sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Ei mitään uutta auringon alla

Moro. Nuuskupuhveli on taas vaihteeksi ottanut laitumella vähän osumaa, ja tällä kertaa sillä on puremahaava sopivasti kainalon tuntumassa, osittain satulavyön kohdalla, eli satulaa en oikein viitsi selkään varmaan muutamaan päivään iskeä. Haavasumutteen menoa ei voi estää. Nuuttia voisi kirjaimellisesti jo sanoa rupikonnaksi.

Nuutti ja Nuutin frendut.
Halusin ottaa kuvan kun Nuutin paras kamu lähti laitumella perään (tuii), mutta Nuutti oli sitä mieltä että nyt kuvataan hänen nenäänsä.

Kuumina päivinä satula olisi toisinaan ihan kiva juttu, sillä lämmin hevonen + lämmin ratsastaja = pissahousufiilis. "Toivottavasti kukaan ei luule että oon pissannu housuun...". Tallillahan ton nyt vielä kaikki varmaan ymmärtää, mutta esimerkiksi kaupassa saattaa vähän hävettää... :( etenkin joissain housuissa, kun se väri tosiaan jää vähän voimakkaampana pintaan, vaikka olisivat kuivuneetkin jo. Kuka semmosiakin materiaaleja oikein on keksiny... ?!

Tänään käytiin Sofian kanssa taas maastoilemassa, kun hänellä oli Shaki hoidettavanaan. Metsätien lopussa molemmat kaviokkaat vaan yhtäkkiä päättivät että "nyt ravataan !"... ja niin me sitten ravattiin. Sen jälkeen mentiin pellolle laukkailemaan, ja oli kyllä tosi kivaa :) Mua alkaa aina naurattaa kun katson Nuutin höröttäviä korvia ♥

Tässä Nuutti ennen maastoon lähtöä venailee kaveriaan. Tukka hyvin, kaikki hyvin !

Olisi mahtia jos saataisiin ensi viikolle sovittua jotain "kunnon kuvauksia" ! Minkä värinen mekko olisi kiva...? ... jos sitä ainaista valkoista ei saa sanoa? ;) Harmi kun mulla on eniten just niitä valkosia... Ehkä pitäis käydä shoppailemassa enemmän. Tuntuu että oon ihan mummeli kun en hirveesti netistä uskalla ostella, vaikka onhan suurimmalla osalla liikkeistä ilmainen palautus ja kaikki. Lisäks pelkään että joku pöllii mun rahat jos asioin netissä. Oonkohan vainoharhainen? Mun koneen webbikamerankin oon peittänyt maalarinteipillä, kun luin jostain että joku voi hakkeroida sen ja katsella kun mä täällä vaikka kaivan nenää tai jotain.

Okei hei sori taas. Kohta nappaan pakkasesta jätskiä ja suuntaan elokuvan ääreen, joten en riehu tänne enempää. Meinasin toivotella teille hyvät viikonloput, mutta tajusin että tänäänhän on sunnuntai ohho eli hyvää myöhäistä sunnuntai-iltaa, tai viikon alkua, milloin ikinä tämän nyt näettekään.......... Moi !

P.S. Tän kuvan ansiosta tunsin itseni hyvin tyhmäksi....... Jos haluutte yrittää ite keksiä mikä tossa oikein on, niin älkää rullatko niin alas että teksti näkyy.

26 kommenttia:

  1. tajusin heti että se on hulavanne ja vielä tähän aikaan yöstä :D pakko muuten myöntää, että itsekin peitän toisinaan tietokoneen web-kameran, kun kuvittelen, että joku voi hakkeroida sen ja katsella minua sieltä sitten, hyi ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoo terävä ! :D

      Haha joo ihan kauhee ajatus ! Hyvä tietää että muutki miettii tämmösii :D

      Poista
  2. toi punanen ympyrä on hulavanne, sehä sanotaa jo tos kuvas... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii mut sitä ei oo tarkotus lukee heti ! :D Ok tää ei toimi samal taval täällä tää kuva, ku esim. facessa... :D

      Poista
  3. Koska sun hiukset on nyt tällä hetkellä punertavat, niin koitappa vihreetä mekkoa(ei nurmikon väristä, ettei kroppa häviä taustasta)! Vastavärit tuo kuvaan kivaa säpinää :D
    Tai sitten turkoosi vois olla aika jännä myös..

    Mutta koska Nuutissa on valkoista, niin se iänikuinen valkoinen olis kyllä se mahtavin, olisitte niin sävysävyyn! :D

    Ja miksi ei vaikka Espanjan joukkueen punainen voisi olla siisti! Ja sitä mekkoo varmaan tulis käytettyy myöhemminki ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi kiitos ideoista, toi turkoosi vois olla aika makee !! Rupesinki heti ettii turkoosei mekkoi netistä... :D

      Mut joo totta et valkonen on kyllä kiva, maanläheinen ja silleen... :D jos en tähän hätään mitään muuta löydä niin varmaan sillä linjalla mennään taas... !

      Ja haha totta ton punasen kanssa ;) Löysin itseasiassa just ihanan punasen mekon ja oon tääl ihan et ostan en osta ostan......... XD äh vaikeeta !

      Poista
  4. Mitä vitsii XD En tajunnu yhtään tota kuvaa! :DD luulin että sieltä ympyrän sisältä pitäis ettiä jotain, mutta se oliki joku hulavanne, lol :D

    Ollaan kans kaverin kans mietitty tommosia kunnon kuvauksia, joissa olis mekko ja hiukset ja kaikki vähä fiinimmin.. Mun mielestä rautiaan hepan kans sopis just joku oranssihtava tai taivaansinen mekko! Jee, innolla ootan niitä tulevia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä hirveetä huijausta, haha ! :D

      Oi kiva ! Mun mielestä on just ihana kans välil pitää vähän erilaisempii kuvauksii, just tommosii mihi vähä itekki laittautuu :) niistä saa hienoo taulumatskua !!

      Kiitos ideoista, oranssi (tai semmonen hmm... vaaleenpunasen ja oranssin sekotus, koralli...?) mekko multa löytyiski !! Sitä vois testaa :) Ja tommonen taivaansininenki kuulostaa aika siistiltä, yritän selailla netistä jos sattuis jotain nättei vastaan... ;)

      Poista
  5. Tajusin hetki mikä tossa kuvassa on:D
    Mut joo, mulla on sama.. Oon laittanu mun läppärin webkameran eteen teipillä paperinpalan eteen ni ei ainakaa kukaa nää mua XD
    Hyvä postaus taas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh senki nero :D

      Haa hyvä kuulla että teitä muitakin "vainoharhaisia" löytyy !! :D Parempi näin ku niin et joku ihme random vois vaa katella mitä tääl puuhastellaa ;o

      Kiitos ! :)

      Poista
  6. Hahah itsekin katoin tota kuvaa kauan, kunnes luin ton tekstin XDD yksi tyhmä ilmoittautuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa hyvä kuulla !! ;) Aina ei vaan voi tajuu !

      Poista
  7. Eikää! Toi viiminen kuva oli ihan paras! :D Ensin mietin että mitä ihmeellistä tossa sängyssä on, mutta sitten huomasin että se on hulavanne! ja en lukenu tekstiä ennen ku arvasin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä huomasit sen ite ! Mä en tajunnu yhtää, tuli kyl nii hölmö olo sit ku skrollasin alas siinä toivossa et siel paljastetaa mikä tos kuvioinnissa oikee on vikana......... :D

      Poista
  8. Kiva postaus taas :) oon ittekki tuijotellu tota kuvaa vaikka kuinka kauan ja aina miettiny mitä siinä on ja vasta nyt tajusin xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)

      Haha voi ei XD tämmöset on kyl aika törkeitä !! :D

      Poista
  9. Et liity ikinä indiedaysiin! Et pilaa tätä tosi hyvää blogia sillä jookos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että tuohon Inspirationiin liittyminen merkitsee minkäänlaista muutosta blogin sisällön suhteen :) Jos ruvetaan asettamaan liikaa vaatimuksia (mitä en usko tapahtuvan), niin olen kyllä valmis jättäytymään junasta.

      Poista
  10. Mä vaa kattelin et mitä tos kuvioinnissa on mut ei löytyny.. tutkin melkee 10min kunnes luovutin ja skrollasin alas.. Tuli kyllä ittelleniki vielä aika tyhmä olo ku kysyin mummilta mikä siinä on ja se oli sillee et no mitä ihmeellistä tossa hulavanteessa on?! Se ei nähny ees sitä tekstiä.. :( Ehkä mun mummi on vaa fiksumpi ku mä :D

    VastaaPoista
  11. Hih, toi nuutin nenu, välillä ne hepat tulee tosiaan liian lähelle jos niitä yrittää ottaa kuvia :D

    mäkin luin jostain, että hakkeri voi katsella jonkun toisen koneen webbikamerasta... mä peitin webkameran laastarilla :D

    kyllä ne valkoiset mekot on ihania, jos nyt jotain ihan muuta haluat.. niin vaikka punaista tai hempeän pinkkiä! kyllähän ihan minkä tahansa värinen mekko käy, jos vaan pukee päällesi ja että tykkäät siitä itsekkin :)
    älä tilaa sellaisia, jonka maksutapana on Klarna, siitä nousee turha maksun korko joka kuukausi, ainakaa mä en uskalla sellaista käyttää :D mun mielestäni parempi maksaa heti koko summa netissä tai saada laskun postissa :) tai sitten käyt vaan kaupoissa katselemaan, varot vaan hakkerien sijaan taskuvarkaita! :D onnea uuden mekon etsintään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho unohdin vastata tähän !!

      Haha joo kunnon linssiludet :D

      Hyi toi on oikeesti iha kauheeta aatella et joku random tyyppi vaa kattelis ku hilluu täällä ! Friikkii. Haha, laastari muuten on aika fiksu ku sit se kamera ei mee liimaan niinku teipin kanssa ! :D

      Hmm joku pinkki vois kyllä olla aika kiva, vielä kun löytäis jotain saman sävysiä kukkia vaikka !!

      Okei kiitos vinkistä !! Mustaki kyllä parempi jos saa heti maksettua yhdellä kerralla, pääsee paljon halvemmalla loppupeleissä. Haha joo, onneks täällä Suomessa ei niin hirveesti noita taskuvarkaita oo, ulkomailla oon aina ihan hysteerisenä niiden suhteen...... :D Mutta kiitos, toivon mukaan löytyis joku kiva ! :)

      Poista
  12. se on ihan totta se web kamera juttu, kannattaa peittää. ja jos webissä on mikki niin senkin voi hakkeroida :--D ei kiva. mutta kiva postaus taas!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua eikä, en haluu et kukaan kuuntelee ku laulan tääl ! :D Yhy kaikenlaisii vaaroi sitä nykysin onki, ei tosiaan kiva !

      Hih kiitos :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !