torstai 21. helmikuuta 2013

This world just seems to hate me

Voi sanonkomikä. Tänään on mennyt kaikki niin penkin alle ettei ole tosikaan. Tekisi mieli huutaa. Turha rahanmeno pistää luonnollisesti aina ärsyttämään.....

Kiitti ihan sikana Nuutti ! Postauksen loppupuolella tarkempi selvitys.

Lisäksi olo on ollut koko päivän aivan kamala. Olen muutamat viime päivät hillunut kaikkialla vähän puolikuntoisena ja nyt tila on sen mukainen. Ihan ku ois hirvee darra kun koko aika vaan oksettaa, yäk... Ihanaa silti, että oon tällä viikolla kerrankin saanut järkätyksi aikaa useiden kavereiden kanssa !

Maanantaina ratsastin Nuuden maneesissa, kävelin vain ilman satulaa, sillä olin itse viikonlopun jäljiltä ihan loppu. Tiistaina hepalla oli raspaus ja jonkin verran terävää siellä suussa olikin. Myös joitakin takaposkihampaita (?) piti hioa aika lailla, sillä ne olivat kuluneet jotenkin epätasaisesti. Puolen vuoden päästä pidetään jälleen kontrolli ja katsotaan pitääkö raspailla. Aika hevoskohtainen juttuhan tuo on, jollekin riittää raspaus kerran vuodessa, joku tarvitsee toimenpiteen jopa neljä kertaa sinä aikana.

"Mitä ?! Oot tilannu mulle hammaslääkärin ?!?! Senki aivokääpä mäpäs nostan pään näääin ylös niin ette saa raspattua !"
"Ite oot tyhmän näköinen !" 
Urhea pieni pöhnäpää !

Raspauksen jälkeen pyörin tallilla pari tuntia odottelemassa, että heppa heräilee rauhoituksesta. Viimein kun uskaltauduin viemään sille heinät, olikin jo ulosmenoaika, eli poikanen sai eväät mukaan tarhaan :) voi sitä onnea ! Wikneriltä lähdinkin sitten Lindan kanssa ajelemaan Siuntioon päin katsomaan hänen ylisuloista hoitoheppaa, josta ahkerasti räpsin kuvia. Tässä ehkä päivän paras otos... :D

Hirnuttiin tälle kuvalle ikuisuus :D

Keskiviikkona, eli eilen lähdettiin aamupäivällä Roosan kanssa hakemaan heidän hevosautonsa Forssasta. Epäonnisen viikonlopun takia se tosiaan oli siellä renkaan vaihdossa ja päästiin se viimein noutamaan. Minä siis ajelin henkilöauton takaisinpäin, ja tällä kertaa matka jopa sujui ilman vastoinkäymisiä wooh !

Tallilla auttelin Roosaa hevosten liikutuksessa ja kävimme kaikkien kanssa pellolla riehumassa :) Ihan sairaan hauskaa, hankiralleilusta ei vaan voi olla tykkäämättä ! Meikä ratsasti ensin Kallella, samalla kuin Roosa meni Nopan ja seuraavalla kierroksella sain ratsukseni iki-ihanan Sintin. Kallen selässä olin ensimmäistä kertaa, ja voi jumantsuikki se oli iso ! Huh, valtava. Ennen pimeän tuloa ehdittiin raahata kamera mukaan ainoastaan ensimmäisellä reissulla, joten tässä pari kuvaa musta ja Kallesta :)





Sintillä olen mennyt muutaman kerran aiemminkin, ja oon aina tykänny siitä :) se vaan on niin hauska ! Tammassa on 3/4 täykkäriä, ja sen kyllä huomaa. Laukka on suurta, helppoa ja tasaista, voi kun se ois pinkonut siellä pellolla ainakin miljoonaa jos oisin päästänyt ! ... mutta pakko oli yrittää vähän hillitä, ettei Konsta ryhtyisi riehumaan kun painellaan hirveetä kyytiä ohi :) Lopuksi molemmat hevoset olisivat vaan halunneet laukata ja laukata ja laukata, ja me yritettiin vaan epätoivoisesti Roosan kanssa niitä pidätellä... :D Sintin täykkäriveren huomasi hyvin myös siinä vaiheessa, kun päästiin pois pellolta ja se vain keräsi kierroksia. Mutta ihan sikakiva heppa ♥

Oli pakko änkeä tähän vielä yksi kuva Sintistä viime lauantailta kun se on niin lentsikka !
Yyh murtunut sormi ei oikein innostu näistä kylmistä ilmoista. Eilisten maastoreissujen jälkeen se oli ällöttävän turvonnut ja kipeä... muutenki oikeen käden sormet on mulla ihan vinksallaan, antakaa anteeks.

Tallilta kotiuduttiin joskus puoli yhdeksän aikoihin illalla ja kotona pyörähdin oikeastaan vaihtamassa vain vaatteet kunnes suuntasin Jessicalle katsomaan Barcelonan peliä. Sofia tuli sinne tietty myöös ! Oli kyllä ihan sukka peli, Barcelona pelasi huonosti ja hävisi. Kaiken lisäksi niiden pelipaidat vaan on rumat. Onneksi meillä oli kuitenkin muuten kivaa ja kotona taisin olla vasta kahden maissa yöllä...... :)

Tänään sain nukkua vähän pidempään, mutta oli pakko käydä työkkärissä vammaamassa. Tietenkin sain sit siellä istuskellessani parkkisakot. AAAARH mä en kestä, pikavoitot on niin rasittavia. Lisäksi joku idiootti vaa ohi matelevassa autossa nauro mulle ku revin sen sakkolapun siitä ikkunasta. Fak juuu.

... ja tosiaan kuten ensimmäisestä kuvasta varmaan voikin päätellä, tallireissullakaan ei vastoinkäymisiltä vältytty. Ajattelin vielä tänään pitää Nuutin kanssa kuolaimettoman päivän ja menin sen kanssa ylätarhaan pelleilemään. Alkuun meillä oli hirveen hauskaa, mutta sitten se pölkky olio sai jonkun hepulin ja kääntyi jotenkin oudosti niin että juoksi mun kameraa päin............. Vastavalosuoja meni moneen osaan ja lisäksi tosta putken reunasta lohkes palanen. Onneksi mitään muuta vikaa en havainnut, kamera pelittää kyllä jne. mutta silti ärsytti. Pitää ostaa uusi vastavalosuoja kun toivun tästä ketutuksesta.

Taukki !!! Tässä se urpoli salakuuntelee tallin saluunassa pidettävää kokousta turvallisuudesta. Puhuivat ainakin maneesin rakenteista.

Noh, maallista se vaan on. Niin iskä tapaa sanoa jos rahaa menee johonkin tyhmään. Ois vaan pitäny jäädä tänään kotiin koomaamaan niin ei ois kamerakaan kokenut kovia...... Perskele.

Sain Nuudesta jotain ihan kivoja kuvia tänään, mutta sorii mua ärsyttää nyt niin etten jaksanu niitä muokata. Näette joku toinen päivä sitten :P Huomenna lähden varmaan taas Roosan avuksi heidän heppasiaan liikuttelemaan ja luultavasti käydään samalla reissulla Nuuden luona. Toivottavasti saadaan kuvamatskua hiih ! Sori taas tällainen kilometripostaus, en vain yksinkertaisesti ole ehtinyt koneelle muina päivinä. Yritän tsempata taas, palaillaan !

25 kommenttia:

  1. Vitsi teidän talli on kivan näkönen! :)
    Kaiken lisäks mää tykkään niiin paljon sun kuvaamista kuvista. Ne on jotenkin tosi siistejä, hyvä laatuisia ja juuri oikealla hetkellä napattuja. Voooi vitsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä hieno paikka :)

      Ooi kiitos ! Kiva jos tykkäät !! :)

      Poista
  2. Harmi tuo särkynyt vastavalosuoja :/ Ehkä se sitten suojasi objektiivia isommilta vaurioilta? Itse ostin kumiset vastavalosuojat joulun alla, mutta katsotaan miten ne toimivat, jos joskus sattuu tuommoinen tilanne. (http://kevaanpolku.blogspot.fi/2012/12/odotus-palkittiin-taas.html)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäki kyllä luulen että sen ansiosta obballe ei käyny pahemmin ! Ilman sitä ois voinu esim. linssi kokee kovia... Vaikka joo tosiaan tosta putken reunasta kyllä lohkes palanen, mut en tiiä jaksanko ees korjauttaa jos ei kuvanlaatuun vaikuta ja vastavalosuojan saa kiinni kun noi pienetki kameran korjaukset on nii älykalliita.......... voi kyl olla et menis takuuseen mut en tiiä.

      Ooh käyn kurkkimassa !

      Poista
  3. Voi räkä, tiedän tuon ärsytyksen kun rahaa menee "turhaan"! Kyllä se ketutus siitä hellittää. Kivoja kuvia muuten! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ihan idioottia ! Arrh ihan ku ei muutenki ois rahanmenoo :D mut joo ei auta !

      Kiitti ! :)

      Poista
  4. Muakin ärsyttää toisin päivinä ihan kaikki. Ehkä eniten se, etten pääse aamusin liikkeelle tarpeeks aikasee ja sit meinaa mennä koko päivä pilalle. Iltasin ois enemmän aikaa, mut sit taas väsyttää sen verran paljo, ettei meinaa jaksaa tehä mitää. Toivottavast kesää kohti mentäes alkaa olemaa enemmän aikaa :)

    Kyllä ois muakin ärsyttän ton vastavalosuojan rikkoutuminen! :(

    Ihania kuvia taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muaki ärsyttää toi sama juttu !! Onneks nyt kuluneella viikolla oon saanu vähän ryhdistäydyttyä :D Ja joo, kesää odotellessa... ♥

      Kiitos !! :)

      Poista
  5. Melkein teki mieli ilkkua Barcan häviöstä sinulle, mutta toisaalta Milan on käytännössä vihollisjoukkue koska kannatan Interiä. En siis tiedä kumpi lopputulos on parempi :D Plus että näyttää siltä että sulla on muutenkin tarpeeksi vastoinkäymisiä niin en viitsi ilkkua sittenkään.

    Toivottavasti objektiiville ei käynyt sen huonommin. Harmi jos menee tuollaisesta hajalle. Vastavalosuoja on onneksi edes vähän halvempi, vaikka harmittaahan sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha niin jaa-a :D Mua ei sinänsä kauheesti harmittanu Barcan häviö, kun ei oo se "ykkösjoukkue" mitä kannatan vaikka no espanjalainen kuitenkin niin oishan sen ollu kiva voittaa mut mut, aina ei mee putkeen :D

      Niimpä... en onneks objektiivissa tosiaan oo mitään suurempaa vikaa huomannu, ois kyllä ketuttanu tuhat kertaa enemmä jos se ois vielä menny tuusannuuskaks.......

      Poista
  6. Mikäs tuon suokin nimi on? :) näyttää meinaan ihan meijjän tallilta lähteneeltä Salmiakki-hevoselta c(::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti ukolle kuuluu hyvää!

      Poista
    2. Juu, kyllä sille kai ihan hyvää kuuluu ! Ainakin vauhtia riittää :)

      Poista
  7. Sul on kiva blogi ja postauksias on kiva lukee ! (:

    (elamantapani.blogspot.fi)

    VastaaPoista
  8. sulle pukkaa haastetta täällä: http://tarujanaanu.blogspot.fi/2013/02/what-you-love-in-summer.html

    VastaaPoista
  9. Miten iso tuo este on, jonka Sintt hyppää?:D

    VastaaPoista
  10. höh sentään ton vastavalosuojan kanssa ! :c itellä on käyny nii et hevone onnistunu naarmuttaa UV-suojaan kivan skraadun,onneks vaan siihen eikä sitte linssiin..:'D

    hienoja hevosia tuolla roosalla,ja juu onhan nuutikin hieno herra ;) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ouuts onneks sullaki oli sit se uv suoja siinä suojaamassa ! Linssi oiski varmaa ollu vielä astetta kalliimpi juttu, huh !

      Joo niillä on kyllä hienoja hevosia ! Hih Nuudeli on myös halutessaan ♥

      Poista
  11. Kivoja kuvia ! Tsekkaatko facebookin viestiboxin... ? Laitoin sulle kysymyksen Kalleen liittyen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)

      En oo saanu mitään viestiä? ;o tai en ainakaan huomannu vaik selasin viestilaatikkoa ! Pystytkö laittaa uusiks? :D

      Poista
    2. Laitoin uudestaan :) Jos ei oo tullu, niin kannattaa tsekkaa vielä se "muut viestit" - kansio ! :D

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !