torstai 30. huhtikuuta 2015

Kesän makuja

Nuutti on reilun viikon verran päässyt maistelemaan vihreää. Ihan pieniä, muutaman minuutin hetkiä vain, mutta voi miten onnelliseksi ne ovat tehneet niin itse ruokailijan kuin sitä kautta myös allekirjoittaneen. Nuutti on ruohonleikkurina ihan omassa elementissään. Se tietää, että jos tallin ovella heitän riimunnarun kaulalle, se saa hölkätä nurkan takana olevalle pienelle ruohopläntille. Siellä pitkäkorva sitten posket pullollaan suurinta herkkuaan nyhtäen odottelee, eikä varmaan pistäisi yhtään pahakseen vaikken muistaisi saapua paikalle lainkaan. Kyllä siinä päiväksi popsittavaa riittäisi, ja illan tullen voisi sitten siirtyä vieressä olevan heinävaraston puolelle miettimään mihin sitä seuraavana aamuna itsensä ankkuroisi. Se se vasta olisi elämää.

Ruttunaama onskana.
Puhelinkuvia. Kevään ensimmäinen voikukka ja iso kasa ötököitä bongattu. Talvikarva on pian vaihtunut ja Nuutista tulee ihanan kuparinhohtoinen.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Iloista vappua kaikille !

28 kommenttia:

  1. ihana toi vika kuva! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, siitä tuli kieltämättä yllättävän kiva ! :)

      Poista
  2. Vähänkö teillä on vihreetä!? Meidän takapihalla on vielä lunta, hepalla hokit jne... -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan sentään ! Toivottavasti paahtaisi lumet pois mahdollisimman pian :)

      Poista
  3. Aivan upeita kuvia, tosi tunnelmallisia *-* meilläkin on jo ponit päässeet pieniä määriä vihreää ruohoa syömään :3

    ronjajagrandi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos !! Ihana kuulla, ovat varmasti olleet ihan onnessaan hekin ! :)

      Poista
  4. Hyvää vappuu myös teille ;) Ihania kuvia :) Nuutti oli varmasti onnellinen päästessään syömään ruohoa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ! :) Se on kyllä tosiaan ollut niin onnensa kukkuloilla, että hyvä kun on malttanut nahoissaan pysyä... ♥

      Poista
  5. Oi ihania kuvia!:3 Hyvää vappua teille!:)

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia! Hyvää vappua myös teille! =)

    VastaaPoista
  7. Ihana toi viimeinen kuva! :)

    VastaaPoista
  8. Sulla on kyllä niin ihana blogi, nää kuvat on aina aivan huikeita! On tuo Nuutti kyllä kaunis hevonen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia kovasti :) Nuutti on kyllä kieltämättä komea poika ♥

      Poista
  9. Kauniita kuvia. :)

    VastaaPoista
  10. Herregud va vackra bilder, tummen upp!
    - Marta

    VastaaPoista
  11. Hyvää vappua myös teille! :-) Ihanan tunnelmallisia nämä kuvat <3

    VastaaPoista
  12. Pääsispä meilläki jo syöttelemään! Muutan kohta etelään ku menee hermo.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, mä ymmärrän kyllä hyvin... ! :D

      Poista
  13. Meillä hepat on jo laitsalla päivän :)
    Ps. Laitsa on köyhä, suurimmalta osalta kuivaa vanhaa heinää, osittain on vähän vihreää, ja kuivaa tarjoillaan tänne laitsalle vielä!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa ! Me joudutaan vielä hetki malttamaan... :)

      Poista
  14. Kaunista.. niin kuvat kuin kuvattavakin. :-)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !