We're always gonna make it through

Miksei aina vain voisi mennä putkeen... ? Okei silloin ei oppisi riemuitsemaan niistä onnistumisista samalla tavalla. Mutta kun ei mene putkeen niin... turhautuminen. Tänään tunnilla käytiin Nuutin kanssa mielestäni liian monta keskustelua siitä, että se ei voi vetää itseään pitkäksi siirtymissä alaspäin. Se vastusteli kaikin keinoin ja meinasi oikeasti päästä itku, kun istuntani ei yksinkertaisesti riittänyt. Tein kaikkeni, ajattelin ratsastavani joka ikisen askeleen mahdollisimman hyvin, mutta homma ei vain toiminut. Nuutilla oli suussaan tänään kanget, niillä se ei tunnu yhtä hyvältä kuin nivelillä, mutta esim. väistöt sujuvat niiden kanssa huomattavasti paremmin ja ilmeisesti muoto näyttää ulospäin hyvältä, ainakin Eeva sitä tänäänkin kehui (ja kuvistakin kun katsoo niin ihan hyvä on). Jotenkin vain haluaisin kevyemmän tunteen... Ajoittain heppa on todella herkkä edestä (kuten tänään oikeassa laukassa), mutta toisinaan se taas on suusta kuin puuta. Pitäisi vain saada sitä takapäätä aktiivisemmaksi.........

No, joka tapauksessa, aloitimme tunnin ravipohkeenväistöillä ensin vasempaan ja sitten oikeaan. Ne sujuivat huomattavasti paremmin kuin viimetunnilla nivelten kanssa. Eeva sanoi, että väistö on muuten ihan hyvä, mutta ravia pitäisi olla enemmän. Tahti kyllä säilyi väistön läpi, hieman suuremmat askeleet vain. Oikeaan meni vasempaa huonommin enkä saanut tehtyä yhtä jyrkkää väistöä. Teimme niin, että väistimme uralta sisälle ja pienen pätkän jälkeen suoristimme, sitten taas uusi väistöpätkä ja suoristus. Tuo oli hyvä tehtävä, sillä suoristuksessa sain Nuuttia takaisin rennoksi, mikäli se väistössä pääsi jännittämään selkänsä ja nousi liian ylös.

Väistöjen jälkeen siirryimme tekemään laukannostoja pituushalkaisijalla, oikea laukka nousi suht hyvin ja suorasti, mutta vasemmassa takapää tahtoi ajautua liikaa vasemmalle. Eeva käski ajatella avotaivutusmaisesti ja niin tehtyäni pääsimme hieman suorempaan lopputulokseen. Nuutti onneksi harvemmin linjalla sen kummemmin seilaa, eli nostossa vain pitää kertoa selkeästi että halutaan laukkaa eikä takaosaa sivulle. Nostoharjoitusten jälkeen harjoittelimme keskilaukkoja, ensin vasempaan. Hevonen yritti vetää itsensä pitkäksi joka ikisellä askeleella ja siinä iski kyllä niin epätoivo............. Yritin vain ratsastaa syviä askeleita, vahvasti istunnalla mutta koko homma vain levisi käsiin minkä ehti. Takajalat varmaan laahasivat kilometrin Nuutin perässä..................... yritin herätellä sitä raipalla sekä kannuksella, mutta ei minkäänlaista reaktiota. Laskin kankiohjaakin hieman kädestä varmuuden vuoksi, mutta meni vain enemmän pieleen. Huoh ! Oikea laukka puolestaan oli todella hyvää ?! Nuutti ei yrittänyt lainkaan kiskoa minua pois satulasta, vaan laukkasi nätisti hyvässä muodossa ja tahdissa. Keskilaukatkin lähtivät mukavasti ylämäkeen ja pitkän sivun lopussa sain kiinni ilman ongelmia. Vasempaan ja oikeaan oli kuin kaksi eri hevosta ! Ärrh. Tein vielä ennen keskiraveja pari keskilaukkaa vasempaan ja sujui sentään hieman ensimmäisiä yrityksiä paremmin...

Keskiraveissa vänkäily jatkui taas........ Nuutti laittoi kielen kuolaimen väärälle puolelle ja katosi edestä kokonaan. Kun kieli saatiin taas oikealle puolelle, homma jatkui vain hitusen paremmin. Heppa rikkoi laukalle paitsi lävistäjien, myös pitkien sivujen alussa -.- Kyllä se sitten lopun pätkän meni ihan ok, mutta ärsytti ihan suunnattomasti tuollaiset virheet, joita ei ole nyt oikeastaan enää ollut. Loppuun ravasin vielä harjoitusravissa pari ympyrää, jolloin Nuutti antoi periksi. Se tuli hyvään, ryhdikkääseen muotoon, oli kevyt kädelle ja liikkui isosti eteen. Eevakin sanoi että no nyt se käyttää itseään ! Ero koko muun tunnin liikkumiseen oli valtava. Vaikka pääsimme lopettamaan onnistumiseen ja sain viimein Nuutin läpi, oma fiilikseni oli ihan maassa. Ja on edelleen. Olen yrittänyt miettiä MIKSI se koko tunnin (no ei koko tuntia, mutta liian paljon) ainoastaan jäkitti vasten apujani? Onhan se tosiaan kangilla erilainen kuin nivelillä, mutta ei se noin vaikea ole ollut aikoihin. Se oli välillä täysin kuuro kaikille avuilleni... Eeva sanoi, että minun pitää vain pysyä lujana niissä kohdin kun se haluaisi valua etupainoiseksi lahnaksi. Ja samaan totesi vielä, että Nuutti on todella taitava vänkäämään vastaan ("kukaan ei ole niin taitava siinä"), mutta ei auta itku. Näinä hetkinä unohtuu aina se kaikki kehitys, mitä menossamme on tapahtunut. Vaikka tänäänkin tunnilla oli paljon hyviä pätkiä, niin päässäni pyörivät vain ne kaikki epäonnistumiset.

Täydessä yhteisymmärryksessä..........

Töyhtöhyypän omat kuviot...

Huokaus... usko meinaa totta vie loppua. Tälläkin hetkellä melkein pillitän täällä, kun en vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Tarvitsen nyt jonkun potkun persauksille, ihan typerää tällainen märehtiminen. Aina ei voi sujua ja se on karu tosiasia. Minulla on tapana ylianalysoida kaikkea, mutta ehkä se on välillä ihan hyväkin? Pohdin täällä mitä teen seuraavaksi toisin. Mitä teen sitten kun on taas uusi päivä ja olemme kumpikin saaneet rauhoittua niin että lähdetään hommiin ajatukset nollattuna, ihan rauhassa. Yritin tänään vain pienten pääni sisäisten itkuparkukohtauksien jälkeen hengittää syvään ja koota itseni, jotta voisin antaa hevoselle mahdollisuuden tehdä oikein. Se on paha paikka kun turhautuu, edellytykset onnistumisille ovat silloin todella huonot... Mutta tosiaan, loppu hyvin kaikki hyvin - hevosen kannalta.

Puuh, tässä postauksessa taas kuvasia tältä päivältä, kaikista kiitos Sofialle ! Ihania otoksia, tuli hitusen parempi olo niitä katsellessa :) Mutta juu, häntä pystyyn nyt perkele ja kohti uusia vastoinkäymisiä ! Ei vaan onnistumisia, uuteen nousuun. Tai sitten me vain yksinkertaisesti unohdetaan ne tavotteet kaikista koulukisoista ja siirretään katse esteradoille? ;) Hahha, nooooh let's see.