sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

You are the sunshine of my life

Ah, olipa ihanaa olla tallilla pitkästä aikaa vähän illemmalla kun kaikki yleinen hälinä alkoi kaikota - suurella ratsastuskoululla se on päivisin aina päällä omanlaisensa kuhina. Minulla oli tänään aivan samanlainen fiilis kuin aina kesäiltoina, jolloin käyn liikuttelemassa Nuudelin illemmalla ilman hieman viilennyttyä :) Oli jotenkin niin rauhallinen tunnelma - ja aivan ihanan lämmin ilta-aurinko ! Mitä mainioin sää tämän päivän maastoilulle :) Oman laiskuuteni vuoksi päätin taas mennä ilman satulaa. Sofia oli suunnitelmien mukaisesti mukana kuvailemassa ja hän otti kuvien lisäksi myös videota ! Materiaali on menossa erääseen kilpailuvideoon, joten sitä ei vielä tässä ole näytillä - pitää leikkailla ja laittaa paketti kasaan ensin :) Kuvia sen sijaan on, ja ihania onkin - tällaisia pitää ehdottomasti ottaa useamminkin !

Söpönassu !
Kaunis poika :)
"Oota Nuutti sulla on itikka naamassa !"
"Moi oon Nuutti ja mulla ei ihan oo kaikki muumit laaksossa !"

Nuudeli oli varsin kiltti poika ! Menin metsätiellä ensin muutamia pätkiä ravia ja hieman myöhemmin laukkaa, jota se ei alkuun meinannut nostaa millään ! Johtui varmaankin siitä, että yritin nostaa ravista ja kun heiluin siellä selässä kuin heinämies (se satula olisi ehkä ollut ihan hyvä juttu) niin apuni olivat epäselvät :P Sitten kun heppa tajusi että "ahaa laukkaa !" niin se olisikin vain halunnut vetää itsensä pitkäksi ja lähteä viipottamaan ominensa... :D Onneksi oli pelhamit suussa, niin ei ollut ongelmaa hallinnan kanssa ja melko hyvin sen laukassakin sai rennoksi oikein päin. Laukkailuiden jälkeen painelimme metsätieltä hetkeksi pusikkoon pörräilemään. Nimenomaan tuo pörrääminen kuvaa niin hyvin Nuudea siellä, paikallaan ei olisi malttanut olla hetkeäkään ! Muutamia ihania kuvia tuli onneksi, kiitos nopean Sofian, joka onnistui nappaamaan kuvan juuri silloin kun heppa ehkä puoli sekuntia poseerasi johonkin suuntaan...... ;P Lopuksi, maastosta palattuamme pyörähdimme vielä yläkentällä ja otin pari ympyrää kummassakin laukassa. Nuuttinen liikkui letkeästi, oikein päin ja kantoi itsensä todella hyvin. Hieno poika :)


Hommien jälkeen poikanen pääsi taas hetkeksi mutustelemaan vihreää ja ohho; ihmeiden aika ei nähtävästi vielä ole ohitse, sillä Nuuttinen keskeytti pieneksi hetkeksi syömisensä kun Sofia saapui Misukan kanssa meidän seuraksemme :D Tuota turpaa ei nimittäin ihan helposti sieltä ruohikosta ylös saa. Tai siis toki saa sitten kun pyytää, mutta kovasti heppasta ei yleensä maailman meno syödessään kiinnosta.......... :D Misu vain oli niin hurmaava ! Herkuttelun jälkeen Nuutti sai ylleen kevään ensimmäiset suihkaukset ötökkämyrkkyä, noita itikoita kun on jo aivan hirvittävästi !

Huomenna heppasella on maanantaiseen tapaan kävelypäivä, mikä sopii minunkin kalenteriini vallan mainiosti, sillä VAPPU ! Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä mitä on ohjelmassa, joten saa nähdä nyt :P Lämmintä on ainakin luvattu, ihanaa ! ... mutta siis sen jälkeen ilmeisesti taas kylmenee ja luvassa on jopa yöpakkasia? ;s Eli varmaan saa heittää Nuutillekin taas loimea niskaan siinä tapauksessa... Saisi kyllä ihan oikeasti alle +10 asteen kelit olla jo laissa kielletty tässä vaiheessa vuotta !! Hmh. No, ei auta itku, pitää vain yrittää kestää. Tänään oli kuitenkin aivan ihana ilma ja postauksessa näytillä kuvasadon parhaimmistoa :) Kaikki siis © Sofia, kiitos tuhannesti !

10 kommenttia:

  1. Ai vitsi miten hienoja noi kuvat! Varsinki toi yks tommonen unenomainen tai mikä onkaan :'--D Ärsyttäviä noi pakkaset, täälläkin viime yönä oli ollut. Luntakin on vielä ainakin 20 cm! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kunnia hyvälle kuvaajalle :) !

      No joo älä vaa arh ! D: Voi eii, tääl ei onneks lunta oo enää yhtää mut nii... En ihmettelis vaikka viel tulis sitäki ku tää kevät on muutenki ollu yhtä takatalvee koko roska....... !

      Poista
  2. aivan järkyttävän ihania kuvia, varsinki noi metsäkuvat :) sulla on aina niin ihania kuvia täällä, että ihan alkaa ärsyttämään, ku itellä ei ole koskaan kuvaajaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, mäki tykkään niistä ! :'----) Tajusin että tommosii ei oo ennen oikeestaa ees kauheesti otettu ni pitää korjaa asia !

      Voih ;s Mutta hyvinhän sulla tuolla bogissa kuitenki kuvamateriaalia on :) Rupesin lukijakski ku vaikutti niin kivalta kokonaisuudelta !

      Poista
  3. Ihanan kesäisiä kuvia! :) Laitathan sen videon sitten esille tännekkin..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Juu laitan, jos saan sen kasaan....... :D !

      Poista
  4. Misukka on kaaunis poni<3 ;))

    VastaaPoista
  5. oi että, aivan järkyttävän ihania kuvia! ootte kyllä niin hieno pari!

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !