maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kuusisataakiloinen tuholaisongelma

Rehellisyyden nimissä en tiedä paljonko Nuutti tällä hetkellä painaa, mutta oli miten oli, muutama viikko sitten tuo ylikasvuinen termiitti pisteli rikki hienon turkoosin loimensa niin, etten tiedä saako siitä enää käyttöä kestävää ulkoilupukua millään. Meikäläisen ompelijantaidot ainakin ovat sen verran olemattomat, että niiden varaan en uskalla laskea pienintäkään toivon hiventä. Ala-asteella neula oli useammin sormessa kuin kankaanpielessä ja kerrankin peukalon kynnen lävistäneen teräaseen jättämä kraateri muistutti pitkään virheellisin perustein valitusta valinnaisaineesta. Koska puutyön luokka oli täynnä ällöttäviä poikabakteereja, heitin hyvästit unelmilleni silovartisista löylykauhoista ja talouspaperitelineistä, joita veljeni pari vuotta myöhemmin raahasi kotiin samalla kuin vaivoin vääntämäni muhkuraiset ja vinoon leikatut koristetyynyt sekä liian pienet patakintaat lojuivat käyttämättöminä varaston perällä. Nimimerkillä ei lainkaan no ehkä vähän katkera.

Mutta siis, Nuutin kenties tyylikkäin loimi on rikki eikä ehjäksi muutu vaikka kuinka suren. Meidän ensimmäinen Rain Buster, joka pettäneiden kanttien ja saumojen lisäksi repeää myös kankaasta. Jonkinlainen saavutus kai sekin. Olisinhan minä voinut tätä kenties ehkäistä tai hetkisen lykätä jos olisin heti tarrojen repsottaessa tarttunut tuumasta toimeen, mutta myöhäistä itkeä kun kakka on housussa. Onneksi kusti toi uuden loimen parahiksi, heti entisen hajottua ja seuraavalla viikolla Nuudeli saikin ulkoilla siniruudullisessa, miltei samanlaisessa Rain Busterissa. Kyllä se poika siinä kovin tyylikkäältä näytti vaikka ruutukuosi monen mielestä niin kamalan so last season onkin!

"Ihanko tosissasi olet ostanut minulle jonkun epämuodikkaan koltun?"
"No, äkkiäkös minä tätäkin vähän tuunaan."

Siinä missä loimet taas pian, kevään edetessä ovat taakse jäänyttä elämää (Nuutti onkin suurimmaksi osaksi ulkona jo nakuillut), löytyy muuta tuhottavaa kavioiden ulottuvilta ympäri vuoden. Jonkun aikaa sitten otus polki palasiksi ennätysajassa myös mm. Wahlsténilta tilaamani W-Healing Wrapit. Toistamiseen!!! Anna mun kaikki kestää. Jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen yksi tarra oli vähän irti ja pari aamua myöhemmin suojat keräiltiin hevosen jaloista tuhannen säpäleinä. En tiedä mitä ihmettä se oikein yön aikana jumppailee ja miksi se ei arvosta huolenpitoani, mutta onneksi suojista saa sisälmykset irti (ne sentään ovat suurin piirtein ehjät, toisin kuin ensimmäisissä) ja käärittyä jalkoihin vaikka pinteleiden kanssa. Koska olisihan elämä pelkkien tarrakuorten kanssa aivan liian helppoa, vai mitä Nuutti?

"Tää on joku kompakysymys."

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Erittäin etevän tekstiilituholaisen lisäksi herra huithapeli on taitava avaamaan itselleen ovia ja portteja - myös sinne, mihin niitä ei oikeastaan ole edes suunniteltu. Viime viikolla vastaanotin tallikaverilta kuvan, jossa hevoseni on juuri suurella itsevarmuudella painellut omasta tarhastaan aitojen läpi vastapäätä ulkoilevan Myffi-tamman luokse. Sinnikkäästi kuulemma pyrki tekemään tuttavuutta, vaikka lähentelyn uhriksi joutunut neitokainen oli tehnyt selväksi, ettei ole kiinnostunut poikaystävästä. Nuutille viesti tuskin meni perille, tuumasi varmaan vain, että rakkaudestahan se hevonen potkii! Tässä vaiheessa - kun Jenni jo useamman kerran on joutunut aitaa Nuutin jäljiltä nikkaroimaan (hävettää...) - tuntuu vähän vedätykseltä se puolen vuoden takainen mainospuhe "tosi mutkattomasta ja hyvätapaisesta" hevosesta.....

Vaikka onhan Nuudeli yleisesti ottaen oikeasti tosi simppeli, määrätietoisissa näpeissä suunnilleen maailman helpoin käsiteltävä. Kunhan jäät sulavat, pitää pistää tarhakaveriasia tulille uudemman kerran. Piti tehdä se jo kun edelliset jäätiköt jäivät uuden lumen alle, mutta siinä tuli sitten kaikkea muuta mikä vähän sotki suunnitelmia eikä näillä keleillä ei ole järin hyvä idea laittaa kahta vilperiä pitkän tauon jälkeen samaan tilaan tai saadaan pian paikkailla muutakin kuin loimia tai aidanpätkiä. Onneksi kohta on kesä!!! Silloin elämä on monesti niin helppoa.

"Kuka sano kesä?!"

Minkälaisia tuholaisia teiltä löytyy? Vai kuulutteko kenties niihin, jotka omistavat viisaita tai muuten vain taitavia eläimiä ja onnistuvat jättämään loimia sun muita perintönä hevoselta toiselle?

12 kommenttia:

  1. Late on kiltti poika eikä hajota mitään tahallaan! Viiden vuoden aikana on kaksi loimea vahingossa revennyt. Toinen meni kun herralle kävi kamala onnettomuus ja karsinan seinät nappasivat tyypistä kiinni piehtaroinnik yhteydessä. Toisesta hän ei vaan pitänyt ja riisui sen taitavasti tarhassa ilman, että mikään oikea solki aukesi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Late, hän on juuri sellainen kuin hevosen kuuluu ollakin ❤️

      (Ei vieläkään näy sitä lottovoittoo, tympeetä.)

      Poista
  2. Meillä käytössä tällä hetkellä monta loimea, jotka olen ostanut ensimmäiselle hevoselleni 90-luvun puolivälissä ja ennen nykyistä niitä on käyttänyt kaksi muutakin hevosta. :-D Ehkä kolme loimea on mennyt käyttökelvottomiksi (ja nekin olisi joku taitavampi ehkä saanut vielä korjattua), muuten ovat samat kulkeneet mukana vuosikausia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, miten?! Oot löytänyt jotain satuolentoja selkeesti :o Lucky you!

      Poista
  3. Ihana Nuutti! Ei kyllä varmaan naurata nuo tarhasta karkailut. Meidän Stina on kyllä simppeli tyttö. Se ei riko loimiaan, eikä riko muutkaan koska tarhan kuningattarena Stinan lähelle tullaan vaan luvan kanssa :D Muutenkin neiti tuntuu pysyvän hvyin lestissään ja leikkiikin vaan tavaroilla, jotka on sitä varten hankittu. Ihme tyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo pakko sanoa, että sydän kyllä pomppasi kurkkuun kun tuon tallikaverilta saamani kuvan avasin! Ja aina kun tallin omistaja laittaa viestiä/soittaa niin ensimmäisenä on mielessä, että mitä se hepo NYT on keksinyt...

      Voi vitsi, ihana Stina. Mä tarvitsen myös tuollaisen hevosen!!! :D

      Poista
  4. Nuutti on kyllä niin.. Nuutti XD

    VastaaPoista
  5. Valitettavasti löytyy tuholainen täältäkin! Ulkoloimia ei niinkään tuhoa sen jälkeen kun suosiolla sijoitin 1200 denierin loimiin ja tarhakaveri vaihtui hillitympään yksilöön, mutta kesän ihottumaloimet ovat isompi ongelma. Joka kesä lähtee monta loimea roskiin. Ja monta kertaa saa kursia riekaloitua loimea. Jotkut ihottumahevoset riekaloivat takkinsa kun kutisevat ja hankaavat, mutta tämä ei kutise tai hankaa (paitsi silloin kun JOKU on riisunut pahimpaan polttiaisaikaan sen loimensa ja näin kärsitään viikko "kivasta pienestä" kutinasta). En tosiaan tiedä mitä tehdä, luulisi hepankin vähän arvostavan loimeaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanottoni! Munkin varmaan pitää ruveta metsästämään noita isompidenierisiä kun ei toi 600 tunnu riittävän... Ah, voin kyllä kuvitella ton tuskan noiden ihottumaloimien kanssa, ne on niin ohuita ja hepposia! Ei ole elämää ihan helpoksi näiden otusten kanssa kyllä tehty!

      Poista
  6. Miä en kestä! Siulla on kyllä niin söpö heppa, ettei ole tosikaan! Nuo sen ilmeet on aivan huikeita 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en voi muuta kuin olla samaa mieltä! ❤️

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !