torstai 10. toukokuuta 2012

Long time no see !

Kesä tulee, samoin pisamat. Tänään aamulla huomasin, että naamassani on niitä jo ihan liikaa... Joillekin mielestäni oikeasti sopivat, minulle vain eivät ;s Joskus nuorempana yritin hangata niitä pois kynsiviilalla............ kyllä, olin ihan fiksu lapsi.

Fiksu olin myös tänään, kun päätin taas mennä ilman satulaa. Minähän aina vannon, etten enää koskaan niin tee, mutta kun siis unohdin estesatulan kotiin ja ja... koulusatula ei houkutellut :D Se viime perjantain estetunti taisikin olla vikatikki kun muistui tosiaan mieleen estepenkin mukavuus........ tekisi mieli vain painella sen kanssa kaikki päivät. Mutta siis tänään oli kuitenkin tarkoitus vain "köpötellä", niin onnistui ilman satulaa ihan hyvin. Minua harmittaa muuten todella paljon, kun en maanantaina ottanut kameraa mukaan tallille ! Siskollanihan on silloin tunti, eli äiti yleensä katsoo sitä eikä ehdi meitä kuvailemaan, mutta viime maanantaina ponitunti meni maastoon ja äiti tuli hetkeksi katsomaan minun ja Nuutin menoa yläkentälle = olisin voinut tyrkätä kameran hänelle ! Ja siis kun Nuutti vielä liikkui kivasti, äiti sanoi että ravi näytti todella hyvältä, heppa oli ryhdikäs ja polki hyvin alle. Alkuun se ei kyllä ihan niin mukava ollut, mutta onneksi ei ollut ketään näkemässä............. :D

Tänään sisko olisi tullut mukaan kuvailemaan (ainakin hän eilen niin sanoi), jos olisin malttanut odottaa häntä koulusta kotiin mutta en siis malttanut. Hän saa sitten tulla huomenna mikäli haluaa ja jos ei, niin sitten ei :D Keksin kuitenkin laittaa kameran aidan päälle kuvailemaan videota ! Alkuun olin ajatellut laskea Nuudelin hetkeksi irti ja kuvata sitä hetken, mutta koska yläkenttä oli juuri lanattu (whii nyt se on ihan super !) ja toinen puolisko portista otettu tämän takia irti niin ei ihan onnistunut. Nousin siis heti selkään ja työstin heppasta käynnissä jonkun aikaa ennen kuin laitoin videon pyörimään ja otin laukat. Ensimmäinen laukkapätkä oikeaan oli aivan hirveä, Nuutti ei liikkunut mihinkään ! Palasin hetkeksi käyntiin, pistin takapäätä kunnolla nopeaksi ja uutta yritystä. Onnistui huomattavasti paremmin. Laukat kumpaankin suuntaan mentyäni katsoin, että kentän laidalle tuli joku... Ajattelin vain, että okei taas joku täti (sillä niitä käy siellä tiirailemassa aika usein) tuli katselemaan kunnes tajusin että sehän on MADDE ! Tsiisus että tuli tyhmä olo, kun en heti tunnistanut :D Haha. Näimme viimeksi lähes vuosi sitten ?! Kamalaa kun aika juoksee. Mutta Madde oli edelleen sama Madde, sellainen iloinen ja välitön :) Jutskailtiin siinä hetken aikaa, ihan samanlaisissa tunnelmissa kuin monen monta vuotta sitten. Melkein tuli tippa linssiin kun muistelimme niitä "vanhoja hyviä aikoja"... snif ! Meillä oli silloin aina todella hauskaa, voi kultaiset muistot ♥ En sano, etteikö tallilla nykyisin olisi kivaa, mutta se on vähän erilaista. Meillä on todella mukava talliporukka ja hyvä ilmapiiri, mutta ei siellä enää tule vietettyä päiviä aamusta iltaan kuten silloin muinoin. En enää tunne ihmisiä niin hyvin ja tuntuu, että olen "liian vanha"... niin tyhmältä kuin se kuulostaakin. Onneksi on edelleen muutamia "vanhoja tuttuja" maisemissa :) ♥ + Janet oot säki ihan söpö (tai ainakin Jackin hiukset on) ! Tiedän että stalkkaat tätä blogia siellä 24/7 niin ajattelin ilmoittaa =)

Madde ! "Ota musta ja Nuutista kuva" :D ... häiritsee tuo remeli mikä ei ole tuossa lenkissä !

Juu mutta niin ! Madden kanssa siinä juttelimme ja lykkäsin hänelle kameran käteen, niin sain pari kuvaakin sillä nuo videot ovat jokseenkin onnettomia :D En oikein vielä osannut asettaa sitä kameraa kovin hyvin ja niin... Ehkä ensi kerralla ! Sitten kun teemme jotain järkevääkin. Muutamat ravipätkät otettuani kysyin Maddelta josko hän haluaisi hypätä Nuudelin selkään ja sinnehän hän sitten kapusi, vuoden ratsastustauon jälkeen ! ;) Nuuttilainen oli niin kiltti poika ! Madde otti vähän ravia kumpaankin suuntaan ja heppa käyttäytyi hirmu hienosti vaikka olikin alkuun ollut vähän "säpsy". Ratsasteluiden jälkeen Maddekin hämmästeli, että no olipas se rauhallinen kaveri kun oli ajatellut vähän kuumakalleksi :) Se on kyllä todellinen kameleonttiheppa, tarvittaessa maailman kiltein (kuten esim. silloin kun pikkusiskoni on selässä, joskin taluttaja on hyvä olla), mutta saa sen aika hyvin viriteltyäkin, kun oikein rupeaa vaatimaan. Ja no kisoissa ei tarvitse virittelyä lainkaan, kun heppa kuumenee ihan omatoimisesti tarpeeksi jo siitä kisatunnelmasta. Kilttihän se kisapaikallakin on, siis käyttäytyy hyvin maasta käsin ja näin, mutta verkka on vaikea kun tuntuu ettei saa yhtään otetta koko hevoseen. Radalle mennessä se kuumuu kahta kovemmin ja juu, muistan edelleen elävästi yhden kouluratamme Vihdissä........ Eeva vielä rataa ennen sanoi äidille, että "hyvä, sehän näyttää vähän kuumenevan" kun ryhtiä tuli lisää, mutta äiti vähän arvasi että saattaa silloin uupua tuo jarrupuoli... :D No niin teki. Komeasti keskikäynnit jossakin epämääräisessä, hallitsemattomassa laukassa ja muutkin kohdat menivät lähes yhtä nappiin. Arvostelupöytäkirjassa vielä luki loppukommenttina jotakin todella hauskaa siitä kuinka ei ihan ollut touhu hanskassa :D ... ja Nuutti oli radan jälkeen tavalliseen tapaansa niin itseensä tyytyväinen ja tuli ulos maneesista uljaana kuin maailman omistaja =)

Ihanat :)

Ratsasteluiden jälkeen heppa oli kuin rankemminkin hommia tehnyt, silmät puoliummessa ja huuli roikkuen maleksi perässäni kun taluttelin sitä kentällä lopuksi hetken aikaa. Työn raskaan raataja oikein... Pääsi sitten jalkojen kylmäyksen kautta vielä mussuttamaan vihreää :) Hahah on se kyllä vain jotenkin niin huvittava tapaus... kun siitä sitten pyysin sitä nostamaan päänsä ja pois vihreältä, niin tyyppihän oiken suuttui ! Se pomppi sellaisia "loikkia" siinä vieressäni ja kiukutteli kuin pikkulapsi luimien ja turpaansa rypistellen. Huomasi niin selkeästi, että kiukutti kun ei saanut pidemmin herkutella ! Maddekin nauroi, että mikäs sille tuli, selkeästi suuttui jostakin............ :D Nuuttihan ei siis koskaan ihmiseen pahalla koske, että sitä ei todellakaan tarvitse pelätä. Se kunnioittaa hienosti ihan ääntä ja jos sanoo napakasti EI, niin tottelee kyllä aika hyvin. Tuohon tämänpäiväiseen kiukutteluun en jaksanut edes millään lailla reagoida, eli siis ignorasin vain hevosen kunnes se käveli nätisti vierelläni ilman hapannaamastelua. Sitten se sai kehut ja seuraavalla kerralla lähti ruohikolta ihan aurinkoisin mielin (vein siis vielä eri paikkaan syömään) :) Jokin sitä vain nyppi siinä ensimmäisellä kerralla... :D


Olin ilkeä ja kiusasin pikku poikaa paparazzeilemalla kulman takaa kun toinen möllötti vesiboksissa ihmettelemässä :) Tui tui mikä söpöliini ♥

Nuudelin syöteltyäni Madde lähti vielä etsimään Annukkaa, jotta ehtisi tämän kanssa jutella hetken ennen varsinaista lähtöään. Oli kyllä niin ihana nähdä pitkästä aikaa, pitää oikeasti yrittää näkyillä useammin ! Onneksi on kesä edessä ja kaikkea... :) Hoidin siinä sitten Nuutin melko ripeästi pois ja pääsin lähtemään joskus viiden jälkeen. Laaksolla oli tänään aluevalmennukset (este), niin päätin ajaa suoraan sinne katselemaan ja kuvailemaan :) Ehdin kuvaamaan loppua klo 17-18 ryhmästä ja 18-19 sekä 19-20 ryhmät kokonaan. En ole varmaan koskaan kuvannut Laaksolla noin myöhään, aurinkoisella kelillä, sillä säätöjen tekeminen oli paljon hankalampaa kuin muulloin ! Katsomo teki kentälle varjoa ja koko ajan sai olla säätämässä valotusaikoja sun muita kun toiset esteet olivat auringossa ja toiset varjossa. Teki mieli lykätä automaattisäädöille, mutta sinnikkäästi puskin läpi ihan omineni. Kai tuolla nyt ainakin jotain onnistuneita otoksia on... :) Ja vitsi miten terveellistä se on oikeasti katsoa noita valmennuksia sieltä kentän laidalta ! Ihmettelen, ettei enempää porukkaa ole paikan päällä katsomassa, niin hyvä tilaisuus imeä oppia itseensä ! Tuli ihan etuoikeutettu olo ;) Ja edelleen oli Tepolla niin tutun kuuloisia ohjeita kaikille ratsukoille, mm. "voltti" :D Esteen jälkeen voltille jos heppa haluaa kaahata miten sattuu, on tuota minullekin huutanut (nimenomaan huutanut, Teppomaiseen tapaansa) moneen otteeseen kun Nuutti on vain formuloinut pitkin Hakalan tallin maneesia. Ja elävästi muistan sen kun Teppo neuvoi suhteutetun välissä ottamaan kiinni ja kun ei onnistunut niin huusi kovaan ääneen, että "KIINNI !"...... Johan onnistui, kummasti sai lisää habaa kun tuli sellainen "nyt on pakko onnistua" -olo :D

Normaalisti en jotenkin innostu sellaisista "huutavista valmentajista", mutta Teppo on ihan hauska ! Pidin muutenkin hänen teettämistä tehtävistä yms., mutta koimme vain sen valmennuksissa käymisen välillä ongelmalliseksi - etenkin talvella kun piti varata matkoihin vielä enemmän aikaa. Lisäksi tallikavereiden muuton jälkeen ei olisi ollut samaa valmennusporukkaa, eikä ehkä valmennusaikaa niin en tiedä olisiko miten onnistunut. On se huomattavasti helpompaa kun valmentaja tulee kotitallille, vaikka se tuntihinta vähän enemmän sitten olisikin. Ja meillä on ainakin tällä hetkellä valmentajien suhteen asiat todella hyvin !! Eipä ne kai tämän paremmin oikein voisi ollakkaan :)

Ohhoh jalat puutuivat kun kökötin tässä sängyllä jotenkin tyhmästi. Apua olen ihan rampa. Ainiin hihii ! Sain eilen uuden sängyn ! :) Tästä vanhastahan romahti tuo yksi laita + pohja (mitennii oon läski) niin päätettiin sitten heittää mäkeen koko hökötys. Halusin tottumani 120cm levyisen sijasta ottaa 90cm, jotta huoneeseen jäisi enemmän tilaa vaikka nyt tarkemmin ajateltuna... mihin minä lisää sitä tilaa tarvitsen...... :D Saa nähdä osaanko nukkua niin kapeassa sängyssä. Voisin napata jotain kuvaa huoneestani kunhan saan siivottua, heitettyä tämän vanhan pois ja laitettua uuden paikoilleen :) Mutta nyt painun nukkumaan, olen niin poikki (tuhma Essi taas valvottaa) ! Huomenna rupean laittelemaan noita aluevalmennuskuvia ja nehän tulevat sitten tuonne kuvasivuilleni osoitteeseen susannan.pictures.fi samaten kuin viime viikonlopun kisakuvatkin ! Öitä nasut :)

9 kommenttia:

  1. Eikäää onko Madde käynyt Wiknerillää?! (haha, jooh nähtävästi on :D) wää ikävä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käyny näin vaa harhoi ja satuilin tänne ;ooo :D Haha, joo sinnehä se tupsahti ! No älä, mul on ikävä meiän muumiaikoi ♥

      Poista
  2. heiiii, mihin sun kuvahaaste on jäänyt? :---D Ois tosi kiva jos tekisit sellasen listan et mitä blogeja lueskelet ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sitä teen sitte ku huvittaa... :D Juu voisin tässä kasailla semmosta :)

      Poista
  3. Haaaah aina ollaa mua syyttämässä !

    Liika nukkuminen ei oo hyväksi;) Paljon kivempaa kuunnella sun erittäin älykkäitä juttujas kun oot beduuiniasussas (<3) kello kaksi yöllä ja aamulla herätys hyvin aikaisin =))

    ja josko voisit ilmoittaa milloin (käyt niin ihmeellisii aikoihi .....) teitä pääsee kuvailemaan taas =)=) (salee ees haluut mun ottamia kuvia :D:D) mut siis nyt kun ajelen siitä päivittäin kuitenki ohi ni voin hyvin tulla orjaks taas joku päivä ! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ku sä nyt vaan oot tommone tuhma Essi ! Joka pommittaa puomeilla viattomia ;oooo

      On on on, oikein hauskaa on varsinki sitte aamulla juuu ;) Mun beduiiniasu oli eilen tismalleen samanlainen kuin Tampereella ♥

      Nii käyn tosi ihmeellisii aikoihi, keskel päivää vaik ollaa yö eläimii !! Paitsi apinat ei kai oo? Mut me voidaa olla poikkeus joka vahvistaa säännön ! ;) OKEI JOS HALUAT tulla orjaksi niin katson jonkun päivän kuules =) =) JA HALUAN KUVIA ne viimekertasetki oli nii ihkuii ♥ JA MÄ SIT VASTAVUOROISESTI TUNGEN SUN MUKAAN ! ;)

      Poista
  4. Onpas valkoinen seinä! Ihanat nuo pesuboksikuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki katoin kuvii muokatessa et näyttääpä puhtaalta ! :D Haha, heppa on ihana ♥

      Poista
  5. Hei! Haastoin sinut! Haaste blogissa! :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !