tiistai 12. kesäkuuta 2012

Sooooo, it's about to begin !

Aloha my friends ! Tiedättekö mikä on viimein, ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen startannut? :) No mikäpä muu kuin UEFA EURO 2012 ! Jalkapallon EM-kisat ! Olen niin fiiliksissä :) Opin todella pitämään jalkapallosta vuoden 2010 maailmanmestaruuksien aikaan ja maa jonka takana seison on tietenkin Espanja. Hallitseva Euroopanmestari (sekä samalla myös maailmanmestari), Fifa -rankingin ykkönen ja yksi kisojen suurimmista ennakkosuosikeista. Kyllä on Espanjan kannattajana saanut viime arvokilpailut juhlia, toivottavasti sama putki jatkuu ! :) Onko teillä omia suosikkimaita? Seuraatteko ylipäänsä näitä kyseisiä kilpailuja? Meillä on muutamien kavereiden kanssa kunnon kädenvääntö menossa, mikäli kannatamme eri joukkueita ;) Onneksi suuri osa on kanssani Espanjafaneja, niin ei tarvitse ihan yksinään tuuletella... :D

Eilen oli tosiaan Espanjan ensimmäinen peli tämän vuoden EM-kisoissa ja sehän pelattiin Italiaa vastaan. Menimme Jessican kanssa Sofian luokse katsomaan ottelun ja voin sanoa, että elimme kaikki suhteellisen vahvasti mukana :D Ensimmäisen puoliajan jälkeen en pystynyt syömään herkkuja ollenkaan, kun hermoilin niin kovin ! Heitin karkitkin vahingossa pitkin lattioita............ Mutta oli kyllä hauskaa ja Sofia toi ihanasti lohtua varmalla uskollaan Espanjaa kohtaan, kun Italia sen avausmaalin teki. Ja niinhän se Espanja sieltä onneksi tasoitti ! Peli päättyi 1-1, mikä siinä mielessä oli hienoinen pettymys, sillä tämänhän piti olla ihan läpihuutojuttu... Molemmat joukkueet mokailivat, mutta Espanja sitä peliä toki pyöritti... pallonhallintaprosentti reippaasti sen puolella. Ja pääasia oli ettei tappiota tullut. Nyt tarvitaan vielä se voitto ja kun vastassa ovat Irlanti sekä Kroatia, niin sen on yksinkertaisesti tultava... :D On kyllä niiiiiin ihanaa kun pääsee taas tähän kunnon jalkapallohuumaan oikein kunnolla, tänään otin Espanjanliputkin esille ja pitäisi saada ne autoon jotenkin järkevästi. Toistaiseksi laitoin ison lipun roikkumaan autoni takaikkunasta, mutta se lepatti vähän tyhmästi, niin pitäisi keksiä parempi viritelmä...

Spain vs. Italy
Sofia on valopää (=

Hih mutta juupeli, Sofia ja Jessica tulivat tänään mukaani tallille, ja mehän päätimme kaikki kolme sonnustautua Espanjan pelipaitoihin ! ;) Olen nyt totaalisen koukussa maastoiluun, kun omistan vain niin superfiksun heppasen ! Se on yllättänyt minut tuolla pellolla käytöksellään niin positiivisesti, että... se vain on ihan paras ! Tänäänkään ei siis todellakaan houkutellut mennä kentälle tuuppailemaan (tai siis ei edes kentälle, vaan maneesiin, sillä alakentällä oli joku kurssi ja yläkentällä peuhasivat leiriläiset...), vaan suuntasimme maastoon ! Nuutilla on takanaan pari vapaampaa päivää, eli odotin melko virittynyttä heppaa, mutta eii, se oli niin nätti poika ! Olen niiiiiiin ylpeä sen käytöksestä, paras heppa ♥ Metsätiellä vain piti hieman säpsyä paria hauvelia, jotka tulivat sieltä alhaalta pienemmältä metsätieltä ja menivät ohitsemme... ;)

Pellolla painelin Nuuden kanssa ensin vähän hölkönkölkön ravia ja sitten laukat. Se tuntuu välillä alkuun ravissa aika hitaalta, mutta kun aletaan laukkaamaan niin ei ole enää laiskuudesta tietoakaan ;) Hihi. Vitsit että se vain on niin super makeeta kun antaa hevosen laukata isoa laukkaa siellä heinikossa. Ei sitä tunnetta voi sanoin kuvailla ! Se on sellainen... vapaus :) Vaikka välillä jossain vaiheessa laukkapätkää olisi sellainen fiilis, että uaah saankohan heppaa kiinni, niin Nuutti on todella pienillä pidätteillä tähän mennessä toiminut ! Ihan huippua :) Maastoilu on parasta, ehkä me ollaankin ihan vain puskaratsukko :D Haha. Ei mutta monipuolisuus on se avain hevosen onnellisuuteen ! Ei sitä kukaan jaksa päivästä toiseen ainoastaan ympäri kenttää laahustaa.

Viimeiseen laukkapätkään otin vielä käteeni pikkuisen Espanjanlipun ! Jännitin vähän, että mitä Nuba sanoo kun se lepattaa siinä sen näkökentän takana / vilkkuu silmäkulmassa, mutta se ei välittänyt pätkän vertaa :D Laukkasi kuin normaalistikin ! Olen hokenut tätä miljoonasti, mutta olin vain niin happy ! :D Loppuun otimme vielä yhteiskuvia meistä kaikista, itselaukaisimella siis, ja Sofia sai aina pinkoa luoksemme kuin viimeistä päivää :D Nuutti katsoi ihan että mitä ihmettä tuo oikein riehuu kun Sofia spurttasi sen vierelle poseeraamaan :) Haha, saan kuvat tässä tuota pikaa niin laitan tänne sitten ;) Tässä nyt näkyvillä anyways minun kamerallani otettuja kuvia tältä päivältä, kaikki siis © Sofia !


... todella kiva nyt kyllä tämän idiootti netin kanssa........ älkää ikinä koskaan hankkiko Soneran nettiä ! Mutta niin siis... kotiin tultuani minun piti mennä heti ilmoittautumaan tuonne koulurataharjoituksiin (Vihti 20.6., viimeinen ilmoittautumispäivä tänään tai siis... niin 11.6.), mutta kuinka ollakaan, netti kenkkuili ja päätin käynnistää koneen uudelleen... No tietenkin se taas päivitteli jotain asetuksia (miksi se tekee sitä oikeasti ihan koko ajan ?!)... -.- Menin sitten syömään ja katsomaan samalla Ruotsi - Ukraina peliä. Kun tulin takaisin ja kone oli käynnistetty uudelleen, nettini jatkoi lagailua edelleen..... välillä se yhdistää, mutta katkaisee saman tien ! No, katsoin että vielä on kuitenkin aikaa ennen kuin kello on puolen yön ja olin lähettämässä ilmoittautumisviestiä mutta puff, netti kaatu taas................. meinasin oikeasti ruveta itkemään ! Ja nyt kello on... about 20min yli puolen yön kun sain viimein tuon viestin lähetettyä ja tämän postauksen julkaistua......... :( Voi räkä... Eli ei auta kuin toivoa, että minut vielä otetaan mukaan vaikka vähäsen myöhästyinkin ! Me want so bad........ ! Toivotaan parasta ja pelätään pahinta ;o Nyt painun kuitenkin nukkumaan, silmät eivät pysy auki enää... öitä !

19 kommenttia:

  1. EM-kisoja on todellakin odotettu! Oon aivan käsittämätön futisintoilija, esim kun MM-kisat oli niin katsoin jokaisen pelin :D Nyt en oo kaikkia ehtiny, mutta kahen suosikkijoukkueen (Hollanti ja Italia) pelit oon kattonu tosiaankin eläny mukana! Nyt vaan molemmat joukkueet pelanneet aika surkeasti, mutta hyvinhän tästä ehtii vielä nousta, kun vasta ekat pelit menneet (;

    Ihania kuvia teistä! Tuo punainen huopa sopii väreihin ihan täydellisesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hyvä että muutki on iha intopinkeenä tästä ! :D Voi ei, no mut kyl niil tosiaa on viel aikaa parantaa... ! :) Hollannilla on kyllä aika karmee toi lohko, joku ihan noista kärkimaista on väkisinki ulkona ! ;o

      Hih kiitos ! Pitäs ostaa Nuutille joku punanen huopa + pintelit samaa värii ja sit tuunaa niit vähä, ommella jotai Espanjanlippui niihi tai jotaa :D Kieltämättä iha reilua varustaa saksalainen heppa Espanjan väreihin, etenki sillon 2010 ku pelasivat välierissä Saksaa vastaan ja otettiin kuvia samanlaisella teemalla... :D

      Poista
  2. Kunnon espanjafanitus teillä taas, tykkään! :D Laitoin sulle haasteen, jos jaksat niin käy tsiigaa se tuolta mun blogista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaha, kyllä, pitää olla ! ;) Uu juu käyn !

      Poista
  3. Ite en oo mikää jalkapallofani, ainakaan näissä suurissa mm- tai em-kisoissa :'----D Kun taas veli pelaa futista, on paljon kivempi katsoa paikan päältä ja ym. Ja yleensäkin tykkään enemmän jääkiekosta, pitää nyt tyytyä katsoo nhl-pelejä, heh :D

    Ihania kuvia taas! (: Nää maastokuvat ollu ihan huippuja :'--)
    Hyvää kesää sulle & Nuutille !(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mä taas innostun eniten noista EM ja MM-kisoista, ku on maajoukkueet kasassa :D Vaikka kyllä seurajoukkueidenki peliä on kiva seurailla, mutta pitää olla semmonen kunnon meininki ! :D

      Jääkiekkoki on varmaan jees jos on oppinu sitä kattoo :D Meiän perheessä isä ja veli kans henkeen ja vereen lätkäihmisiä, mut mua kiinnostaa oikeestaan vaan tulokset HIFKin peleistä :D Sitä on kyllä kiva olla kattomassa paikan päällä, mutta kotisohvalta en jotenki osaa :D ... ja mua aina karmasee jos jonku luistin viiltää jotakuta ! Olin kerran kattomas pelii ku yhel viils jotenki naamaa ja se jää oli iha veressä, meinasin pyörtyy :D

      Kiitos kiitos, samoin sulle !! :)

      Poista
  4. Jos teet vielä bannereita (ihastuin yhteen tekemääsi...) niin voitko laittaa mailia llaurasi_@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä en ainakaan valitettavasti ehi tekemään, ku on vielä jonku verran rästihommia ton kovalevy sekoilun takia... ;s

      Poista
    2. äh, hitsit ... :s

      Poista
  5. ihania nuutti -kuvia jälleen <3

    VastaaPoista
  6. Ite oon seurannu tähän mennessä kaikki ottelut, paitsi Venäjä-Tsekki pelin joka tuli perjantaina. Kannatan Italiaa ja Ranskaa ja täytyy sanoa että oon kyllä pikkasen eri mieltä, kun kirjotit että Espanja hallitsi peliä. Omasta mielestäni Italia prässäsi hyvin ja tukki syöttösuunnat ja Espanja ei päässyt pyörittämään palloa haluamallaan tavalla. Italian puolustus pelasi loistavasti yhteen ja mielestäni Daniele De Rossi oli kentän paras. Mutta kaikillahan on mielipiteensä ja saatan nyt ajatella asioista Italian kannalta, kun oon niin suuri fani :D Espanja ei mua kauheesti kiinnosta koko kisoissa, kun Puyol puuttuu ja se on mun suurin rakkaus <3 :)

    Nii ja hienoja kuvia muuten taas! :D Nuutin pää näyttää tossa toisiksi alimmaisessa kauheen pieneltä en tiiä miks :D Mutta sulonen anyways :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki oon nyt Espanja - Italian pelin jälkeen seurannu kaikki :D !

      Joo olin kyllä yllättyny siitä, että Espanja ei päässy niin niskan päälle, mitä olin oottanu ! Mutta tosiaan, pallonhallintaprosentti yli 59 Espanjan puolella :) Italia pelas kyllä suhteellisen hyvän pelin, en oo sitä niin seurannu ni en oikee kyllä tunne pelaajia / joukkuetta kovastikaan. Mä en osaa sanoo kuka mun mielestä oli paras, ku Espanjalla on hirmusesti niin hyviä :'---D Mutta joo niihä se on et asioita kattoo vähä sen suosikin puolelta ja kaikilla on omat mielipiteensä eikä niistä ees kannata käydä kiistelemään ! :) Mulla Espanja on oikeestaa ainoo maa joka sillee kiinnostaa (vaikka muutki pelit pyrin kattomaa), ku oon vaa niin ipanasta saakka oppinu sitä kannattamaan :D Puyol on kyllä niin huippu, tooooosi harmi ettei oo mukana !

      Kiitos ! :) Haha, liian iso maha ni pää näyttää pieneltä...... ;D

      Poista
    2. En oo itekkään Italiaa mitenkään kauheesti seurannu, nyt tässä EM-karsintojen aikana oon kiinnostunu siitä enemmän. Tunnistan tosin kaikki pelaajat koska seuraan Serie A:ta niin tiiviisti :) Ranska taas on suosikki sen takia että se oli sitä jo 2006 ja en halunnu hylätä sitä kaikkien huonojen vuosien aikana ja se on pysyny lempparina kokoajan :)
      Oon nyt kisojen aikana ihastunu myös Kroatiaan, Puolaan ja Tanskaan, joten niillekkin toivon menestystä :)
      Puyolhan aikoo lopettaa maajoukkueuransa näihin kisoihin :( Pelkään kyllä sitä päivää kun se lopettaa uransa kokonaan, kun se on mulle yks rakkaimpia pelaajia. Barcan puolustukseen tulee jäämään iso aukko jonka tukkimisesta tulee vaikeeta.... :(

      Poista
    3. Okei ! :) Nii ei tietenkää, tosifani seisoo suosikkinsa takana myös huonot kaudet ! Mulla on rakkaus Espanjaa kohtaan lähtösin vanhemmilta ja isovanhemmilta, ja se on ku toinen kotimaa. Siellä tulee aina semmonen fiilis, että tänne mä kuulun ! :D

      Mulla ei oo silleen muita suosikkeja, mut tietty Tanska pohjoismaana ois ihan siistiä jos menestyis ! (:

      Niin no semmosta on puhuttu jo useempaan otteeseen, pelolla ootetaan millon tosiaan sitte uransa maajoukkueessa jättää. Jep, mäki arvostan sitä suuresti ja musta se niin kuuluu siihen Espanjan joukkueeseen, että on kyl vähä haikeeta nyt ku se ei oo siellä ! ;s Totta, se on kyllä loistava puolustaja, eikä semmosta ihan helposti korvata... D:

      Poista
  7. Oih ihania kuvia ja tää ulkoasu on tosi kiva! Jään todellakin seurailemaan! :--)


    http://eleonoora-reiska.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiva kuulla ! :) Käyn tsekkaamassa sun blogin kans ;)

      Poista
  8. espanjan kannattaja olen minäkin!:D toivottavasti hyvä vire jatkuu!!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh hienoa !! :D Niimpä, peukut pystyssä ! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !