It's okay to feel this way

Ja takapakkia... Tänään oli taas tunti, eikä oikein mennyt putkeen, ei sitten yhtään. No okei, ehkä välillä, pieniä pätkiä... Nuutti oli hieman laiska, se kyllä meni ihan hyvin eteen laukassa ja kevyessä ravissa, mutta kun istuin alas harjoitusraviin se jäi aivan pohkeen taakse ja sain koko ajan olla käskemässä sitä reippaammaksi. Lisäksi hevonen ajoittain yritti nousta liian korkeaan muotoon ja tavoitteenani onkin nyt saada ratsastettua sitä alemmas, samassa pituudessa kuitenkin. Eli se ei saa valua kilometrin mittaiseksi madoksi, vaan pitäisi saada aikaiseksi hieman rehellisempää peräänantoa. Takapäätä vain toimimaan siis ! Minulla pitäisi olla selässä sellainen tunne, että kaikki hevonen on edessäni ja istun sen takajalkojen päällä.

Laukannosto. Menimme tunnilla pari kertaa läpi tuon kouluradan ja laukannostot olivat varmaankin ainoat kohdat, jotka oikeasti menivät nappiin; tuntuivat hyvältä ja tapahtuivat tasan oikeassa paikassa. Käynnistä on Nuutin kanssa huomattavasti helpompi nostaa, joten vasempaan täytyy tsempata kun laukka nousee ravista :P

Wrummm ! Laukkaohjelmat ovat aina niiiin paljon raviohjelmia parempia kaikin puolin... Ei auta kuin treenata noita raviosuuksiakin JA OPPIA ISTUMAAN ALAS hemmetti ! :D

Ajattelin tässä vaiheessa avautua hieman enemmän tuosta Nuutin jalka-ongelmasta, eli sillähän meni hankoside oikeasta takasesta vuonna 2007. Jalka leikattiin kaksi kertaa vuosina 2007-2008 ja toipuminen tietenkin vei pitkän aikaa. Etenimme todella varoen ja pelasimme aikalailla "varman päälle" eli kuntoutimme hevosta vielä suosituksiakin maltillisemmin. Koko tuo hankkarivamma leikkauksineen sekä toipumisineen johti luonnollisesti siihen, että kaikki hevosen lihakset tippuivat ja se oli kuukauden karsinaleponsa jälkeen vain muisto entisestä. Vaikka tuosta selvittiin ja saimme eläinlääkäriltä terveen paperit, on matkassa edelleen pieni varoivaisuus. Itse koen olevani aika tarkka Nuutin liikutuksesta ja siitä, ettei se ratsastuksen aikana pääse väsymään, liikutuksen jälkeen jalat kylmätään jne., mutta entäs äitini sitten... hän on toisinaan niin ylivarovainen ! Minulle tulee välillä sellainen tunne, etten saisi tehdä hevosen kanssa mitään, ettei vain mene rikki... ! Kai minulla nyt on omaa järkeä päässä ja aika hyvä tuntemus hevosesta, jonka olen omistanut kohta viisi vuotta = tiedän kyllä milloin se on hyvä ja milloin oikeasti ei. Pitää myös ottaa huomioon, että Nuutilla on ikää jo 15 vuotta, eli liikkumisessa alkaa ehkä hiljalleen ilmenemään pientä jäykkyyttä, joka kuitenkin alkulaukkojen (jotka siis yleensä teen ennen raveja) jälkeen katoaa kun hevonen vetristyy. Jos sanon äidilleni, että "tänään ei mennyt ihan niin hyvin, kuin on muina päivinä mennyt", hän on heti pistämässä kaikki tunnit ja kilpailut sivuun. Haloo, ei aina voi mennä putkeen ! On niin paljon muitakin syitä, miksi ei aina onnistu ja usein se syy olen ihan yksin ja vain minä ! Mikäli en osaa ratsastaa, en voi olettaa hevosenkaan liikkuvan yhtään keskivertaista paremmin. Ei se tee asioita puolestani, eikä sen pidäkään. Toki Nuutti välillä voisi olla hieman hmmm... ei niin kovapäinen, mitä se yleensä tuppaa tiettyjen asioiden kohdalla olemaan, mutta minunhan se pitäisi vain silloin ratsastaa kahta tarkemmin.

En halua tässä todellakaan kuulostaa siltä, että suljen aina vaihtoehdon vanhan vamman uusiutumisesta tms. kokonaan pois, sillä sitä en ole missään vaiheessa tehnyt. Olen erittäin tietoinen siitä, että hevosellani on takanaan vika, jonka kanssa on elettävä. Huolenaiheenani kuitenkin on oikeaa takasta (sitä leikattua jalkaa) enemmän hepan vasen etunen, joka joskus (en muista tarkalleen milloin...) alkoi näyttää oikeaa paksummalta. Se ei ole arka, siinä ei ole nestettä eikä jalka ole lämmin. Se ei myöskään reagoi taivutukseen tms. vaan hevonen liikkuu puhtaasti. Vaikka syytä huoleen ei ehkä tässä vaiheessa olisi, niin tuollainen konkreettinen epäkohta saa mielikuvitukseni valloilleen, ja tietenkin ajattelen aina sitä kaikkein pahinta... Voi olla, että se tulevaisuudessa rupeaa oireilemaan, voi olla, ettei. Voi myös olla, että huomenna jään auton alle. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, eikä sen pelon varjossa voi oikein kunnolla elämästä nauttiakaan. Joten, kuten tähänkin mennessä; aion hoitaa Nuutin jalat (sekä kaiken muunkin tottakai) parhaalla mahdollisella tavalla ja katsoa mihin se riittää. Periaatteenani on aina huolehtia terveestäkin hevosesta kuin se olisi kipeä, eli niin hyvin kuin suinkin osaan. Ja ihan totta; eihän täysin tervettä hevosta ole olemassakaan - kuten ei myöskään ihmistä. Jokaisella tulee jossakin elämänsä vaiheessa jotakin; toisilla se on isompaa, toisilla pienempää. Nuutin menneisyydestä minulla ei tarkempaa tietoa ole, mutta ilmeisesti se on aika kovassa kilpailukäytössä siellä Saksassa ollut... Ulkomailta tuoduilla hevosilla se usein vain on luottaminen siihen eläinlääkärin tarkastukseen, eikä se tietenkään anna kuin vähän kuvaa hevosen sen hetkisestä terveydentilasta. Kaikki voi muuttua lyhyessäkin ajassa, eikä eläinlääkärikään välttämättä kaikkea näe. Matkaan tarvitaan aina ripaus onnea ja sitä koen myös meillä olleen siinä vaiheessa kun Nuuttia leikkausten jäljiltä paranneltiin :)

Hirmuinen romaani, ehheh 10 pistettä mikäli jaksoit kaiken lukea ! Tuli vain sellainen fiilis, että pakko kirjoittaa asioita vähän "pois sisästään". Paljon riittäisi vielä kerrottavaa, mutta yritin nyt karsia tähän ne pääpointit tuntemuksistani. Mitä olette itse asiasta mieltä? Kommentoikaa toki mikäli siltä tuntuu. Huomenna meillä on joka tapauksessa kotitallilla kisat, oma starttini on niinkin mukavaan aikaan kuin klo 8.36 ! Normaalisti kisat ovat aina alkaneet klo 9 tai 10, mutta nyt on niin paljon lähtöjä, että pitää aloittaa kahdeksalta... ja samaisesta syystä tietenkin juuri meidän luokkamme on siirretty päivän ensimmäiseksi, ah. Tulee hieman aikaisempi herätys sitten, kun pitää olla näemmä rataakin rakentamassa siinä seitsemän aikoihin. Oikeastaan ei kyllä taas yhtään innostaisi tuo kisaaminen... No, otankin radan ihan vain harjoituksen kannalta ja katson miten taas pitkästä aikaa kouluaitojen sisällä sujuu. Tässä postauksessa kuvia tältä päivältä, kaikki © Sofia ! Tuli kyllä tunnin jälkeen hieman parempi fiilis kun sekoiltiin jotain Sofian kanssa... :D Siis puhuttiin, kaikesta mahdollisesta viisaasta. "Mä en usko et mulle sopis kaljut hiukset" ♥ hassu :) Jou, loppuun oli pakko vielä liittää tämä iiihana biisi, joka on mielestäni ehdottomasti yksi artistin parhaimmista !

Avril Lavigne - Everybody Hurts

Everybody hurts some days,

it's okay to be afraid.

Everybody hurts, everybody screams,

everybody feels this way.

And it's okay, it's okay... ♥