lauantai 17. tammikuuta 2015

Supermiehen vapaapäivä

Nuutti on huippu. Se on oikeastaan koko alkaneen vuoden ajan tehnyt hommia todella hienolla asenteella ja ylittänyt tunnilla muutaman kerran paitsi allekirjoittaneen, myös valmentajamme odotukset. Viimeisimmällä pistimme laukanvaihtotreenit kunnolla aluilleen ja noh... jäi ihan huikea fiilis ! Teen tästä tunnista vielä oman, perusteellisen postauksensa, sillä kerrottavaa on melko lailla.

"Joo meitsi teki nimittäin tunnilla kaks puhasta vaihtoa !"
"Oli kyl vähä hankalaa ku äiskä keikku kyydissä ihan miten sattuu..."

Vaan mitä puuhailee tämä Supermies silloin kun se ei hölköttele maneesissa tai esittele korkean koulun liikkeitä keskellä peltoa? Kun kalenteriin on kissan kokoisin kirjaimin raapustettu sana "vapaa"? No, löllöpalloilee tietenkin. Eli viettää mamman (tai hoitajan) kanssa aikaa rentsisti chillaillen. Seisotusvapaita emme harrasta, joten vapaapäivätkin sisältävät meillä aina tarhailun lisäksi vähintään pienen talutuslenkin.

Tänään siis vietimme ahkeran treenaamisen vastapainoksi viikottaista löllöpallopäivää ja kävimme yläkentällä hölmöilemässä. Ensin käveltiin peräkanaa ympäriinsä, seurailtiin pihattovarsojen leikkejä ja rapsuteltiin toisiamme. Sen jälkeen leikittiin hippaa, tehtiin vähän pysähdyksiä ja peruutuksia, harjoiteltiin "naruparkkia" (tiedättehän, riimunnaru maahan ja paikka, kunnes naru nostetaan ja annetaan lupa liikkua) sekä käskystä ("Nuutti, tänne") luokse tulemista. Linda hommasi meille joululahjaksi oman naksuttimen niin nyt kelpaa kuulkaa reenailla ! Kunhan saadaan tyttönen takaisin Dubain auringon alta niin jatketaan taas niiden vaativampien temppujen parissa... ;)

Kuvaajaa ei tänään ollut, joten mistään puuhaamistamme harjoituksista ei valitettavasti ole materiaalia, mutta Nuutin naamasta sitä sen sijaan löytyy... ! Varoituksen sananen: kuvia on ihan liikaa. Laatukaan ei päätä huimaa, mutta ei anneta moisen häiritä ! Nuutin söpöys pelastaa kuvan kuin kuvan...

Kameralla oli joku ihmeellinen tarkennusvamma tänään, se ei suostunut tarkentamaan muualle kuin Nuutin valkoiseen läsiin. Tai taustaan.
"Mitä mölläät siellä? Älä kuule väitä ettetkö koskaan ois ollu niin nälkänen et risutki maistuu !"
"Sitäpaitsi mut on luotu syömään koko ajan ! Mulla on tarkotus !"
"Mä oon luonnon oma ruohonleikkuri ja pensaiden siistijä. Ni. Mikäs tarkotus sulla on, häh?"
"Vaan ihminen voi olla niin hölmö et kuvaa jotai tolppaa."
"No enivei, mä meen nyt tähä kierimään. Pitää vaa petaa ensin."
"Uuu, ruokaa."
"Omg mä rakastan talvee !!!"
"NYT MENI LUNTA TAKIN SISÄÄN !!"
"Naurappa viel ni huolehdin et sul on takin sisäs lunta enemmän ku koko Suomessa yhteensä."
"Naura."
"Unohdetaan toi äskönen sul on ilmeisesti herkkui anna mulle pari ni lupaan olla pyörittelemättä sua hangessa."
"Jooko?"
"Oon iha tosissani hei."
"Kiitos äiskä sä oot paras äiskä koko maailmassa !"
"Siis korjaan: koko universumissa !"
"Anna lisää ni oot tuplasti paras koko universumissa."
"Joo käsi sinne taskuun just noin... !"
"Hei, älä lääpi."
"Namit loppu vai, häh?"
"No jos sit vähä rapsuttaisit siitä..."
"Onks mun fleda ihan hyvin?"
Ensimmäinen ja uskollisin seuraajanihan se siinä.
"Kuule mamma sulla on linssi yhtä huurussa ku pääkoppas."
"Tota, mä oon tääl edellee ovi auki ja sillee ei kiirettä mut lopeta nyt jo se kuvaaminen."
"Kato äiti täs on Telmastiina, mun lemmikki !"
"Se kakkas kerran mun päähän."

Välillä nämä rennot halailupäivät ovat ihan parhautta. Ei paineita tai itsensä ruoskimista, vaan ainoastaan iso kasa naurua ja hyvää mieltä. #ilovemyhorse, ei mulla muuta.

Miltä teidän hevosten vapaapäivät näyttävät?

60 kommenttia:

  1. Ihan loistavia nuo kuvatekstit, tämä postaus takasi aamun naurut! :D Meillä Onnin vapaapäivät ovat aikalailla samanlaista hengailua, ihan täysvapaita vältetään täälläkin, joten yleensä käydään talsimassa maneesia ristiin rastiin jonkin aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ihana kuulla ! :D Meki aina huonolla säällä painellaan maneesiin häiriköimään muiden työntekoa... ;)

      Poista
  2. Oi että noi turpakuvat on ihania <3 Ja sun kuvatekstit on aina tosi hauskoja ja osaat kirjoittaa mielenkiintoisesti ja mukaansatempaavasti :)
    Tsemppiä treeneihin ja hyvää jatkoa sinulle ja Nuutille!
    P.S. Voitko viedä terveisiä tuolle Uljaalle Puoliveriselle Prinssille, mieluiten namien muodossa? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, mukavaa jos tykkäät ! :)

      Haha, tottahan toki ! Pääset tämän ansiosta Nuutin parhaiden kamuleiden listalle ihan ehdottomasti ;)

      Poista
  3. Noi kuvatekstit on aina niin hauskoja! :D

    VastaaPoista
  4. Noi kuvatekstit on mahtavia! :D

    VastaaPoista
  5. Ihan huippuja kuvia!:D ja vielä huipummat kuvatekstit. Kyllä sai vähän naurahtaa:DD

    VastaaPoista
  6. Hahah, hauskoja nuo kuvatekstit! Ne tekee näistä tälläsistä postauksista aina paljon kivempiä lukea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ! Tämmöset miljoona turpakuvaa putkeen -postaukset saattais tosiaan ilman kuvatekstejä olla melko puuduttavia :D

      Poista
  7. Telmastiina :D Meillä heppojen vapaapäivä on sitä, että ei tehdä mitään muutakun harjata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihan hyvä nimi eikös ;)

      Ja voi sentään, mun pitääkin nyt tunnustaa valehdelleeni postauksessa vähän ! Kesäisin, laidunkauden aikana saattavat nimittäin meidänkin vapaapäivämme sisältää ainoastaan harjaus- ja jutustelutuokion :) Muuhun aikaan vuodesta meillä ei kuitenkaan ole kokopäivätarhausta niin siitä syystä tämä on vain kesän juttu.

      Poista
  8. Mä en kestä, aivan ihania nää kuvatekstit taas kerran! :D

    VastaaPoista
  9. IHAN PARHAITA nää tämmöset !! :D

    VastaaPoista
  10. Ai että sai taas naureskella, tekstität kuvasi niin hyvin :D:D aivan ihania nuo missä Nuutti linssiludeilee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, välillä musta tuntuu että Nuutti on ainoa mies ketä ymmärrän... ;)

      Poista
  11. Meillä hepat vapaapäivänä ovat enimmäkseen pihatossa ja sitten välillä käydään vähän jossain kävelyllä tms. Pihatossa onneksi etenkin nuorempi itsekkin juoksentelee joka päivä ja yhdessä myös vanhemman kanssa leikkivät siellä yhdessä(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo pihatossa / kokopäivätarhauksessa voisin mäkin ihan hyvillä mielin sallia täysvapaat ! :) Meillä kuitenkin ulkoillaan talvikausi vain puolet päivästä niin pitää vapainakin keksiä jotain ohjelmaa ettei Nuutti joudu niin kamalasti karsinan seiniä tuijottelemaan. Onneksi tarhaan saa oman vuoron ulkopuolellakin viedä jos hoitaa itse myös sisään, ja kaiken päälle meillä on apuna ihan mahtava hoitaja :)

      Poista
  12. Ihan mahtavia kuvia ja Nuutin ''vuorosanoja'' :D Ihana Nuutti :3

    VastaaPoista
  13. Ihana postaus, Nuutin ilmeet on kyllä ihan parhaita! :'D

    VastaaPoista
  14. Noi nuutin kuvatekstit kruunaa aina nää postaukset :DD

    VastaaPoista
  15. ihana postaus, nuutti on niiin söpö!! :DD

    VastaaPoista
  16. Kiitos päivän piristyksestä Susanna ja Nuutti <3

    VastaaPoista
  17. Eikä miten ihana Nuutti :D "Se kakkas kerran mun päähän." <- no more words needed XDd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa ! Mut hei, true story !! En tosin tiedä oliko asialla ollut Telmastiina vai joku muu, mutta tallissa mua kuitenkin odotteli pieni (linnun)kakkapäähevonen ;)

      Poista
  18. Ihana postaus :) Nuo kuvatekstit on kyllä mahtavia ja ne tuo hyvän lisän kuville! Tuli jostain mieleeni, että onko Nuutilla koko- vai puolipäivätarhaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos ! :) Sillä on normaalisti tallin puolesta puolipäivätarhaus, mutta ulos saa oman vuoron ulkopuolella viedä jos on tilaa ja hoitaa itse myös sisälle. Eli mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään tätä, ja kesällä heppa on koko päivän / vuorokauden ympäri laitumella :)

      Poista
  19. Ihana Nuutti! :-3 & Keksit aina niin osuvat kuvatekstit, ihan hurjan hauskoja! :-D

    VastaaPoista
  20. Voi että kun Nuutti on suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se kyllä kieltämättä ! Pieni pönttöpolla ♥

      Poista
  21. Ihania kuvia taas kaikki! :)

    VastaaPoista
  22. :D En kestä, miten keksit noin hyvät lausahdukset noihin kuviin? Nuutti on niin ylisöppänä etten kestä :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, Nuutin naama on hyvä inspiraation lähde... ! ;) Kiitokset heppasen puolesta ♥

      Poista
  23. Nää oli ehkä koko universumin parhaat kuvatekstit :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha voi että, kiitokset ! Ihanaa jos iskivät ;)

      Poista
  24. Haha, ihania noi Nuutin ilmeet ja noi kuvatekstit sopii niihin aivan täydellisesti !! :)
    suomenhevostamma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiva kuulla ! Sen möllötyksiä on kyllä hauska tulkkailla... ;)

      Poista
  25. Ihania kuvia! Ja sun kuvatekstit on niin parhaita aina. :D

    VastaaPoista
  26. Ihan mahtava postaus! Ainakin näin yliväsyneessä tilassa noi kuvatekstit huvitti niin paljon, että oli muutamaan kertaan iltateet väärässä kurkussa :D Sun huumori osuu ja uppoaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, nää onki just näitä vähän väsyneitä juttuja ! Mutta hei ihanaa että uppoaa muihinkin, ei tuu itelle ihan niiiiiin hölmö olo kun tietää että ympärillä on ihmisiä sillä samalla aaltopituudella........... ;)

      Poista
  27. HUIPPU! XDD Sulla vaan on niin paras blogi <3!

    VastaaPoista
  28. Oon hiljattain ruvennut lukemaan sun blogia, tää on kyllä aivan huippu! Piristää paskankin päivän jälkeen satavarmasti! :D Älä vaan lopeta tätä jooko! Nuuttikin on aivan mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii kiitos, ihan mahtavaa jos tykkäät ja ollaan onnistuttu piristämään ! Tämmönen kommentti saa aina itelleki tosi hyvän mielen :)

      Ja älä huoli, lopettaminen ei ainakaan vielä ole realistiselta tuntuva vaihtoehto..... ;)

      Poista
  29. Voi apua että meinasin kuolla nauruun noita kuvatekstejä lukiessani (ja töissä vielä...). Aivan loistavia! :D

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !