maanantai 13. lokakuuta 2014

Laukkatreeniä sänkkärillä

Päivät sen kuin juoksevat ja syksyn kaunis ruska-aika alkaa jo vedellä viimeisiään. Toivottavasti sitkeimmät lehdet jaksavat keikkua puiden oksilla vielä pienen hetken, sillä haluaisin kovasti ehtiä kuvauttamaan Nuudelin maastotien varrelta löytyvien kirkkaankeltaisten vaahterapuiden edessä. Miksi tähän aina havahtuu niin myöhään...?

Luonnon väriloiston lisäksi syksy on mun mielestä paras vuodenaika muistakin syistä, joista yksi on sänkipellot. Valitettavasti meidän ilakointimme jäi tänä vuonna melko lyhyeksi, sillä pelto kynnettiin pois poikkeuksellisesti jo lähes kuukausi sitten. Nämä alla olevat kuvat on otettu viime kuun puolessa välissä ja kun tarkoitus oli seuraavalla viikolla suunnata sänkkärille oikein kunnolla päästelemään niin paikalta löytyi enää aarikaupalla mutaa. Onneksi kuitenkin ehdimme muutaman kerran sänkkärillä käväisemään, sillä meillä oli siellä huisin hauskaa. Seuraavaa vuotta odotellessa... !

En tiedä miksi näytän noin kauhistuneelta... :D Kaikki kuvat © Jonna.
Harmi kun tämä on epätarkka, olisi voinut olla ihan kiva !

Tämän postauksen kuvat ovat tosiaan otettu meidän toiselta ja samalla viimeiseltä kunnon sänkkärikerralta. Koulusatula vaihtui estepenkkiin ja tuuppailu vähän rentsimpään meininkiin. Aluksi verkkailtiin suurella ympyrällä, sen jälkeen otettiin muutamia suoria pellon päästä päähän hieman suuremmassa laukassa. Nostoissa Nuutti tuntui aina vähän räjähdysherkältä (harmi että kaikki kuvat niistä on otettu niin kaukaa, että ovat aivan epätarkkoja...), mutta suoralla se rauhoittui eikä ollut lainkaan pukkiherkkä. Sain muutaman kerran jopa maiskuttaa ilman että hevosen reaktio ampui yli.

Vrumm.
Lopuksi toinen ei olisi millään malttanut rauhoittua hieman pienempään laukkaan.

Nuutin laukka on ollut jatkuvasti parempaa edelleen ja olisi ollut mukava ehtiä sänkkärille tykittelemään enemmänkin. Käytössämme on toki pari muutakin "tavallista peltoa", mutta niiden pohja on ollut aika märkä. Ja onhan sänkkärilla aina ihan erilainen fiilis, niissä vain on sitä jotain. Maata kiivaasti rummuttavien kavioiden alla kahisevat korret ja korvissa humiseva tuuli saavat usein ihon kananlihalle.


Löytyikö kuvista lempparia?

34 kommenttia:

  1. Ai vitsi sänkkärit <3 meil ei kynnetty ympäri vaan kultivaattorilla vedettii. Meinattii kyl reklamoida viljelijälle et kerpele !! :DD ää taas niin kivoi kuvii mut kolmas, tokavika ja vika ravikuva jaja toi eka yhteiskuva teistä ku Nuudeli on niin tuitui lutunen siinä :) ja kaks viimistä laukkakuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein googlettaa kultivaattori ku en oo ikinä tommosta sanaa kuullu ! :D Mutta siis joo ihan tyhmää kun sänkkärikausi on niin lyhyt...

      Hih kiitoos ! :)

      Poista
  2. jotenkin mun silmää miellyttää toi 11 kuva !

    VastaaPoista
  3. 11 kuva on aivan ihana teistä! <3

    VastaaPoista
  4. 12, 13, 14, 16 ja viimeinen oli ihania! Kaikki kuvat tosin oli kivoja.

    VastaaPoista
  5. Ylempänä kahdesta sinun ja Nuutin lähi-yhteiskuvista on ihana! :)
    Oletko muuten saanut vain ajan kanssa suuren lukijakuntasi, vai oletko "mainostanut" blogiasi jossain? :) (mietin kun itselläkin blogi, jolla ei hirveästi lukijoita ole)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! :)

      Joskus alkuaikoina oon linkitelly blogia mm. hevostalli.nettiin niihin "linkitä blogisi" -keskusteluihin, mutta sittemmin en oikeastaan itse juuri missään ole mainostanut :) Facebookiin linkittäisin kyllä mielelläni edelleen, jos sivusto sen suinkin vain sallisi...

      Poista
  6. oli aika hankala valita mutta se oli mun mielestä paras, jossa Nuudeli paineli täysillä=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vielä olisi riittänyt paukkuja vaikka muille jakaa ! ;)

      Poista
  7. ihanii kuvii kaikki, en osaa valita suosikkii! ootte niin ihana pari nuutin kanssa.. <3

    VastaaPoista
  8. Toi vika! <3

    VastaaPoista
  9. 11., 15. ja vika oli mun lemppareita! Nuutti on kyllä niin hieno hevonen, ei voi kuin kuolata... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, se on kyllä kieltämättä ihan huippu tapaus ♥

      Poista
  10. Todella ihania kuvia, oma suosikkini on tuo viimeinen. :)

    VastaaPoista
  11. Tosi hienosti näyttää polle taas liikkuvan, ihanaa! Oma suosikkikuvani on ehkä tuo ensimmäinen, vaikka tosiaan vähän pelästyneeltä siinä näytätkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla ! :) Haha joo, ton kuvan perusteella vois kuvitella Nuutin vieneen mua kovempaakin vaikka oikeesti se oli ihana, kuuliainen pieni mies :D

      Poista
  12. Oon lukenu sun blogia jo piiiiitkään ja pakko vaan sanoo et tää on kyl mun lemppari kaikista! Sun tekstit saa aina hymyn huulille tai miettimään oikeesti niitä asioita mistä kirjotat ja oot hirveen kiva sun lukijoita kohtaan:) Älä ikinä muutu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanasti sanottu, kiitos ! Tosi kiva jos tykkäät lueskella :)

      Poista
  13. Ääh, taas toinen toistaan ihanempia kuvia koko postaus täynnä! Voi teitä kauniita, olette niin toistenne näköisiä. Oma lempikuvani on ehkäpä tuo numero 11 :-)

    Ps. En tippunut hoidokkitammaltani meidän rääkkimaastoreissulla! Pukkejakaan ei tullut kuin ihan muutama hassu vain, pah... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitokset ! :)

      Nonni, whuuu hienoa ! Jouduitko edes yhtään apinoimaan siellä selässä... ?! ;)

      Poista
  14. Ihana toi Nuutin huopa! Mistä se on?

    VastaaPoista
  15. Tosi kivoja kuvia kaikki! =)

    VastaaPoista
  16. Näytätte ihan joltain Hööksin mallikaksikolta, ihanat te! Sovitte tosi hyvin yhteen, kuin kaksi marjaa, kutritkin ihan samansävyiset! ;) Paljon onnea ja hyviä jatkoja teille, jään odottelemaan tarinoita teidän uusista seikkaluista, mahtava blogi jota lukee mielellään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sentään, kiitokset !! Aivan ihana kuulla :)

      ... ja siis joo, haha, tottahan sitä pitää pitää huoli että hiukset sopivat hepan omiin, eihän tästä hommasta muuten mitään tule ;)

      Poista
  17. Kivoja kuvia kaikki, viimeinen ehkä lemppari :) Nyt näitä sit oli, jee! :D Hö, meillä sänkkärikausi oli vaikka kuinka pitkä, vissiin neljänä viikkona pääs rallailemaan pitkin peltoa ja taitaa siellä muutama olla vieläkin... Jopa mulla tuli kyllästys ja vuokrisihkumuhku sai päästellä sekin kyllikseen :)

    - Sanni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsii, oispa meilläkin kestänyt noin pitkin !! Ihan epistä........ :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !