lauantai 4. helmikuuta 2012

Bella ballerina

Huoh, tänään piti saada noita peltoilukuvia kuten eilen vähän lupailin, mutta ei nyt mitään sitten tullutkaan kun kuvaaja perui... Onneksi viimeistään ensi viikolla on luvassa jotakin erilaista kuvamateriaalia taas, peltoilua tai muuta kivaa ! Kunhan ei nyt vain sitten ihan tilsakeleiksi menisi... ;3

Aamulla olin töissä parisen tuntia, kun yön aikana oli taas tullut lunta ihan reippaasti. Olin sopinut isän kanssa, että saan lähteä hommista aiemmin kun olin luonnollisesti siinä uskossa, että suunnitelmat pitävät. Sinänsä harmittaakin vähän tuo peruuntuminen, sillä olisin hyvin voinut olla töissä pidemmän päivän... ei tuota rahaa koskaan kovasti liikaakaan ole. Juh... no, lämmittelin sitten kotosalla jonkin aikaa ja lähdin tallille myöhemmin, joskus kolmen maissa. Länsiväylä oli aika tukossa ja matkaan menikin melkein tunti... Ilmeisesti noita onnettomuuksia on sattunut tänään hieman reilumminkin ;s Varovaisesti siellä ! ... vaaratilanteita aiheuttavat kyllä puolestaan myös ne ylivarovaiset kuskit, tsiisus sitä kaasua saa painaa ! No joo... eipä minulla mikään kiire ollutkaan - tai niin luulin.

Tallilla maneesikirjaa tarkastellessani huomasin, että maneesissa onkin tuplatunnit... ?! No jes, yleensä perjantai on (sunnuntain lisäksi) ollut päivä, jolloin maneesissa on aina vähintään puoli kenttää vapaana yksityisille, mutta nähtävästi noita tunteja vain tulee aina lisää... Ajatuksena oli pitää tänään keventelypäivä, mutta vapariksihan se nyt meni kun ei tuolla ulkonakaan oikein tarkene varttia pidempää tallustella, yök mikä tuulikin ! Vietin sitten heppasen kanssa laatuaikaa karsinassa, hieroin sen perusteellisesti ja harjailin lähemmäs tunnin ajan (: Nuutti nautti aivan valtavasti ! Se nuokkui silmät puoliummessa, alahuuli lörpöttäen eikä kiukkuillut kertaakaan ! ... mitä nyt vähän luimi kun puin loimen takaisin päälle, mutta that's pretty normal... :D

Ainiin sain muuten tänään pari melko kivaa kuvasta entisestä hoitohepastani, Bellasta (: Kun ajoin tallin pihaan, näin sen riehuvan tarhassa kaverinsa kanssa ja minulla tuli tietenkin hirveä kiire vetää auto parkkiin, napata kamera mukaan ja juosta kuvaamaan :D Tuli melkein tippa linssiin kun Bellanen tuli välillä haistelemaan rukkasiani aidan ylitse... Voi tamma, miss you sooooo ♥ Joskus silloin hevosta etsiessämme itseasiassa kysyimme olisiko heppa myynnissä... Olisimme varmaan ostaneet tai vähintään varanneet eläinlääkärin tarkastuksen samantien, mutta eihän Annukka siitä voinut luopua :( Toki varmasti jokainen hevonen on myynnissä kun tarpeeksi maksaa, mutta mutta... Bella on kyllä aika ihanteellinen yksilö; hyvän kokoinen, osaava ja kaikin puolin kiva muutenkin, sen kaltaisia tuntihevosia nimenomaan tarvisi enemmän. Haluan kuitenkin ajatella asiaa positiivisesti, uskon kohtaloon ja mikäli olisimme Bellan ostaneet, en olisi koskaan (luultavasti) tutustunut Nuuttiin ! Haluan uskoa, että näin oli tarkoitus tapahtua ja kaikella on syynsä :) Tässä anyways nyt muutama kuvanen tuosta kauniista prinsessaponista tänään, vähän pissii kaikki värit yms. mutta enpä siinä pahemmin ehtinyt säätöjäkään oikein tekemään........ :D

Bella goes wild !

Tallilta kotiuduin tuossa joskus kuuden aikoihin ja heti tietenkin sauna päälle ;) Hassua, ennen en tykännyt saunomisesta yhtään :P Pienempänä aina pelkäsin, että kompastun / liukastun ja lennän kiukaaseen pum. Etenkin mökillä ja saaressa oli aina pieni paniikinpoikanen matkassa, kun kiukaiden ympärillä ei ollut mitään kehikkoa tms. vaan siinä ne peseytymistilan vieressä olivat valmiina polttamaan minua viatonta lasta. Tähän asti kuitenkin selvitty vammoitta, woho !

Taidan tästä kohta hipsiä katselemaan The Voice of Finlandia, vaikka minua onkin hieman käynyt ärsyttämään tuo tuomaristo... Michael Monroe on hyvä, Elastinenkin ihan ookoo... Paula Koivuniemen tilalla voisi hyvin olla joku muu ja anteeksi mitä ihmettä Lauri Tähkä tuolla tekee ?! ... järkyttävää, ulkonäöllä (eikä kyllä laulutaidollakaan) taida olla merkitystä siellä tuomariston puolellakaan hehheh =) Joo sori, muttei vain yhtään iske ja ärsyttää. Haluaisin enemmän kansainvälistä näkemystä mukaan tuohon touhuun ;P Lisäksi nuo kommentit ovat suurimmaksi osaksi niin ympäripyöreitä, ettei oikein saa mitään irti... Taidankin miettiä vielä uudelleen, että jaksanko raahautua katsomaan ollenkaan... :D Oikeastaan voisinkin mennä seikkailemaan tänne, ihan paras sivusto ! Thanks to Laura löysin tuon, auttaa kummasti pahempaankin ketutukseen ! ;)

10 kommenttia:

  1. mä oon kerran lentäny kiuasta päin ! :( tai pikkusena liukastuin jotenki et mun pää kolahti siihe kiukaasee mut ei mulle onneks pahemmin käyny (taino saatto sinne aivoihin joku pieni vaurio tulla joka selittäis toki miks oon tällanen kiero ihminen) <8

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haahahah ! Joo no se vois selittää kyllä paljon... ;o Mut sori hajoon mielikuvalle ♥

      Poista
  2. Aivan mahtavia nuo kuvat! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ! :) Noissa on jotenkii ihana tunnelma, ja toi taustakii on kiva. (; Muutenkin todella ihana blogi ja sujuvaa teksitä jota on helppo lukea, etkä kokoajan jauha samasta asiasta :D

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia!Ja muutenkin aivan mahtava Blogi!

    VastaaPoista
  5. Olen myös joskus kaatunut kiuasta päin ja polttanut käteni :/ Näistä kuvistasi: todella ihania ja tarkkoja seka tämä bella ! Miten hurmaavan värinen :) Yksi asia vain pisti silmään blogimerkinnöissäsi, miksi laitat monta saman laista/tyylistä kuvaa samaan merkintään? Muuten kiva blogi ja tykkäsin lukea ! Hyvin kirjoitettu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outs ! ;s Kiitos, Bella on ! :) Joo noo oon aika huono karsimaan kuvia, en osaa valita ! Kyllä mä koitan katella erilaisia, mutta esim. maneesikuviakin kun valkkaa niin aika samantyylisiähän ne kaikki on... Ja usein kyllä teen niissä eri harjoituksia (esim. väistöjä), se vain ei tietenkään aina välttämättä näy kuvasta niin selkeästi :'----) Pitää yrittää skarpata ! Kiitos (:

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !