perjantai 2. toukokuuta 2014

Uusi satula !

Eikä ihan mikä tahansa satula, vaan juuri se mistä olen jo useamman vuoden haaveillut: Bruno Delgrangen lähes uusi ja taivaallisen ihana, Syracuse -mallia edustava koulusatula. Valmistajan sivuilla sitä kuvataan näin: "comfort, stability and balance for maximum efficiency in dressage". Mä olen niin rakastunut.

Näyttää vähän hassulta näin puomin päällä kuvattuna (kippaa tuossa aavistuksen eteen), mutta siinä se mun unelmien satula nyt kuitenkin on !

Ennen Nuutilla on (lähes koko yhteisen aikamme) ollut käytössä Prestigen estesatulan lisäksi Kiefferin Lech Profi, joka on ollut hevoselle oikein mainio, mutta mulle ratsastajana sitten pituutta kasvettuani hieman väärän mallinen. Se tuppaa ohjaamaan mun pitkät sammakkojalat vähän eteen, jolloin kärsii tietenkin koko muukin istunta. Tämä Bruno puolestaan on aivan täydellinen paitsi Nuutille, niin myös mulle. Se auttaa istumaan oikein. Jalka pysyy vaivatta oikealla paikallaan ja huomaan vaikuttavani hevoseen huomattavasti entistä "ryhdikkäämmin". Nyt mä todellakin ymmärrän sen, miten suuri ero pienilläkin asioilla on. Se ihan hyvä satula saattaa olla varsin toimiva, mutta se oikea päästää sekä hevosen että ratsastajan oikeuksiinsa. Nuuttikin on tämän uuden penkin alla liikkunut pääosin todella hyvin, varmasti hyvin suureksi osaksi juurikin siksi, että pääsen sitä tehokkaammin ratsastamaan.

Tästä on siis hyvä lähteä sitä omaa istuntaa hiomaan :) Motivoi kummasti treenaamaan entistäkin ahkerammin (ihan kuntosalitreenin muodossa siis), kun tietää satulan omalta osaltaan homman edistymistä siellä hevosen selässä tukevan. Kyllä kiittää Nuuttikin ;) ... joka muuten oli tänään aika huippu ! Huomattavasti keskiviikkoista paremmin kuulolla, mutta silti hyvin energisenä pohkeen edessä. Lukuunottamatta yhtä laukkapätkää kun se yhtäkkiä ihan hyvän tuntuisesta laukasta tiputti raville ja lähti korvat töttöröllä paahtamaan kuin Vermon maalisuoralla. Taisin olla aika kysymysmerkkinä kunnes Nuutti äkisti, lähes mielenosoituksellisen laukannoston ("siis mitä sä äiti säädät ?!") muodossa muisti olevansa ihan joku muu kuin ravihevonen.......... :D Oi voi sentään.

Mamman hölmö mussukka uuden satulansa kanssa.

Huomenna on toivon mukaan hyvä sää (ei rakeita pliis enää.....), jotta heppanen pääsee maastoilemaan, ja sunnuntaina kokoonnutaan kranioporukan kanssa meidän kotitallille opiskelemaan ! Katsotaan ehdinkö sunnuntai-illasta vielä postailemaan vai meneekö ensi viikkoon. Tällä erää se on kuitenkin adios !

* * *

P.S. Meillä on nyt periaatteessa tarpeettomana tuo Kieffer, eli mikäli joku on koulusatulaa etsimässä, niin mulle voi laittaa sähköpostia (susanna.niemi@live.fi). Tarpeen vaatiessa laittelen kunnon myynti-ilmoitusta myöhemmin.

51 kommenttia:

  1. Kisaatko Nuudelilla ollenkaan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo yli vuoteen kisannu, mutta katotaan josko tänä vuonna päästäis muutama startti tekemään :)

      Poista
  2. Kävikö satulasovittaja sovittamassa Se uusi satula vai uskalsitko ihan itse ostaa ja sovittaa sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käynyt, äidin kanssa sovitettiin itse :)

      Poista
  3. Minkä kokoinen se nuutin vanha satula on :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuin on 17", rungon leveys kai MW (pitää varmistaa äidiltä kun en tosta mitään infoa löytänyt) :)

      Poista
  4. vau kiva että sait uuden satulan ja ainakin mun silmään istut tossa paljon paremmin ( et kyllä mielestäni mitenkään ihan kamalasti siinä vanhassakaan) mutta eron huomaa :) toivottavasti nuudelikin tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla !! :)

      Poista
    2. Katselin ihan samaa, kuin Sara! Hyvältä näyttää, vaikka ei sun istunta oo vanhassakaan huono ollut ^_^

      Poista
  5. Voi vitsit, mä olen pikkuhiljaa tullut siihen tulokseen että mun koulusatula ei istu enää täydellisesti - tosin sen luultavasti saa toppaamalla taas sopivaksi :) Muutoin, tuo satula olisi ehdottomasti yksi vaihtoehdoista mitä haluaisin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih ! Tässä Brunossa on onneks paneelit, niin ei tartte toppauksesta huolehtia !! Toivottavasti saatte satulan taas sopivaksi :)

      Poista
  6. toi satula näyttää kans hyvältä nuutin selässä ;-)

    VastaaPoista
  7. Upea satula! Aijotteko mennä koulukisoihin tällä kaudella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Kyllä varmaankin, jos kaikki vaan menee edes suunnilleen kuten suunniteltu !

      Poista
  8. Lähetätkö satulaa sovitukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mielelläni... Pääkaupunkiseudulle mieluiten myisin, kun voisin kasvotusten ostajan kanssa toimia :) Katsotaan miten käy.

      Poista
  9. Hihii toi on maailman ihanin satula <3 ainoo vaan et ton jälkeen on kamalaa joutua johonkin muuhun penkkiin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ! ♥ Haha joo voin kuvitella............ Onneks meillä on ihana estesatulakin, niin ei ehkä siihen kavutessa rupee itkettää :D

      Poista
  10. Brunot on niin parhaita! Meiltä löytyy molemmilta hevosilta sekä Brunon koulu- että estesatulat, enkä kyllä vaihtaisi mistään hinnasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo no on noi kyllä kieltämättä ihan huikeen hyviä satuloita ! :)

      Poista
  11. satula tosiaan tekee paljon. itsekin sinnittelin monta vuotta estepainoitteisella yleissatulalla, kunnes klinikalta "ei enää estekäyttöön" lausunnon saatuamme päätin vaihtaa koulusatulaan. kyllä parani istunta ihan hurjasti, vanhoja ratsastuskuvia en halua enää edes katsella... :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo mäki just katoin vanhempia ratsastuskuvia ja totesin että ah ihanaa, tommosia ongelmia ei enää (toivottavasti...) tuu olemaan ! :D Hyvä että säkin löysit itsellesi paremman satulan :)

      Poista
  12. Missä koulussa sä opiskelet nyt ammattiin ja mihin ammattiin sä opiskelet tarkalleen ottaen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelen Nuuttiakin kranioineen Pekka Kannuksen opissa hevosiin erikoistuneeksi kraniosakraaliterapeutiksi + hirudoterapeutiksi :)

      Poista
  13. Ihana satula. :) Voisitko tehdä postauksen, jossa kerrot miten olet saanut Nuutin ja teidän kehitymisestä. Jos olet tehnyt tämän tapaisen, niin voitko linkata sen? :) Koska olen aloittanut sun blogin lukemisen noin puoli vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo voisinhan mä tehdä ! En oo mitään varsinaista kehityspostausta kirjottanu, tämmösen vaan: http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/2013/04/kiitollinen-siunattu-onnellinen.html?showComment=1372676671466#c4237379297375442290 :)

      Poista
  14. Voi, näytättepä te taas niin hyvältä! Mä kun en hevosta (vielä, hehe) omista vaan ratsastelen useampien tuttavien omilla, niin todella kans aina huomaan miten suuri vaikutus sillä satulalla onkaan! Yhdellä ratsastamallani hepalla on aivan ihana Brunon estesatula, joten voin kyllä kuvitella miten hyvä tuollakin on istuskella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos ! :) Joo mäkin muistan aina ratsastuskouluajoista sen ku joillaki hepoilla oli tosi hyvän tuntuset satulat ja joillaki heitti istunnan ihan omituiseks :D Kyllä onni on se oma, täydellinen satula !!

      Poista
  15. Mun äidin hevosella on myös Bruno Delgrangen koulusatula (mallia en nyt muista..) ja se on ihan huippuhyvä istua! Omalle ponille on myös yritetty samanlaista etsiskellä, mutta pitäisi varmaan ihan teettää. Onneksi meillä kuitenkin on estesatula saman merkin alta. ;)

    VastaaPoista
  16. sulla on täydellinen istunta:oo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt sentään, mutta kiitos kuitenkin :)

      Poista
  17. Oooi että miten ihana satula! o: <3 Meidänkin pitäis ostaa ihan kunnollinen uusi satula, mutta heppa on selästä niin leveä ettei ihan mikä tahansa penkki sinne sovi.. :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ! ♥ Voih, sen oikean satulan ettiminen on välillä tosi työlästä. Meillä on onneksi käynyt aika hyvä tuuri kun ollaan suht nopeasti löydetty sopivat satulat jotka sit kans tosiaan on ollu sopivia, eikä oo pidemmän päälle kipeyttäny selkää tms. Tsemppiä satulan metsästämiseen !

      Poista
  18. Onpas hieno satula, kyllä Nuutin nyt kelpaa. :) Oletko ajatellut kilpailla tällä kaudella? Sun kisapostauksia oli aina niin mukava lueskella, vaikka ihan paras tämä blogi on kyllä muutenkin. :) Tsemppiä treeniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) Juu kyllä mä ainakin muutamiin oman tallin kisoihin yritän päästä ! Kiva jos oot kisakertomustista tykänny, kiitos !! :)

      Poista
  19. Hyppäätkö nuutilla ollenkaan? Ja painottuuko teidän ratsastus kouluun enimmäkseen ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sileän puskailuun meidän meno taitaa painottua :D Hypätään me välillä, lähinnä mielenvirkistyksen vuoksi. Heppa kun kuitenkin rakastaa esteitä yli kaiken :) Kunhan Nuudeli taas saadaan täysin kuntoon niin ruvetaan varmaan hieman säännöllisemmin loikkimaan !

      Poista
  20. haha sun postaukset on aina niin hauskoja lukea :DDD ja hieno toi uus satula, ootte molemmat oikein hienoina sen kanssa!

    VastaaPoista
  21. Oi kun kivan näkönen toi uus satula! Omallekin hepalle oon tommosta penkkiä miettinyt.. :) mistä oot muuten ostanut sun kypärän ja minkä merkkinen se on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, voin kyllä lämpimästi suositella !! :) Kypärä on Charles Owenin Wellington Classic ja Hipposportista on kai aikoinaan, monta vuotta sitten ostettu :D Mutta saahan noita onneksi vaikka mistä !

      Poista
  22. Mistä löysit tämän aarteen ja jouduitko kauan metsästään? Nää ei oo ihan yleisimpiä penkkejä. Upea on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toi on kyllä tosiaan ihan mieletön ! Parisen vuotta mä tota vähän hiljaisesti etsiskelin, kunnes muutamia viikkoja sitten sattui vastaan (tutun myymänä) tämä kyseinen yksilö :)

      Poista
  23. Onpa hienon näkönen satula! Istut tuossa paljon paremmin kuin siinä edellisessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla että eron huomaa ! :)

      Poista
  24. OMG toi sun uus banneri IM IN LOVE <3

    millon mulle uus ;););)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IHAN KARSEE oikee hävetti tehä tommonen banneri noin ihanista kuvista ! Yritän saada väsättyy uuden mahdollisimman pian............... Ja sulle teen semmosen minioni bannerin !

      Poista
  25. Hieno satula! Onks Nuutti laihtunu vai luulenko vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa jos huomaat edes hitusen eroa ! On se tosiaan pikkusen laihtunu ! Vielä on toki matkaa tavoitemasuun, mutta kyllä me siihen vielä päästään..... ;)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !