torstai 26. heinäkuuta 2012

Y vamos por todo !

Hellooo peoples ! Muutamaan päivään en ole tänne jaksanut mitään päivitellä, kun ei ole kummempia tapahtunut eikä kukaan ole ollut ratsasteluita kuvailemassa. Olemme Nuudelin kanssa viettäneet kivaa aikaa yhdessä, käyneet maastossa sun muuta mukavaa... :) Eilen menin kentällä ilman satulaa ja annoin hepan liikkua koko ajan rennosti eteen alas. Voi kun se menee niin kevyenä ja tyytyväisenä siellä... ;)

Tänään päätimme sitten vähän pomppia ! Ensin kuvailin Sofian ja Foxin hyppäämistä, sen jälkeen kävin laittamassa Nuudelin kuntoon ja Sofia tuli ratsunsa hoidettuaan meitä kuvailemaan :) Nuuttinen oli oikeastaan aika kiva ! Ravissa hieman hidas, mutta laukassa alusta alkaen todella reippaan tuntuinen. Aloitin verryttelyn laukkaamalla ihan pitkin ohjin, kevyessä istunnassa ympäri kenttää ja sen jälkeen tulin muutaman kerran ravipuomit (4 kpl) kummastakin suunnasta. Hihi, Nuutti oli niin söpö kun joutui vähän nostelemaan kinttusiaan !

Nuutti näkee puomeja, funnnn !

Vähän aikaa hengähdettyämme rupesimme hyppäämään toiselle pitkälle sivulle rakennettua perus yhden laukan sarjaa. Ensimmäinen este oli pieni kavalettipysty ja toinen ihan normaali pysty, jota korotettiin kun siltä tuntui. Ensin b-osa oli pikku ristikko, ja muutaman korotuskerran jälkeen päätimme Nuutin kanssa korkeuteen 105cm. Nuutti lähestyi sarjaa joka kerta todella kivasti, suuressa laukassa ja osasin jopa tehdä ratkaisuja siellä selässä mikäli näin ettei ponnistuspaikka osu ihan nappiin. Yhden kerran taisi ponnistus kavaletille lähteä vähän kaukaa, ja kerran tuli juureen, mutta b-osan kanssa ei ollut kertaakaan yhtään ongelmia :) Hiano heppa !

Korvat ♥
Huii tankkeri pomppaa !
 

Sunnuntaina olisi sitten tarkoitus pomppia vähän enemmän (jotain rataa), taas samalla systeemillä että ensin Sofia Foxin kanssa ja sitten perään meidän pomppuilut ! Minulla on jo kunnon suunnitelmat hihi, kaikki erikoisesteet sun muut sinne sitten juuuu... ! ;) Toivon mukaan sattuu hyvä sää, ehkä vähän hmm... ei niin hiostava kuin tänään olisi kiva. Tämän postauksen kaikki kuvaset © Sofia, kiitooos ! ... oli kiva hypellä kaksistaan niin ei tarvinnut raahata kaikkia esteitä ihan yksin... ;)

Huomenna aloitan muuten projektin....... öö mikähän sen nimi nyt olisi? No, en keksi. Jos se joskus valmistuu niin otan kuvia ja näytän teille hehhe :) Olipas turha info. Vähemmän turha tulee tässä: arvonta ! Älkää siis vielä hosuko tai mitään mutta siis niin... pitäisi päättää palkinto hmm hmmmm......... any ideas? Mietiskelen sitä enempi huomenna, sillä nyt on ruoka-aika. Moro !

18 kommenttia:

  1. Banneri ja ulkoasu palkinnoksi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta ! :) Tota on ehdoteltu aika paljon, mutta mietin ku edellisessäki arvonnassa oli palkintona sama niin pitäiskö olla jotain erilaista... ?

      Poista
    2. Mutta mites ne ketkä ei bloggaa, tuo palkinto ei heitä kauheasti innosta :) Mielestäni jtn hevostavaraa, esim. riimu, halpa satulahuopa yms :)

      Poista
    3. Niin no sepä se ! Joo selailen nettikauppoi ja kattelen ;)

      Poista
  2. Ideoita arvonnan palkinnoksi:

    Joku kivan värinen satulahuopa, ei tartte nyt mikään kauheen kallis huopa olla. Esimerkiksi tommonen vois olla kiva, eikä ees kauheen kallis, ainakaan tuo "nyt" hinta:

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=400402&deptid=106&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    Tai sitten tommonenkin vois olla kiva, tossa ois 3 värivaihtoehtoakin, hinta tosin tota toista kalliimpi, 23€.

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=400402&deptid=106&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    Jos et nyt noista huovista innostunut, niin Höökshän on täynnä kaiken värisiä riimuja, joiden suurimman osan hinta on ainakin omasta mielestäni TODELLA halpa, kun oon kattonut jostakin toisesta hevosliikkeestä hinta on yleensä ainakin kaksinkertainen. Tossa muutamia:

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=410510&deptid=94&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=410244&deptid=94&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    Tommosia riimuja oon nähny tosi monella ponilla/hevosella käytettävän:

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=410606&deptid=94&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    Tai sitten voisit laittaa palkinnoksi jotakin ratsastuskamppeitakin, kuten:

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=140067&deptid=82&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=230123&deptid=79&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    Näistä mä iten tykkään kovasti, ehkä alussa vähän jäykiltä saattaa tuntua kädessä, mutta venyy kyllä käytössä. Mulla on tota "sarjaa" kahdet hanskat jo käytössä:

    http://www.hooks.fi/product.aspx?productid=150060&deptid=7&sortType=sortPopularitet&sortOrder=DESC

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos hirveesti ideoista, tsekkailen noi !! :)

      Poista
  3. jotain hevosvarusteita yms.

    VastaaPoista
  4. Iihania kuvia taas! (:

    En osaa paremmin sanoa arvonnan palkinnosta mitään, mutta sinänsä olisi kivempi, jos se olisi jotain ratsastajalle. Veikkaan kuitenkin, että aika monella tän blogin seuraajalla ei ole omaa hevosta, jolle voisi jotain kamppeita antaa.. (: siis vaikka jotkut ratsastushanskat tms. ((:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)

      Niin voi olla... ! Tai sit pitää vaa tehä sillee et saa valita palkinnon jostain muutamasta vaihtoehdosta (: Kiitos vastauksesta !

      Poista
  5. Pakko kehua, että bannerisi on muuten aivan älyihana!

    VastaaPoista
  6. Munkin mielest ois kiva, jos se ois ehk ratsastajalle vaik raippa tai hanskat, koska harval on omaa hevosta ja raipassa ei oo koko-ongelmaa, niinkun esim. hanskois, uus banneri on muuten ihuna <3

    VastaaPoista
  7. Sulla on kyllä ihan mielettömän hyvä este istunta! Mäki haluun tollasen... :) Nuutti on tosi söpö!

    VastaaPoista
  8. tää sun blogis on ihan yliupee, toi banneri ja koko helahoito. tässähä iha masentuu ku tätä lukee ku tyyppi tuollane ylinätti ja omistaa rautiaanhevosen jolla on läsi ja sukat ja on muutenki tuommone söppänä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi kiitoooos ! :'----D Heppa on kyllä sulo ♥

      Poista

Kommentit sekä postausideat ovat aina ehdottoman tervetulleita, kiitos kaikille :) Vastailen heti kun ehdin !