sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Haaste: Hippolan koulutreeni

Moi ! Näin viikon päätteeksi luvassa on postaus kivasta koulutreenistä, johon meidät Hippolan toimesta haastettiin.

Tehtävä: ravaa harjoitusravissa lyhyen sivun läpi ja lähde kulman jälkeen väistöön kohti ratsastusareenan keskiosaa. Uralle päästyäsi nosta laukka ja tee puoliympyrä laukassa. Siirry käyntiin ennen keskimmäistä pistettä suoralla hevosella. Siirry raviin hyvissä ajoin ennen kulmaa ja suorita tehtävä toiseen suuntaan. Toista tehtävää ja pyri mahdollisimman rentoon ja tasaiseen lopputulokseen.

Tein jo heti haasteen saatuani päätöksen, että helpotan tehtävää hieman. Nuutille raviväistöt ovat vaikeita, ja ne on otettu taas säännöllisemmin mukaan kuvioihin ihan muutaman viimeisen viikon aikana. Tästä syystä en halua kaivaa verta nenästäni iskemällä yhtäkkiä eteen liian hankalaa tehtävää.

Suunnitelmissani oli madaltaa vaikeusastetta sen verran, että pitkän sivun sijaan lähden väistämään keskihalkaisijalta. Täysin hoopona kuitenkin ratsastaessani unohdin alun verkkaväistöjen jälkeen muuttaa kuviota ja tein väistöt niin, että suunta ei tehtävän aikana vaihtunut, kuten sen kuului. Mä en ymmärrä miten en tajunnut meneväni ihan päin honkia ennen kuin vasta kotona videoita katsellessani... tsiisus.


No, ei voi mitään. Homma oli hanskassa, mutta hanskat hukassa. Sen enempiä murehtimatta kuitenkin takaisin aiheeseen... ! Miten treeni meidän kohdallamme siis sujui?

Kuten jo mainitsin, väistöt ovat ravissa Nuutin kanssa melko haasteellinen tehtävä, ja niitä ollaan hiottu monta vuotta. Ennen viimeisimmän alamäkemme alkua olimme saaneet ne jo siihen pisteeseen, että yhden helpon A:n jälkeen papereissa oli toisen väistön kohdalla 7 ! Se oli suurtakin suurempi saavutus, sillä ensimmäisissä saman tason radoissa väistöt olivat lähes poikkeuksetta arvosteltu numeroin 4, tai korkeintaan 5. Harmittaa, että tuntuma on taas valahtanut ja edessä on osa siitä samasta työmaasta jonka läpi jo aikoinamme ryömittiin, mutta tätä se elämä välillä on.

Ensimmäiset väistöt eilen olivat aika onnettomia, mutta loppua kohden saatiin aikaiseksi muutamia ihan hyviäkin väistön askelia. Näiden eteen oli kuitenkin jälleen tehtävä kompromissia muodon kanssa, eli laskettava sitä hieman pidemmäksi ja avoimemmaksi. Nuutti väistää tasaisemmin ja tyytyväisempänä, kun sitä ei pidä niin "paketissa". Lisäksi käytän pohkeenväistöissä usein apunani ihan pienen pientä vasta-asetusta, jotta hevonen ei karkaa ulos lapa edellä.

Tilanne jossa Nuudeli tulee liian ylös eikä väistö ole tarpeeksi sujuva.

Väistöt eivät siis edelleenkään yltäneet mun omalla tai millään muullakaan asteikolla edes kohtalaisten tasolle, mutta sen suurempia odotuksia mulla ei onneksi ollutkaan. Näitä tullaan jatkossa työstämään, joten eivätköhän ne siitä taas parane.

Väistöstä uralle päästyä tehtävä tosiaan jatkui laukannostolla. Nämä onnistuivat suurimmaksi osaksi tosi hyvin. Nuutti malttoi odottaa ja lähti hyvin ylämäkeen. Puoliympyrän jälkeen tehtävänä oli siirtää hevonen laukasta suoraan käyntiin, mikä taas vaatikin hieman enemmän keskittymistä. Siirtymät alas tuppaavat herkästi lössähtämään kädelle, joten mun piti oman ratsastukseni suhteen olla tarkkana. Jos en itse istu satulassa ja vaadi kunnon laukkaa, en voi olettaa Nuutinkaan kantavan itseään siirtymän läpi.


Näitä laukka - käynti siirtymisiä päädyttiin hiomaan vielä tämän tehtävän ulkopuolellakin, ja lopuksi olin meihin aika tyytyväinen. Nuutti oli tosi kevyt sekä kuuliainen istunnalle. Loppuraveissakin oli satulan alla aika pumpulin pehmeä hevonen... !

Tiivistettynä: tosi hyvä harjoitus, joka vaatii sekä hevoselta, että ratsastajalta keskittymistä. Väistöt vaativat meidän kohdallamme kovasti töitä, mutta Nuudeli ei sentään eilen kertaakaan vetänyt hernettä nenään. Laukka olisi saanut olla energisempää niin käyntiin siirtymisetkin olisivat onnistuneet pienemmällä vaivalla, mutta lopuksi saatiin tosi hyviä pätkiä. Tästä on hyvä jatkaa !

Kuten postauksen kuvien laadusta saattaa huomata, ne on kaapattu videolta. Jonna oli kuvaamassa eilen. Kokosin pätkistä pienen koosteen, mutta en vain millään saa pätkää toimimaan. Movie Makerissa se pyörii normaalisti, mutta valmiilla videolla ei näy muuta kuin mustaa. Help ?! Olen tässä nyt useamman tunnin ongelman parissa tapellut ja silmäluomet alkavat tuntua niin raskailta, ettei auta kuin jatkaa huomenna... Jos onnistun saamaan homman rullaamaan, lisään videon tähän postaukseen. Siihen saakka on kuitenkin tyytyminen näihin kuvakaappauksiin...... sori :(

Haastan kaikki tehtävästä innostuneet tekemään treenin itsekin !

35 kommenttia:

  1. Vitsi miten hienolta Nuutti näyttää! Rakastan tota sen väriä. Toivottavasti saat videon toimimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itekki sen värityksestä kovasti kyllä tykkäilen :)

      Poista
  2. käytätkö nuutilla suojia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, normaalisti sileällä käytän yleensä pinteleitä (kuten olisin tällä kyseisellä ratsastuskerrallakin tehnyt, mutten selkäni takia pystynyt kyykistymään lainkaan...), mutta esteillä sekä maastossa suojia :)

      Poista
  3. oletko yrittänyt ladata videon youtubeen, jos ongelma olisikin vain sinun koneellasi? itse en yleensä juuri videoita edes blogeista jaksa katsoa, mutta teidän menoanne olisi kiva nähdä. vaikutat niin hyvältä ratsastajalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mustakin olisi kiva julkaista videoita enemmänkin, mutta tuntuu että niiden kanssa on aina jotain ongelmaa... :( Tai sitten ne muuten vain vievät niin paljon enemmän aikaa. Oon tässä vähän miettiny jonku maksullisen videonmuokkausohjelman hankkimista, niin ehkä sitä sitten innostuisi enemmän !

      Ja joo, yritin ladata tätä videota myös Youtubeen, mutta mustaa näkyy sielläkin... :( Eli ongelma muodostuu ilmeisesti jotenkin Movie Maker muokkailun aikana.

      Poista
  4. Vautsi miten ryhdikkäältä Nuutti näyttää! Tosi kivoja pysäytyskuvia, ei sitä huomannut edes laatuun kiinnittää huomiota kun ihasteli vain teitä :-)

    Ihanan näköinen muuten tuo teidän tallin kenttänne! Mitä sen pohja on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi voi kiitos :) Se osaa kyllä tosiaan halutessaan olla todella ryhdikäs, vaikka rakenteeltaan vähän semmoinen vanhan mallinen lahna noin normaalisti onkin :D

      Joo se on kieltämättä kiva !! Pysyy aina tiiviinä eikä pölyä :) Mä en ihan tarkkaan tiedä mitä siinä pohjassa on... Jotain tahmahiekkaa ja semmosia haituvia :D

      Poista
  5. meille kanssa valmentaja neuvoi avuksi ton vasta asetuksen väistöissä kun ne on munkin ponille vaikeita, toimii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni hyvä :) Ton vasta-asetuksen myötä muistaa aina itekki sen ulko-ohjan tärkeyden !

      Poista
  6. Mulla käy välillä videon kanssa rendeeratessa ihan sama juttu. Aina jos oon siinä videonteko-ohjelmassa niin kauan, että se on rendeerannut vähintään 1% (eli pari sekuntia maksimissaan), ongelmaa ei ole, mutta jos menen heti esim. toiseen ikkunaan niin valmis video on vaan mustaa. En nyt tiedä onko tästä mitään apua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa okei, hassua :D Aina ei ihan meinaa näiden erilaisten ohjelmien sun muiden sielunelämää ihan ymmärtää ! Mutta kiitos vinkistä, pitääpä testailla !! :)

      Poista
  7. Nuutti on niin hieno!! Te sovitte toisillenne tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  8. Joku vois keksii semmosen video-ohjelman mikä oikeesti toimii! Mullaki aina ties mitä ongelmii, ihan sairaan rasittavaa.. :DD Onneks ei oo blogii niin ei tartte niiden julkasemisest "stressaa", mut välil ois kiva saada tehtyy mm. hepan ja mun vuosipäivien kunniaks jotai koostevideoita youtubeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannatetaan !! :D Jos ei video kokonaan leviä käsiin niin vähintään prosessi muuten vaan takkuilee - syystä tai toisesta... Kyllä elämä kuvien kanssa on paljon helpompaa :D

      Poista
  9. Onpas Nuutti hienona! Jotenkin veikeän näköinen tuo sen ilme ensimmäisessä kuvassa, kun korvat on ihan töttöröllä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Haha joo sen perus ilme ! Sitten kun Nuudelin saa kunnolla keskittymään niin se on niin vakavasti otettava että ! ;)

      Poista
  10. milloinkas meinaatte kouluaitojen sisäpuolella näyttäytyä..? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, saas nähdä... :D Sitten kun mulla on semmonen fiilis, että päästään rata kunnialla läpi !

      Poista
  11. Entäs jos lataat vaan sen alkuperäisen videon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on niin useassa erillisessä klipissä, joissa monissa on mukana myös paljon "turhaa" materiaalia, niin haluaisin niitä jotenkin vähän leikkailla yhteen... :(

      Poista
    2. Vink vink, youtubessa voi myös leikata & liimata videoita ;) olisi kiva nähdä Nuutin liikettä liikkuvassa kuvassa :)

      Poista
  12. kiva treeni (ja kiva myös tämä postaus), teen huomenna molempien heppojen kanssa jos kenttä vaan on kokonaan kuivunut! :)

    VastaaPoista
  13. Vou Nuuttinen! Komeus :)

    VastaaPoista
  14. Todella kaunis hevonen sinulla. Normaalisti luen oikeastaan vain tuttavapiiriini kuuluvien, kovaa vauhtia keski-ikäistyvien hevosihmisten blogeja, mutta nyt jotakin olkipelletistä googletellessani löysin tänne. Taisin jäädä vähän koukkuun ja palaan ehdottomasti uudelleenkin.

    Maria S.

    VastaaPoista
  15. Siis mä oon niin rakastunut Nuuttiin! <3 Niin hieno ja samaan aikaan niin suloinen! Tuollaisen jättihepan mäkin tahdon, tällä hetkellä meillä on perheessä vain kolme pörröistä russiponia... :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii voi, totta turiset ! ♥ Ui ihanaa, pörröisiä poninpumpuloita ! Mä voisin haluta tommosen joksku halinalleks, voisin sitte sitä aina harjailla ja ihailla ja kuvailla... tui ♥

      Poista
  16. höh, en kyl osaa auttaa tossa videojutussa mitenkää :( toivottavasti saisit toimii !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan aika ongelmallinen ongelma; monille tuttu, mutta ratkaisua ei ole mun kohdalla vielä löytynyt... :(

      Poista
  17. mä en tiedä miks mutta tykkään yleensäkin tämmösistä videolta otetuista pysäytyskuvista:DD kiva postaus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo mustaki ne on kyllä ihan kivoja, vaikka laatu ei "oikeiden kuvien" tasolle ylläkään :D Kiitos !

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !