maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kisatunnelmaa ja uuden objektiivin testailua

Olipas kiva viikonloppu! Nuutista enemmän toisissa postauksissa, sillä tämän ajattelin pyhittää yksinomaan eilen kotitallillamme järkätyissä 3-tason koulukisoissa kuvaamilleni kuville. Kameraperheeni tosiaan sai lisäystä kun poikaystäväni oli päättänyt tilata minulle Canonin EF 50mm f/1.8 STM-putken ja se saapui sopivasti niin, että pääsin heti tuuppaamaan sen tositoimiin ja kokeilemaan toimivuutta sekä käyttäytymistä erilaisissa tilanteissa. Liikkuvan kohteen kuvaamiseenhan tuo ei ehkä ole ihan se optimaalisin vaihtoehto (etenkään jos kuvattava on kauempana, koska kiinteä polttoväli), mutta lähietäisyydeltä toimii moitteetta siinäkin. Kaikki alla olevat kuvat ovat kuvattu joko ISO-arvolla 100 (ulkokuvat) tai 3200 (maneesissa otetut, olisi voinut varmaan olla alhaisempikin...), auringonpaisteesta riippuen valotusajalla 1/1000-1/4000 ja aukolla 1.8. Liitin tähän alle The Beatlesin biisin Here comes the sun, sillä se soi kisojen aikana sopivasti siinä vaiheessa kun ne olivat loppumaisillaan ja sadekuuro sekä ukkonen ties kuinkakohan monennen kerran kaikkosivat kauniin auringonpaisteen tieltä. Loppupäivän porottikin kuin kesäkeleillä konsanaan! Klikatkaa kipale soimaan, selatkaa kuvat ja kertokaa ihmeessä mitä mieltä niistä olitte!



Pilvet ovat (hevosten ohella tietenkin) yksi niistä kohteista, joita voisin kuvailla päivät pitkät!
Tyytyväisyyttä (tai ainakin hyvää mieltä) havaittavissa itse kunkin kasvoilta.
Verkassa iskin heti silmäni tähän heppaan.
Mutta Hessin Leevin painellessa radalle tuli kiire maneesiin!
On se komia!
Reippaasta auringonvalosta sekä kivasta obbasta kiitos - mustistakin hevosista sai selkeitä, tärähtämättömiä kuvia!
Kauempaa otetut olivat tosiaan tätä luokkaa. Ilman zoomia ei paljoa zoomailla!
Tämä heppa oli kyllä kaunis kuin karkki.
Yksi päivän lempparikuvistani, harmi vain, että onnistuin mahduttamaan siihen jonkun kuupan! Saisihan tuon muokkaamalla pois, mutta en nyt jaksanut ruveta väkertämään.
Niiiiin suloinen!
Luokan voiton veivät ansaitusti Katja Kuokka & Hessin Leevi.
Tällä hepalla oli mukavan aktiiviset takajalat.
Tyytyväisinä radalta poistuvia hevosia on ilo ikuistaa.
Kuin myös tietenkin tyytyväisinä rataansa suorittavia.
Kuolaa tulloo!
Ei tämä nyt ihan Nuutittomaksi jäänyt tämäkään postaus, sillä tauolla oli pakko käydä moikkaamassa ukkelia. Se näytti vähän kysyvältä, "miksi minä en mamma päässy kisaamaan??".
Poitsut pääsivät ensimmäistä kertaa viettämään yhdessä koko päivän.
Pöh, kaksi hönöä
Tauon jälkeen jatkettiin suokkiluokalla. Tämä oli ihan syötävän suloinen!
Ja mikä häntä!!! Voisin ottaa Nuutille puolet.....
Päivän sana korvahuppujen kohdalla näytti muuten olevan ruskea.
Välillä aurinko vähän ylivalotti (tai siis ei aurinko vaan ehkä ennemminkin ne asetukset.....), mutta nope can do.
"Vitsi mä olin kova!".
Tähän heppaan ihastuin jo verkassa. Tosi kivan mallinen, liikkui hyvässä tahdissa ja mikä tärkeintä: oikean värinen!
Radan jälkeen sanoin Kukalle, että tämä voittaa.
Ihania tukkajumalia nämä kyllä olivat melkein kaikki.
Ja tosi hyvällä ilmeellä liikkuvia suurin osa. Tämäkin kovin hellyyttävä!
Taas ollaan oikealla värillä liikenteessä!
Ja taas, vaikka korkeammat sukat uupuvatkin.
Näppärän oloinen tapaus!
Näitä katsellessa tuli sellainen fiilis, että höh, mäkin haluan suokin!
Sillä sitä sitten voisi tukka putkella painattaa ympäri ämpäri. Näiltä irtosi suunnilleen kaikilta tosi hyvää ja selkeää keskilaukkaa.
Ja katsokaas: voittihan se!
Muut tekivät jo lähtöä kunniakierrokselle, mutta hän olisi kovasti vain poseerannut
Kunniakierroksella, kaikkien osalta siistiä ja hallittua. Toista se oli aina Nuudelin kanssa.....
Voi että, kylläpä nousi taas kisakuume ihan uusiin lukemiin!
Ratsukoiden poistuttua heitettiin saman tien porukalla kouluaidat paikalleen. Siinä ei kauaa nokka tuhissut!
Äkisti se sitten hulina hälveni. Tämän jälkeen luuhattiin Kukan kanssa tallilla vielä mooonta tuntia. Koska miksipäs ei - se kun vaan on parasta 

Mikä kuvista on teidän mielestänne onnistunein?

22 kommenttia:

  1. Nyt tekee itsekkin mieli kisaamaan! JA NUO SUOKIT! Niin upeita kyllä! Kumpa miunllakin olisi suomenhevonen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Nousi monta kuumetta samalla kertaa... :D

      Poista
  2. Onpa upeita kuvia! Meidän piti tulla sinne kisaamaan, mutta suokkipoika päätti hankkia itselleen sitkeän ontuman, jonka syystä ei vieläkään ole tietoa vaikka eläinlääkäreitä on vaivattu jo monta kertaa... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kurjuus... :( Toivottavasti syy selviää, epätietoisuus on niin pahinta... Tsemppiä teille! ❤️

      Poista
  3. Ei voi kyllä valita suosikkia kun kaikki on niin onnistuneita. :) Teetko kuvauksia tilauksesta? Meillä on maneesissa niin paljon parempi pohja kuin kentällä, että usein treenataan siellä, mutta vielä ei ole kukaan saanut siellä pimeässä kuvia jotka eivät tärähdä jaloista... Heräsi toivo kun katsoi näitä, näyttää aika saman valoiselta hallilta kuin meidän! Tuusulassa asustaa hevonen, oletko koskaan täällä suunnalla muuten/olisiko mahdoton matka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Teen kyllä sovittaessa kotikuvauksia, laita vaikka sähköpostia niin jutellaan lisää? susanna.niemi@live.fi on osoite :)

      Poista
  4. Kaikki kuvat oli upeita etenkin ne suokit oli niin kauniita! Nuutti nyt tietenkin oli ihan omaa luokkaansa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Myös Nuutin puolesta, se on ihan samaa mieltä kanssasi ;)

      Poista
  5. Wau, tosi hyviä kuvia! Oma lempparini on ehkäpä tuo läsipäisen suokin voittoposeeraus, siihen on tallentunut ihanan iloinen hetki :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on yks munki lemppareista :)

      Poista
  6. Kiitos vaan, nyt soi päässä toi biisi! 😂 Mut upeita kuvii, sä se vaan osaat 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja hahaa, oleppa hyvä vain! :D

      Poista
  7. Itsekin tuossa maneesissa kuvanneena pakko sanoa, että tosi hyviä kuvia! Sulla on hirveen kiva blogi, jään seuraamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitän! Kiva kuulla, tervetuloa mukaan :)

      Poista
  8. Vitsi miten kivoi kaikki!! Millo tuut meille kuvaileen??? Kesäl ois toivottavasti Staran ja Sohvin varsatki tallis ni sit riittäs kuvattavii vauvasta vaariin.. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuules kesällä vois varaa jonku viikonlopun! Huuda hep kun vauvat syntyy niin tuun heti kasvattamaan mun varsakuumetta ❤️

      Poista
  9. Ompa tosiaan upeita hevosia! Etenkin noi suokit <3

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia! Laitoin sähköpostia. 😊

    VastaaPoista
  11. Oisitpa vaan nähny ilmeeni kun tajusin, että tallinomistaja ja hänen tyttärensä olevat noissa kuvissa. :D Hyvä postaus!

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !