maanantai 27. maaliskuuta 2017

Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa: ravistettava ennen käyttöä

Meillä oli tallilla lauantaina koulurataharkat. Mietin pitkään pitäisikö meidän Nuutinkin kanssa osallistua suorittamalla joko raviohjelma tai joku muu helpoin mahdollinen (koska mehän ei tosiaan vielä(kään) ihan hirveästi mitään pientä näpertelyä olla tehty), mutta en sitten ilmoittautunut. Ja hyvä niin, lopputuloksena olisi nimittäin mitä luultavimmin takuuvarmasti ollut julkinen nöyryytys - tavalla tai toisella. Maaliskuu ei koskaan ole ollut meille mikään otollisin kilpailukuukausi, sillä silloin olen lähes poikkeuksetta suorittanut joko yhden tai parhaassa tapauksessa useamman mahaplätsin milloin minnekin. Toisaalta kävi tasan viisi vuotta sitten (kiitos Facebook muistutuksesta) niinkin, että suoritimme kotikisoissa parhaan helppo A-ratamme koskaan! Toki verkassa koettiin vaikeita hetkiä ja pillin soidessa tuli ne tutut lähdöt plus kameliloikat, mutta ei sen niin väliä kun pöytäkirja oli täynnä 6 ja 7. Ensivilkaisulla olisi voinut luulla, että nyt on meillä ihan jonkun ihan muun paperit (eikä vähiten siksi, että Nuutin nimi oli sen yläkulmaan mystisesti vaihtunut Gastellosta Noblesseksi...), mutta käynnistä saadut 3 ja 4 sekä kommentit "riehaantuu", "riemastuu" ja "lähdössä" paljastivat kyseessä olevan ihan se meille kuuluva arvostelu. Voi niitä kultaisia aikoja.

Ehkä mekin joskus vielä ehdimme valkoisten aitojen sisällä pyörähtämään, mutta eilen olisi ollut liian aikaista. Kisahälinän hiljennyttyä nappasin Nuudelin tarhasta ja lompsimme maneesiin suorittamaan "kevyet höntsäilyt" ilman satulaa. Välillä on ihan kiva hakea jännitystä elämään, ja tiedättekös: usein se menee juurikin niin, että sitä saa mitä tilaa. Vaikka en minä kyllä oikeasti varsinaisesti mitään jännitystä tilannut, tarkoitus oli ainoastaan laiskana ihmisenä säästää satulan varustehuoneesta kuskaamisen sekä hevosen selkään nostamisen vaiva (...), mutta tämä taas muistutti siitä, että aina ei kannata mennä sieltä mistä aita on matalin. Koska tyhmästä päästä kärsivät hyvin usein muutkin ruumiinosat.

Ensin alkuun kaikki sujui ihan hyvin ja nätisti - joskin Nuutti tuntui hieman jäykältä ja sain käyttää aika monta kommervenkkiä vetristääkseni ja pehmittääkseni sitä avuille - mutta sillä sekunnilla kun pääsen sanomasta, että no nyt alkaa tuntua paremmalta, heppa päättää ottaa, lähteä ja viskata meikäläisen kanveesiin. "Sinä voitkin mennä muualle sieltä pätemästä", sanoi Nuudeli, mutta kilttinä poikana kuitenkin jäi vierelle odottamaan eikä karauttanut villinä vapauteen. Nauratti niin, etten meinannut ylös päästä. Kameran kanssa kentän keskellä seisseen Kukan sanoin: "mitä ihmettä Nuutti?", tuli taas niin puskista koko homma, etten yhtään osannut varautua!

Antakaa anteeksi kokopunainen vaatetukseni (josta jo Facebookin puolella sain noottia.....), en suunnitellut julkaisevani kuvamateriaalia tältä päivältä.

Tämän pienen välikohtauksen jälkeen kaikki oli taas fine ja päästiin jatkamaan kunnialla loppuun. Illalla polla ja pari vuotta sitten murtunut selkänikama vähän ilmoittelivat itsestään, mutta ei mitään sen suurempaa. Onneksi, sillä eilen meillä oli taas valmennuspäivä! Tallissa totesin Nuutille, että nyt olisi sitten paras käyttäytyä kuten normaalin hevosen kuuluu tai tulee tupenrapinat. Menetetään pian loputkin uskottavuuden rippeet jos sama meno jatkuu. Vaan kuinka ollakaan, viesti meni perille (uhkailu kannattaa aina) ja Nuudeli oli koko tunnin kuin enkeli. Tsemppasi niin hienosti (vaikka välillä toki vähän kismitti kun piti taas muka väistää pohjetta ja asettua ja taipua ja vaikka mitä), että eihän sitä kukaan asioiden todellisesta laidasta tietämätön miksikään pukkihirmuksi uskoisi. Mamman kiltti pieni...

Tunnilla puuhailtiin vähän takaosan väistätystä, sulkua, siirtymisiä askellajien sisällä ja otettiin lopuksi myös muutamat rundit vastalaukkaa! Kerran ratsastin huolimattomasti ja Nuutti rikkoi raville kesken kaiken, mutta muuten rullasi pitkän tauon jälkeen ihan ok. Saa vain todella olla tarkkana oman ratsastuksensa kanssa, sillä heppanen hyvin herkästi leviää jos sille antaa siihen pienenkin mahdollisuuden. Ja tahattomasti annan useammin kuin haluaisin. Sitten saa taas rakentaa koko homman kasaan uudemman kerran, eikä se välttämättä käy ihan sormia napsauttamalla. Vielä.

Alkuverkkaa ja tavoitteena pyöreä hevonen sekä rento kaula.
Kannattaa ratsastaa suu auki ja näyttää apinalta.
Tässä näkyy hyvin yksi suurimmista ongelmistani: vasen jalka. Se on aina ihan miten sattuu.
Hieman ongelmallinen vasen laukka, molemmat kun ollaan vinoja samaan suuntaan. Tiedä sitten kumpaa saa syyttää.....
Oikea laukka on aina ollut meille paljon helpompi, sekin vaatii nyt vain voimaa. (Kiva jättipää-Nuudeli.)
Istu, istu.....!
Möhömahat vastalaukkaympyrällä.
Lopuksi muutamat avot, joista enemmistö oli ihan onnistuneita! Paljon sujuvampia kuin ensimmäisellä tunnilla kuukausi sitten.

Kyllä sitä kehitystä kuitenkin onneksi tapahtuu - hitaasti, mutta varmasti. Kaisakin sanoi, että kerta kerralta paranee ja muoto on jo selkeästi pyöristymään päin! Saatiin taas hyviä käytännön neuvoja mm. etenkin vasemmassa laukassa ulos karkaavien lapojen korjaamiseen sekä volttien ratsastamiseen ja lopulta alkoi jo tuntua siltä, että sitä suoruutta sekä oikeanlaista asetusta ja taivutusta ei ihan jatkuvasti tarvitse vahdata ja tarvittaessa melko pienin avuin saatiin aikaiseksi haluttuja muutoksia. Yksi hyvistä avuista oli pieni raipan kosketus ulkolavalle. Nuutti on raipalle tosi herkkä ja ihan muutaman toiston jälkeen se rupesi itse korjaamaan tosi hyvin aina kun huomasi, että olen aikeissa tuoda kepukan lähelle. Fiksu poika!

Muutamien vaikeampien ratsastuskertojen jälkeen tuntuu hyvältä päästä taas kiinni siihen fiilikseen, että ehkä tästä vielä jotakin tulee ja tuntea satulan alla pieninä häivähdyksinä se muutamien vuosien takainen Nuudeli. Siellä se on, ihan varmasti, jossakin kaiken karvan ja läskin alla. Kumma kyllä, että tuo pukkivaihde ei tunnu ruostuvan koskaan.....

Patukat kaikkensa antaneina.
Rakkain pallero

Kuvista taas kiitokset Kukalle!
Onkos teidän hepoilla kevättä rinnassa?

20 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Meillä ei onneks (ainakaan vielä) oo riehuttu. :D

    VastaaPoista
  2. Nuo kaksi viimeistä kuvaa ovat niin ihania! <3

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia! Ootte kyl niin symppis pari ja sun postauksia on aina ilo lukea 😊

    VastaaPoista
  4. Voi teitä! Nuutti se on pukkivireessä aina vaan :-D Meilläkin on Peikko ollut aika pörheänä, mutta toistaiseksi kukaan ei ole joutunut leipomapuuhiin! Minkäslaisen kakun itse meinaat pyöräyttää? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo-o... :D Hahaa, apua, mä luulen, että teen tallikavereille palveluksen jos jätän ton leipomisen ihan muille!

      Poista
  5. Niin kivaa, että teillä menee hyvin ja elämä hymyilee, olette sen todellakin ansainneet!

    VastaaPoista
  6. kevättä on rinnassa joo! Viime valmennuksessa sellaiset ilopukit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, hyvä että muillakin! Kestitkö kyydissä? :D

      Poista
  7. Mun vanhus on jo niin laiskistunu ettei sitä vuodenaikojen vaihtuminen paljon kiinnosta 😅 Joskus nuorempana näki keväisin hirveesti mörköjä ja saatto tehdä äkkikäännöksiä mutta nyt uskaltaa 10 vuotiaan pikkusiskonkin laittaa selkään millon vaan 😊

    Nuutti näyttää kyllä hyvältä kun miettii miten pitkään se oli saikulla! Mun nuorempi hevonen kuivu muutamassa kuukaudessa tosi paljon ja nyt on ollu kova työ saada sitä taas näyttämään hevoselta... 😓 Se saattaa riehua tarhassa mutta on vähän arka niin ei varmaan talutuksessa/ratsastuksessa "uskalla". Se liikkuu hyvin perus kentällä työskentelyssä eikä todellakaan tunnu laiskalta mutta viime kesänä kun oltiin raviradallakin niin tosi paljon sai rohkasta että se pisti isomman vaihteen päälle ja rupes vaikuttamaan siltä että sillä on kivaa 😄 Melkeen toivon ja ootan että se joskus vähän ite innostuis! Kunhan ei tuhmaks rupee mutta siitä tuskin on pelkoo 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi toista :) Mä oon jo menettänyt toivoni sen suhteen, ettäkö Nuutti tuosta lopullisesti viisastuisi!

      Kiitos, se on kyllä munkin silmään - olosuhteet huomioon ottaen - ihan ok kunnossa. Työmaata riittää, mutta niinhän sitä aina... Mikä teidät pisti saikulle, jos saan kysyä?

      On se kyllä ihan hauskaa kun hevonen tosiaan uskaltaa välillä riemastua. Nuuttikin oli tullessaan vähän "sulkeutunut", se kyllä pukitteli ja temppuili silloinkin (tai siis silloin varsinkin, nythän se on pääosin ihan pehmonallukka), mutta hieman erilaisella fiiliksellä. Kyllä se siitä vielä teidänkin kohdalla, ihan varmasti :) Tsemppiä!

      Poista
  8. Hassu Nuutti! Omakin hevoseni on päässyt kevään makuun jo hyvissä ajoin. Muutama päivä sitten oli tarkoitus käydä kävelemässä maastossa ja laiskana ihmisenä en satulaa laittanut. Vartti ehdittiin mennä, kun hevonen otti hatkat ja lähti täyskäännöksen kautta laukkaamaan kotiin päin. Hetken siellä sinnittelin, mutta pukkisarjan saattelemana tulin alas. Sieltä kun pääsin kävellen takaisin tallille hevonen odotti käytävällä juuri siinä kohtaa, missä aina hoidetaan ja oli vielä kääntynyt käytävällä oikein päinkin. Ei siinä nyt voinut vihainen olla, kun toinen koiranpentu- ilmeellä tuijottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mä niin näen ton tilanteen mielessäni! Ihanaa, että on kohtalotovereita :D Ja ihan totta kyllä tuo, että eihän noille voi edes olla vihainen - ovat kaikkine hölmöyksineen niin vilpittömiä ❤️

      Poista
  9. Ihana nuutti♥

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !