sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Experience is what you get when you didn't get what you wanted

Jooooh, mistähän sitä sitten aloittaisi. Öh, no siis... olimme tosiaan tänään tuolla TB-stablen estekisoissa ja pläh, ei ihan sujunut. Verkassa kaikki tuntui ihan ok, ja Nuutti käyttäytyi oikein hienosti. Nivelkuolaimilla siis menin, kuten alkuperäiseen suunnitelmaani kuului. Otin verkassa vain kaksi hyppyä, yhden okserille ja yhden pystylle, eri suunnista. Ihan yleensäkin tykkään ottaa vain muutaman hypyn ennen rataa, eihän sinne verkkaan kuitenkaan treenaamaan mennä.

 
En tiedä miksi olen noin pelästyneen näköinen, mutta Nubaa ♥ tuollainen valonassu :)

Verryttely oli maneesissa ja rata ulkona. Molemmissa oli mielestäni hyvä pohja ja systeemit muutenkin, eli tuonne lähtee kyllä mielellään toistekin. Kaiken lisäksi rata oli jotenkin hirmu ystävällinen ja sen sai ratsastaa loppuun saakka, kävi miten kävi. No hyvä että sai, sillä meidän matkamme olisi muuten tyssännyt kolmosesteelle kahden kiellon seurauksena. Kyseinen este oli aivan normaali aaltolankkupysty, jonka vieressä oli kavalettipalikoita. Tai siis... normaali, niin. Niin oletin, sillä Nuutti ei ikinä koskaan ole kytännyt mitään estettä. No nytpä kyttäsi ja se tuli oikeasti niin yllätyksenä. Ensimmäisellä kerralla en ollut tarpeeksi skarppina, en yksinkertaisesti ollut varautunut, ja toisella kerralla estettä lähestyessäni olin jotenkin ihan koomainen » uusi stoppi. Vitsit että ärsytti ! Kolmannella kerralla maiskutin ja pääsimme yli.

Tuosta kyttäilystä minulla meni jotenkin pasmat aivan sekaisin. Loppuradan olin jotenkin ihan pihalla ja unohdin varmasti joka ikisen milloinkaan kuulemani neuvon. Rupesin jarruttelemaan, vaikka olisi pitänyt ratsastaa lisää laukkaa ja antaa hevosen edetä. Nelonen, vitonen ja kutonen menivät ihan hyvin, kutoselle tuli tosin hieman suuri loikka kun heppa päätti lähteä kaukaa vaikka yritin tuoda sen lähemmäs. Seiska ja kasi olivat suhteutettu toisella pitkällä sivulla, väli taisi olla 16,5m. Siihen jälkimmäiselle ei vain laukka sopinut yhtään ja taas seis... en ratsastanut loppuun saakka, vaan luovutin. Kuinka typerää... Yritin tsempata itseäni, mutta päässä pyöri vain ajatus se kieltää taas... voinko silloin olettaa hevosen hyppäävän? No en. Jos ei halua sinne esteelle, niin ei siitä varmaan ylikään mennä........ Viimein kuitenkin muistin edellisen estetunnin ja Johannan neuvon; minun pitää auttaa hevosta, tehdä tehtävä sille helpommaksi. Nostin laukan, pyysin Nuuttia vähän kasaan ja pidin kiinni siitä, että tuon sen lähemmäs estettä ettei sen tarvitse tehdä mitään järjetöntä hasardiloikkaa. Ja Nuutti hyppäsi, mutta voi hitto miten pettynyt olin itseeni...

Kaikissa luokissa toimi ykkösesteenä ristikko :)
Pienellä ilmavaralla ! ;)

Teki kyllä niin mieli osallistua jälkkärinä seuraavaan luokkaan 90-100cm, mutta eihän minulla ollut tarpeeksi käteistä mukana... Kun se korkeushan ei tosiaan meidänkään tapauksessa ole se ongelma, pitäisi vain saada hyvä draivi päälle. Minua harmittaa niin kovin, sillä Nuutti oli tänään ajoittain tosi hyvän tuntuinen ! Niin pienestä kiinni, pikkuisen lisää terävyyttä laukkaan niin mitään ongelmaa ei todennäköisesti ainoassakaan kohdassa olisi ollut. Tuo kyttääminenkin johtui niin varmasti siitä, että heppa jäi pohkeen taakse. Arh miten ärsyttää...

Se, mikä kaikesta huolimatta tänään oli positiivista, on että nivelet toimivat vieraassakin paikassa estekuolaimina. Eli niillä mennään jatkossakin. Tämän päivän radan jälkeen on kyllä hirmu hinku kisoihin heti uudestaan ! Nina lupasi ilmoittaa mikäli hän on johonkin lähdössä ja traikussa on vapaa paikka... :) Sehän tässä on, että pitäisi ihan oikeasti vain saada kokemusta, ratoja alle... Haluan nyt päästä siihen oikeaan fiilikseen ja yli henkisistä käsijarruista sun muista. Hevonen kun olisi taas ollut niin hiano ja kuski se sitten vain mokailee ! :(

Loppuravailut...

Mutta en minä nyt mitenkään kauhean masentunut ole. Tänään vain ei sujunut ja olin itse todella jännittynyt, sellaista sattuu eikä asiat muutu mihinkään suuntaan niitä murehtimalla. Ei auta kuin treenata ja yrittää uudelleen. Radan jälkeen kävin maneesissa ravailemassa loppuravit ja Nuutti tuntui hyvältä. Nina & Pia hyppäsivät 80cm lisäksi tuon 90-100cm, joten katselimme radan siinä ulkosalla. Onneksi toisilla sentään menee hyvin, kaksi hienoa rataa jee ! :)

Nuutti on säkäkorkeudeltaan Piaa 20cm korkeampi mutta hepsut näyttävät samankokoisilta? Hassua ! Ihan vierekkäin kävelemme :D

Kisojen päätyttyä lastasimme heppaset traikkuun ja kävimme vielä kurkkaamassa tallin sisältä. Mielestäni kyllä todella mukavan oloinen paikka kaikin puolin :) Tunnelma oli kisoissakin tosi kiva. Kotimatka sujui menomatkan tapaan ongelmitta. Vähänkö siistiä kun Ninalla on traikkukamera, me want toooo !! Nauroimme niin, kun hepat siellä vain möllöttivät tyytyväisinä... :D Oli kyllä tänään kaikin puolin kiva reissu, kiitokset koko porukalle ! :)

Tallilla laittelimme kamat paikoilleen ja siivosimme traikun. Nuutti oli aika väsyneen oloinen, silmät puoliummessa siellä mussutti heiniä karsinassaan. Huominen ja tiistai on ainakin luvassa jotakin ihan kevyttä, sillä keskiviikkona meillä on mahdollisesti estetunti. Riippuu hieman töistäni pääsenkö, toivotaan toivotaan ! Tässä postauksessa kuvia tältä päivältä, kaikki muut © Sofia, paitsi alin © Isabel :) Kiitos !!

4 kommenttia:

  1. Kiva että sai mennä radan vaikka kieltäisi! Pitäisi itsekkin mennä tuollaisiin koska ruunani on oppinut näppärästi kieltämään kisoissa ulos koska tietää pääsevänsä kotiin. Kotona tämä sitten hyppää vallan mainiosti. Hienoa että sait Nuutin toimimaan esteilläkin kevyemmällä kuolaimella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep mustaki oli tosi kiva että sai mennä radan loppuun vaikka tulis kuinka monta kieltoa. Just tommosia harjotuskisoja pitäis löytää enemmän ! :) Voih, se on paha jos se just jää sit siihen et radalta pääsee veke ku kieltää ;s Ja sit jos kotona hyppää hyvin niin ei siinä oikee auta ku kisata vaa ja just koittais ettii tämmösii harkkakisoi ! Toivottavasti teil rupeis kulkee kisoissa myös :)

      Joo iha huippuu ettei nivelellä ollu hallintaongelmaa ! :) Voihan se olla että Nuutti vielä tulee vähä vahvemmaks jos ruvetaa käymää kisoissa enemmän ja siitä tulee vähä normimpi juttu, ku musta tuntuu että eilen oltii molemmat vähä jännittyneitä niin ei sit edetty tarpeeks... mut näistä oppii ! :)

      Poista
  2. Tsemppiä seuraaviin kisoihin! :)

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !