keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Ihan pihalla

Kirjaimellisesti. Ensimmäiset ratsastukset ulkokentällä suoritettu ja taas tekee mieli kysyä: mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu? Tällä kertaa ei paineltu pukkilaukkaa ristiin rastiin, mutta juuri muuta positiivista en sitten näin äkkiseltään keksikään. Nuudeli tuntui aluksi vähän jäykältä (kiitos edellispäivän riekkuleiden, olettaisin) ja itse ratsastin yhtä hyvin kuin pussillinen pakasteperunoita. Enkä ainoastaan aluksi, vaan ihan koko kolmevarttisen läpeensä. Jossakin välissä osasin ehkä muutaman askeleen verran istua hevosta häiritsemättä, mutta suurimman osan ajasta tein ihan mitä sattuu. Pahinta on oikeasti se, että tajuan (ehkä) ainakin suurimman osan virheistäni ja luulen jopa tekeväni niille jotakin, mutta silti kuvia ja videoita tiiraillessani järkytyn niin, että silmät meinaavat mennä halki.

Elämäni Michelin-ukkona. Alkuverkassa vielä nauratti.....

En kyllä enää ikinä edes harkitse uutta, monen kuukauden ratsastustaukoa jos se herranen aika tarkoittaa tällaista työmaata. Surullista, että istuntani on joskus ollut yksi niistä harvoista asioista, joihin olen elämässäni voinut luottaa. Jepakin vuosia sitten tunnin jälkeen totesi, että "sentään sinä osaat istua", mutta veikkaan, että nyt saisin kyllä sanoja säästelemättä kuulla kunniani. Ehkä pitää palata mietiskelemään tätä istunta-asiaa ihan oman postauksen merkeissä, muuten menee yötöiksi. Eikä siihen valitettavasti tällä hetkellä riitä mehuja, t. kahden vuorokauden unisaldo noin kahdeksan tuntia, yäk.....

Viikonloppuna kuitenkin nukuin oikeinkin hyvin ja runsaasti, joten edes väsymyksen piikkiin en voi sunnuntaista pistää. Nuutti oli yllättävän hyvin kuulolla, mutta silti en vain saanut ratsastettua sitä rehellisesti avuille. Tiedättekös, niin, että se olisi ollut läpi joka suunnasta ja tuntunut pumpulilta. Otus kyllä kuunteli ja teki mitä pyysin, mutta vähän raskaasti. Laukkojen jälkeen se rupesi liikkumaan aavistuksen verran voimakkaammin ja kevyemmin, mutta oli vielä lopuksikin aika kaukana siitä mitä se nyt viime aikoina on parhaimmillaan ollut. Kulkihan meillä toki jo monta viikkoa niin hyvin, että kai tämän notkahduksen olisi voinut ilman sitä kristallipalloakin ennustaa. Yksi askel eteen ja kaksi taakse, niinhän se menee. Ainakin oman pään sisällä. Takapakin on helppo antaa masentaa ja tuntua monelta harppaukselta, vaikka oikeasti se voi olla vain puolikas, josta suhtautumisellaan kasvattaa todellista suuremman.

Voihan kädet..... Kohta joudun sahaamaan teidät irti.
Näin sitä mennään ohjatkin tuntumalla.
Hyvä yrittää suoristaa hevosta kun itse istuu kierossa kuin korkkiruuvi.
Ohikiitävä hetki harmoniaa. #dressagewannabes
Lopuksi saatiin nauttia vielä pienestä lumisateesta. Nuutti näyttää siltä, että ottakaa minut jo pois täältä.

Onneksi Nuutti on ihana. Vaikka mikään ei sujuisi, se on silti aina ihana. Suloinen pieni karvalapsi, joka ei todellakaan päästä mammaa helpolla, mutta ansaitsee ison kasan kiitoksia ja rapsutuksia pelkästään siitä, että kestää tätä vuodesta toiseen. Toivottavasti ensi viikonloppuna sujuu vähän paremmin ja pääsemme taas parin viikon tauon jälkeen tunnille muistuttelemaan mieliimme sitä, miltä sen oikean (koulu)ratsukon tulisikaan näyttää. Jospa vaikka vielä joskus rupeaisimme edes etäisesti sellaista muistuttamaan. Se ainakin on tavoitteena.

Tämä kuva tiivistää kaiken: heppa on onnessaan kun saa jolkotella miten mielii ja pilotti miettii kannattaisikohan tässä nyt itkeä vai nauraa.

Kuvat © Kukka, kiitos!
Joko te olette päässeet ratsastelemaan ulkosalla ja sulalla kentällä?

15 kommenttia:

  1. Pussillinen pakasteperunoita XDDD Oot paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, kivaa jos osuu ja uppoaa...! 😂

      Poista
  2. Aina ei onnistu mutta hyvää kun sinulla on positiivista asennetta. Tosi hyvä blog. 😊 Meillä ollaan päästy ulkokentällä jo pitkän ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Kivaa! Ulkokausi on parhautta!

      Poista
  3. Ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  4. söpö Nuutti <3 ja ei hätää, täälläkin niitä kenelöä ratsastus ei ihan aina mene..noh niin kuin Strömsössä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on ❤️ Haha, onneks en oo ainoo! Se vois jo masentaa vähän liikaa... :D

      Poista
  5. Voin samaistua... Tänään kävi kentällä hirveä tuuli ja oltiin hepan kanssa keskenämme. Heppa ei millään meinannut keskittyä ja oma ratsastus ei kyllä mitenkään helpottanut asiaa... Pidettiin sit suosiolla treeni lyhyenä ja heppa pääsi tarhaan rallittamaan kavereiden kanssa, jos huomenna löytyis taas molemmista se sisäinen kouluratsukko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, niin tuttu juttu! Tuuli on kyllä välillä oikea pirulainen :D Toivottavasti meni seuraava ratsastus paremmin, meilläkin tänään iiiiihan erilainen fiilis!

      Poista
  6. Sulla on hauska kirjoitustapa 😄😄 Ja ootte kyl hyvä pari Nuutin kanssa vaikka ei aina meniskään putkeen 😇 Harvalla nyt aina meneekää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi kiitos :) Näinpä, ylä- ja alamäkiä sattuu kaikille!

      Poista
  7. Meillä ei ole maneesia, joten ratsastetaan aina ulkona. Kenttäkin oli viimeksi vaan reunoilta sula, oli pakko keksiä jotakin, että ei tarvinnut ponin tylsistyä, kun mentiin vaan pitkää uraa pitkin. Onneksi oli tarpeeks suurelta alueelta sulannut seuraavalla kerralla, että sai lyhyille sivuille pienet esteet, ja poni saisi edes jotain virkistystä. Onneksi täällä kovasti paistaa aurinko ja on plussan puolella, joten eiköhän kohta päästä treenaamaan kunnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, mä muistan myös viime keväältä tuon maneesittomuuden tuskan, vaikka eihän Nuutti siinä välissä ehtinyt olla kunnossa kuin pari kuukautta... Toivottavasti tosiaan on pian sula kenttä, sitten saa taas muutaman kuukauden nauttia!

      Poista
  8. Pidän blogistasi paljon kun teet mielekiintoisia postauksia upeilla kuvilla!:) Hienoa kun tällaisia blogeja löytyy, kiitos siis tästä blogista!<3

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !