torstai 4. syyskuuta 2014

Uusi harrastus !

Suurin osa teistä varmaankin tietää mitä tarkoittaa naksutinkoulutus (eli clicker training), tai on vähintäänkin kuullut siitä. Se on eläinten koulutusmetodi, joka perustuu positiivisen vahvistamisen kautta tapahtuvaan ehdollistumiseen. Eläin yhdistää naksuttimen äänen saamaansa palkkioon (kuten makupaloihin), jolloin siitä tulee niin kutsuttu ehdollinen vahviste. Naksun avulla eläimelle on nopeidenkin reaktioiden aikana helppo kertoa, mistä käytöksestä se tullaan palkitsemaan.

Lisää tietoa naksutinkoulutuksesta voi kukin halutessaan lukea vaikkapa täältä. Jotkut taatusti mieltävät tämän vähän turhaksi hienosteluksi, kun naksuttimen sijastahan voi käyttää vaikkapa omaa ääntään. Tällöin äänen sävyn tulisi kuitenkin aina pysyä samana. Naksu on yksinkertainen, muuttumaton ääni, jota eläin ei normaalisti koulutustilanteen ulkopuolella kuule.

Viime lauantaina alkoi Nuutin naksutinkoulutus, eli matka ihka oikeaksi temppuhevoseksi ! Meitä treenaamaan saapui asiaan enemmän perehtynyt ystäväni Linda, ja kaikki aloitettiin tietenkin hevosen ehdollistamisesta. Naksu ja nami, naksu ja nami. Kymmenkunta toistoa, sitten tauko, ja sama kuvio uudelleen muutaman kerran. Tämän jälkeen esille otettiin jo kosketuskeppi, jonka tökkäys johti naksuun ja maksuun.

Kosketuskeppiin tutustumista. Aluksi heppa sai kiitoksen kosketuksesta mihin kohtaan vain, sen jälkeen rimaa nostettiin hyväksymällä ainoastaan päässä olevaan palleroon tullut osuma.

Nuutti oli heti ihan älyttömän hyvin mukana ja se hokasi kuvion alta aikayksikön. Tässä vaiheessa vaihdettiin Linda kameran taakse ja itse menin pelleilemään Nuudelin kanssa. Ensimmäisenä halusin tottakai varmistua siitä, etteivät edelliset osumat keppiin olleet ainoastaan sattumaan, vaan että hevonen todellakin tajuaa mitä siltä halutaan. Otin otukseen vähän etäisyyttä ja vein kosketuskepin välillä ylös, välillä sivulle, välillä alas. Joka ikisellä kerralla Nuutti kurotti määrätietoisesti kepukan päässä olevaa palluraa kohti ja naksun kuultuaan odotti innosta piukkana tulossa olevaa herkkupalaa.

Tiistaina jatkettiin siitä, mihin lauantaina jäätiin. Ensin tsekattiin onko kosketuskeppi vielä muistissa, ja kun Nuutti jälleen toimi kuin ajatus, otettiin seuraava askel. Ensimmäiseksi varsinaiseksi "tempuksi" valitsimme Lindan kanssa pullojen kaadon. Ideana oli siis saada Nuutti kaatamaan maahan asettu pullo / pullot, ensin naksun avulla, myöhemmin käskysanasta "pullo". Tulevaisuudessa tavoitteenamme on saada se erottamaan kaadettavat esineet toisistaan, eli jos pyydetään kaatamaan pullo, se ei kaada esimerkiksi vieressä olevaa kumisaapasta.

Ensimmäisenä askeleena oli kuitenkin saada Nuutti kiinnostumaan edessään olevasta pullosta ja kaatamaan se. Huomio vietiin alas kosketuskepin avulla ja samalla kun se tökkäsi keppiä, osui se myös pulloon. Tästä tuli kiitos. Nuutti on ihan käsittämättömän nopea oppimaan ja jo parin hassun toiston jälkeen se ymmärsi tökätä pullon kumoon ilman apuvälineitä, minkä ansiosta pääsimme hyvin pian lisäämään temppuun toisenkin pullon. Ensin hevonen yritti palkkiota yhden pullon kaatamisella, mutta kosketuskepin avulla saatiin se ymmärtämään että myös toinen piti pistää nurin.

"Tää pullo saa nyt köniin."
"Sinne meni ja nyt meiksi saa namii !"

Mä en tiedä miksi mulla on aina jotain ongelmaa videoiden kanssa, tässä kuvasuhde meni ihan omituiseksi ja kaikista klipeistä puuttuvat äänet. Laatukin on tosi heikko. Yritän säätää näiden kanssa huomenissa.


Päätimme treenihetken vielä testaamalla miten Nuutti hoitaa homman, kun etäisyyttä pulloihin otetaan enemmän. Linda asetti kaadettavat kohteet muutaman metrin päähän meistä, ehkä n. puolen metrin välillä toisistaan. Itse siirryin Nuutin edestä sivulle (hieman kuitenkin pulloja kohti), ja arvatkaahan mitä teki heppa? No marssi päättäväisesti mun ohitse, kaatoi pullot nätisti yksi kerrallaan ja palasi mun luokse palkkiotaan lunastamaan. Se oli siis ensimmäinen koe isommalla etäisyydellä, enkä mä voinut ymmärtää miten täydellisesti Nuutti asian jälleen käsitti.

Tässä pulloilla etäisyyttä toisistaan jo yli metri. Yritin hiipparoida pois kuvasta mutta ihan en ehtinyt......

Viimeisin naksuilukertamme oli tänään ja päivän tehtäväksi muodostui vihjesanan ("pullo") käyttöönotto. Tämä korvaa alkuvaiheessa mukana olleen naksun ja tavoitteena on luonnollisestikin saada eläin tajuamaan mitä siltä halutaan kun sana kajahtaa ilmoille. Tulevaisuudessa voin siis vaikka kentän toisessa päässä sanoa Nuutille: "pullo", ja se kiitää rasvatun salaman lailla toiseen päähän kaatamaan siellä odottavan pullorivin........ ;)

Aloitimme sanan opettelun yhden pullon kanssa, jolloin "pullo" asettui naksun tilalle. Kun heppa kaatoi pullon, tuli sana ja herkkupala. Linda joutui tsemppaamaan mua melkoisesti, sillä naksuttimen unohtaminen tuntui suorastaan pelottavalta........ Vikisten ja kitisten kuitenkin alistuin osaani, ja naksu jäi vyölaukun (eikö oo muuten style !) uumeniin.

Skeptisyydestäni huolimatta Nuutti otti "pullo" -sanan vastaan yhtä hyvin kuin naksunkin. Se ei mennyt hämilleen eikä unohtanut kaikkea aiemmin oppimaansa, vaan suoritti tehtävät samalla varmuudella kuin kahtena aiempanakin päivänä. Homman sujuessa vihjesanan paikkaa siirrettiin pikkuhiljaa ns. "kauemmas tempusta", eli kun sana ensin tuli naksun paikalla siinä vaiheessa kun hevonen kaatoi pullon, niin päivän päätteeksi saatoin sanoa "pullo" jo siinä vaiheessa kun Nuutti vielä seisoi aloillaan. Ja otushan käveli tämän kuultuaan keilaamaan pullot oikein suurella itsevarmuudella, "mamma kyl mä handlaan tän".




Tässä Nuutti mietti että hetkinen yhden oon kaatanu ja toisenkin mistäs nyt kiikastaa kun ei namia tipu......?


Välillä heppa on vähän turhankin innokas. Tänään se onneksi loppua kohden oppi odottamaan käskyä.


Näillä näkymin seuraava temppuilukerta on sunnuntaina, jolloin ehkä otetaan mukaan myös jotakin toista tehtävää. Tarkoituksenamme olisi tämän kaatotempun lisäksi opettaa Nuutti mm. antamaan tassua, seisomaan etujaloillaan jonkun korokkeen päällä, pyörittämään palloa (ja tekemään maalin, hihi), noutamaan sekä istumaan. Jos Apassionatassakin on joku istuva konimus ollut, niin kyllä piru vie Nuuttikin moisen tempun oppii ! Pakottamaan ei tietenkään lähdetä, mutta koska heppanen ihan omaehtoisestikin istuskellen viihtyy, niin mistään täysin mahdottomasta tehtävästä ei missään nimessä ole kyse. Hieman vain saattaa viedä aikaa, hehehe.......... :D

Katsotaan mitä tästä oikein tulee. Lindan kanssa pyritään naksuilemaan mahdollisimman usein (ehkä kerta viikkoon suunnilleen?) ja kunhan tilaan oman naksuttimen, niin tuotahan voi tehdä vähäsen vaikka joka päivä. Tämä on ihan mielettömän hauskaa puuhastelua, ja jos tästä ei joidenkin vakavamielisten mielestä muuta hyötyä ole, niin ainakin tulee vietettyä hevosen kanssa ylimääräistä laatuaikaa myös ratsastuskentän ulkopuolella. Ja voihan naksun avulla harjoitella vaikka mitä, esimerkiksi aloillaan pysymistä.

Meille tämän on kuitenkin tarkoituksena olla mielekästä yhdessä tekemistä ja terveellistä aivojumppaa. Nuutti vilkkaana hevosena tykkää ihan mielettömästi, ja sen silmistä on kuluneina päivinä paistanut niin kirkas onnellisuus, että eihän tässä voi itsekään muuta kuin hymyillä kasvolihakset krampaten. Ratsastuksellisestihan tämä ei viikko-ohjelmaamme tule vaikuttamaan, eli samalla mallilla tulemme liikkumaan edelleen.

Tänäänkin mulla oli päivän päätteeksi tarkoituksenani käydä vähän tuuppailemassa, mutta päätin siirtää huomiselle kun Nuutti niin kiitettävästi yläkentällä irtona rallitteli. Aikamoisia pukkeja vetikin, huhhei... ! Linda sai heppasen riemuiluista ihan mainioita kuvia, mutta niitä julkaisen myöhemmin. Myös ratsastuksista yritän saada jotain matskua mahdollisimman pian, sillä pieni tilannepäivitys saattaisi olla paikallaan. Lyhyesti voin kuitenkin sanoa sen verran, että Nuutin kaviot ovat nyt olleet paremmassa kunnossa kuin pitkiin aikoihin ja heppa on viime kerroilla liikkunut oikein mukavasti.

"Mä oonki nii taitava et oon saanu tänää ainaki ihan sika hirveesti porkkanaa !"

Oletteko te käyttäneet naksutinta hevosen, koiran tai kenties jonkun muun eläimen kanssa? Mitä olette sen avulla opettaneet?

87 kommenttia:

  1. Olipa hauska postaus ja käsittämättömän (? ainakin asiaan perehtymättömälle) nopeasti ja "isoja" asioita Nuutti oivalsi nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis mäki oon yhä edelleen ihan ihmeissäni tästä oppimistahdista, ihan huikeeta ! Mullakaan ei tietenkään aiemman, omakohtaisen kokemuksen puuttuessa mitään varsinaista vertailukohdetta ole, mutta koiriensa kanssa naksuttelua harrastanut Linda yllättyi myös ! Mä oon tähän nyt ihan koukussa... :D

      Poista
  2. Mun heppa kans koulutettiin tohon, kun sillä on ollut ongelmia esim. kisapaikalla. Koulutettiin se pulloon ja viime kisoissakin se rentoutui sen pullon kanssa! :D

    VastaaPoista
  3. Todella kivan kuuloista tuo naksutinhomma :D olisi kans kiva päästä joskus koittamaan :D Nuutti on niin söpö, kun se on aina korvat pystyssä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on kyllä ihan huippua puuhaa, lämpimästi suosittelen kokeilemaan mikäli vain sattuu tilaisuus ! :)

      Poista
  4. Tää oli tosi mielenkiintoinen postaus lukea! Kun jatkatte temppuilua, ois kiva siitä kuulla tälleen tarkemmin useamminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla ! Ehdottomasti päivittelen "temppukoulutuksen" etenemisestä jatkossakin !! :)

      Poista
  5. Tulinpa hyvälle tuulelle tätä lukiessani! :) Nuuttihan on jo melkoinen sirkusheppa! Jos minulla olisi heppa, niin ihan varmasti naksuttelisin sen kanssa sydämeni kyllyydestä. Koulutan itse toista kissaani naksuttimen avulla, ja on hämmästyttävää, miten nopeasti katti oppii vaikka minkälaisia temppuja. Se istuu, antaa tassua, menee maahan, tekee piruetit molempiin suuntiin, pujottelee jalkojeni lomasta (sitä ei kyllä Nuutille varmaan opeteta! :-D), läppäisee high fiven, raapii käskystä lelua, siirtelee esineitä, vierittää palloa ja niin edelleen. Ja kaiken tämän se tekee onnellisena kehräten ja valppaana kuin mikäkin. Naksutinkoulutus onkin ihan parasta laatuaikaa meille molemmille, ja näyttää siltä, että eläin kuin eläin siitä pitää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla ! :) Hahaha, joo toi jalkojen pujottelu saattaiski olla aika mielenkiintoista............ XD Ihan mahtavia temppuja kyllä oppinu tää sun kissas ! Onko sitä helppo motivoida herkuilla tms.? Muistan vaan kun yks mun kaveri tuskaili sen kissan kanssa aikansa kunnes luovutti. Toinen ei ilmeisesti kiinnostunu naksupuuhista yhtään......... :D

      Poista
    2. Juju-kissa on maailman helpoimmin koulutettava katti, koska se on niin perso kanaherkuille. :) Muutenkin se on sellainen "maman" katti (Juju on todistettavasti naukaissut sanan "mama" minulle useammankin kerran... :-D) ja tykkää yhteisistä leikkihetkistä. Toinen kissani ei millään kiinnostu tempuista (vaikka ahmatti onkin), joten en ole edes yrittänyt treenata sitä samalla tavalla. Aika lailla persoonakysymys tämä kissan koulutettavuus varmaan on. Jos kuitenkin päädyt vielä opettamaan Nuutille pujottelua, niin vinkkejä voi kurkistaa täältä! ;)

      Poista
    3. Voi että, vähänkö söpöä !! :D Tosiaan riippuu varmaan hirveesti siitä persoonasta, kissat ku ei varmaan "perusluonteeltaan" aina mitään kovin miellyttämisenhalusia oo...? :D

      Hahaha kiitos, pitää ehdottomasti käydä kurkkaamassa ! ;)

      Poista
    4. Onpa kiva, kun tulit meidän puuhia seuraamaan! :) Luulen, että ragdoll-rotuiset kissat ovat astetta miellyttämishaluisempia kuin ”oikeat” kissat. Välillä minusta tuntuu, että Juju on puoliksi bordercollie tai lintukoira. :o)

      Poista
    5. Oli pakko liittyä lukemaan kun vaikutti tosiaan niin mahtavalta katilta tää Juju (ja toki kaverinsa myös !), en oo ennen juuri "kissablogeihin" törmäillytkään :)

      Poista
  6. Olipa hauska ja mielenkiintoinen postaus! Tiedätkö paljonko tollanen naksutin maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos pidit ! :) Naksuttimet ilman kosketuskeppiä on yleensä jotain alle viiden euron, ja kosketuskepin kanssa muutaman euron kalliimpia. Täällä esim. naksu kepukan kanssa vajaat 7 € (+ postikulut): http://www.petnetstore.fi/trixie_kosketuskeppi_+_naksutin !

      Poista
  7. Toi oia kyllä niin siistä! Lilli ainakin oppis hetkessä. Me ollaan vähän samaa tyyli käyttäen opetettu että vihellys tarkottaa namia ja varsinkin Lilli tulee aina kun vihelletään luokse! Tää on tosi kätevää, jos ja kun Lilli karkaa niin usein.Voitto ei oo ehkä ihan yhtä välkky, kun se ei aina hoksaa kaukaa tulla luokse :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, toi on kyllä hyvä ! Nuutti osaa tulla luokse kun sitä kutsuu nimeltä, ja tää on tosiaan mahdollisten karkailuiden varalta tosi kätevä juttu :D Kokeilkaa ihmeessä opettaa naksu Lillille ja miksei Votelleki, ois siisti lueskella miten menetelmä teillä toimii ! :)

      Poista
  8. En edes tiennyt että naksutinta voi käyttää hevosella:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mäkään en aiemmin tämmöstä tajunnu edes aatella... :D

      Poista
  9. Propsit! Itse kuulun naksuttimien kuluttajieen ja olen kouluttanut sen kapistuksen avustamana paitsi koiriani, myös vuokrahevosiani. Ihanaa yhdessäoloa eläimen kanssa - ja lisäksi hyödyllistä. :) Harmittaa vaan miten monet kuvittelevat, että pelkkä naksu kävisi palkkioksi, vaikka se ei tosiaankaan ole naksutinkoulutuksen pointti. He unohtavat, että äänen teho pienenee, jos eläin ei olekaan enää varma että se tarkoittaa aina ja joka kerta palkkiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nimenomaan, ihanaa ja hyödyllistä yhdessäoloa ! :) Ja siis niinpä, tuosta mä aattelinki seuraavassa naksuilupostauksessa mainita; että naksu ei ole palkkio vaan ainoastaan merkkiääni. Nuutti varmaan ainaki luopuis leikistä hyvin äkkiä jos herkkupalahanat yhtäkkiä menis kiinni............ :D

      Poista
  10. Näyttää hauskalta! Itse olen opettanut meidän koiralle naksuttimen avulla tietyn esineen koskettamista/ sen luona käymistä ja hanskan poimimisen lattialta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni, hienoa ! Mä ootan ihan innolla et pääsen just tota jonku esineen poimimista opettamaan, ku Nuutti aina on niin innokas kaikkea nostelemaan... :D

      Poista
  11. Vau, vähänkö siistiä! Laittelethan tänne useamminkin juttua tästä teidän uudesta harrastuksestanne? Olisi tosi mukava seurailla mitä kaikkea Nuutti vielä oppiikaan. :)

    VastaaPoista
  12. Juu tämä on ihan huippu koulutustapa! Itse koulutan kaniani naksuttimella ja en voi muuta kuin suositella! Ja minulla sama ongelma kun en haluaisi millään vaihtaa naksua käskyyn kun jännittää tajuaako se eläin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, mitä oot sun kanille opettanu? :) Toi naksusta luopuminen on tosiaan ihan kauheeta ku siitä on tempun alussa tullu niin selkee apuväline... :D Onneks eläimet ei ihmisten lailla mieti niin paljon kaikkea turhaa !

      Poista
  13. No joooh, toisilla vissiin vähän viisaammat hevoset.. :DD Omalleni olen yrittänyt naksun kanssa opettaa juuri vähän saman kaltaista temppua, nimittäin pallon koskettamista, johon ajattelin myöhemmin olevan helppo liittää esimerkiksi sen pyörittäminen, mutta heppa ei oikein ota ymmärtääkseen. Osasyynä saattaa olla se, että tamma ei oikein innostu herkkupaloista. Millähän saisin sitä motivoitua paremmin, oisko sulla mitään ideaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, pahan heitit... ! Juuri Lindan kanssa viimeksi tästä keskusteltiin, motivoimisesta nimittäin. Nuutin ahneuden ansiosta tää naksuilu on sen kanssa tosi simppeli juttu, mutta nirsomman kanssa saattaa olla aika lailla hankalampaa. Hevosten kohdalla meille ei herkkupalojen lisäks oikein muita motivointitapoja mieleen tullu. Koiraahan ois helppo herkun sijasta vaikka leikittää, mutta yritäppä saada hevonen innostumaan moisesta....... Ei kai tuossa oikein auta kuin se oikean makupalan metsästäminen vain, yleensä kaikki kuitenkin JOSTAKIN tykkäävät... :) Tutun nirsoileva tamma mm. rakastui ainakin meidän lähellä olevissa Horzen liikkeissä irtona myytäviin pellavanameihin !

      Poista
    2. Rapsutus! Siis kunnon raaputtaminen eikä kevyt hipsutus :D

      Poista
    3. No sehän on hienoa, jos sellaisella saa motivoitua ! :) Nuuttikin tykkää kyllä, mutta en tiiä kelpuuttaisko se sitä ainooks palkkioks... XD

      Poista
  14. ihana nuutti! kylläpä se tosiaan oppii nopeasti. :) oi jos itselläkin olisi joku eläin minkä kanssa naksuilla...

    VastaaPoista
  15. Joo mä oon harjotellu naksulla mun oman hevosen kanssa, mutta muut tallilaiset kattoo vähän nenänvartta pitkin. Niiden mielestä turhuutta. Yksikin mamma kommentoi kerran, että ei ne hevoset mitään leluja ole... Harmittaa vieläkin kun en keksinyt oikein mitään hyvää vastausta vaan "keskustelu" jäi tuohon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, onpas kurjaa. Olisit sanonu sille että "ei niin, onneks ! Lelut ku harvemmin ihmisiä ymmärtää"... ;)

      Poista
  16. Ihana postaus! Tulipas hyvä mieli itsellekin! :)

    VastaaPoista
  17. Tosi hyvä postaus, ja aika hyvältä kuulostaa tuo napsutinkoulutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidit :) On kyllä tosiaan ihan mainio koulutustapa !

      Poista
  18. Kerrankin on hyötyä kun on herkkuperse eläin! Nuuttikin varmasti oppii nopeasti, se taitaa osata arvostaa nameja :D . Kuulostaa todella kokeilemisen arvoiselta, mutta ehkä aloitan koirastani, se on helpoin motivoitava, vaikka ei hevonen paljon sen ahneudelle häviä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, älä muuta sano !!! Tosiaan helppohan tommosta ahnetta on opettaa, ku se vaan aattelee et "melkeen ilmasta namii, tästä mä tykkään !!"....... :D Kokeilehan juu ihmeessä, kummallekin ! ;)

      Poista
  19. Mä oon täyttänyt naksutinta koiran sekä marsun kouluttamisessa. Vaikka omaa koiraa en omista, niin sain "lainaksi" kaverini koiran ja opetin sille frogi-asennon (makaamaan maahan niin että takajalat oli suorana. Teki jo itsestään sitä, mutta ajateltiin opettaa se sanallakin (: ) Marsulle taas opetin ihan vaan tuota kosketusjuttua, ei oikein keretty tehdä mitään muuta, kun herraiseni valitettavasti pääsi popsimaan vihreämpää heinää hienojen 6,5 vuoden jälkeen <3

    Tykkäsin kuitenkin naksutinkoulutuksesta, oli sekä eläimelle sekä kouluttajalle tosi mukava! Puuhaa siinä kuitenkin riittää kieltämättä! :) Hienoa että olet opettanut Nuutille naksuttimella! Pakko sanoa, että sinun pitäisi olla esimerkki monille eläimien omistajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, osanotot marsusi puolesta... ♥ Aika huikeeta kyllä huomata miten paljon erilaisia eläimiä naksun avulla voikaan kouluttaa. Ja voi vitsi, ton sammakkoasennon haluun opettaa munki koiralle !! :D

      Älä muuta sano, kokonaisuudessaan ihan tajuttoman palkitsevaa puuhaa ! Ja voi kiitos tästä :) Toivottavasti yhä useammat hevosenomistajat (sekä muutkin) tästä naksuilupuuhasta innostuisivat !!

      Poista
  20. Tosi mielenkiintonen postaus! Me ollaan kans koiria koulutettu naksun avulla, yllättävän tehokas apuväline tosiaan! Tahtoisin kans hevosella testata, omaa kun ei ole niin ei vaan oo vielä tullu sellasta tilannetta että pääsisi kokeilemaan. Varmasti olisi hyvää maastakäsin puuhastelua ja kehittää vähän erilaista suhdetta ja kommunikointia hevosen kanssa, ihana kuulla että Nuutti nauttii :)

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan miten Nuutin kanssa koulutukset etenee, kiva jos kirjoitat tällaisia jatkossakin täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan ! Tämä tuo arkeen lisää monipuolisuutta ja taatusti vahvistaa käsittelijän sekä käsiteltävän suhdetta. Musta tuntuu, että Nuutin työmotivaatio ratsastettaessakin on naksuilun myötä kohonnut entistä korkeammalle !

      Ilman muuta tulen näistä puuhista postailemaan jatkossakin :) Tosi kiva kuulla että koette aiheen mielenkiintoiseksi, sillä sitä se tosiaan on munkin mielestä !

      Poista
  21. Sä oot Susanna ihan huippu! Moni hevosihminen suhtautuu tähän touhuun vähän epäilevästi (koska "eihän hevonen ole koira"), vaikka ihan yhtä varteenotettavia tuloksia voi kaviokkaidenkin kanssa saada. Tiedän ihmisiä, jotka ovat naksun avulla opettaneet esim. kotipihalla vierailevat oravat syömään kädestä, joten mikään ei tosiaankaan ole mahdotonta! Oma ponini on tällä metodilla koulutettu seisomaan paikoillaan ennen kuin lupa liikkumiselle "hop" sanalla annetaan, sillä siskoni on kehitysvammainen eikä hevonen voi hänen kanssaan häärätä ympäriinsä. Poni osaa myös tehdä siirtymät askellajien välillä täysin äänikomennoilla, jotta voin kentän keskeltä hallita sitä myös ilman liinaa. Lisäksi joitakin "ylimääräisiäkin" temppuja olemme opetelleet, kuten "pusu" (poni tuo turpansa suun eteen) ja "hali" (laittaa päänsä ihmisen olkapään yli ja painaa turvan selkää vasten).

    Ihan mahtavaa ajanvietettä, joka ainakin meidän ponista on tehnyt hurrrjan paljon sosiaalisemman eläimen. Se vaikutti ennen (tunsin sen edellisestäkin kodista) jopa hieman "tyhmältä", rumasti sanottuna vähän persoonattomalta, mutta tämän naksutinharrastuksen myötä siitä on löytynyt ihan uusia piirteitä.

    Mahtava postaus, toivottavasti muutkin heppastelijat innostuisivat kokeilemaan omien kaviokavereidensa kanssa! Nuutti on jo tosi pro. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti kehuista ! Mukavaa että pidit postauksesta, ja ihan mahtava kuulla tämän metodin näytelleen suurta roolia teidän poninne koulutuksessa. Hatunnosto saavutuksistanne ! :)

      Poista
  22. vähän hei mielenkiintosta!! en oo ennen ees aatellu et hevonenki vois noin hyvin oppia naksulla :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain !! Mullakaan ei tosiaan moinen ollut aiemmin mieleeni putkahtanut... :D

      Poista
  23. löysin linkin tähän postaukseen pinjan blogista ja pääsit heti mun lempi blogien joukkoon :) yleensä en oo muita ku tiian ja pinjan blogeja lukenu mut tätä jään kans seuraa!! Nuutti on ihanan näkönen hevonen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, tervetuloa mukaan !! :)

      Poista
  24. Mun sisko kouluttaa sen koiraa naksuttimella. Se osaa jotain 50 erilaista temppua ja oppii koko ajan lisää. Nuuttikin on kohta ihan sirkusheppa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho no siinä on jo temppu jos toinenkin ! Me tullaan perässä Nuutin kanssa, mutta kiinni ei kyllä välttämättä saada.............. :D

      Poista
  25. Voi että miten taitava Nuutti onkaan! :-) Itse en naksutinta ole käyttänyt (kun ei mitään omaa eläintä porukoiden koiraa lukuunottamatta ole), mutta tosi monet kaverit ja tutut ovat vannoutuneita naksuttelijoita. Ilmeisen tehokas tapa opettaa vaikka mitä!

    Jään innolla odottelemaan uutisia teidän temppukoulutuksen etenemisestä, tsemppiä siis siihen! Kyllä se Nuutti vielä joku kaunis päivä käskystä istuu... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vain olekin ! ♥ Tosiaan ihan huipputehokas tsydeemi, mä oon niin hurahtanut että huh... !

      Kiitos tsempeistä ja joo, näin mäkin haluan uskoa !! ;)

      Poista
  26. Tosi hienoa, että sulla riittää intoa touhuta hevosesi kanssa myös varsinaisen ratsain tapahtuvan treenin ulkopuolellakin. Tuntuu että hevosenomistajat yhä harvenemassa määrin käyttävät aikaansa maasta käsin tehtäviin harjoituksiin (mistä sinä käsittääkseni kyllä olet aiemminkin pitänyt huolen), ja silloin harvoinkin se on lähinnä juoksuttelua liinassa tai talutuslenkki metsässä. Muut päivät ratsastetaan. En missään nimessä sano, että edellä mainitsemani juoksutus tai taluttelu millään tavalla tarpeettomia olisivat (omakin hevoseni näin liikkuu), mutta kun se ei aina olisi sitä samaa. Tekemiseen saisi monipuolisuutta hyvin helposti vähän tavoitteellisuutta lisäämällä.

    Tarkoituksenani oli siis sanoa, että kyllä hevosella saa olla vapaapäiviä (kunhan sen ei tarvitse sisällä seisoa), jolloin se saa rentoutua ja nollata päätään vaikkapa ainoastaan tarhassa kavereidensa kanssa oleskellen, mutta kuten yleensä ratsastuksessakin, olisi maasta tehtävissä harjoitteissakin hyvä olla ideaa. Ei välttämättä edes joka kerralla, mutta silloin tällöin. Naksutinkoulutus on aivan loistava vaihtoehto arkea monipuolistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä kanssasi ! Tuohon on vaikea keksiä lisättävää :)

      Poista
  27. Voiiih Nuutti on niin ilosen näkönen!! Ihana <3

    VastaaPoista
  28. I-H-A-N-A postaus!!! Nuutti on niin viisas! <3

    VastaaPoista
  29. Sun blogi on kyllä ihan helmi, ei voi muuta sanoa! En oo missään muussa blogissa tähän naksukoulutukseen hevosten kanssa törmänny, joten mielenkiinnolla ootan miten (ja mihin) teidän puuhanne jatkossa etenevät. Super taitava Nuutti. :)

    VastaaPoista
  30. Mun kani osaa antaa pusun ja tassun käskystä! :D Ja naksuttimella opetettu ja tietysti makupaloiden kanssa myös ;)

    VastaaPoista
  31. Naksua en oo käyttänyt mutta samaan tyyliin opettanut hoitohepat laskemaan päätä niskaan kosketuksesta ja laittamaan turvan itse riimuun :) Kannattaa myös opettaa heppa ns luopumaan herkuista, vaikka Nuutti ei kyllä mitenkään tungettelevalta näytä vaan kiltisti oottaa sitä palkintoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tota luopumista ollaan myös harjoiteltu, oikeastaan jo ennen tätä naksujuttua - silloin en vaan tienny tota hienoa termiä... ;) Vihreällekin kun mennään niin Nuutti ei saa rynnätä heti syömään, vaan sen pitää ensin odottaa lupaa laskea pää heinikkoon.

      Toi pään laskeminen on varmaan hyvä just mm. suitsien ja riimun laitossa ! Tietäsin heti pari hevosta joiden kohdalla moisen "tempun" opettaminen helpottais ihmisen työtä suuresti :D Olo on vähän pieni kun joku 180 senttinen heppa päättää nostaa päänsä taivaisiin...

      Poista
  32. Tosi mielenkiintoselta vaikuttaa! Varmaan myös hyvä ku on ulkopuolinen silmäpari katsomassa ja ohjeistamassa, niin ei tarvitse kokemattomana itsekseen vain pähkäillä. Tätä pitää kyllä päästä kokeilemaan kunhan mekin jostakin joku sopiva traineri bongataan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Linda on kyllä ollut meille ihan kullan arvoinen apu, en tiedä mitä mä olisinkaan yksinäni jo sählänny.............. :D

      Poista
  33. Mistä keksit tän naksuttamisen ?? :D mäkää en tienny et sitä vois käyttää hevosiin mut vaikuttaa kyl kivalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linda ehdotti tätä mulle ! En mä muuten varmaan ois tajunnu ees aatella... :D

      Poista
  34. Hei, löysin blogisi eilen, mutta unohdin kommentoida. Ensinnäkin mielessäni oli sanoa: upea ulkoasu!, ja sen jälkeen piti antaa krediittiä tästä naksutinkouluttautumisesta.

    Itse olen omille hevosilleni opettanut tällä tavoin vaikka mitä, ja yhden valmennettavani poni sai naksun kanssa helpotusta kengityksen aikana ilmenneeseen stressiin. Tässä onnenamme toki oli asian ymmärtävä kenkääjä, joka ei kiirehtinyt, vaan eteni naksutinkoulutuksen vaatimalla tavalla.

    Monethan saattavat mieltää naksun hienoisena "kukkahattutäteilynä" ja tarpeettomana muotivillityksenä, eivätkä ymmärrä sen olevan periaatteena hyvinkin usein tiedottomasti käytetty apu eläimen kouluttamisessa. Tapahan on todella looginen, ja naksu (tms.) toimii ainoastaan tavoitteita täsmentävänä merkkiäänenä.

    Nuutti vaikuttaa todella innostuneelta oppilaalta, hauska nähdä mitä kaikkea saatte sille opetettua. :) Jään seurailemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitokset ! :) Mahtavaa tosiaan kuulla miten paljon hyötyä tällä naksutinkoulutuksella on saatu ihan noin arkipäiväisiäkin tilanteita ajatellen. Elämä helpottuu, kun hevosen saa ymmärtämään että "oikeanlainen käytös" on sillekin kannattavaa.

      Ja nimenomaan näin. Onneksi musta tuntuu, että yhä useammat naksua joskus epäilleistäkin alkavat ymmärtää homman idean ja asenteet tuntuvat (jo esimerkiksi näiden tähän postaukseen tulleiden kommenttien perusteella) todella myönteisiltä !

      Poista
  35. Naksuttimet eivät ole hirveen kalliita edes joten suosittelen ostamaan! (:
    Ite tätä koirani kanssa tein ja on kyllä niin mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tosiaan oo pahan hintasia härveleitä :) Kiva kuulla, on kyllä tosiaan huippukivaa puuhaa !

      Poista
  36. Ihan älyttömän mielenkiintoista nähdä hevosen kanssa naksuilua!

    Itse käytin naksua alkuaikoina labbikseni koulutukseen. Kun opetin alkujaan lapukkani viittomille, niin naksusta oli apua vahvistaan käsimerkkejä. Kun kaikki tarpeellinen oli opittu niin naksu jäi ja nyt terrieri on vahingossa oppinut siivellä viittomakäskyt kun olen niitä lapukalleni antanut. Tajusin oikein tuossa jokin aika sitten että miten hyvä koira mun westie onkaan, vaikka mitään en sille ole opettanut :`D
    Ollaan vaan tehty asioita yhdessä ja labbis näyttänyt loistavan mallin :D

    Mutta koirista Nuuttiin: Miten suloinen se onkaan! Ja varmasti nameista tykkäävänä tyyppinä tekee mielellään naksutehtäviä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha oho, fiksu tyyppi !! ;) Äiti aina on iha huolissaan ku opetan temppui mun koiralle etten vaa tartuta niit samal näille näyttelyissä käyville (jotka ei siis sais oppii tarjoomaan istumista yms.), enkä oo aatellu et ne ottais mallii mut pitääki varmaa olla tarkempana....... :D

      Nuutti on kyllä kieltämättä melko söpöliini, oikein tärkeänä kun tietää osaavansa ;)

      Poista
  37. Ihana nuutti! Mun hevonen on koulutettu naksuttimen kanssa ihan kokonaan. Oon myös muiden treeniheppojeni kanssa käyttänyt naksutinta, jos jossain liikkeissä ollut ongelmaa, myöskin kouluratoja ollaan naksuteltu niin että hepat on osannut ne melkeen ulkoa :P mutta suosittelen tosi lämpimästi ottaa toi myös mukaan ratsastukseen, siis jos jossain liikkeissä tms on ollut jotain ongelmaa/pitää opettaa jotain uutta, hepat oppii niin paljon nopeammin kun asiasta tekee noin positiivisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tota voi kyllä soveltaa varmaan lähes mihin vaan ! :) Naksun käyttö ratsastaessa kuulostaa vähän hankalalt, onko teillä naksuttelija ollut maan tasalla ratsukon apuna vai miten olette toimineet?

      Poista
  38. Hamstereitani yritin joskus kouluttaa naksuttimella, haha voi pientä, nykyään nekin hamstraavat suurempia auringonkukansiemeniä kaikkien muiden pienten hamsujen kanssa tuolla jossain ylhäällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii... ♥ Oppiko ne jotain "temppuja"? :)

      Poista
  39. Haha, repesin täydellisesti viimeisen kuvan toisen hevosen ilmeelle XD Voi Nuuttia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, Ronja on ihan et "whatever............" :D

      Poista
  40. Naksutinkoulutus (naksautan omalla äänellä) on ollut todella hyvä juttu hevoselleni, joka oli minulle tulleessaan hyvin sulkeutunut. Tämä koulutustapa lisää hirveästi hevosen omaa aktiivisuutta ja yrittelijäisyyttä. :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !