tiistai 18. elokuuta 2015

Tää on niin tätä...

Voihan Nuudeli... Mokomakin torvelo päätti pistää tulevien viikkojen ohjelman uusiksi ja teloa laitumella toisen silmänsä niin, että eläinlääkäriä sai taas kerran soitella paikalle asap. En tiedä mitä on sattunut, mutta toivon, ettei otus ole saanut potkua päähänsä - siinä vaiheessa huolenaiheena nimittäin saattavat olla myös pintaa syvemmälle muodostuneet vauriot. Mutta, so far so good. Toistaiseksi kaikki ok. Silmä on tikattu ja turvotuksesta (sekä kaikesta verestä...) huolimatta eläinlääkäri sai sen kasaan suhteellisen siististi. Ilmeisesti tapaturmasta oli ehtinyt kulua jonkin verran aikaa ennen kuin itse sain tiedon verissä päin hortoilevasta hevosesta ja ehdin paikan päälle tilanteen katsastamaan, sillä haava piti ennen kursimista avata uudelleen. Samalla ell katsoi, ettei itse silmä ole vaurioittunut. Jotakin pientä näkyi, mutta "melkein normaali" kuulosti ihan hyvältä. Nuutista ei siis ainakaan vielä tule kyklooppiheppaa.

Tässä vaiheessa turvotus ei vielä ollut kovinkaan paha, viimeisenä tuntina ennen eläinlääkärin tuloa se suunnilleen kaksinkertaistui.

Tapaamme eläinlääkärin kanssa kontrollin merkeissä viikon kuluttua, mikäli kaikki menee hyvin. Eli mikäli turvotus laskee (tai ei ainakaan lisäänny...), eikä vekki rupea kehittelemään sisälleen paisetta tai valuttamaan mätää. Eikä Nuutti hinkkaa tikkejä hajalle... Jos näin sattuu, pitää ompeleet avata ja haava hoitaa uudemman kerran. Kesä on tämän kaltaisten ongelmien kannalta vähän haastavaa aikaa kun pöpöt käyvät niin herkästi jylläämään, mutta toivotaan nyt, että ainakin suuremmilta jatkotoimenpiteiltä säästytään ja toipuminen sujuu mahdollisimman kivuttomasti.

Pientä sairaslomaa tässä nyt tulee varmaan ainakin se viikko-pari, sillä ennen turvotuksen laskemista emme liiku muutoin kuin kävellen. Huomenna Nuudeli ei pääse tarhaankaan, ettei silmä ainakaan ötököiden vuoksi ärry (onko tuo edes sana...?) enempää ennen kuin saan ostettua sille jostakin hupun. Käyn sen kanssa kyllä iltasella pienellä kävelyllä, mutta surettaahan se silti seisottaa toista karsinassa koko päivä... :( Sataisi edes kaatamalla niin ei olisi niin julma olo. Hepalla on nyt viikon verran päällä lihakseen tuikattava penisiliinikuuri ja silmätippoja pitäisi laittaa 2-4 kertaa päivässä. Ensimmäinen ei ole ongelma; tuttua puuhaa vuosien takaa ja piikki annetaan vain kerran päivässä, mutta silmätipat eivät ainakaan tänään olleet ihan läpihuutojuttu enkä millään itse pääse tallille neljästi päivässä. Huomenna pelastajamme (niin monella tapaa...) Veronika käy ennen omia menojaan hoitamassa aamutipat ja itse laitan kahdet iltapäivällä/illalla, mutta pitää vähän katsoa miten siitä eteenpäin saadaan sumplittua. Tallityöntekijät taatusti aamulla laittaisivat, mutta tiedän (ja siis ehdottomasti ymmärrän!), etteivät he puolta tuntia rupea yhden apinan kanssa tappelemaan. Jos joku teistä siellä ruudun toisella puolen siis on keksinyt sellaisen tosi kätevän silmätippakoneen niin me tilataan yksi kappale kiitos...

Reppana...

Juuh, että... sellaista meille. Mitäpä teille?

52 kommenttia:

  1. Voi Nuudeli :( on se niin pöhlö! Paranemisia ja silmätippakoneita teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä, oikee tahvo! Kiitos, konetta ei vielä oo löytyny, mutta ehkä me tässä pari viikkoa treenattuamme ollaan jo melkein samalla tasolla semmosen kanssa... ;)

      Poista
  2. Voi eikää! Paranemisia Nuutille! :)

    VastaaPoista
  3. Vähän lohduttaa, että muillakin menee välillä vähän itse sitä päin... Heh, ei vaan vitsi vitsinä, voi raukkaa ja höh teidän tuuria! Pikaista paranemista ja toivottavasti Nuutin silmä ja silmäkulma tulevat pian kuntoon :) Meillä "pieni lihasvamma" vaihtui lievään hankkarivammaan eli heppa seisoo nyt täydessä levossa kipulääkekuurilla, vatsahaavalääkityksellä (just in case, metacam + just kuntoon hoidettu vatsahaava ei kuulemma oo ihan kauheen hyvä juttu) ja saan rampata 2-3 kertaa päivässä lääkitsemässä sitä. Mitään järkeväähän me ei saada tehdä koska kaikki liikunta on rajoitettu talli-tarha-talli x 1 x pv välimatkalle joten lähinnä hengaillaan joko karsinassa tai pienessä tarhassa... Että jos lohduttaa vähäsen edes niin eipä täällä mene yhtään sen paremmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eih, mä niin fiilaan sua! Muistui tästä taas mieleen ne ajat Nuutin jännevammojen sun muiden kanssa, ei kyllä ollu mitään herkkua... Onneks meillä ei (kop, kop, kop...) missään vaiheessa oo noi mahaongelmat vaivannu, ne osaa kans olla niin piinaavia että huhhuh...! Tosi paljon tsemppiä teille!

      Poista
    2. Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  4. Voi Nuutti! Toivottavasti silmä paranee pian :')

    VastaaPoista
  5. Voi nude nude nude... Sä oot ihan samanlainen ku minä, seinienkin pitäis olla pehmustetut. Mutta paranemisia nuudeli duudeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kyllä aika hyvä tosiaan! Nuudeli kiittää :)

      Poista
  6. Voi Nuudeli :'( Pikaista paranemista ♡

    VastaaPoista
  7. Pikaisia paranemisia suloiselle Nuudelille! Se on kyllä yksi kävelevä katastrofi, jos voin sivusta seuranneena suoraan sanoa... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, sitä se kyllä tosiaan on..... :D

      Poista
  8. Voi Nuutti parka :( Täällä pidetään peukut pystyssä että haava lähtis paranemaan niin kuin toivoa voi! Aina näitten heppojen kans pitääkin sattua ja tapahtua.. Tsemppiä !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toistaiseksi näyttää hyvältä! :)

      Poista
  9. Voi Nuutti parkaa!:( Paranemisia! <3

    VastaaPoista
  10. Voi Nuuttia! Onneksi sillä on noin hyvä omistaja joka huolehtii aina <3

    VastaaPoista
  11. Auts.. :/ Toivottavasti paranee hyvin, eikä tulis mitään komplikaatioita!
    Me todettiin omalla ruunalla sädemätä, että eipä näiden kanssa kai koskaan helpolla pääse.. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Toistaiseksi onneksi näyttää oikein hyvältä :)

      Voih, kurjaa! Onko pahakin? :s Nuutilla on samaa ongelmaa, kesät aina parempi mutta talvikaudella menee aika huonoon kuntoon...

      Poista
    2. No kiva! :) Pidetään peukut teille pystyssä!

      Ilmeisesti se on ollut tällä jo pidempään, mutta nyt kesällä meni pahemmaksi kun oli vaan pari kk kengättä laitumella.. Alkoi ontumaan toista etujalkaansa, kun haettiin se kotiin ja siitä sitten viikon päästä todettiin sille tää sädemätä.
      Saatiin kengät ja ontuminen loppui, joten tällä hetkellä näyttää tulevaisuus valoisalta. Kunhan kaviot pitää puhtaana, joka päivä pistää niihin ainetta ja huolehtii, että heppa pääsee liikkumaan, niin sillä pitäisi siitä eroon päästä (ilmeisesti voi kuitenkin olla jopa vuoden prosessi). Toivotaan parasta, eihän tässä muu auta! :p

      Poista
  12. Parantumisia! <3

    VastaaPoista
  13. Voi ei! Paranemisia Nuutille :) Meitin lämppäri oli sellainen, että oli _aina_ auki jostain. Kun vanhat haavat parani, oli jo uusi tilalla. Tuntui, että olisi saanut laittaa pumpulitarhaan ja silti olisi saanut aikaan jotain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tosi kiva... :D Musta tuntuu välillä ihan samalta ku harva se päivä saa olla haavasumutteen ja Betadinen kanssa läträämässä, ärh! Pumpulitarha ois kyllä ihan hyvä idea! ;D

      Poista
  14. Nuuttihan aletaan kohta tuntea tavastaan teloa itsensä ja huolestuttaa se rakas kaksijalkainen! ;( XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, älä muuta sano, tiistainakin kaikkien Nuutin pidempään tunteneiden kommentti tähän haaveriin oli, että ei kai taas...?! "Voisitteko te niinku edes yrittää pysyä kunnossa?" :D

      Poista
  15. Eikä!! Ihan tyhmää.
    Yritä pärjäillä, isot tsempit ja paranemiset sulle ja Nuutille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä, harmittaa aina nämä "turhat lomat", jotka vielä usein sattuu just sillon ku treeneissä menee tosi hyvin! Ärr...! Mutta kiitos, onneksi kaikki näyttää tällä hetkellä oikeinkin hyvältä :)

      Poista
  16. mun jo edesmennyt hevonen sai kerran silmäänsä haavan laitumella ja silmävoidetta piti laittaa puolentoistatunnin välein, sain asua tallilla maksua vastaan. Poni ei kyllä tykännyt yhtään voiteen laitosta... No mutta toivottavasti jotenkin järjestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, siinä saiki sitte jokusen kerran voidella! Huh! Hevosenomistajuutta parhaimmillaan... :D

      Poista
  17. Voi Nuutti parkaa :(
    Omalla ponillani on myös silmä vaivoja. Ponilla on ennestään oikean silmän ?immuunivälitteinen? silmäsairaus. Tarhassa kokoajan huppu päällä ettei silmä ala hirveästi vuotamaan. Aamulla oli silmä kokonaan ummessa ja vuotanut aivan törkeästi. Iso paarma jostain pienestä aukosta päässyt hupun sisään ja huppu ihan veressä. Nyt ollaan oltu yksisilmäisenä päivä, mutta onneksi on kotona lääkettä ennestään ettei klinikalle tarvinut lähteä. Ponilla ennenkin ollut sama ongelma.. Tää kesä on niin tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, kuulostaa hurjalta! Meillä onneksi itse silmä näyttää säästyneen suuremmilta vaurioilta ja haavakin näyttää hyvältä. Tsemppiä teille!

      Poista
  18. Onko suunnitelmissasi uusi banneri kun tekemäsi on aina niin hienoja. ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on, kun vain ehtisi tekemään...! Yritän tässä parin viikon sisään kyhäillä ;D Kiva jos niistä tykkäät, kiitos!

      Poista
  19. Voi ei! Toivottavasti Nuutti paranee pian. Ikävää kun Nuutti joutuu seisomaan karsinassa koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan tosiaan! Ja juu sanos muuta, tosi kurjaa... :( Mutta onneksi se on nyt päässyt tarhaan kun on saanut hupun päähänsä :)

      Poista
  20. Mun tammalla oli reilu kuukausi sitten vähän vastaava, mutta alaluomessa (luomi oli osittain halki). Se valitettavasti sitten tulehtui ja tikit aukesivat itsekseen tai hevosen avustuksella ja piti käyttää sitten klinikalla uudestaan operoitavana. MUTTA emme saaneet alunperin kuin silmätippoja lääkkeiksi ja uskon, että alusta asti annettu oriprim tms. -kuuri olisi pelastanut haavan tulehtumiselta.

    Paras keino silmätippojen laittoon oli rauhallisella hevosella ihan vain totuttaa luomen vetämiseen vähän alas ja tippojen tiputtamisella sinne. Eläväisemmällä kannattaa käyttää ruiskua, jolla tipat pääsee "ampumaan" 5-10cm päästä silmästä ja lääke menee varmemmin perille. Eläinlääkäriltä saa ruiskuja tähän tarkoitukseen.

    Tänä kesänä ollut ilmeisesti silmä(nseutu)haavabuumi, koska tallillamme myös toinen hevonen sai kauhean näköisen märkivän haavan silmän viereen ötökän puremasta ja turvotti silmän melkein kiinni asti. Ell:t sanoneet myös että näitä haavoja on ollut todella paljon nyt. Me ennalta ehkäistään tulevia haavoja sillä, että pidetään huppua päässä jatkossa kesäaikaan, ei ainakaan pitäisi syntyä tarvetta rapsuttaa kaviolla naamaa ja jos tulee, niin kyllä kangas vähän suojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts, kurja juttu! Tuliko kuitenkin ihan kuntoon lopulta? Meillä onneksi näyttää haava melko hyvältä, katsotaan mitä ell maanantaina sanoo. Silmätipatkin menee ihan hyvin jo - muutaman kerran kun herra heiluria vähän komentaa..... :D

      Mäki oon kyllä miettiny nyt tota huppua ihan jatkossakin, just nimenomaan ton kaviolla raaputtelun takia.

      Poista
    2. Tuli kuntoon hyvin nopeasti sen toisen ompelukeikan jälkeen ja nyt luomassa muistona vain ihan pienen pieni lovi, joka tuskin koskaan katoaakaan. Ei pitäisi haitata, koska silmä menee hyvin kiinni, eikä vuoda tai rähmi. Jatkossa annan kyllä heti Oriprimiä kun tulee isompi ventti, niin pääsee vähemmällä.

      Poista
  21. Pikaisia paranemisia Nuutille!

    VastaaPoista
  22. Voi Nuudelia, pikaisia paranemisia pienelle ressukalle! <3

    VastaaPoista
  23. Autsis! Nuutti raukka :( Toivottavasti paranee hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä! :)

      Poista
  24. Siis pistätkö nuuttia itse piikillä?? Miten osaat eikö siihen tartte olla eläinlääkäri??

    VastaaPoista
  25. Voi ei ! :( Toivottavasti toi ei mene pahemmaksi :-c Pikaisia paranemisia kuitenkin Nuutille! (tai niin pikaisia kun on mahdollista)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !