torstai 5. heinäkuuta 2012

Fun under the sun

Tosi hienoa, olen ihan palanut ! -.- Kädet ovat juuri hyvän ruskeat mutta muuten olen ihan punainen? Toivon mukaan muuttuu rusketukseksi, rasvattu on ainakin ihan tarpeeksi... Ehkä olisi siellä rannassa voinut välillä lisätä aurinkorasvaa, varsinkin kun kävimme uimassa useampaan otteeseen. Noo, tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, mutta ainakin oli hauskaa !

Meillä oli Sofian kanssa tarkoituksena lähteä rannalle jo yhdeksän maissa aamulla, mutta sää oli silloin vielä ihan tyhmä niin ei onnannut :( Odottelimme aurinkoa ja puolen päivän jälkeen pääsimme viimein matkaan ! Kävimme tietenkin kaupassa ostamassa hirmuiset eväät, perus läskeilyä taas (y) ! Rannalle päästyämme siellä tuuli hieman, mutta onneksi aurinko rupesi sitten tosissaan paahtamaan ! Oli niin ihanaa vain loikoilla, kuunnella musiikkia ja nauraa ;) Päivän paras oli ehkä se, kun viereemme asettui eräs mies (jolla btw oli ihan supersöpö lapsi !) ja tökkäsin Sofiaa kertoakseni hänelle, että tällä on FC Barcelonan pyyhe ! ... no Sofiahan sitten toki pelästyi ja huusi "HERRAJUMALA !" juuri kun mies otti paitaa pois niin että tämä hieman huvittuneena tokaisi että "noniin siellä on tytöt ihan kriisissä, ei kai ollut noin pelottava näky?" Eihän me osattu vastaukseksi kuin nauraa kahta kovemmin... ! Myöhemmin vielä uimaan mennessämme samainen mies kysäisi, että joko olemme toipuneet järkytyksestä.......... :D "Joo...", ja lisää naurua haha. Ja siis eihän siinä miehessä ollut mitään järkyttävää, ainakaan negatiivisessa mielessä !

Mutta juu, hauska hemmo :) Muitakin naurunaiheita siellä rannalla kyllä näkyi ja kuului, näimme mm. uivan Hagridin ! Tai sitten olen niin Potteroitunut että alan näkemään kaikkia niitä hahmoja joka paikassa......... hehe. Niin ja hei tosiaan, kävimme Sofian kanssa uimassa peräti kolme kertaa ! Tai siis kaksi kertaa uimme kunnolla ja kolmannella vain pulahdimme pikaisesti. Vesi tuntui huomattavasti kylmemmältä kuin eilen, vaikka olimme siis saman vesialueen rannassa (da Kivenlahti beach !) ja ensimmäisen kerran varpaillamme veden lämpötilaa testattuamme palasimmekin takaisin aurinkoa palvomaan. Sitten mietin että ei jummi, nyt juostaan sinne eikä jäädä rannalle ruikuttamaan ! Eihän se sitten kylmää ollut kun tottui :) Pitäisi oikeasti uida useamminkin, se on niin hyvää liikuntaa.

Viihdyimme rantsussa yli kuusi tuntia ! Hassua, ei tuntunut yhtään niin pitkältä ajalta. Meinasin useasti nukahtaakin kun elämä oli niin muksaa. Tällä hetkellä kaivan paraikaa hiekkaa korvastani, kiitos ipanat jotka juoksitte vierestämme ! Varmaan olin myös fiksu ja heitin tuon hiekkaisen pyyhkeen sänkyyni......... eli kun juuri nostin sen siitä niin whoom, I have my own sandbox here :) Erittäin fine.

Nuutti sai tänään vapaata sillä eilinen pitkä maastoreissu uimisineen sekä kuljetuksineen varmasti vaati veronsa. Kaiken lisäksi tänään oli niin kuuma päivä, etten itsekään olisi varmasti mitään järkevää jaksanut tehdä öhöhö. Huomenna ehkä lähdemme tuttaviemme mökille, niin Nuutti saapi lillutella laitumella viikonlopun ja tiistaina on sitten tunti. Maanantaille suunnitteilla maastoriekkumista med Sofia & Shakira ! Katsotaan mitä Nuutti sanoo maastokaverista kun ollaan tutuissa maisemissa. Se on tosiaan toisen hepan / useampien heppojen kanssa maastoillessa välillä vähän vaikea, ottaa herkästi kipinää ja sen on pakko saada olla ekana menossa joka paikkaan. Mutta koska tuollaisia uittomaastoreissuja on varmasti tulossa jatkossa lisääkin, niin pitää totutella ! Tältä päivältä ei valitettavasti ole mitään kuvamatskua, mutta tässä vielä pari Sofian kameralla otettua kuvasta eiliseltä :)

Nuutin ilme :D "ai kuuluuks täs uida ?! Mulla yltää kyllä vielä tassut pohjaan..."
"... mut taidan silti kääntyy teiän mukana takasipäi !"

P.S. Miksi Olympialaisissa on jalkapalloa? Tai siis no joo miksi ei, mutta sehän on vähän kuivaa kun Espanjankin "oikeasta maajoukkueesta" on mukana niissä vain kolme pelaajaa... -.- Jordi Alba on kyllä yksi niistä niin tui ♥ Ehkä tuota olympiajalkapalloilua ei lajin kohdalla pidetä niin suurena juttuna? Lukemani mukaan Espanja on kyllä EM- ja MM-kilpailujen tapaan siinäkin yksi suurimmista voittajasuosikeista... :D Vamoooos sitten vain !

4 kommenttia:

  1. voii eiii, onnistuit sitten palamaan? :D itse kyllä posket vähän punottavat, mutta muuten jee sain lisää väriä <3 :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jooooo ! Alkuu tää näytti iha rusketukselt mut nyt oon iha tomaatti...... :D REILUUUU haluun sun rusketuksen heti ! Sit kuha mun iho on rauhottunu nii uusiks? Oon fiksumpi ja laitan rasvaa..... ;D

      Poista
    2. iha chill vaa, kyl se rusketus alkaa tulla esiin muutaman kerran jälkeen ! ;) JOO tietty !

      Poista
    3. Jeps on tää jo vähä parempi ! :) Hihii good ;)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !