maanantai 24. maaliskuuta 2014

Niin siis mitä me oikein opiskellaan?

Lupasin viimeksi näistä opiskeluista mainitessani kertoilla kuvioista hieman tarkemmin erillisen postauksen muodossa, joten tässä sitä nyt kuulkaas ollaan. Mä en edelleenkään halua paljastaa ihan kaikkea, mutta valotan teille kuitenkin hieman sitä, mihin tässä oikein tähdätään.

Vielä parisen kuukautta sitten elelin onnettoman tiedottomana eteen sattuvasta mahdollisuudesta ja tutkailin lievästi ahdistuneena tulevan yhteishaun koulutustarjontaa. Opiskelemaan olisi pakko päästä, mutta minne ja mitä? Sukulaiset ja tuttavat kyselivät tulevaisuuden suunnitelmista ja kerta toisensa jälkeen olkiani kohautettua se paniikki pään sisässä vain kasvoi kasvamistaan. Näin parikymppisenä tulevaisuus tuntuu olevan jotenkin kamalan lähellä, ja tulee sellainen olo, että aika loppuu kesken.

Sitten, yhtäkkiä, kaiken epätietoisuuden keskelle ilmestyikin se avoin ovi, jota olin etsiskellyt useamman vuoden. Ja mikä parasta, se mahdollistaa mun pitkäaikaisen unelman toteutumisen - tätä kautta työstä hevosten parissa voi kuin voikin tulla totta.

Vähän niinku koulun penkillä taas. Tärkeimpänä juttuna tietty noi munkit...

Tarkemmin sanottuna opiskelen kraniosakraaliterapeutiksi Nuuttiakin kyseisellä hoitomuodolla käsitelleen Pekka Kannuksen opissa. Meillä on ihan loistava, pieni opiskelijaporukka, johon kuuluu mun ja Lindan lisäksi kaksi muuta henkilöä. Anatomiaa alettiin lukemaan reilu kuukausi sitten, ja teoriaa käydään läpi jatkuvasti opiskeluiden edetessä. Kuitenkin jo ensimmäisenä yhteisenä "koulupäivänä" pääsimme testaamaan perusotteita ihmiseen, sillä parhaiten tietenkin oppii tekemällä, tekemällä ja tekemällä vähän lisää.

Viime keskiviikkona perehdyimme videon avulla hevosen käsittelyssä käytettäviin otteisiin, ja eilen päästiinkin heti testailemaan niitä käytännössä. Suunnistettiin aamulla kohti Ruskeasuon poliisitallia, ja jokusen tunnin tätä hevosten hoitoa pohjustettuamme napattiin uhreiksi kaksi suuuuurta poliisiratsua. Kävimme niiden kanssa läpi hoidon ns. peruskaavion, eli Pekka näytti miten mikäkin osa hevosesta kuuluu hoitaa ja sen perään oli meidän vuoromme. Vähän oli sormi suussa muutamaan otteeseen, mutta kyllä me vastapainoksi useita ahaa -elämyksiäkin saatiin !

Meiksi siellä hoopoilemassa pitkien selkälihasten parissa.

Huikeinta oli se, kun onnistuttiin joku kireys paikantamaan ja Pekan neuvoja noudattaen saatiin se jopa avatuksi. Tämä kaikkihan tapahtui lähinnä hevosen ilmeitä seuraamalla, eli vielä on matkaa siihen, kun ne kireydet oppii ihan sormillaan (tai jopa pelkällä katseellaan) havaitsemaan, mutta eihän meidän kai vielä pidä mitään mestareita ollakaan... ;) Hevonen (tai eläin ylipäänsä) on kyllä loistava opettaja, sillä se on reaktioissaan niin rehellinen.

Toista tuntia taisimme eilen harjoituskappaleitamme käsitellä, ja kyllä sitä kotiin päästyä huomasikin jotain tehneensä. Olo oli niin naatti ! Ei siksi, ettäkö olisi hevosta niin rankasti runnonut (sillä tämä hoitohan perustuu pääasiassa hyvin kevyisiin otteisiin), vaan ihan koska oli niin kaikkensa sille oppimiselle antanut. Olipa ihanaa kerrankin nukahtaa hyvissä ajoin ja herätä seuraava aamuna normaalia aikaisemmin ilman minkäänlaista ongelmaa !

Älkää kertoko kelleen et luultiin tätä kaunokaista koko käsittelyn ajan ruunaksi :( Mahtoi toista kismittää kuunnella niitä "hyvä poika !" -kehuja.....

Tänään päätin kaikesta eilen oppimastani innostuneena rynnätä harjoittelemaan otteitani Nuuttiin. Siitä voisin kertoa lisää erikseen (sillä muuten postaus valuu taas ehkä kilometrin mittaiseksi...), mutta lyhyesti sanottuna keskityin enimmäkseen kokemiini ongelmakohtiin (rintarangan takaosa, lantion alue). Lopuksi kokeilin vielä vähän otteita lapoihin ja oikeaan verratessani olin tuntevinani vasemmalla puolella (useammalla alueella) hienoista kireyttä. Nuutti myös päätään viskelemällä antoi siitä vinkkiä. Aikani kopeloituani hevonen rentoutui ja arvatkaahan vaan tekikö mieli hyppiä tasajalkaa kun Nuudeli haukotteli, oikein useamman kerran !!! Se ei ikinä haukottele, muutoin kuin Pekan kranioitavana siis ! Niin siistiä ! ... tai sitten heppa rukka vain kyllästyi, eh.

Todistusaineistoa tältä päivältä ! Kamera osottaa vähän minne sattuu ja kuvakin on tommonen vääristynyt, mutta ehkä te kestätte.

Jonna lupautui joku päivä kuvaamaan (sekä kuvia että videota) kun hiplailen Nuudelia, joten palaillaan asiaan tosiaan myöhemmin ! Torstaina pyydän Pekkaa kurkkaamaan missä kunnossa heppanen on ja kyselen sitten samalla lisää vinkkejä sen huoltamiseen :)

Olo on tällä hetkellä tosi vapautunut ja ennen kaikkea innostunut. Tulevaisuus näyttää viimeinkin sellaiselta, että sitä kohti haluaa mennä oikein suurella tarmolla ! Vaikka pieniä muutoksia suunnitelmiin saattaakin vielä matkan varrella tulla, niin suunnilleen on kiikareissa aika selkeä etenemisreitti kohti sitä unelmaduunia. Kertoilen kaikesta lisää sitten joskus, ehkä. Tai sanotaanko näin, että toivottavasti... ;)

Oikein hyvää viikon jatkoa kaikille, toivon mukaan teidänkin päiviinne mahtuu runsaasti iloa ja innostusta !

73 kommenttia:

  1. kyllä ei tekis pahaa päästä meidänkään ponien tuollaiseen käsittelyyn ! tai miksei emännänkään, on mulla nimittäin semmoset jumit tuolla selässä että huhheijjakkaa :D ihana että oot löytänyt sen "oman jutun" mitä kohti suunnistaa, hyvä terapeutti susta tulloo! heti ottaisin sulta palvelut jos olisit lähempänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ihan mahtava hoitomuoto, ihan kaikenlaisille hevosille ! :) Ja tosiaan ihmistenkin peruskäsittelyä ollaan opiskeltu just ton takia kun ratsastajillakin on paljon erilaisia vaivoja jotka tietenki saattaa siihen hevoseenkin vaikuttaa. Vielä kun pystyis iteltään kaiken avaamaan niin ois aika nastaa....... :D

      Haha toivotaan !! :D Ehkä vois tulla joskus visiitille jos ois vaikka muutenkin siellä suunnalla liikenteessä... ;)

      Poista
  2. Beedulia saa tulla myös kopeloimaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee ! Varo vaan, kohta oon sun oven takana silleen moi tulin nyt lääppii sun heppaa =)

      Poista
  3. Toi vaikuttaa niin mielenkiintoselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on ihan sika siistii ! Hirvee into vaan tekemään lisää koko ajan :D

      Poista
  4. Kuulostaa niiiin hienolta! Mahtava juttu, tsemppiä opiskeluun! :)

    VastaaPoista
  5. Mitä oot ennen tätä opiskellut? Mitä vaaditaan tuohon koulutukseen? :)
    nimim. Yhteishaku lähestyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mitään, tää on vähän ehkä hmm... no, omanlaisensa systeemi (vähän niinku oppisopimustyylinen...?), joten en oikein tiedä pitäiskö tähän joku koulutus "normaalisti" olla. Ilmeisen monilla kuitenkin on pohjalla mm. hierojan koulutus (koska tosiaan se anatomia pitää osata), ja mullakin on suunnitelmissa näihin opiskeluihin lisäksi vähän yhtä sun toista :) Googlettamallakaan en oikein kovasti tietoa tästä löytänyt...

      Tunnen tosiaan ton ahdistuksen noiden yhteishakujen kanssa... Missä päin asustelet?

      Poista
    2. Helsingissä asun, oon miettinyt myös hevoshierojaa.. Kiitos vastauksista! :)

      Poista
    3. Okei no mutta hierojahan ois hyvä ! Tässä tämmönen linkki minkä yks anonyymi mulle lähetti, ite olin noilla sivuilla visitoidessani missannu tuolta ton tiedon pohjakoulutuksesta (just esim. hieroja). Kannattaa tsekkaa :) http://h9gchj3t.c4-suncomet.com/Kurssit.php

      Poista
  6. Itsestänikin olisi hien opiskella lisää hevosiin liityviä juttuja kuten tämä. Mutta valitettavsasti täällä kaukana ei mahdollisuusksia ole... Tsemppiä opiskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih... :( Ootko harkinnu muuttamista opiskeluiden perässä? Ymmärrän kyllä et se ei välttämättä oo niin helppoo, jos ei esim. koulun puolesta oo mahdollisuutta saada kämppää yms... ;s

      Mutta kiitos ! :)

      Poista
  7. Kiva kuulla tästä "suuresta salaisuudesta". Arvelinkin, että se liittyy jotenkin niihin Nuutin hoitoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oonkohan ollu vähän jotenkin liian ilmeinen näitä kraniohoitoja hehkuttaessani... :D

      Poista
  8. Olet varmaankin samalla kurssilla kuin kaverini Hanna! =) Vaikuttaa mielenkiintoiselta jutulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oon ! :) Ja jep, toi on kyllä ihan super mielenkiintoista. Hirveä hinku oppia lisää :D

      Poista
  9. siistiä!
    mä oon alkanu tässä kans kiinnostumaan hevosen hieronnasta ja just tollasesta mitä oot nyt alkanu opiskelemaan. Tykkään yleensä vaan hengailla ponin kanssa karsinassa sitä rapsutellen ja ois ihanaa osata edes jokunen niksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo musta on kans ihanaa viettää hevosen kanssa aikaa sitä hipelöiden, niin tää tuntuu kyllä ihan just siltä kutsumukselta :D Innolla ootan sitä, että päästään paneutumaan kaikkiin osa-alueisiin vielä syvemmin ja ratkaisemaan erilaisia ongelmia, mitä Nuutillakin jonkun verran riittää :D

      Poista
  10. Jes, kuulostaapa mielenkiintoiselta! :-) Mahtavaa, että olet nyt kiinni siinä sun unelmassa. Tsemppiä sen tavoitteluun! Asenne ainakin tuntuu olevan enemmän kuin kohdallaan :-)

    VastaaPoista
  11. Sitten kun valmistut niin pyydän sut mun hevosia käsittelemään. ;)

    VastaaPoista
  12. Vaau, kuulostaapa hienolta! Mäkin olen taas hakenut opiskelemaan useampaan kouluun, mutta saa nähdä onko edessä vielä toinen välivuosi maailman ärsyttävimmän työn parissa... Jos ei noita omia koneja ois niin paikkaisin laukut ja lähtisin ulkomaille! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hahaa, ulkomaille lähtöä mäki oon monesti miettiny, mutta heppa tosiaan pitää aika hyvin täällä Suomessa... :D Vaikka eihän siinä, jos jotain heppahommia lähtis puuhaamaan niin helppohan se ois napata mukaan, mutta äh... en mä tiedä. Ehkä sitten joskus :D

      Tsemppiä sun hakuihin !! :)

      Poista
  13. Hyvä Susanna! Olin pari viikkoa sitten Saksassa etsimässä itselleni toista hevosta ja yhdellä tallilla oli juuri nuorten hevosten kraniohoidot menossa. Todella vaikuttunut olin näkemästäni, sillä eräskin hoidettavista ensin pyöri ja hyöri sekä potki takanaan olevaa kumimattoa todella ärtyneesti selän aluetta käsitellessä, mutta lopuksi tämäkin (hevonen, jota tallillakin kutsuttiin käytöksensä vuoksi nimellä "nutcase") oli täysin rentona ja tyytyväisenä, lihakset pehmeinä ja kimmoisina. Lisäksi kuulin, että erästä tallin omistajan kilpahevosta oli hoidettu vuoden päivät ties minkälaisilla menetelmillä (mm. piikitetty yhä uudelleen ja uudelleen), mutta oireet loppuivat kraniohoitojen alettua kuin seinään. Hyvin mielenkiintoinen ja ilmeisen tehokas hoitomuoto, vaikka ulkopuolisen silmään näyttääkin juurikin vähän hiplailulta. :D Kovasti tsemppiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mäki oon kuullu ihan uskomattomia tarinoita ihmisistä ja eläimistä, joiden elämää tää kranio on ratkasevasti muuttanu parempaan !! Aika huikeeta kyllä :)

      Kiitokset !! :)

      Poista
  14. kuulostaa tosi kivalta !

    haha, ihana Nuutin kieli tossa videolla kun se haukottelee :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi on kyllä ihan huippua ! :)

      Hahaa, älä vaan :D Mietin aina että miten noin iso kieli voi sen suuhun edes mahtua, mutta sieltähän se normaalistikin huulten välistä usein pilkottaa ;)

      Poista
  15. Hienoa, että olet löytänyt kivan alan! :) Hevosten kanssa työskentely on todella palkitsevaa henkisesti, joten mahtavaa, että olet noin sattumalta alkanut opiskelemaan. Itsekin olen pitkään pohtinut hyvää alaa, kun paskanlappaaminen ei suoraansanoen ole lainkaan palkitsevaa, kun samat sonnat joka päivä odottaa samassa nurkassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano !! Odotan niin innolla, että pääsen erilaisten hevosten kanssa työskentelemään :) Ja siis joo, tota mäkin sillon mietin kun joskus hain Ypäjälle... Vaikka tallia tykkäänki tehdä niin pelkäsin, että pidemmän päälle homma alkais kuitenki tuntua pakkopullalta. Ja sitä mä en missään nimessä halua ! Nyt tosiaan onneksi tuntuu siltä, että tää on just se mun juttu.

      Toivottavasti säkin löydät itsellesi sopivan alan, tsemppiä !! :)

      Poista
  16. Hei onko Pekka Kannuksella nettisivuja joilla kertoo tuosta hänen opissaan opiskelusta, vai toimiiko hän vain ns. puskaradion kautta? Olisin itsekin mahdollisesti (tosin parin vuoden päästä..) kiinnostunut kyseisestä terapiamuodosta! (: Yritin toki googletella mutta mitään ei oikein löytynyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nettisivuja, vaan nämä koulutukset tosiaan ovat ihan yksittäisiä rupeamia silloin tällöin. Pekka on kuitenkin melko kiireinen, niin en yhtään tiedä millä systeemillä näitä on "normaalisti" järkätty, ja käsittääkseni hän tosiaan on ottanut oppiin lähinnä entuudestaan tuttuja henkilöitä. Mutta tilanteesta tietää paremmin varmaan sitten kun asiat ovat ajankohtaisia :)

      Tietenkin on varmasti myös monia muita reittejä tätä kraniota opiskella, mutta mäkään en googlettamalla ihan kamalasti infoa ole löytänyt...

      Poista
  17. Tiedätkö mitä? Oot jotenkin valtavan ihanan oloinen ihminen! Täällä sun blogissa on tosi mukava ilmapiiri ja lukemaan on kiva palata aina uudelleen ja uudelleen. :) Ihanaa, että sulla on nyt mahdollisuus toteuttaa sun unelma ja toivon todella kaikkea hyvää sen tavoittelussa!!

    T. pitkään blogiasi seuraillut anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi miten mukava kuulla, kiitos kovasti ihanasta kommentista !! ♥

      Poista
  18. kuulostaa jännältä, tuuhan sitten balua joskus hoitamaan. :)

    - m

    VastaaPoista
  19. Hyvä sinä, susta tulee vielä kunnon prooo! ;))

    VastaaPoista
  20. voi nuudelia, ihana toi sen kieli :DD ja siistiltä kuulostaa kyl noi opiskelut!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pelkäsin et se putoo lattialle kohta ku yhessä haukotuksessa roikku niin pitkällä...... :D

      Poista
  21. Mielenkiintoista, ja etenkin noin hevosenomistajana varmasti todella hyödyllistäkin. :) Mukavaa, jos saisit tästä ammatin itsellesi. Itsekin olen tässä parin viime viikon aikana varmistunut siitä, mitä tulevaisuudeltani haluan, ja tunne on todella helpottunut. Nyt on vain ruvettava hommiin. :) Tsempit sulle opiskeluidesi pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano !! :) Voi, mahtavaa jos säkin olet löytänyt sen sun juttus ! Ymmärrän ton helpottuneisuuden tosi hyvin :) Kiitos ja samoin sulle !!

      Poista
  22. parhaita noi kuvatekstit :DDDDDD

    VastaaPoista
  23. Joo toikin on mun unelma ammatti<33 ja sit kanssa on ongelma hevosten kouluttaja mutta katsotaan sitten mikä musta tulee;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, suunnitelmat voi matkan varrella muuttua moneen itteeseen, mutta kyllä niiden unelmien eteen kannattaa tehdä töitä ! :)

      Poista
  24. Hyvä postaus. Olet parhain bloggaa ja mitä tiiän:)

    VastaaPoista
  25. Hihii jälleen kerran ihana postaus ♥ Toi sun ulkoasu on niin täydellinen. Sää ja Nuudeli ootte kyllä ihan parhaita. En voi sanoin kuvailla tätä blogia, tätä blogia kun lukee niin nään heti silmissäni sut ja nuutin jossain auringonlaskussa laukkailemassa ♥ Tuutko tampereen hevosmessuille ja jos tuut saako tulla moikkaamaan? Oon 13-vuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiitos ihanasta kommentista ♥ En oo vielä ihan varma pääsenkö, mutta yritän kyllä ! Ja joo tietty saa tulla moikkaamaan, se on aina hauskaa kun joku tunnistaa :D

      Poista
  26. Nyt vähän off topic, mut tiiätkö mikä ton hevosen nimi on, joka on noissa ekoissa kuvissa? :D Näyttää ihan yhdeltä tutulta hevoselta mun ratsastuskouluajoilta, mut en oo ihan varma onkohan sama heppa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeelta nimeltään toi oli kai Kulla III :) Onko sama tapaus? :D

      Poista
    2. Okei, sit ei oo sama heppa :D on muuten ihan samannäkönen, just sama väri ja toi merkki ja kokokin täsmäis! Hassua miten voi olla noin paljon samaa näköä :)

      Poista
    3. Haha aika jännä joo :D Joku on päättäny vähä kloonailla !

      Poista
  27. Hyvä susiii ! Kuulostaa kivalt ja ollaa Nassen kaa molemmat heti jonos sit! Sun pitäis muutenki joku päivä hilaa ittes Soukkaa testailee sitä ;) ja hei koska ruokajuhlat?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihiii jeii ! ♥ Ja joo pitäis nähä oikeestii, liian pitkä aika viimesestä !!! Ruokajuhlat pakko järkkää joku päivä, mul on hyvä idea hehee ! Laitan sulle viestii fb ;)

      Poista
  28. http://h9gchj3t.c4-suncomet.com/Kurssit.php

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho katos, tuttu sivu mutten oo aiemmin huomannu tota tekstiä "- Koulutus on suunnattu hevos- ja koirahierojille / vastaavan peruskoulutuksen saaneet.", kiitos tästä ! :)

      Poista
    2. ja tuolta siis erityisen kiinnostava tuo :

      Kranio-sakraaliterapeutin tutkintoon vaaditaan 258h.

      Johon kuuluu sinun ja opettajien yhdessä räätälöimä kurssimäärä, sekä 50 kirjallista hoitoa, sekä valvottuja hoito- ja kertaus päiviä. Ja loppukoe....

      Poista
    3. Joo noita joskus jo kattelinki ! Odotan ihan "apua, apua" -fiiliksen kanssa meidän loppukoetta, vaikka siihen onneks vielä aikaa onkin...... :D

      Poista
  29. Voi ei miten ihana blogi sulla on !! Yleensä heppa blogeista saa sellaisen kuvan että "joo mulla on oma heppa ja tykkään siitä, on se ihan kiva" mutta tässä sun blogissa välittyy oikeesti semmonen rakkaus nuuttia kohtaan :) tykkään ihan tosi paljon tästä ja varmasti jään seuraileen teijän elämää ! Täytyy kyllä oikeesti ylistää tätä blogia tää on mahtava!! :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi miten ihana kuulla, kiitos !! ♥ Ja tervetuloa seurailemaan ! :)

      Poista
  30. Vautsi makeeta :D mäki oon miettiny jotain hierojan hommaa tai sit kraniota ja akupunktiota :) kraniolla hoidettu pallomaha ruunaaki ja on tykänny. Pitäsköhä meitin tallin omistajalta kysyy et pääsiskö sen oppiin ku tekee noita hoitoja :D kiropraktikon opissa oon ollu hetken mut en sentää rusatellu vaa sain asiakkaide hevosia käsitellä hieronta härvelillä. Hauskaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nää on kyl älyttömän mielenkiintosia juttuja ! Mäki aattelin tästä lähtee sit keräilemään ympärille kaikenlaista muutaki, mm. iilimatoja oon miettiny :D Vähänkö siistiä haha ! Kysy ihmeessä jos se vois opettaa, mä oon niin onneni kukkuloilla kun saan tätä tehdä :D

      Poista
  31. Voii Kuulaa! <3 Miun entinen hoitohevonen silloin kun oli vielä ratsastuskouluhevosena :) Ei kyllä itekkään sitä aina tammaksi uskonu, kun ei oo yhtään tammamainen :D Itsepäinen kyllä ja sen takia ei ratsastuskouluun sopinu. Parhaillaan tullu ite maneesista portin yli yksi jalka kerrallaan, ovet auki ja takaisin talliin :) Kentän aidoista läpi ja muuta! :) Onneksi tuntuu viihtyvän poliisin hommissa, tarpeeksi monipuolista tamman aivoille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa voi ei ! :D Mietittiinki että osaa varmaan olla aikamoinen tapaus sille päälle sattuessaan, kun tallityöntekijät käskivät tarhasta hakiessa laittaa ketjun leuan alle vaikka Kuula niiiiiiin lunkilta vaikuttikin... ;)

      Poista
  32. Kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta! On itsellekin vähän liian tuttu tuo kouluvalinta ahdistus.. Hienoa että oot löytynyt se oman juttus ja tsemppiä opintoihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti säkin saat kadotettua ton kyseisen ahdistuksen !

      Poista
  33. Susta tulee niiku hevoskuiskaaja! heh. hyviä opiskelun hetkiä sulle, pidä unelmistasi kiinni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vois olla että asiakkaat kaikkois aika äkkiä (jos niitä edes tulis, eh...) kun kertoisin kuiskuttelevani heidän hevostensa kanssa... :D

      Kiitos kovasti, ehdottomasti ! :)

      Poista
  34. Ihan pakko kysyä, teetkö nykyään tätä työksesi? Jos, niin riittääkö asiakkaita? :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !