :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !