sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

New look !

Nonni, nyt on se kylmän talvinen ulkoasu viimein poissa ja tilalla kesäisempää matskua. En ole tähän oikein tyytyväinen, ja kun meni hermot niin tyydyin sitten jättämään kokonaisuuden tuollaiseksi melko simppeliksi. Tarkoitus olisi tehdä uusi mahdollisimman pian kunhan vain on aikaa ja inspistä, mutta ainakin värit ovat nyt tosiaan kesäisemmät ja pääsen taas tekemään rästihommia pois alta, huhhuh ! Kommenttia saa toki antaa :)

Nuutin kanssa meillä oli eilen koulutunti, joka ei taas oikein mennyt putkeen. Tai alkuun juu, jopa ravipohkeenväistöt menivät ihan super (!) mutta homma levisi kun rupesimme tekemään laukka - käynti - laukka siirtymisiä... Nostot olivat aina todella hyviä, Nuutti oli ryhdikäs ja todella hyvin takajalkojen päällä, mutta se siirtyminen käyntiin ei vain onnistunut ei millään ! Heppa vain yksinkertaisesti veti itsensä pitkäksi vaikka mitä yritin... se osaa olla niin vaikea välillä, huoh. Eeva sitten vain sanoi, että noita kannattaa treenata kankien kanssa, "kun sä et tee mitään väärin siellä selässä, mutta sillä on vaan aina ollu vähän tapana vetää ittensä pitkäks siirtymisissä". Ovathan nekin todella huomattavasti parantuneet, ennen ylöspäinkin siirtymiset olivat ihan yhtä kaaosta. Nykyään ne ovat tasaisia, ja myös laukka - ravi sekä ravi - käynti sujuvat yleensä ihan hyvin. Mutta tuo laukka - käynti... Kangilla Nuutti ei saa vedettyä minua irti satulasta yhtä vahvasti niin niillä varmaan onnistuu paremmin. Ja eihän tästä ole kauaakaan kun rataharkoissa menimme tuon Helppo A:4 ja siinä on radan poikki laukanvaihto käynnin kautta josta saimme vielä hyvät pisteet vaikka uusi laukannosto olikin hieman löysä ! Joo, treeniä vaan.

Tunnista ei ole kuvia kun Sofia ei päässyt kuvaamaan snif ! Haha, olen tottunut liian hyvään kun yleensä aina Sofia fotailemassa huippu kuvia :) Mutta juu öm laitoin tähän nyt hienosta ukkelista yhden nassukuvasen toukokuulta © Laura ! On se komea poika ♥


P.S. Twitter on ehkä maailman paras keksintö ! Tai siis ainakin yksi niistä. On niin siistiä stalkkailla julkkiksia ja tuossa oppii hyvin espanjaakin... ;) Me gusta !

P.P.S. Miksi asun Suomessa? "Koska jonkun pitää kärsii", viisaita sanoja Sofia ystäväiseni. Ärsyttää kun täällä tapahtuu niin vähän :( Lähinnä itken nyt Enriquen keikkojen takia, kun facen etusivu täynnä kuvia missä kaikenmaailmat fanit ympäri Amerikkaa hilluvat bäkkärillä Enriquen kanssa. Soooooo unfair !

P.P.P.S. Mun Pantteripussissa oli jotain päärynäkarkkeja ?! Siis tommonen perus Pantteri, missä pitäis olla vaan niitä tavallisia mustia. Niin ei ! Puolet pussista päärynöitä, ny on joku sössiny ! ;o

58 kommenttia:

  1. susis oot nii taitava! vitsi mäki haluisin jonku mageen ulkoasun, tää on iha valtavan hieno! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyh itse olet ! Sullahan on aina nii ihanii ulkoasui höpsö ♥ Mut kiitos :'----)

      Poista
  2. Mahtava tämä uusi banneri! :) ihastuin täysin.

    VastaaPoista
  3. Ihana ulkoasu, viimeinkin! Ei vedä vertoja entiselle, mutta kelpaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en oo itekkää yhtä tyytyväinen mut menee tää ny väliaikasena ;) Kiitos !

      Poista
  4. Siis tuo ulkoasu wau! Ihan oikeesti kuka ihminen ossaa tehä noin hienoja bannereita en ainakaa minä:--) Saa aina katteellisena kattoa jos joillaki on hienoja ulkoasuja mutta itellä on vaa joku pic monkeyllä tehty kollaasi! Tää on hienoin jonka oon nähny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! Harjottelemalla oppii, mäki alotin noista picnikeistä yms. netissä olevista ennen ku latasin koneelle photofiltren ja gimpin ! :)

      Poista
  5. Ihan järkyttävän hieno uusi banneri! Mä voisin ottaa tollasen seinälle! Todella kauniit kuvat, ja ihana kun te molemmat katsotte tuonne Nuutin silmiin. :')
    Mielettömän upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, ku sommittelin noita kuvia niin tulin siihen tulokseen että kyl meiän pitää kattoo sinne silmien suuntaan :D Mut kiitos !! :)

      Poista
  6. Tosi kiva tää uusi ulkoasu, mua vaan jotenkin häiritsee, että banneri on kapeampi kuin koko ulkoasu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja joo sama asia häiritsee muaki ! Oisin halunnu tehä leveemmän mutta mikää ei onnistunu ni poikkasin ;s Seuraavasta on pakko taas tehä "kunnollinen" !

      Poista
  7. ihana tää ulkoasu!
    millä ohjelmalla teet nuo bannerit ja millä ohjelmalla yleensä muokkaat kaikki kuvat :)) ?
    sulla on muutenkin tosi kivan olonen blogi ja kaunis hevonen!
    jään seurailemaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Teen kaiken photoshop CS5:lla, mut jos ettii jotain ilmaista ohjelmaa niin suosittelen esim. gimpiä, jota käytin ennen photarii :) !

      Kiva jos tykkäät, kiitos !! :)

      Poista
  8. haha säkin oot Enriquen fani! :D Mä olin vuosi sitten sen keikalla ja pääsin eturiviin, toivottavasti se tulisi pian uudestaan Suomeen!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooooooo !! Ihana Enrique ♥ Haha mäki olin siellä ja edessä myös ! Kummallakohan puolella olit, mä olin niiku lavaan päin katottuna oikeella, mietin vaa että ollaakoha oltu lähelläki hillumassa (revitty toisiamme hiuksista jne. =)) :'-----D Olin iha fiiliksissä ku Enriquen vesipullosta lens vettä mun naamalle ku se heitti ne yleisöö :D Sais tosiaan tulla pian uusiks !!

      Poista
    2. mäkin olin oikeella puolella:D hahaha, toi olin siinä ihan ekassa rivissä paikassa 15! Ja hei se heitti kanssa mua päin vettä <3 :D Ei hitsit, ollaan ihan varmasti oltu ihan lähekkäin :) Se sais niin pian tulla uusiks kun mahdollista, niin säkin olit Helsingissä kattomassa sitä :)?
      Enrique on vaan paraz <3

      Poista
    3. Haha siistii :D ! Mä en ees muista mun paikkaa ku rynnistettii sinne lavan tuntumaa vaik järkkärit yritti epätoivosesti saada porukkaa istuu omille paikoillee......... :'----D Juuu Helsingissä olin, aini ku se piti Turussaki keikan vai misä se oli? :D No mut anyways Hartwallil jeps, kiva ku oltii siel aamust saakka oottaa ovel ja sit tuli se vammanen numerointisysteemi ?! Onneks siel ei sit tosiaa oikee kukaa niil paikoil ollu... ! Ne penkit oli kyl aika vaarallisii ! Kaikki vaa hyppi niil ja porukkaa kaatuili siel ehe... :D

      Niin se on ♥ täydellinen ! Ah voi niitä onnekkaita ketä pääsee sinne lavalle ku se laulaa Heron !!! Niin ihana ♥ ♥

      Poista
    4. Joo Turussa piti sen toisen keikan! :D Joo siis me tultiin mun kamun kanssa sinne ja oltiin sillee mikä hitto tää numerosysteemi on:D Sit ku oltii jonottaas niit lippui ja mun kamu sai ne liput käteens oltiin silleee mitä hemmettii ku siin luki eturivi paikka 15 ja 16:DDD <3 Oltii niin onnellisii!!!! :) Enrique on kyl niin täydellinen pakkaus <3 Ei voi sit olla komeempaa miestä :> Joo mun tavote oli päästä sinne lavalle hero biisin aikana, mut en sit päässyt, toivottavasti ens kerral sit;D <3

      Poista
    5. Joo no siis ne numerot meni iha ihmeellisesti ! Et niiku jotku aamust saakka jonottaneet sai jotaa takarivipaikkoi ehhehe... sit ne yhethä nosti siit hirveen haloon ja en tiiä pääskö ne bäkkärille tai jotai ;o Ainaki ne riemuitsi siel siihe mallii... ois pitäny liittyy siihe porukkaa ku me saatii paljo huonommat paikat mitä ois periaattees saapusjärjestyksen perusteel kuulunu saada ! :'---D

      No niimpä, ihana mies ♥ Haha joooo se ois nii hianooo ! Mä varmaa vähintää pyörtyisin...... :D

      Poista
    6. Mitää oikeesti, jos pääs bäkkärille ni voi hittolaine!! :S:S :D Enskerral kyl ostan vip-lipun iha sama mitä makso!:) Joo me oltii joku sadas henkilö siin jonos ja saatii eturivin paikat hahah:DDD Et luulin eka et saadaa iha huonot paikat et jos ne ois menny siin jono järjestykses, mut sit saatiiki nii hyvät! :D :)

      Joo mul hakkas sydänt jo iha sataa ku se oli siin iha metri pääs, ni mä varmaa kuolisin jos pääsis sin laval sen Hero biisin ajaks! :D <3

      Poista
    7. Joo no siis ne pisti kunnon itkuparku kohtauksen pystyy ja sit ne pistettii sinne sivukatsomoo istuu, ja siel ravas kaikkii niit Enriquen jotai hyypiöit kyselemäs kaikkee ja sit ne vaa kilju siel et en tiiä... Sillee viel iha hauska, et ne ei ees ollu hirveen ekojen joukossa........ ! Mut joo iha jees teille ! :D

      No nii-i ! Sit ku se aina kyselee jotai kysymyksii niilt hemmoilt mitä se ottaa sinne lavalle ni varmaa ois siin vaihees vaa iha sillee ööööö kadotin just puhekykyni...... :D

      Poista
  9. oii tää on ihana!
    tosi keväinen ja tälleen sopii just tähän ja toi banneri!! jotai nii ihanaa :DD !
    mistä löydät näitä taustoja, musta on kauheen hankalaa löytää mitään sopivaa taustaa ku nuo bloggerin omat tuntuu nii tavalliselta eikä saa silleen niiku oman näköstä, osaisitko sanoo missä ois hyviä taustoja? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ! :'----)

      Taustat teen photarilla patterneista, eli lataan netistä erilaisii taustoi ja sit kyhäilen niistä :) En tiedä miten muille ohjelmille löytyy taustoja (niiku gimp ja photofiltre, jotka on ilmasia) mut varmaan googlettamalla selviäis ! :)

      Poista
  10. tosi kiva ulkoasu, tykkään :)

    VastaaPoista
  11. whiiiihhh tää on hieno ! mäki haluun jonku kivmman yyh :<< JA HEI oisit lähettäny valituksen fazerille että sun karkkipussissa oli väärät karkit jajaj oisit maybe saanu jotai korvausta ha :D emt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee tack ! ;) Sullaha on just upeeeee ! Tuntuupa itserakkaalt ku oon kuvannu sen mut siis ku se on kokonaisuutenaan hieno ! Örörörö.

      Jooooo nii varmaa pitäs lähettää, en oo meinaa viel syöny noit ! Tai siis nii tuol on noi karkit jäljel siit saakka ku huomasin noi päärynät :'-----D Huu ois siisti saada korvausta joku karkkilaukku tms. nam nam ! ;)

      Poista
  12. Upee toi banneri! :o Sä se vaan osaat! Ainoo just toi et se voisi olla saman levynen kuin tää muukin ulkoasu, mutta ei siitä jaksaa jauhaa, kun siitä olikin mainittu jo aikasemmin. ((:

    Lähetä sinne jotain valitusta, ainakin kun me tehtiin valitusta yksistä kekseistä niin saatiin monta pakettia "korvaukseks", eikä tarvinnu edes lähettää edellisiä takasin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu se tosiaan vähä häiritsee :'----D

      Haha siistii, pitää varmaa lähettää ! :D Meki saatiin joskus Fazerilta semmonen jättilaukku täynnä karkkii sun muita Fazerin tuotteita, mut sillon iskän suklaassa oliki matoja... :'----D

      Poista
  13. Ihan mielettömän hieno ulkoasu (: Ja oon samaa mieltä, twitter on maailman paras keksintö >:D

    VastaaPoista
  14. RAKASTUIN ULKOASUUN! Taas vaihteeksi :D En tajua miten oot noin mielettömän hyvä tossa :')

    VastaaPoista
  15. Vau ihan älyttöman hieno ulkoasu! :o Miten osaat oikein tehä noita ja millä teet ? :D Ja toi harmaa taustakuvioki niin mistä sä sen oot hankkinu? O_o tosi hieno! :)♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos ! :'----) Teen kaiken photoshop CS5:lla, se on rakkaus ♥ En muista mistä tää taustakuvio on, mutta googlettamalla niitä löytyy tosi hyvin (: Kiitos viel ! ♥

      Poista
  16. Ai et oo tyytyväine?? :oo Toi on iha sika hieno!! Et sais olla noin kriittinen :DD

    VastaaPoista
  17. Ihana uusi ulkoasu ! :)) Mäki haluun uuden, vaikka just tein :) pitäs ostaa vaan joku hyvä muokkausohelma, mitä maksoit omasta muokkausohjelmastasi ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla vähä sama et haluisin heti uutta taas... :'----D Mikä sulla nykysin on? Toi photoshoppi on kyllä ihan rakkaus ♥ En itseasiassa tiedä tarkkaa hintaa, mutta kyllä se varmaan lähemmäs tonnin ohjelma oli / on, en tiiä miten hinnat on nykysin ku toi uus CS6 on saatavilla nyt myös :)

      Poista
    2. Nyt mulla on vaa ilmanen Gimp. :) kyl silläki aikaa jtn ihan kivoi saa, mulla oli joku pohotoshoppi joskus vanhas konees kunnes se sano ittensirti ja levyykää ei oo enää tallel misää :D :) nooh, pitääpi alkaa säästelemää :)

      Poista
    3. Mullaki oli ennen se, ihan käypä ilmaisohjelma, joskin photari on mun mielestä simppelimpi? :D Tai sit en vaan yksinkertasesti sillon gimp aikoina hirveesti älynny mistää mitää... :D Voi ei ! Joo säästökuuri vaa päälle :'---D

      Poista
  18. Et viittis auttaa pöllöä ja kertoa minkä kokonen toi sun banneri on ? :)
    Aivan ihana tämä uusi ulkoasu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi taitaa olla 730px levee ja vajaa 300px korkee :) Yleensä suosin vähä leveempiä, mut loppu ideat kesken... ! Kiitos ! :)

      Poista
  19. ihana tää uus ulkoasu :))

    VastaaPoista
  20. voi tää on ihan tajuttoman hieno ulkoasu,
    ei voi muuta sanoa!
    mää jos ite värkkään jonkinlaisen taustan niin aina niistä tulee liian suuria..
    miten ihmeessä saat kuvakoon pysymään siinä 300 kt :ssä :DD ?
    jos -joskus- vielä teet bannereita niin pistäpä heti tänne ilmoitusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :'----)

      Teen taustakuvioista siis semmosen ~ 300x300px kokosen palasen, minkä lataan tänne ja sit se toistaa tota kuvioo :) Jos haluu semmosen ison taustan, esim. maisema niin sillon valittaaki tota että liian iso tiedosto D: En tiiä auttaisko jos tiedostomuotoa / laatua muuttais?

      Haha joo pitää kattoo... :)

      Poista
  21. mist löydät nää taustat ku haluasin itekkin omaan blogiin tälläsii taustoja :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita löytyy tosi helposti googlettelemalla, ihan hakusanoilla "patterns for photoshop" tms. :)

      Poista
  22. wau,todella hieno ulkoasua,taaaas kerran :)

    VastaaPoista
  23. Haastoin sut mun blogissa, käy kattomassa toki :) anskukonsta.blogspot.com

    ja muuten aivan ihana ulkoasu, todella hieno banneri, aivan kateeks käy kun en itse tuollaisia osaa väsätä! :D

    VastaaPoista
  24. Innokas lukijaaaheinäkuuta 26, 2012

    Huikean hieno tämä uusi ulkoasusi! Waoo! Varsinkin kuva jossa olet Nuutin kanssa on aivan fantastisen söpö ;DD

    VastaaPoista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !