torstai 7. kesäkuuta 2012

You're amazing, just the way you are

♥ huomattavasti viime postausta parempi fiilinki tällä hetkellä ! Eilisen ei niin putkeen menneen koulutunnin takia päätin tänään taas lähteä maastoon vähän nollailemaan. Se on niin rentouttavaa kun ei tarvitse miettiä liikoja, sen kuin viilettää tuulispäänä menemään ! Sofiakin oli taas matkassa mukana, ihanaa kun sai vaan hölöttää ja nauraa kaikelle mahdolliselle. Nuuttikin oli pirteällä tuulella ! Tallin pihassa se hieman kummasteli leiriläisiä, jotka leirikasteen takia kulkivat jonossa (sokkona) kompuroiden ja kiljuen. Varmaan ihmetteli, että mikä jättiläistuhatjalkainen siinä mennä meluaa. Metsätiellä vastaamme tuli kaksi hevosta ratsastajineen eikä Nuutti sanonut mitään vaikka ne olivat matkalla tallille ja sen piti jatkaa pellolle ! Kiltti poitsu, oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan :) Ihanaa kun kaikki tuollaiset "paniikkitilanteet" ovat runsaan maastoilun myötä ruvenneet helpottamaan ja hallittavuus on nykyään aivan eri luokkaa kuin ennen. Pellolle laitan kyllä edelleen suuhun nuo kumipelhamit, mutta metikössä onnistuu maastoilla ihan hyvin nivelilläkin :) Me so happy !


Pellolla aloittelin taas käynnin kautta ravissa ja mietimme Sofian kanssa hyviä kuvauspaikkoja. Harmi kun tuolla ei ole oikeastaan kuin se yksi pelto missä saa painella ;s Onhan sitten muiden peltojen reunat, mutta ei se ole sama asia ! Kaiken lisäksi tuo pelto on kuvaamisen kannalta hieman haasteellinen, kun se on epätasainen ja mäessä = kuvauspaikkamahdollisuuksia ei ole niin hirmuisesti. Mutta hyvä pelto se on anyways ja kauniita kuvia saa niistä paikoista mistä saa :D Hih. Aloitin tänään laukkailut vasempaan suuntaan, mikä yllätti minut todella olemalla huomattavasti oikeaa helpompi ! Vasemman laukan nostot sujuivat kivasti ja uskalsin antaa Nuutin mennä hieman isompaa laukkaa. Oikean laukan nostoissa Nude puolestaan hieman jännittyi ja laukan aikana tunne oli koko ajan hieman huterampi. Siinä se kerran sitten yrittikin lähteä kuskaamaan, mutta onneksi sain pidettyä pelhameiden avulla homman lapasessa... :) Oli niiiiin ihanaa, kun olo oli taas viime kertaa luottavaisempi ja tosiaan annoin Nuutin venyttää laukkaa isommin kuin viimeksi. Minulla oli niin hauskaa, en tiedä juuri tällä hetkellä mitään niin kivaa kuin viilettää maailman parhaan hepan kanssa pitkin kesäistä peltoa ! Ihan sama vaikkei eilen koulutunnilla sujunut, tänään oli ihan parasta ♥

Molempien ilmeet kertonee jotain? :D Sori kun näytän kalmarilta !
Whiii oli niin kivaaaaa ♥
Parasparasparas mammutti ♥

Kaikki otokset siis jälleen kerran © Sofia, kiitos kiitos kiitos ! Meillä oli oikeastaan tänään suunnitelmissa pitää erilaisemmat photoshootit, mutta en ehtinyt laittautua hienoksi niin siirsimme toiseen kertaan. Ensi viikolla ehkäpä? ;) Minulla on pari super ideaa, jotka haluan päästä pian toteuttelemaan.............. ! Hihi. Mutta nyt toteutan kuitenkin operaation läskistys ja menen syömään pullaa nam nam ! Paino taas tippunut, only god knows why. Adioooos !

19 kommenttia:

  1. Ihania kuvia taasen :) ((saitko miun sähköpostin?))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks ! :) Juu just vastasin toho sun vanhaa kommenttiiki mitä en ollu huomannu, sori ! Että juu sain ja vastasin.

      Poista
    2. Okei! Mie en tiedä mitä miun sähköposti reistailee, mutta näyttää ettei ois mitään tullut ):

      Poista
  2. Tää on niiin totta, et maastoiluu ei voita mikkään näillä keleillä! :))

    VastaaPoista
  3. ihania kuvia ja kivan pirteä postaus ! (:

    VastaaPoista
  4. sust ja sun harrastuksist kirjotellaa tuol ht.netis mut sellasee on totuttava jos tahtoo bloggaa :)

    VastaaPoista
  5. Siis _MIKSI_ et julkase kommentteja? Ihan asiallisia vaikka ovatkin? :o
    Ja vaikka olisi epäasiallisia, esim. kritiikkiä niin ois suotavaa blogin pitäjän ymmärtää -.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä ihmettä? Öh olen kyllä tähän mennessä hyväksynyt ihan jokaisen kommentin mikä tuonne on tarkastettavaksi tupsahtanut että joo-o !

      Kritiikki ja epäasiallisuus ovat kaksi täysin eri asiaa =) Eikä epäasiallisuuksia edes tarvitse ymmärtää.

      Poista
  6. tuotakaan et varmaan julkaise :-D

    VastaaPoista
  7. ah jälleen ihania kuvia, rakastan näitäää ja Nuba on niiiin hieno!

    VastaaPoista
  8. ihania kuvia! Nuutti on nii vaa nii hienon näkönen tuolla pellolla! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !! Haha joo se on siellä oikein elementissään ;)

      Poista
  9. Aivan ihanan pirteä ja iloinen postaus, ihania kuvia, ihana Nuutti ja kaikkea! Nuutti on kyllä mahtava hevonen, olet oikea onnenpekka kun olet sen saanut omaksesi. Hyvää kesän jatkoa teille ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! Tiedän olevani tooosi onnekas kyllää :'----) ♥ Kiitosta ja samoin sulle !! :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !