torstai 16. maaliskuuta 2017

Kuvakulmia ja muokkauksia

Jokunen teistä on saattanut huomata, että tykkään häärätä Photoshopin kanssa ja muokkailla kuvia sekä väsäillä niiden pohjalta (tai toisinaan myös ihan tyhjästä) erilaisia teoksia. Ei mitään kovin korkealentoista, mutta sellaista pientä kivaa. Bannerit ovat yksi, minkä tekemistä rakastan, mutta olen niin auttamattoman pikkutarkka, että yhteen kuluu aikaa ihan tuhottomasti! Tämä on syy siihen, miksi niiden vaihtuvuus täällä melko vähäistä onkin, mutta ehkä taas pian olisi aika uudelle... Tänään kuitenkin otin käsittelyyn muutamia pari viikkoa sitten räpsimiäni otoksia Nuutista. Olette joskus toivoneet näistä muokkailuhommeleista vaihe vaiheelta-kuvia, joten tässä nyt jotakin sinne suuntaan. Toisinaan aivan tavallisistakin kuvista on pienellä vaivalla mahdollista saada aika näyttäviä! (Huomaattehan, että mobiililaitteella kuvat ovat värikkäämpiä ja kirkkaampia kuin tietokoneella, jolla nämä luonnollisestikin olen muokannut. Siitä syystä raakakuvat näyttävät puhelimella todellisuutta paremmilta).

Kuva nro. 1:

Tässä alkuperäinen, täysin muokkaamaton (ainoastaan pienennetty) raakakuva. 1/1000 s, f/4.0 ja ISO 400.
Kontrastia lisätty, vähän liikaa. Photarissa vielä näytti ookoolta. Ei omaan silmään ihan toimi kun kuva on niin "epätasapainossa".
Taivasta täytetty hieman, sivutuotoksena kylläisemmät värit. Niitä pitäisi vielä säädellä, nyt Nuudeli on vähän liian tomaatti.
En sitten jaksanut sitä tehdä, joten jatkoin leikittelemällä HRD Toning-työkalulla. Tässä venkslattu värejä, sävyjä, yksityiskohtia ja no... melkein kaikkea. Lopputuloksena hieman dramaattisempi tunnelma.
Kunnes sitten päätin palata alkuperäiseen kuvaan ja muokata sen "normaalisti". Tässä siis otos sellaisenaan kun sen tavalliseen postaukseen julkaisisin. Lisäsin vain kontrastia (hillitysti), that's all. Mitä vähemmän tarvitsee muokkailla, sitä parempi!

Kuva nro. 2:

Alkuperäinen, samoilla asetuksilla kuin edellinen.
Kontrastia lisätty.
Vähän HDR Toning toolia ja värikylläisyyttä jokunen pykälä alaspäin.
Jonka päälle sitten haaleaa Cinemascopea antamaan kuvaan ripaus sellaista vanhan kunnon filmikameran tuntua.
Ja vielä vähän lisää filliä sekä valoisuutta. Värisävyä olisi tässäkin voinut hitusen vielä muuttaa, mutta äh... olkoon!

Kuva nro. 3:

Tämä on mielestäni jo raakakuvana ihan ok, vähän toki väritön, mutta ei niin kamala!
Muutama napsu kontrastia vain. Tätä en jaksanut hinkata.


Kuva nro. 4:

Tässä vaiheessa en vielä arvannut miten kivan tästäkin saisi!
Vähän kontrastia, värit ja kaikki iiihan pepullaan.
Taivasta etsiessä Nuutin nassula meni vähän tummaksi.
Sitä koitin sitten ratkaista varjoja ja korostuksia räpläämällä. Ei toiminut!
Tyydyin siis siirtymään eteenpäin hieman pimeällä kuvalla, johon lisäsin ripauksen kontrastia.
Huomaatteko eroa edelliseen? Kymmenen pistettä mikäli kyllä! Ainoa muutos nimittäin on minimaalinen ja se sijaitsee Nuutin silmässä. Takareunasta hivenen pilkottanut valkuainen häiritsi ja oli pakko polttaa se pois.
Sitten vähän lisää sinistä ja punaista sekä varjoa reunoihin.
Ja auringonpaistetta! Siirtelin "aurinkoa" (= haaleaa, hohtavaa sivellintä) varmaan 20 eri paikkaan, mutta tämän lisäksi vain alla olevat kolme pääsivät jatkoon.
Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että tämä on näistä paras, mutta ajattelin näyttää teille muutkin.
Aurinko on edellisistä poiketen Nuutin edessä, mikä on mielestäni kiva, mutta kaula jää vähän liian tummaksi.
Tämän muokkaamista olisi pitänyt ehkä jatkaa vähän pidemmälle, mutta tykkään laskevan auringon vaikutelmasta.
Tähän omaan lemppariin lisäsin vielä pienen tekstin. Olisin halunnut sen jotenkin joko osittain tai kokonaan Nuudelin päälle, mutta se ei ehkä oikein toimi...
Vaaleat kirjaimet ainakin hukkuvat kokonaisuuteen, vai mitä?
Puoli tuntia käänneltyäni ja väänneltyäni päädyin siis tähän. Valmis kokonaisuus, jee!


Lopuksi päätin vielä palata kuvaan, jonka kanssa jo aiemmin luovutin. Tähänkin kun lisäsi auringonpaistetta niin johan toimii!

Melkein samanlainen kuva tuon nro. 2:sen kanssa, mutta tässä ei näy taustalla olevia taloja!
Kontrastia lisäämällä ojasta allikkoon.
Vähän taas kaivelin taivasta esiin. Aika paljon vaikuttaa tunnelmaan, vai mitä?
Voilà! Unohdin muokata pois tuon Nuudelin turvassa olevan räkäklimpin. Joka oikeasti on kyllä lunta, mutta kuitenkin. Häiritsee!

Mitä piditte? Haluaisitteko lukea tällaisia postauksia myös jatkossa? Mikä kuvista oli mielestänne paras?

14 kommenttia:

  1. Ehdottomasti lisää!😍😍

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Itse tykkään raakakuvista, ja suosikkini onkin ensimmäinen postauksen kuva, käsittelemättömänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi kiva kuulla, pyrin aina kovasti siihen, että jo raakakuvat olisivat julkaisukelpoisia, mutta usein silti sorrun tekemään liikaa... Ja toisaalta, eri laitteilla kuvat tosiaan näyttävät vähän erilaisilta niin se kultainen keskitie on välillä hankala löytää :D

      Poista
    2. Tää on totta. Ja viimeistään faceen laitettuna kaikki on pilalla :D

      Poista
  3. Tosi kiva postaus! Katsoin eka puhelimella, että melkein noi raakakuvat oli kaikista parhaimpia, mutta koneella pääs myös muokkaukset oikeuksiinsa. Upee toi kuva missä on tekstiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo samaa katsoin, puhelimella raakakuvat toimivat paremmin, kun taas koneella nuo muokatut ehkä vievät voiton - ainakin omissa silmissä, omien laitteiden kohdalla :D

      Poista
  4. Oot niin taitava! Jatkossa todellakin lisää näitä 👍🏼

    VastaaPoista
  5. Tykkäsin kaikista kuvista tosi paljon! Pidin tuosta viimeisestä kuvasta ja myös nuo kuvat, missä oli teksti olivat todella kivoja. Nuutti on kyllä kaunis! <3 Lisää tällaisia postauksia vaan! Saan samalla vinkkejä omiin muokkauksiini, kun luen näitä postauksia. :)

    VastaaPoista
  6. Hienoja! Lisää tämmösiä postauksia :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !