tiistai 10. heinäkuuta 2012

The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams

Älä tee tänään sitä minkä voit huomennakin jättää tekemättä. Viisaita sanoja ! En siivonnut huonettani tänään, enkä aio tehdä sitä huomennakaan. Uskottelen itselleni että en ehdi. Vaikka tosiasiassa olisin siivonnut koko talon ainakin kymmenen kertaa siinä ajassa kun pohdin täällä uutta banneria, ja päivän päätteeksi suljen photoshopin varmaankin taas vailla yhtäkään tallennettua tekelettä... looser. Ah, minulla on kyllä päässäni ideanpoikanen, mutta en vain osaa toteuttaa sitä. Pläh...

Nuutinkaan kanssa ei tänään sujunut, ei sitten yhtään. Se oli jumankekkuli ihan uuno ! Välillä se katosi avuilta ihan totaalisesti ja rynnisteli vain pitkin kenttää kuuntelematta minua lainkaan. Toisinaan se oli suustaan kuin puuta, toisinaan taas ihan herkkä. Voi hohhoi että meinasi palaa käämit ihan kunnolla. Kyllähän meillä tuli taas monia onnistumisiakin, mutta kun ne vain niin hukkuvat tähän idioottifiilikseen, että ei niitä edes muista ennen kuin rupeaa kelaamaan tuntia päässään. Jooh... meillä oli siis koulutunti ja menimme tänään lähinnä ympyrällä, jossa suoristelimme hevosia + sen jälkeen siirtymisiä lävistäjälinjalla.

Ravissa Nuutti oli ihan ok, alkuun vähän hidas takajaloistaan, mutta rupesi sitten toimimaan paremmin. Lävistäjällä teimme ensin oikeasta laukasta siirtymisiä raviin pituushalkaisijan kohdalla, ja kolmannella kerralla onnistuimme saamaan lähes nappi kokonaisuuden; tasainen laukka, siirtymä avuilla ja siitä reipas ravi hyvässä tahdissa ja muodossa. Kahdesta ensimmäisestä ei puhuta............. ei vaan, ensimmäinen oli aivan kamalaa räpiköintiä ja toinen sellainen, missä muoto ei säilynyt siirtymän läpi. Joo no, sitten vasen laukka.............. ihan päätöntä menoa oikeasti ! Saakeli kun Nuutti osaa olla vahva halutessaan. Se lähti lävistäjälle vailla mitään kontrollia turpa taivasta kohti touhottaen. Edes ratti ei meinannut toimia kun Eeva neuvoi kääntämään heti voltille. Olin niin kettuuntunut kun kunnon laukka osoittautui sitten ympyrälläkin lähes ylitsepääsemättömän vaikeaksi tehtäväksi........... Eeva käski minun ottaa ulkokäteeni jalustinhihnan pään, jotta Nuutti ei pääse kiskomaan ohjia käsistäni miten haluaa. Siitähän se sitten vimmastui........ se olisi painellut keskiravia varmaan vaikka maailman ääriin asti, kunhan ei vain tarvitse itseään kantaa...


Vasemmasta laukasta raviin siirtyminen onnistui pitkän ympyrällä työskentelyn jälkeen vain hyvin kohtalaisesti. Hevonen ei vain tuntunut selkään hyvältä, vaikka ei se varmaan ulos ihan kamalalta siinä näyttänyt... pläh. Laukannostot sujuivat paremmin, oikeaan saimme lävistäjällä ihan super noston, se oli suorastaan loistava ! Täysin suora, Nuutti oli ryhdikkäänä, kevyt edestä ja laukka lähti rullaamaan mukavasti. Vasempaan tehtävä oli arvatenkin vaikeampi ja siinä piti tehdä useampi toisto. Eeva sanoi monta kertaa, että teen ihan oikeita korjauksia. Minun on pakko vain pysyä vahvana niissä tilanteissa kun Nuutti yrittää kaikkensa päästäkseen vähän helpommalla.... vaikka tosiasiassa se taatusti pääsisi vähemmällä kun luovuttaisi hieman aiemmin...

Tuo vasen kierros on jostain syystä nyt huomattavasti oikeaa vaikeampi, ihan kaikessa. Lopun keskiravit ja -laukatkin menivät ihan eri malliin kun lähdettiin oikealta. Oli vasemmassakin kierroksessa hyvät pätkänsä, itseasiassa ensimmäiset laukat ihan tunnin alkuun ympyräuralla, niin vasen oli varmaan parempi. Eevakin sanoi että se on tosi hyvää ollakseen Nuutin vasen laukka. Että hmm hmm... en tiedä johtuiko tämän päivän kenkkuilu nyt siitä, että Nuudeli on ollut vähän lomalla ja ehkä hieman väsy tuosta laitumella hillumisesta? Siltä vaikuttaisi sillä ei se normaalisti ihan noin kädellä makaa... Tai sitten heppaa ei kiinnosta enää mikään kentällä nysvääminen kun ollaan vaan koko kesä suurimmaksi osaksi paineltu iloisesti maastossa. Pitäisi varmaan panostaa vähän enemmän kun tänään taas puhuimme Henkan kanssa mahdollisista kisoista. Ei kyllä tasan lähdetä mitään A-rataa mönkimään mikäli meno jatkuu samanlaisena kuin tänään.................

 

Tältä päivältä ei valitettavasti ole kuvia, mutta lisäsin tähän postaukseen Sofian ottamia otoksia Håckun valmennuksesta jonkun aikaa sitten :) Julkaisin täällä silloin vain Essin ottamat, kun sain Sofialta myöhemmin mutta mutta juu, tässä on nyt sitten niitäkin ! Huomenna Nuudeli saa varmaan kevyen maastopäivän ja torstaina vapaan kun lähdemme perheen kanssa Tallinnaan viettämään äidin synttäreitä :) Perjantai pitäisi sitten varmaan säätää jotakin asiallista (joo katotaanko...... varmana mennään taas vain maastoon riehumaan...), kun viikonlopun olen mitä luultavimmin Tampereella rakkaiden apina ystävieni kanssa ! Hiioo.

Aina yhtä tyytyväinen itseensä !

P.S. Vähänkö on ihan sairaan hyvää tällainen isoäidin kuningatar kranssi pulla mikälie ! Siis ei mun isoäiti, tämä on jonkun muun mummi. Vaasan mummi !! Joku tuommonen kaupasta siis, mutta on ihan tosi hyvää vaikka välillä osaa olla jotkut samantapaiset aika hmm... mielenkiintoisen makuisia. Hihi nam nam :)

P.P.S. Vähänkö äiti oli kiva ja osti mulle Real Madridin päiväpeitteen ! Ramos, Casillas, Xabi Alonso... ♥ ♥ Mutta kuten aiemmin jo täällä sanoin, La Liga on todella ongelmallinen, kun ei ole vain yhtä suosikkijoukkuetta ! Kaikki ovat niin rakkaus ♥ ah espanjalainen jalkapallo in my heart !

12 kommenttia:

  1. Hei, tahtoisin tietää, että miten keskiravia ja keskilaukkaa saadaan hevonen ratsastettua? Lisäykset osaan, sehän on aivan eri juttu, mutta mites sitte nämä keskiravit yms? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis... keskiravi on vähä niiku harjotusravin ja lisätyn ravin välistä :D Lisättyä raviahan vaaditaan sitten vaativammissa kouluohjelmissa. Helpommissa on noita temponlisäyksiä, askeleenpidennyksiä ja keskiraveja. Ja sama tietenkin laukassa.

      Mutta siis keski- ja lisätyissä raveissa / -laukoissa on sama periaate: hevosella tulis säilyy liikkeen läpi sama tahti ja askeleen venyä. Eli esim. kouluratsastuksen kilpailusäännöissä sanotaan että keskiaskellajeissa pitäis askeleen harjoitusravista / -laukasta venyä, ja lisätyssä sen pitää venyä mahdollisimman paljon, olla mahdollisimman matkaavoittavaa. Mutta periaatteessa ne ratsastetaan hevosesta samalla tavalla. Lisätty ravi ja -laukka on sitte vaa vaativampien kouluratojen liike, jossa vaaditaan luonnollisesti vähän enemmän sitä liikettä... :)

      Poista
  2. Oi että miten hienon väriset kamppeet teillä päällä, turkoosi on ihana väri! :)

    VastaaPoista
  3. Toi kaikista viiminen kuva on tosi kiva :)

    VastaaPoista
  4. talvi on jo ovella, sitten joudut taas tekeen uuden bannerin :P

    VastaaPoista
  5. Real Madrid <3

    VastaaPoista
  6. ihanat noi teijän kamat ! toi turkoosi väri sopii Nuutille ihan sairaan hyvin! millanen banneri sulle on tulosssa / milllasta teet ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) No siis en oo ihan varma, mutta joku semmonen mis on pohjana joku yhteiskuva meistä pellolla (: Kattoo jos saan huomenna Nuudelista jotain kivoi nassukuvasii tms. ni yrittäisin tehä vähä samantyylistä ku tää nykynen mut vaa kesänen :)

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !