tiistai 4. huhtikuuta 2017

Sininen sormi ja muita kertomuksia

Viikonloppu piti taas sisällään menoa ja meininkiä. Kevät iskee nyt kovaa, vaikka takatalvi kyllä sitkeästi yrittää heittää kapuloita rattaisiin. Lauantaina päästiin maneesiin saakka ihan siivosti, mutta siellä Nuudeli tempaisi itsensä irti sillä seurauksella, että vasemman kätöseni nimetön vääntyi ja ilmoittelee nyt olemassaolostaan pienesti jomottamalla. Hieman se on turvonnut ja joku mustelma siihen näyttää muodostuneen, mutta tuskin on mitään venähdystä kummallisempaa, sillä taivuttaminen kyllä onnistuu vaikka vähän kipeää tekeekin. Tuuppasin sormeen palasen liimasidettä ja totesin, että tämä hyvä - turhaan sitä minnekään ruuhkaisiin päivystyksiin lähtee istuskelemaan kun osaa itsekin parissa hassussa minuutissa kapaloida ulokkeen somaan pakettiin. Diagnoosikin löytyy Googlesta ja kipu kyllä kuolee huutamalla Buranalla.

Vasemmalla tallilla kyhätty hieno jeesusteippiviritelmä, oikealla vähän hienompi käärö. Sinertävä on yhdestä kohdasta tosiaan myös tuon alta, yök.

Sunnuntaina oli sitten vielä astetta pöhkömpi päivä. Nuutti ja kaikki sen kanssa samalla alueella tallin edessä tarhaavat olivat paikan päälle saapuessani aivan hölmöinä. Ne katselivat silmät suurina vieressä olevaan pöpelikköön, jossa en perusteellisesta tiirailusta huolimatta nähnyt mitään normaalista poikkeavaa. Hetken kuluttua kuitenkin selvisi, että siellä oli aamusta pyörinyt joku ilmeisesti pajunoksia keräilemässä ja tämä oli sitten syvästi järkyttänyt kaikkia moisen toiminnan todistajiksi joutuneita turpatovereita. Ihan luonnollista, tottakai, ovathan ihmiset melko harvinainen näky näillä main. Ensin vähän huvitti, mutta tallissa meinasi huumori loppua. Siinä missä muut hevoset näyttivät melko nopeasti rauhoittuvan, jatkoi Nuutti hyrräämistä kuin heikkopäinen. Oli tosi hyvät fiilikset lähteä tunnille kun näin heppasen katseessa sen entisaikojen viirupään, johon ei saanut otetta kirveelläkään.

Ennakko-oletuksena oli siis se, että tänään mennään vauhdilla joko ylös tai eteen. Nuutti on tuossa mielentilassa niin pirun vaikea ratsastaa, että teki mieli luopua leikistä ennen kuin olin edes selkään päässyt. Säälittävää, tiedän, mutta ketutti kuin pientä käpyä. Oli pakko suorittaa alkukäynnit kokonaan taluttaen ja viimein satulassa rapsutella hevosta hetki, jotta se hieman rentoutuisi ja saisin psyykattua itseni olemaan sille mahdollisimman reilu. Se ei enää muistanut sitä, kuinka oli tallissa kolhinut päätään omaani ja astunut varpailleni (mitä se ei normaalisti ikinä tee) vaan eli siinä nimenomaisessa hetkessä ja minun oli pakko päästä oman turhautuneisuuteni yli, jotta voisin antaa sille mahdollisuuden onnistua.

Sanoin Kaisalle heti, että nyt tuntuu Nuudeli vähän herkältä katoamaan kohti taivasta ja hän käskikin meidät melko lailla suoraan raville. Ihan vain, jotta olisimme vähän "selvemmillä vesillä" mahdollisen kevyen keulan suhteen. Ensimmäiset kierrokset olivat aivan kamalia. Nuutti oli täysin pohkeen takana, mutta samaan aikaan tunsin, etten saa koskea ollenkaan tai se hermostuu. Se käy todella nopeasti, hermostuminen. Kun laamasta tuleekin maineensa veroinen "punainen paholainen". Tästä syystä Nuuttia ei kamalasti voi prässätä. Tai siis voi, silloin kun se on otollisessa mielentilassa ja suunnilleen kuulolla, mutta väärässä paikassa liika paine saa sen ahdistumaan. Tämän olen joskus oppinut kantapään kautta. Olen - toisinaan jopa valmentajan ohjaamana - sortunut vääriin keinoihin ja kiukustunut, jolloin Nuutti on hyvin selkeästi ilmoittanut, ettei todellakaan katsele noin umpisurkeaa ongelmanratkaisua.

Tötterökorva melkein kuulolla. Ja ei, pilotti ei ole oksentamassa vaikka siltä näyttääkin.

Onneksi, onneksi meillä oli tunti. Ja onneksi Kaisa lähti auttamaan meitä tavalla, joka "piinasi" kuskia, mutta oli hevoselle mukava ja reilu. Vaativa toki sillekin, mutta tarkoitan, että Nuutti ei taatusti kertaakaan kokenut oloaan sellaiseksi, että sen kimppuun käydään. Kaisa kiinnitti paljon huomiota käteeni ja siihen, etten vedä ohjaa syliin ja ratsasta kyynärpäät levällään vaan pidän ne kiinni kyljissä, annan nyrkkien olla vierekkäin satulan edessä ja tarpeen niin vaatiessa mieluummin vaikka "lukitsen" ne hevosen kaulaa vasten. Tällöin en kisko taakse tai liian korkealla kädellä koveta ohjasotetta, vaan ainoastaan kerron Nuutille, missä pituudessa haluan sen liikkuvan enkä anna sen vetää ohjaa pois. Eli ns. asetan sille raamit. Samalla jalka ratsastaa aktiivista takaosaa ja käsi istunnan kanssa "antaa hevosen liikkua". Niin yksinkertaista, mutta ah, niin hankalaa.

Hiottiin aika lailla samoja juttuja kuin viimeksikin ja vähitellen rupesi taas löytymään lisää sitä yhteistä säveltä. Tällä hetkellä on kyllä sellainen kiva tunne, että jatkuvasti edetään vahvasti oikeaan suuntaan ja juuri meille sopivassa tahdissa, hevosta ja sen kuntoa kuunnellen. Toisinaan mennään pienten vaikeuksien ja möhlinkien kautta, mutta kuten Kaisakin totesi: se on ihan normaalia. Mukavuusalueelta poistuminen ei aina (lue: yleensä) ole helppoa, eikä kaikki välttämättä mene ensimmäisellä - jos toisella tai kolmannellakaan - kerralla putkeen, mutta kehittymisen kannalta oleellista on se, että jotakin tapahtuu.

Edelleen melkein kuulolla.
Tässä ehkä jo vähän sinne päin.

Olin tosi yllättynyt siitä miten hyvin Nuutti malttoi tehdä hommia ja keskittyä, vaikka pomppuvirtaa näytti vielä rääkin jälkeenkin löytyvän. Välillä ehkä vähän unohdan, että se ei kaikesta hölmöilystään huolimatta ole se sama hevonen kuin joskus, vuosia sitten, ja rupean manailemaan ihan turhaan. Se sietää asioita eri tavalla ja tästä syystä tiettyihin tilanteisiin - niihinkin, jotka ennen tuntuivat lähinnä umpikujilta - voi löytyä nippu avaimia paljon helpommin kuin osaan edes kuvitella. Kaisa muistutti hyvin, että siinä missä minä pitkän yhteisen historian ansiosta tunnen Nuutin, tiedän sen heikkoudet, temppuilut ja tavat, joilla se erilaisiin tilanteisiin reagoi, niin yhtä lailla sekin tuntee minut - ja tietää kyllä milloin voi vähän vetää höplästä. Tämän vuoksi pitäisi vain muistaa pitää pää kylmänä ja pyrkiä näinä hörhöpäivinä(kin) toimimaan ihan samalla tavalla kuin kaikkina muinakin. Koska juuri sitä Nuutti tarvitsee. Rauhallista määrätietoisuutta, rakkautta ja rajoja. Hermostuminen ei minkään hevosen kanssa vie kuin korkeintaan ojasta allikkoon.

Tiivistettynä siis: pienen alkukankeuden (lähinnä ratsastajan) jälkeen meni oikein kivasti! Ja arvatkaa mitä. Lopuksi Kaisa sanoi, että Nuutin suukin alkoi jo pysymään pidempiä pätkiä ihan hiljaa! Se myös vaahtosi tosi hyvin, paremmin kuin pitkiin aikoihin, ja tuntui käteenkin mukavalta. Voi vitsiläinen, tulin tästä niiiiin iloiseksi!!!

Loppua kohden rupesi tulemaan aika kivaa ravia.
Mutta voi perketti noita käsiä!!! Oikeesti, arh! Kivaa olla ihan toivoton.

Tunnin jälkeen käveltiin pitkään ja hartaasti. Meinasin ensin suorittaa lopputaaperrukset ulkosalla, mutta siellä oli (edelleen...) sen verran jänskää, että oli nopean kuvaushetken jälkeen pakko palata maneesiin. Jossa herra sitten ihan yllättäen päätti asettua piehtaroimaan, satula selässään!!! Normaalisti se mallailee ja petailee itselleen paikkaa todella perusteellisesti, mutta nyt vain kesken askeleen polvistui ja kellahti kyljelleen. Herranen aika, eipä ole ikinä ennen käynyt vastaavaa. Onneksi ehdin hätyytellä otuksen ylös ennen kuin se ehti muiluttamaan Brunoa hiekassa! Reppanaa taitaa nyt vähän tuo karvan vaihtuminen kutittaa. Se on tässä parin viikon aikana hankkinut itselleen ihan omituisia hankaumia sekä haavereita ja tosiaan liikutuksen jälkeen haluaa heti piehtaroimaan. Osansa tähän voi toki tehdä myös tuo hikoilu, joka noin paksun turkin kanssa on yhä lämpenevillä keleillä pieni ongelma. Kuuma tulee kevyelläkin urheilulla ja kuivuminen kestää ikuisuuden. Tästä syystä päätinkin, että ajelen Nuudelin ainakin osittain nakuksi. Katsellaan tarkemmin sitten kun klipperi (toivottavasti tämän viikon aikana) saapuu!

Ärsyttävää, piti vaihtaa Nuudelille musta huopa, mutta unohdin!

Kuvat jälleen © Kukka, kiitos!
Mitä teille heppojenne kanssa kuuluu?

17 kommenttia:

  1. Välillä tuntuu ihan kun mun hepasta kirjottaisit. Joskus pienetkin asiat saavat herran ihan pois tolaltaan ja siitä ei sitten ihan heti rauhotuttakkaan. Turhautuminen vielä vaikeuttaa tilannetta ja sillon ollaankin jo valmiita hyppäämään kuuhun. Aina ei vaan omat hermot riitä pysymään rauhallisena vaikka kuinka yrittäisi. Ongelman on kylläkin nykysin hävinnyt oikeastaan kokonaan ja huonoinakin päivinä hepan kanssa pystyy normaalisti toimimaan. Helpottavaa kuulla ettei mun heppa oo ainut hölmö, mikä ottaa kipinää mistä milloinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, lohduttavaa tosiaan tietää, että muutkin painii ihan samojen juttujen kanssa! Mulla on välillä niiiiin riittämätön olo kun tuntuu, etten saa Nuuttia pöhköilyn yli millään, vaikka kuinka yritän. Tai ainakin luulen yrittäväni. Sunnuntaina tuli taas huomattua miten paljon se oma fiilis ja toiminta vaikuttaa. Yksin sitä vaikeissa tilanteissa herkästi antaa turhautumiselle vallan ja jää ratsastamaan vähän hevosen kanssa kinastellen, jolloin lopputulos tietenkin on kaikkea muuta kuin se, mihin pyritään... On helppo sanoa, ettei pitäisi, mutta... me ollaan lopulta kuitenkin vaan ihmisiä eikä aina toimita täydellisesti vaikka se tosi kivaa olisikin. Onneksi oli tällä kertaa valmentaja apuna henkisen käsijarrun hukkaamisessa niin ehkä sitä taas hetken aikaa muistaa miten kannattaa ratsastaa vaikka alku vaikealta näyttäisikin!

      Poista
  2. Mä muistan kun joskus pienenä kävin Wiknereillä ratsastamassa ja ihailin aina Nuuttia. 😄 Se oli niin komea! Samalla mietin, etten koskaan uskaltaisi ratsastaa sillä kun se näytti aina niin kuumalta. Olipas hauskaa löytää tämä blogi monen vuoden tauon jälkeen ja tosi kiva, että teillä on kaikki hyvin! Jään taas seuraamaan! 😊

    T. Jenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiiii, haha, mitähän vuosia tuolloin mahdettiin elää...? :D Nuutti on kyllä välillä vähän höyrypää, mutta sitäkin useammin tosi kiltti pieni ukkeli! Se on oikeasti pohjimmiltaan tosi nöyrä poika, vaikka välillä vähän kovista esittääkin ;)

      Mutta, tervetuloa taas seurailemaan! Kenen tunneilla sä Wiknerillä ratsastit? :)

      Poista
  3. Voi hölmö Nuudeli 😂

    Meille kuuluu hepan kanssa hyvää! Viimein päästy takaisin treeniin ja kesäkuulle suunniteltu ensimmäiset kisat 💪🏼 Melkein puoli v kipuiltu kinnerpatteja, mutta nyt liikutaan hienommin kuin koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii miten ihana kuulla! Tsemppiä teille ❤️

      Poista
  4. Hienoa menoa, etenkin kahdessa viimeisessä ratsastuskuvassa :-) Toivottavasti sormi toipuu pian eikä siinä tosiaan ole mitään isommin rikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Jooooo, eiköhän se. Kaikki on hyvin niin kauan kuin ratsaille pääsee ;)

      Poista
  5. Minun hevosella todettiin eilen etujalassa koukistaja jänteen vamma niin huonoa kuuluu siinä mielessä..:( mutta onneksi se varmaan parantuu ja sentään siskolla on poni millä voin ratsastaa ja vähän kisata vaikka ei se tietenkin ole sama asia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemisia sun hevoselle ja tsemppiä! <3

      T. Kommentoija

      Poista
    2. Voi ei, onpa ikävää :( Jännevammat ovat kyllä niin inhottavia... Toivottavasti heppa tosiaan toipuu mahdollisimman hyvin, hirveesti tsemppiä teille! ❤️

      Poista
  6. Ootte hyvä pari Nuutin kanssa💗

    VastaaPoista
  7. Mitäköhän tämä merkitsee... Mulla nimittäin venähti tänään oikean käden sormi ja vieläpä nimetön! :D Liukastuin jäällä ja otin kaatuessani käsillä vastaan ja ei kun vaan sormet edellä maahan!
    Kuulosti melkoisen työläältä tuo ratsastus alussa, mutta mahtavaa että lopussa sujui jo paremmin! Näyttää niin hienolta menolta tuo ravi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää! Universumi on nyt päättänyt, ettei kukaan enää tarvitse sormiaan ja rikkoo kaikki yksitellen - mun yksi kaverikin nimittäin juuri eilen katkoi omansa..... :D

      Kiitos kovasti, se tosiaan tuntui selkäänkin melko hyvältä! Vielä on matkaa entiseen, mutta ei enää niin paljon kuin edellisellä kerralla! :)

      Poista
  8. meillä hevonen näkee varjon jostain puusta ja se on maailman pelottavin asia!
    Hienon näköistä menoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiii, hassu!

      Me kiitämme :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !